Meillä ei nimittäin sujunut. Erikoisinta jutussa on se, että olemme kuitenkin jo keski-ikäisiä, seurustelleet yli 7 vuotta vuotta, jossa ajassa luulisi oppivan tuntemaan toisen jo aika hyvin. Lisäksi viimeiset vuodet mies oli viettänyt noin 90% ajastaan minun kotonaan, vaikka olikin kirjoilla omassa asunnossaan ja maksettiin kahta taloutta siis. Mies ei halunnut muuttaa minun kotiini asumaan lopullisesti, jolloin myin talon veljelleni ja mies myi oman yksiönsä pois ja ostettiin yhteinen asunto miehelle, minulle ja teini-ikäiselle pojalleni.
Etukäteen olin kuvitellut, että uusi alku uudessa asunnossa olisi meille kaikille paras ratkaisu ilman vanhan asunnon painokiviä. Ainut asia missä kuvittelin saattavan ehkä syntyä ongelmia olisi lopultakin yhden perheen talous.
Olin väärässä: Raha-asiat näyttävätkin olevan nykyisin ainut asia, joka sujuu, mutta kaikessa muussa tuntuu syntyvän jatkuvasti ihan naurettavaa riitaa. Vai onko tämä vain alkuvaikeutta, olemmehan asuneet uudessa asunnossa vasta vajaa 2 kuukautta?
Olisikin mukava kuulla muitten pariskuntien kokemuksia, mahdollisimman rehellisesti tietysti ja etenkin niistä asioista, joissa tuli erimielisyyksiä ja miten ne ratkaistiin?
Ongelmat alkoivat jo heti muutosta. Mies muutti itse yksiönsä tavarat ja vaikka hänellä ei paljon tavaraa ollut, päätettiin kuitenkin, että koska hänen huonekalunsa ovat niin hyvät, jätetään suurin osa minun huonekaluista veljelleni ja otetaan vain minun asunnostani se kaikkein tarpeellinen. Lisäksi tuntui hyvältä idealta, että uudessa asunnossa olisi tilaa, eikä kämppä täynnä huonekaluja, niin ettei mahtuisi liikkumaan.
Pari päivää miehen muuton jälkeen oli minun muuttoni, johon olin kutsunut muuttofirman avuksi lähinnä parin ison huonekalun vuoksi.
Miehen idea oli, että annetaan muuttofirman hoidettavaksi vain kaikkein tärkeimmät esineet (huonekalut ainakin) ja siirretään kaikki muu myöhemmin henkilöautolla.
Minä hullu suostuin tähän. Lähinnä manailen nyt jälkikäteen sitä, että muuttofirmalla oli iso rekka, samalla olisi mennyt enemmänkin tavaraa samalla hinnalla. Mutta koska sain itse pakata yksin melkein kaikki tavarat, miehen mielestä minun tavaroiden pakkaaminen ei kuulunut hänelle ja poikakin hoiti vain oman huoneensa tavarat, en tietenkään ehtinyt pakata kaikkea ja otinkin vain sen, minkä ehdin pakata.
Isoin yllätys oli kuitenkin, että muuton jälkeen joka ikisen tavaran siirto uuteen asuntoon on aiheuttanut ihan hirveän tappelun: "Tätä ei siirretä", "Eikös sulla ole jo tarpeeksi tuota Iittalaa ja Arabiaa, heitä roskiin loput?". Eli vielä 2 kuukauden jälkeen, teen edelleenkin muuttoa, jonka pitäisi olla jo ajat sitten ohi!
Veljeni ei ole vielä muuttanut vanhaan asuntoon ja miehen ehdotus olikin, että "Jätä tavarat veljellesi säilytettäväksi". Ihan kuin veljelläni ei olisi omia tavaroita ollenkaan!
Mies joutui heti muuttopäiväni jälkeen monen päivän työputkeen, minulla oli vapaata, joten järjestelin paikkoja mahdollisimman nopeasti kuntoon, että saan palautettua muuttolaatikot takaisin. Yllätyksekseni mies oli erittäin vihainen tästä: Hän olisi halunnut olla mukana sisustuksessa, tavaroiden paikkojen suunnittelussa ym. En tiedä sitten olenko vanhanaikainen, mutta minusta nämä työt kuuluvat yleensä naiselle, etenkin jos mies on koko ajan töissä? Olin ennen muuttoa käynyt mittamassa uuden huoneiston ja suunnittelemassa tavaroiden paikan ja kun näytin ehdotuksen miehelle, hän vain kommentoi: "Enkö minä saa päättää yhtään mitään?". Sanoin, että tottakai, mihin haluaisit mieluiten tämän lipaston laitettavaksi? Eikä hänellä ollut sitten mitään ehdotettavaa. Mainittakoon kuitenkin, että hän sai muutamassa tärkeässä asiassa pitää päänsä, kun en viitsinyt tapella hänen kanssaan, suostuin esim.siihen, että tietokone tulee makuuhuoneeseen eikä olohuoneeseen.
Itse asuminen on ollut myös hankalaa, ei minulle eikä pojalleni, vaan miehelle. Johtuen siitä, että tässä talossa on valitettavasti erittäin ohuet seinät ja kaikki äänet naapurista kuuluvat läpi, asia joka häiritsee miestä erittäin paljon. Tämän vuoksi meillä ei nykyisin kuunnella PÄIVÄSAIKAAN musiikkia tai televisiota kuin ihan pienimmällä volyymilla, ja itse haluaisin kuitenkin kuunnella musiikkia normaalilla volyymilla, ymmärrän luonnollisesti yörauhan, mutta nyt puhutaankin päiväsajasta. Vessaa ei tietysti vedetä yöaikaan plus muita pikkujuttuja. Myönnän, että minulla on omat vikani, mutta tuntuu kuin ne olisivat uudessa asunnossa tulleet korostetusti esille.
Mies on parhaillaan käymässä vanhempien luona ja taas sain kuulla jotain ihmeellistä. Vanhemmat olivat nimittäin kysyneet, että koska mies siirtää omat henkilökohtaiset paperinsa ja kirjansa pois vanhempien asunnosta, koska on muuttanut nyt niin ISOON asuntoon. Ymmärrän hyvin tämän, eihän aikuisen miehen tavaroitten säilytyspaikka ole ikuisesti vanhempien luona. Ja mies oli vastannut siihen, että se on ongelma, koska avopuolisoni on valloittanut kaikki säilytyskomerot!
En voinut kuin nauraa tälle kommentille, mitkä säilytystilat? Vaikka uusi asunto onkin tilava tai itse asiassa saman kokoinen kuin vanha asuntoni, sauna vie siitä huomattavan osan neliöistä, luksusta jota ei aikaisemmin omassa asunnossa ole ollut. Ja ainoat lämpimät säilytystilat ovat joko keittiön komerot (yleensä ihmiset pitävät astioita niissä) tai sitten makuuhuoneen komerot (joissa yleensä pidetään vaatteita). Sanoin miehelle: Ei tässä auta muu kuin tuoda vanhasta asunnostani yksi pieni kaappi, joita et alunperin halunnut uuteen asuntoon, mutta pitäähän meillä olla joku paikka,jossa voi pitää tärkeitä papereita, joita ei voi ulkovarastoonkaan viedä homehtumaan. Ja saman tien voisimme käydä ostamassa uuden kirjahyllyn, jottei tarvitsi jatkossa pitää kirjoja lattialla. Mies ahdistui näistä puheista kovasti, hyvä ettei hänen lomansa mennyt pilalle!
Tuntuu aika lapselliselta kirjoittaa tällaisista asioista, jotka loppujen lopuksi ovat aika pikkujuttuja. Mutta jos yritän näistä keskustella rauhallisesti miehen kanssa tai etsiä ongelmiin ratkaisun, hänen mielestään riitelen! Hänen mielestään ei ole kuin yksi tapa toimia, ja se on hänen tapansa, oli se sitten huono tai hyvä! Esim.noille papereille hän ehdotti todellakin vaatekomeroiden uhraamista ja ylimääräisten vaatteiden vientiä UFFILLE (sinnekin on tullut jo kerättyä monta jätesäkillistä vaatetta), mutta yleensä ihmisellä on erikseen talvi-ja kesävaatteet sekä jumppavaatteetkin vievät yllättävän paljon tilaa.
Huvittavinta on, että vielä 2 kuukauden jälkeen hän puhuu MINUN sohvastani ja MINUN lautasista.
Onko kenellekään tällaisia kokemuksia, vai onko tämä jotain huonoa komediaa, painajaista?
Etukäteen olin kuvitellut, että uusi alku uudessa asunnossa olisi meille kaikille paras ratkaisu ilman vanhan asunnon painokiviä. Ainut asia missä kuvittelin saattavan ehkä syntyä ongelmia olisi lopultakin yhden perheen talous.
Olin väärässä: Raha-asiat näyttävätkin olevan nykyisin ainut asia, joka sujuu, mutta kaikessa muussa tuntuu syntyvän jatkuvasti ihan naurettavaa riitaa. Vai onko tämä vain alkuvaikeutta, olemmehan asuneet uudessa asunnossa vasta vajaa 2 kuukautta?
Olisikin mukava kuulla muitten pariskuntien kokemuksia, mahdollisimman rehellisesti tietysti ja etenkin niistä asioista, joissa tuli erimielisyyksiä ja miten ne ratkaistiin?
Ongelmat alkoivat jo heti muutosta. Mies muutti itse yksiönsä tavarat ja vaikka hänellä ei paljon tavaraa ollut, päätettiin kuitenkin, että koska hänen huonekalunsa ovat niin hyvät, jätetään suurin osa minun huonekaluista veljelleni ja otetaan vain minun asunnostani se kaikkein tarpeellinen. Lisäksi tuntui hyvältä idealta, että uudessa asunnossa olisi tilaa, eikä kämppä täynnä huonekaluja, niin ettei mahtuisi liikkumaan.
Pari päivää miehen muuton jälkeen oli minun muuttoni, johon olin kutsunut muuttofirman avuksi lähinnä parin ison huonekalun vuoksi.
Miehen idea oli, että annetaan muuttofirman hoidettavaksi vain kaikkein tärkeimmät esineet (huonekalut ainakin) ja siirretään kaikki muu myöhemmin henkilöautolla.
Minä hullu suostuin tähän. Lähinnä manailen nyt jälkikäteen sitä, että muuttofirmalla oli iso rekka, samalla olisi mennyt enemmänkin tavaraa samalla hinnalla. Mutta koska sain itse pakata yksin melkein kaikki tavarat, miehen mielestä minun tavaroiden pakkaaminen ei kuulunut hänelle ja poikakin hoiti vain oman huoneensa tavarat, en tietenkään ehtinyt pakata kaikkea ja otinkin vain sen, minkä ehdin pakata.
Isoin yllätys oli kuitenkin, että muuton jälkeen joka ikisen tavaran siirto uuteen asuntoon on aiheuttanut ihan hirveän tappelun: "Tätä ei siirretä", "Eikös sulla ole jo tarpeeksi tuota Iittalaa ja Arabiaa, heitä roskiin loput?". Eli vielä 2 kuukauden jälkeen, teen edelleenkin muuttoa, jonka pitäisi olla jo ajat sitten ohi!
Veljeni ei ole vielä muuttanut vanhaan asuntoon ja miehen ehdotus olikin, että "Jätä tavarat veljellesi säilytettäväksi". Ihan kuin veljelläni ei olisi omia tavaroita ollenkaan!
Mies joutui heti muuttopäiväni jälkeen monen päivän työputkeen, minulla oli vapaata, joten järjestelin paikkoja mahdollisimman nopeasti kuntoon, että saan palautettua muuttolaatikot takaisin. Yllätyksekseni mies oli erittäin vihainen tästä: Hän olisi halunnut olla mukana sisustuksessa, tavaroiden paikkojen suunnittelussa ym. En tiedä sitten olenko vanhanaikainen, mutta minusta nämä työt kuuluvat yleensä naiselle, etenkin jos mies on koko ajan töissä? Olin ennen muuttoa käynyt mittamassa uuden huoneiston ja suunnittelemassa tavaroiden paikan ja kun näytin ehdotuksen miehelle, hän vain kommentoi: "Enkö minä saa päättää yhtään mitään?". Sanoin, että tottakai, mihin haluaisit mieluiten tämän lipaston laitettavaksi? Eikä hänellä ollut sitten mitään ehdotettavaa. Mainittakoon kuitenkin, että hän sai muutamassa tärkeässä asiassa pitää päänsä, kun en viitsinyt tapella hänen kanssaan, suostuin esim.siihen, että tietokone tulee makuuhuoneeseen eikä olohuoneeseen.
Itse asuminen on ollut myös hankalaa, ei minulle eikä pojalleni, vaan miehelle. Johtuen siitä, että tässä talossa on valitettavasti erittäin ohuet seinät ja kaikki äänet naapurista kuuluvat läpi, asia joka häiritsee miestä erittäin paljon. Tämän vuoksi meillä ei nykyisin kuunnella PÄIVÄSAIKAAN musiikkia tai televisiota kuin ihan pienimmällä volyymilla, ja itse haluaisin kuitenkin kuunnella musiikkia normaalilla volyymilla, ymmärrän luonnollisesti yörauhan, mutta nyt puhutaankin päiväsajasta. Vessaa ei tietysti vedetä yöaikaan plus muita pikkujuttuja. Myönnän, että minulla on omat vikani, mutta tuntuu kuin ne olisivat uudessa asunnossa tulleet korostetusti esille.
Mies on parhaillaan käymässä vanhempien luona ja taas sain kuulla jotain ihmeellistä. Vanhemmat olivat nimittäin kysyneet, että koska mies siirtää omat henkilökohtaiset paperinsa ja kirjansa pois vanhempien asunnosta, koska on muuttanut nyt niin ISOON asuntoon. Ymmärrän hyvin tämän, eihän aikuisen miehen tavaroitten säilytyspaikka ole ikuisesti vanhempien luona. Ja mies oli vastannut siihen, että se on ongelma, koska avopuolisoni on valloittanut kaikki säilytyskomerot!
En voinut kuin nauraa tälle kommentille, mitkä säilytystilat? Vaikka uusi asunto onkin tilava tai itse asiassa saman kokoinen kuin vanha asuntoni, sauna vie siitä huomattavan osan neliöistä, luksusta jota ei aikaisemmin omassa asunnossa ole ollut. Ja ainoat lämpimät säilytystilat ovat joko keittiön komerot (yleensä ihmiset pitävät astioita niissä) tai sitten makuuhuoneen komerot (joissa yleensä pidetään vaatteita). Sanoin miehelle: Ei tässä auta muu kuin tuoda vanhasta asunnostani yksi pieni kaappi, joita et alunperin halunnut uuteen asuntoon, mutta pitäähän meillä olla joku paikka,jossa voi pitää tärkeitä papereita, joita ei voi ulkovarastoonkaan viedä homehtumaan. Ja saman tien voisimme käydä ostamassa uuden kirjahyllyn, jottei tarvitsi jatkossa pitää kirjoja lattialla. Mies ahdistui näistä puheista kovasti, hyvä ettei hänen lomansa mennyt pilalle!
Tuntuu aika lapselliselta kirjoittaa tällaisista asioista, jotka loppujen lopuksi ovat aika pikkujuttuja. Mutta jos yritän näistä keskustella rauhallisesti miehen kanssa tai etsiä ongelmiin ratkaisun, hänen mielestään riitelen! Hänen mielestään ei ole kuin yksi tapa toimia, ja se on hänen tapansa, oli se sitten huono tai hyvä! Esim.noille papereille hän ehdotti todellakin vaatekomeroiden uhraamista ja ylimääräisten vaatteiden vientiä UFFILLE (sinnekin on tullut jo kerättyä monta jätesäkillistä vaatetta), mutta yleensä ihmisellä on erikseen talvi-ja kesävaatteet sekä jumppavaatteetkin vievät yllättävän paljon tilaa.
Huvittavinta on, että vielä 2 kuukauden jälkeen hän puhuu MINUN sohvastani ja MINUN lautasista.
Onko kenellekään tällaisia kokemuksia, vai onko tämä jotain huonoa komediaa, painajaista?
Vastaukset 22
Vanhimmat
muuttamaan yhteen kontrollifriikin kanssa. Koska itse näytät myös olevan kontrollifriikki, eikä kumpikaan teistä näytä oikein sopeutuvan tekemään kompromisseja, elämänne tulee olemaan yhtä helvettiä niin kauan kuin asutte yhdessä. Ellette sitten onnistu hiomaan toisistanne pahimpia särmiä pois. Eka puoli vuotta näyttää, miten käy.
Helpottaa, jos otatte jonain iltana pullon viiniä puokkiin, ja riitelette oikein kunnolla siitä, miltä tuntuu. Siinähän sen näkee, kannattaako se neljä kuukautta vielä sinnitellä yhdessä vai laitatteko sinun ja hänen tavarat jakoon jo nyt.
...juuri tuota olen pelännyt ja siksi epäröinyt yhteenmuuttoa. Nyt palautit elävästi mieleen kaikki yhteisasumisen ongelmat. Parempi elää omissa huusholleissa vaikka se kalliiksi tuleekin kuin aloittaa taas se jokapäiväinen taistelu.
Tuntuu vain niin oudolta, että tässä on ollut aikaa 7 vuotta totutella ajatukseen yhdessä muuttoon ja miettiä etukäteen asioita, jotka tulevat olemaan ongelmana. Ja sitten kaikki pamahtaakin täysin yllätyksenä.
Mies on pedantti, itse olen enemmän huolimattomampi, vaikka en mikään sottapytty olekaan. Tietäen tästä etukäteen, olinkin pyytänyt häntä listaamaan paperille etukäteen uuden asunnon "säännöt", mutta hänen mielestään ajatus oli naurettava. Olisi kuitenkin tällainen lista pitänyt tehdä, sillä yllättäen niitä sääntöjä onkin huomattavasti enemmän kuin mitä oltiin etukäteen sovittu.
Muistelen kuitenkin lapsuudessani aikaa, jolloin lapsuudenystäväni muutti kerrostaloasuntoon asumaan ja ensimmäinen vuosi piti kuiskia asunnon sisällä ja ottaa jopa kengät pois jalasta rappukäytävässä. Tilanne kuitenkin muuttui, sillä mentyäni sinne sitten myöhemmin kylään, koko perhe ihmetteli, että "mitä sinä täällä oikein kuiskit?"
Ei mies käyttäytynyt tuolla tavalla omassa asunnossaan eikä minun, joten ehkä aika tekee tehtävänsä?
Eipä ole helppoa siellä jos ei täälläkään,liian paljon on tullut lunta tupaan sen jälkeen kun mies muutti virallisesti mun omistamaan omakoti taloon.Oli asuttu aluksi mun luona kerrostalossa puoli vuotta,sen jälkeen miehen perikunnan omistamassa rivarissa,nyt 8kk tässä talossani,minulla on koko aja tunne että hän"kaappasi"asunnon itselleen,välillä tuntuu että minä olen se tunkeutuja toisen huushollissa,vaikka olen omistanut sen jo 18v.Että et ole yksin murheines,joku ehdotti että ottakaahan pullo pöytään ja riidelkää asiat puhki,ei toimi ei,meillä sekin on koeteltu mutta asiat vaan siitä pahentuneet ja mieli vielä pahempi.Miehen mielestä meillä kaikki OK??? Mut mun tekis mieli pistää raketti sinne perä-aukkoon ja laittaa se kiertään avaruuteen.
viimenen lause oli hyvä. Kiitos hyvistä nauruista. "Raketti peräreikään" TODELLA TUTTU tunne.
Onkohan se niin, että mies haluaa alitajuisesti olla herra talossaan. Ei taida itsekään ymmärtää omaa käytöstään.
Näin uudenvuodenaikaan tietysti tuntuu houkuttelevalta ratkaisulta laittaa raketti sinne ja antaa mennä. Mutta tietysti oikeasti jotain muitakin konsteja voisi yrittää. Onhan kyse jo taloudellisestikin aika isoista satsauksista. Ehkä se yhdessäeläminen aikaa myöten loksahtaa kohdalleen. Ehkä aika tosiaan tekee tehtävänsä. Tai sitten ei.
Nyt kyllä nauratti. :D
Minulla oli väärä mies joskus aikoinaan, "kaappasi" asuntojani. No se loppui kun lopetin muista syistä suhteen ehkä vähän siitäkin, kun olin pitkään -kärsien. Mutta olen varautunut oikean miehen kaappauksiin... :D Olen siis nyt sinkkuna ollut.
Jäi kyllä laittamatta,se raketti meinaan,mut mun silmään pisti lause "että mies haluaa olla herra talossaan"mutta kun talo ei ole hänen,eikä hän ole satsannut mitään rahallisesti,"rahallinen satsaus"yhdes on ostettu vaan moottorisaha,ja videot,kun hänen vanhat hajos oli jo ikä loput.Että ei se aina niin mene kuin elokuvissa,nainenkin voi olla parempi tuloinen,ja mies pitää sitä itsestään selvänä,että sehän se maksaa jolla on enemmän tuloja,mutta kyllä mulla on menojakin,lainat,vakuutukset,monenlaiset velvoitteet hoidettavana yrittäjänä,repikää siitä vitsinne!!
...kun omistat pirtin. Luulisi nyt miehen tajuavan, että parempi tossun alla kuin taivasalla. Ja jos ei tajua, niin toivottavasti niitä uudenvuodenraketteja vielä jäi...
Joo toi viimonen lause oli kyllä paras munkin mielestä :D Kiitos kovimmista nauruista pitkään aikaan! :) Eipä tässä yhteisasumishelvetissä niitä nauruja paljon ole. Mut nyt repesin täysin. :D Mieskin tuli kysymään, et mikä mulla on. Just se jonka pyllyyn tekisi mieli se raketti tunkea...! :P
Seurustelu ei paljasta sitä millainen toinen on vaikka 100-vuotta tapailisi.
Tosihan on kun asuu 7/24 esille tulee niin minun kuin hänenkin hyvät ja huonot ominaisuudet. Miehesi vaikuttaa kyllkin pedantilta ja kontrollifriikiltä.
Meillä ei ongelma ollut tavarat tai sisustaminen, sen hän luovutti minun huolekseni, mutta minun tekemisen kontrolloiminen! Se jos mikä käy kupoliin. Olen aikuinen ihminen ja hän haluaa päättää, koska ja mitä teen ja vielä ehdottaa miten. Samoin musiikkia ei saanut kuulua ja "ulospäin" pitää näyttää hyvältä jne...
Musiikista kun tuli sanomista niin tempaisin kajarit kaakkoon ja lauloin koko päivän, sen jälkeen herrakin on ymmärtänyt, mitä tarkoittaa, että musiikki on lujalla : ) Samoin minun ohjeistaminen on vähentynyt, koska olen ottanut tavakseni olla tekemättä juuri sitä mitä hän määrää. Tapojen muokkaaminen vie aikaa ja laiva kääntyy hitaasti, mutta kääntyy.
"Tosihan on kun asuu 7/24 esille tulee niin minun kuin hänenkin hyvät ja huonot ominaisuudet."
Näinhän se on. Hyvä parisuhde voi soljua läpi sormien vajaassa vuodessa yhteen muuton jälkeen. Yhteen muuttaminen on hitonmoinen askel. Se koituu monien kohtaloksi.
muuttuu naimisiinmenon myötä. Nyt näyttäisi siltä, että miehesi on muuttunut yhteenmuuttonne myötä. Ehkä hän tuntee epävarmuutta siitä, että kumpi nyt siellä uudessa kodissa määrää kaapin paikan?
Onko miehesi asunut aiemmin kenenkään naisen kanssa ja jos, niin minkälaiset hänen kokemuksensa niistä ajoista olivat? Ei ehkä kovin positiiviset...
Miehesi käyttäytyy kuin murrosikäinen poika, ei voi muuta sanoa. Tsemppiä. Yrittäkää puhumalla kuitenkin ratkoa asioita, vaikkei mies olisikaan yhteistyökykyinen. Kirjoita hänelle vaikkapa kirje, jos muu ei auta.
Miehellä ei ollut ennen minua pitempiaikaista (yli vuoden kestävää) seurustelusuhdetta ja hän oli kuitenkin jo yli kolmekymppinen, kun alettiin seurustelemaan. Siksi tämä yhteenmuuttokin on kestänyt näin kauan, itse olisin ollut valmis muuttamaan yhteen jo vuoden sisällä ensi tapaamisesta. Joten en itsekään "hosu" asioissa, mutta en nyt kuitenkaan jää odottelemaan ikuisuuksia.
Mies oli kuitenkin ehtinyt asua niin pitkään yksinään, että ei ihmekään, että hän puhuu koko ajan "minun" tavaroistani, vaikka ideanahan oli, ettei uuteen asuntoon tuoda kahta mikroaaltouunia, kahta kahvinkeitintä, kahta sohvaa vaan tällaiset tavarat ovat tietysti yhteisiä.
Sanon oman mielipiteeni.
Aina kannattaa antaa muuttofirman hoitaa KAIKKI tavarat. Miksi repiä itsensä hajalle?
