Näkyykö

Suunnaton jäälautta järisytti maata
30.12.2006 7:11
Valtavan jäälautan murtuminen jäätiköltä aiheutti maanjäristyksiä Kanadan arktisella alueella.
Jäävuoria lohkeilee mannerjäätiköstä yhä useammin lämpenevän ilmaston takia. (CLAUDIO ALMARZA / AFP)
Valtava jäälautta irtosi Ellesmere-saaresta Kanadan arktisella alueella viime vuonna, kertovat tutkijat. Noin 66 neliökilometrin kokoisen jäälautan irtoaminen aiheutti järistyksiä, jotka kanadalaiset seismografit huomasivat jopa 250 kilometrin päässä, mutta tuolloin ei vielä pystytty sanomaan mitä oli tapahtunut.
Ellesmere sijaitsee Kanadan arktisella alueella lähellä Grönlantia. Tutkijat varoittavat, että näin suuri ja nopea jäätikön hajoaminen on pelottava merkki ilmaston lämpenemisestä.
STT-AFP
-------------------------------------------------
Jäälautan koko on sen verran suuri, että näkyisikö tuo netin kautta saatavissa sateliittikuvissa??
2185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos niin iso jäälautta irtoaa, että se aiheuttaa maanjäristyksiä, aiheuttaisi se mereen upotessaan melkoisen tsunamiaallon. Onko tällaisesta aallosta havaintoa?

Äänestä
  • Tieto on varman päälle.
    Tietotoimisto on STT ja uutinen iltiksessä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jäälautta kirjoitti:

Suunnaton jäälautta järisytti maata
30.12.2006 7:11
Valtavan jäälautan murtuminen jäätiköltä aiheutti maanjäristyksiä Kanadan arktisella alueella.
Jäävuoria lohkeilee mannerjäätiköstä yhä useammin lämpenevän ilmaston takia. (CLAUDIO ALMARZA / AFP)
Valtava jäälautta irtosi Ellesmere-saaresta Kanadan arktisella alueella viime vuonna, kertovat tutkijat. Noin 66 neliökilometrin kokoisen jäälautan irtoaminen aiheutti järistyksiä, jotka kanadalaiset seismografit huomasivat jopa 250 kilometrin päässä, mutta tuolloin ei vielä pystytty sanomaan mitä oli tapahtunut.
Ellesmere sijaitsee Kanadan arktisella alueella lähellä Grönlantia. Tutkijat varoittavat, että näin suuri ja nopea jäätikön hajoaminen on pelottava merkki ilmaston lämpenemisestä.
STT-AFP
-------------------------------------------------
Jäälautan koko on sen verran suuri, että näkyisikö tuo netin kautta saatavissa sateliittikuvissa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu