Mirtazapin - kannattaako

aloittaa kuuri ?

Olin kovan ja pitkittyneen flunssa takia lääkärillä.
Keskusteltiin niitä näitä ja kerroin pitkään tunteneeni itseni erittäin väsyneeksi ja joskus vähän (normaalisti) ahdistuneeksi elämätilanteeni takia, ei mitään kamalan vakavaa kuitenkaan.
Unikaan ei tahdo tulla, vaikka olen "ihan poikki".
Sitkeät flunssaoireet ja poskiontelotulehdus ovat väsyttäneet lisää.
Kaikki on kuitenkin hallinnassa, toivoin kunnon sairaslomaa, että pääsen taas jaloilleni ja tunnen itseni terveeksi ja työkykyiseksi.

Lääkäri kirjoitti minulle Mirtazapinia, muitten lääkkeitten lisäksi.
Tulin kotiin ja aloin tutkia, mitä tämä Mirtazapin on. Hämmästyin, varsinkin luettuani eräältä palstalta käyttäjien kokemuksista.
Ajattelen, että ehkä nukahtamislääke tarvittaessa olisi ollut parempi vaihtoehto. Mirtazapin näyttää lukemani perusteella vain lisäävän ongelmia.
Pieni mielialan piristys elämääni olisi tarpeen, mutta...hmh...
epäilen vahvasti, että Mirtazapin ei ole oikea keino !
Taidan jättää sen hakematta, koska niin vaalalaudalla elämäni ei ole, että haluaisin sen tuomat mahdolliset lisäongelmat, lihominen jne.

Minkälaisia ovat kokemuksenne ? Mihin se parhaiten auttaa ?
Masennukseen ? (minulla ei sairaalloinen, pikemminkin huolestuneisuutta)
Ahdistukseen ? (minulla satunnaisesti)
Unihäiriöihin (minulla vaikeuksia saada unenpäästä kiinni, pelkkä nukahtamislääke parempi ?)

Hieman hämmästelen kuinka heppoisesti ja lyhyellä keskustelulla minut "määriteltiin" tämän lääkkeen tarvitsijaksi.
En edes pyytänyt mitään mielialoihin vaikuttavaa lääkettä.
Kerroin vain yleistilastani, että saisin vaikkapa viikon sairaslomaa, jonka arvelin riittävän nostamaan minut tolpilleni.

Lääkäri arvioi toisin, antoi kolme päivää sairista ja Mirtazapinia.
Riittävä lepo olisi mielestäni ollut terveellisempää ja parempi luonnonmukainen "lääke".
Joskus en ymmärrä lääkäreitä.
Ymmärrätkö sinä aina?

125

109353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • reseptirikas

      samoja kokemuksia. ei aina tajua lääkäreitä todellakaan.
      niitä ei oikeen tunnu ongelmat kiinnostavan. helpompaa päästä potilaasta eroon nopeesti kun iskee reseptit kouraan.

      • ds

        Lääkärit ei muuta osaa kun kirjoittaa reseptejä, se on todellisuus. Yhtä hyvin siellä voisi olla joku reseptiautomaatti johon syötetään tieto siitä että mikä vaivaa,kaikkiin vaivoihin kuitenkin aina tulee vaan se sama masennuslääkeresepti..

        -
        http://masennuslaakkeista.nettisivu.org

      • Anonyymi

        Luonnon masennuslääke -https://nplink.net/bjahj033
        Olen ollut uniongelmainen ja ajoittain masentunut jo esiteinistä asti. Ystäväni suosituksesta päätin kokeilla Restilen-valmistetta ja olen ollut todella tyytyväinen. Unenlaatu on parantunut enkä ahdistu enää yhtä herkästi. Käytän tuotetta ensisijaisesti masennuksen ennaltaehkäisyyn.

    • ...

      ... mirtatsapiinia pienenä annoksena unettomuuteen (puolikas tabletti, en muista vahvuutta) - lääkäri sanoi, että on parempi kuin unilääke ja vaikken unilääkkeitä oo kokeillutkaan, lääkäri oli tod. näk. oikeassa - hyvät 8 tunnin unet :). Käytin vain kuukauden, sitten pystyin nukkumaan ilmankin (mulla ehkä hetkellinen kilpirauhasen liikatoiminta teki oireet, sitten mentiinkin nopeasti toiseen suuntaan. Kilpirauhasen vajaatoiminta muuten helposti tekee "väsymystä, mutta unettomuutta", ahdistusta ja masennusta).

      Makeanhimo lisääntyi, joten sekään ei houkutellut jatkamaan ;).

      • Anonyymi

        Vajaatoiminta tekee unettomuutta, Itselläni

    • ei Mirtazapania turhaan!

      Elämäsi kuulostaa jo selkeän kirjoituksesi perustella olevan kutakuinkin hallinnassa.
      Tuskin kannattaa aloittaa Mirtazapankuuria ?
      Se ei ole ongelmaton, ja miksi haluaisitkaan lisäongelmia elämääsi, pärjääthän muutenkin !
      On paradoksaalista, että niin harvoin sattuu kohdalle lääkäri, joka vaivautuu edes vähän syventymään potilaan tilanteeseen ja kuuntelemaan edes 5 minuuttia.
      Itse käyn aika paljon yksityisellä, kun teveyskeskukseen ei riittävän nopeasti aikaa saa. Monta kertaa harmittaa, että sekin raha yksityislääkärillä, noin 50 euroa, menee usein hukkaan, koska harvoin sen edestä apua saa. Minulle se on iso raha, mutta aina ei voi odottaa kolmea päivää tai viikkoa terveyskeskukseen.

    • N76_

      Kyllä se Mirtazapin nukuttaa paremmin kuin monet nukahtamislääkkeet tai unilääkkeet (joihin voi jäädä koukkuun).

      Itsellä alkoi väsyminen, unettomuus ja uupuminen, en nukkunut juuri lainkaan, joten sain ensin nukahtamislääkkeet, sitten unilääkkeet ja lopulta Mirtaa, joka sitten auttoikin. Diagnoosit muuttuivat uupumisesta keskivaikeaan masennukseen.

      Minäkin ajattelin, että kun viikon saa sairaslomaa, niin sitten... Mutta tässä nyt ollaan vuosi käytetty lääkkeitä.

      Ihmettelen vain sitä, että se on lääkäri antanut nuo lääkkeet, kun olet flunssaa valitellut.... Mutta ehkä se juuttui siihen, kun sanoit olevasi väsynyt.

    • rambo2352352

      Paremmin mirtazapin nukuttaa kun ne jotku nukahtamislääkkeet mitkä maistuu pahalle :) en oo huomannu mitään haittaa noist mirtazapineist

      • kuin unilääkkeet

        Olen vähän yli 20-vuotias tyttö. Käyttänyt nukahtamislääkkeitä melko säännöllisesti vuodesta 2003. Helposti ovat lääkärit antaneet reseptejä. Jopa 100 tabl. kerralla zopinoxia. Siksi olen ajatellut niiden olevan harmittomia. Kunnes törmäsin hyvään lääkäriin kuukausi sitten, joka sanoi minulle suoraan, että olen koukussa. Mitä? Minäkö? En varmasti. Zopinoxin käyttöni oli mielestäni tervettä. Välillä meni 2kk ilman minkäälaista lääkettä, ym. Ihanaa, kun joku lääkäri tarttui asiaan oikein tosissaan! Olenkin aina miettinyt, miksi kukaan ei ole koskaan sanonut mitään.

        Zopinoxista jäi aamuksi aina kamala maku suuhun ja tuntui kuin kroppa kuivuisi kasaan. Onneksi on muutakin saatavilla!!!

        Nyt olen syönyt muutaman illan mirtazapamia. Niihin ei lääkärin mukaan jää koukkuun ja ovat muutenkin "terveellisempiä". Olen nukkunut tosi hyvin ja annokseni on n. 7mg. Lyhyen ajan sisällä haittavaikutuksena on hirveä huimaus, mutta menee vissiin ajan kanssa pois.

        Kokemuksia??

    • koi

      Mirtazapin on minulla toiminut todella hyvin. Sitä ei siis minulle määrätty masennukseen vaan öiseen ahdistukseen ja unettomuuteen. Ja siis satunnaiseen käyttöön, aina tarvittaessa.

      Mirtazapin on huomattavasti rauhoittanut nukkumaanmenoa ja nukkumistani, eikä ainakaan vielä ole ilmennyt mitään sivuvaikutuksia. Uskon, ettei niitä tulekaan silloin, kun lääkettä käytetään vain tarvittaessa.

      Joten kannattaisi kuitenkin kokeilla jos lääkäri sitä mieltä on ollut, ja jos lihomisen pelko on ainoa syy miksei kokeilla, niin.......

    • onnimanni Tampere

      Mirzabin rathiobharm on Saksalainen valmiste mutta se auttaa syvään masennukseeen.
      Mutta kun lääkäri vaihtosen samaan mutta kotimaisen lääkefirman lääkkeeseen johan alkoi pää käydä ylikierroksilla ja oli ahdistunut olo.
      Läääkärit määrää kotimaisia koska he saavat kotimaisista lääkefirmoista profikat.Jälkimmäinen huono oli Orionin lääke.

      • kaurisnainen

        sain mirtazapinia 30mg yöksi ja seronil 20 mg aamulla otettavaksi masennukseen.
        ei tuo mirta auta nukahtamiseen kyllä juuri yhtään,mutta sitten kun saa vihdoin viimein unenpäästä kiinni,niin sitten nukkuu aika hyvin.
        mullatulee mirtasta levottomat jalat ja alkaa hirveästi palelemaan.aamulla ja seuraavana päivänä tokkurainen olo.taidan lopettaa niiden syönnin vai onkohan tämä näitä alku oireita.olen syönyt vasta muutaman päivän..

      • toinen kuuri

        Sain keskivaikeaan masennukseen mirtzapinia. Ensimmäinen kuuri 30 tablettia, oli saksalaisen valmistajan, nyt hain toisen kuurin, joka oli kotimaisen orionin valmistamaa. Toisena päivänä alkoi olla omituisia tuntemuksia, kuten "vilinää silmissä". Aamuisin on turvotusta ja jotenkin höntti olo.
        En aio syödä tätä kotimaista kuuria loppuun, vaan haen saksalaisen valmistajan tabletit. Silloin ei tarvitse kärsiä näistä sivuvaikutuksista.