Ei tavaroidesi pakkaaminen miehelle kuulukaan välttämättä ellei niin sovita -siinä yhdessä pakkaamisessa olisi tosin voinut harkita mitä otetaan myös mukaan. Mutta jos tavaroita on paljon, liikaa, miten kummppanikin jaksaa käydä läpi ne kaikki -toisen tavarat -vaikka yhdessä niitä katsoisi. Pakkaus kannattaa suorittaa ajoissa jo kauan ennen muuttoa. Organisointia.
Toisen tavarat voivat "häiritä" siis arabiat ja iittalat esim. Niistä voisi siksi sopia pakkaus vaiheessa vaikka yhdessä tai -mielummin- kauan ennen muuttoa.
Ei ole miesten ja naisten töitä. Kyllä järjestely miehellekin kuuluu tai sopii. Miehen olisi kannattanut ottaa vapaata eikä työputkea.
Oli huono idea että suunnittelit itse tavaroiden paikan ja näytit sitten miehelle vaan lappua (joillekin sopii, mutta joillekin ei)... haloo. Loukkaavaa. Olisi hän osannut sanoa kun yksitellen olisitte miettineet rauhassa. Kysyit siten että heti pitäisi osata sanoa... :(
Muutamassa asiassa saanut pitää päänsä? Sinäkö pidit kaikessa muussa? Ettekö osaa yhdessä neuvotella? Voi.
Jokainen voisi etukäteen selvittää onko talossa ohuet seinät vai ei? Ymmärrän hyvin että miestä haittaa. Ja kyllä, vessa on hyvä yölläkin vetää. Talo on huono.
En ihmettele että mies ahdistui. Tyrkytit ratkaisuja joita ei halunnut. Kai hänellä itselläänkin on aivot, et vain luota siihen. --
Et varmaan riitele halutessasi keskustella, mutta mies ei halua ja pakottaa ei saa ketään.
Hän puhuu siksi "MINUN" lautasista ynnä muista koska sopeutuminen vie aikaa.
Parisuhde vaatii kompromisseja. Tai sitten kannattaa tutustua paremmin jo alkuun ja selvittää asiat jo etukäteen.
Voisitko ajatella että mitään katastrofia ei ole nyt kumminkaan ja ottaa iisimmin, olisiko suhteenne kuitenkin tärkeämpi kuin tavarat? Älä syytä itseäsi, tai muita. Ja kun tiedät että miehelle ei joku käy, siihen on hyvä syy varmaan -toisen käytös tai väärä ratkaisu vaan. Luotatko toiseen?
Muuten voikin jutella mukavaan sävyyn, miten kumpikin toivoo jos on uusi asia.
Muussa tapauksessa, olet väärän ihmisen kanssa jos sinua joku häiritsee liikaa. Tai sitten et näe minkälainen itse olet -ja oletko mielestäsi aina oikeassa(?). Jompi kumpi.
Kysymyksessä on suomalainen mies jota voi ymmärtää, tai hankkia miesnais sanakirjan.
No kyllä se siitä, älä pohdi liikaa. Tekevälle sattuu ja siitä oppii. Miten voisi oppia koskaan ellei tule mokia. Minäkin olen mokia tehnyt aikoinaan oikein urakalla, touhunne ovat pieniä siihen verrattuna.
Ja mieti itse , ei tätä tekstiä tarvitse uskoa, se on vain yksi mielipide.
Tiesitkö muuten että suomalaisella miehellä (usein) vanhemmat ovat vanhempia aina... ilman vieraskoreuttakin. Että se paperijuttu saattaa selittyä sillä. Vaikka olisi kiva jos mies itse ymmärtää ettei jätä tavaroitaan...
Mutta siis tottakai sinun pitää saada myös päättää -siis kummankin. Kannattaa myös varoa minkälaisen ihmisen kanssa on, ettei toinen jyrää... ei mies eikä nainen.
Niin siis tarkoitin että toisen tavarat voivat "häiritä" siksi, jos toinen haluaa yhdessä sopia tai sitten on mielikuva että minkälainen koti voi olla... yhtäkkiä toisen tavarat voivat tuoda hetkellisen "kaaoksen" tuttuun ja turvalliseen.
Asunnon ostaminen yhdessä oli itselleni aika dramaattinen tapahtuma. En olisi halunnut aluksi sitä tehdä, sillä muutto lapsuuden kotiini oli ollut pitkään haaveeni. Talo oli kuitenkin niin huonossa kunnossa, että mies pisti suunnilleen valitsemaan: Talo tai minä. Väsytystekniikalla hän sai minut suostumaan siihen ratkaisuun, että ostamme uudemman asunnon yhdessä. Jos ajatellaan järjellä, niin se oli ainut järkevä ratkaisu. Miksi me naiset sitten usein ajattelemme liikaa tunteilla, siksi talosta luopuminen tuntui pahalta?
Vanhempieni kuoleman jälkeen talo tuntui olevan se ainut kiintopiste, ainut jäljelle jäävä osa vanhemmistani, sillä olihan talo isäni tekemä. Ja seuraavaksi takerruinkin huonekaluihin, halusin ehdottomasti pitää isäni tekemät huonekalut tai ne lapsuudesta rakkaat Iittalat ja Arabiat, koska vanhempia ei enää ollut.
Onhan se kieltämättä aika outoa, ottaen huomioon, että muutin aikoinani toiselle puolelle maapalloa, jättäen kaiken taakseni, ja ottaessani mukaan vain sen henkilökohtaisen omaisuuden, joka mahtui kahteen matkalaukkuun. Ja sama asia takaisin Suomeen muuttaessa.
En ole koskaan siis ollut materiaaliin kiintynyt, mutta ehkä äitini kuoleman jälkeen jokin vain vinksahti päässä ja tavarat alkoivat olemaan tärkeitä.
Kun nyt kuitenkin itse olin lopulta valmis luopumaan paljosta, niin tuntui aika oudolta ajatella, että mies halusi lapsuudenkodistaan jotain vanhoja papereita kuten yläasteen todistuksia, joita itse olin nyt viime kuukausien aikaan heittänyt reippaalla kädellä pois.
Syy, miksi sitä tavaraa oli loppujen lopuksi niin paljon, oli siinä, että jouduin tyhjentämään vanhempien taloa yli 50 vuoden aikaisesta rojusta, jota veljeni ei halunnut. Ja koska olen joutunut sitä raivaustyötä yksin tekemään töitten ohella, tottakai helpoin ratkaisu on ollut vain siirtää tavaroita uuteen kotiin ja käydä niitä joskus paremmalla ajalla läpi. Tavarat kun eivät ole missään loogisessa järjestyksessä vaan vaikka vanhempien rakkauskirjeet, aviosormukset joidenkin rojun seassa.
Sanotaan, että jokainen joutuu kerran elämässään käymään tällaisen lapsuudenkodin tyhjennyksen läpi. Minä olen sitä nyt 11 kuukautta tehnyt ja se on sellainen homma, josta voin nyt sanoa, etten toivoisi sitä pahimillekaan vihamiehelle!
Yritäpä nyt Rouva nähdä asiat asioina. Mistään vakavasta ei miehesi ole kohdalla ole kyse. Sinusta itsestäsi: sopeudu sinäkin.
Et sanonut miehen käyttäytyvän huonosti kanssasi, olevan ilkeä lapsellesi, olemalla muuten outo.
Ja ennakkoon jo anteeksi: mistä ihmeestä sä Akka niuhotat?
Everstiluutnantti ei oikein ymmärrä, mistä nää akat vouhkaa. No, minä kyllä ymmärrän oikein hyvin, että kun keski-ikäinen nainen myy lapsuudenkotinsakin saadakseen asua onnellisesti yhdessä armaansa kanssa, niin pettymys on suuri kun arki ei sujukaan. Mutta miehethän eivät tunnetusti otakaan paineita samoista asioista kuin naiset. Miehethän ovat parisuhteisiinsakin tutkimusten mukaan tyytyväisempiä kuin naiset. Naisen halutessa erota mies vaan ihmettelee että "mitä sää ny, hyvinhän meillä menee".
Niinpä niin. Mä en ymmärrä miten miehen mielestä voi mennä hyvin, jos tosiasiassa kaikki menee täysin päin persettä...?
Riippuu varmaan ihmisistä. Ei tappelunhaluisen tai siivousfriikin kanssa asumisesta tule mitään ellei itse ole samanlainen. Me muutettiin avokin kanssa yhteen käytännössä 3kk tuntemisen jälkeen ja virallisesti kirjoille yhteen 7kk seurustelun jälkeen eikä ole ollut mitään ongelmia vaikka avokkini sellaisia pelkäsikin, aikaisempien huonojen kokemusten takia. Viihdymme yhdessä omassa kodissa.