      • eilen kyseisen
        toinen kuuri kirjoitti:

        lääkkeen. Otin tyhmänä jo kuudelta illalla 15mg tabletin ja nukahdin ennen 7. Heräsin just ja kello on puoli 10 aamulla. Auttaa nukahtamiseen mutta mulla ei meinaa esim. lukiessa pysyä silmät kii tekstissä ja on muutenkin semmonen olo ku olis pienessä kännissä, just silmissä vilisee, sormenpäitä pistelee. Outoa.

      • lopettamassa
        eilen kyseisen kirjoitti:

        lääkkeen. Otin tyhmänä jo kuudelta illalla 15mg tabletin ja nukahdin ennen 7. Heräsin just ja kello on puoli 10 aamulla. Auttaa nukahtamiseen mutta mulla ei meinaa esim. lukiessa pysyä silmät kii tekstissä ja on muutenkin semmonen olo ku olis pienessä kännissä, just silmissä vilisee, sormenpäitä pistelee. Outoa.

        Söin viimeiset puoli vuotta mirtazapinia, sain reseptin neurologiltani ms-taudin mielialavahteluihin,lääkityksen ensimmäiset päivät olivat tokkuraista menoa, mutta kun siitä pääsin yli, niin olin todella tyytyväinen lääkkeeseen.Pillerin kun otin illalla, niin tiesin, että parin tunnin päästä olen jo unten mailla, eikä mikään melu haittaa ja kuitenkin aamulla heräsin täysin pirteenä ylös, oli unet 5 tai 10 tunnin, mutta painoa on tullut tuona aikana 8 kg ja se saa tältä erää riittää...päätin yrittää ilman ja nyt olenkin pikkuhiljaa vähentänyt lääkekuuria hoitajan ohjeen mukaan, ettei tulisi vieroitusoireita, samalla on kylläkin valitettavasti unen laatu huonontunut...mutta en katso nyt tarvitsevani ainakaan mielialalääkettä, ehkä jokin muu unilääke tulee ajankohtaiseksi

      • Anonyymi
        kaurisnainen kirjoitti:

        sain mirtazapinia 30mg yöksi ja seronil 20 mg aamulla otettavaksi masennukseen.
        ei tuo mirta auta nukahtamiseen kyllä juuri yhtään,mutta sitten kun saa vihdoin viimein unenpäästä kiinni,niin sitten nukkuu aika hyvin.
        mullatulee mirtasta levottomat jalat ja alkaa hirveästi palelemaan.aamulla ja seuraavana päivänä tokkurainen olo.taidan lopettaa niiden syönnin vai onkohan tämä näitä alku oireita.olen syönyt vasta muutaman päivän..

        Unettomuuteen käytetään mirtazapiinia 7-15 mg, isommat annokset ovat masennuslääkkeitä eli ne piristävät ja voivat siten heikentää unta.

        Minä olen aloittanut mirtatsapiinia puolikkaan tabletin unettomuuteen, ja se on auttanut aika huonosti. Sen sijaan ruokahalu on lisääntynyt. Ällöttää kun pitää syödä koko ajan. Olen hoikka joten painon lisääntyminen ei toistaiseksi ole ongelma, vaan se, että on liian "täysi" olo koko ajan vaikka syö koko ajan.

        Lääke ei kovin hyvin vielä auta nukkumaan. Lääkäri suosittelikin, että joillekin toimii paremmin vielä pienempi annos, 3/4 siitä puolikkaasta pilleristä. Siis joku 4-5 mg. Kokeilen sitä seuraavaksi. Syy tähän että vähempi on parempi on siis se, että isommat annokset alkavat piristää. Ne vaikuttavat eri hermovälittjäaineisiin aivoissa.

        Masennuslääkkeillä - siis noilla mirtazapiinin isoilla annoksilla - on paljon haittavaikutuksia pitkäaikaiskäytössä. Ne saattavat jopa lisätä masennusta. Tässä hyvä ohjelma aiheesta:

        https://www.youtube.com/watch?v=sd0IW_MqJvA
        YLE MOT - Masentavat lääkkeet

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mirtaxapin unilääkkeenä annos on vain enintään 3.75 mg, siis 15 mg tabletti ensi puoliksi ja siitä puolikkaasta vielä puoli, on tosi pieni palanen. Ei yhtään isompaa, tuo orionin apteekkin itse valmistama 4.5 mg on liian iso annos ja sitä tablettia ei voi jakaa, se murenee. Tämä orionin ei ole sama kuin se alkuperäinen saksalaine joka on aito ja perempi. Siis pienen pieni annos vain.

    • kampf

      Sain lääkäriltä mirtazapin 15MG untakorjaavan lääkitysen. mulla oli unihäiriöitä nukuin vain 3-4 tunnin yöunia ennen lääkitystä ja noin vuosi siten lopetin tupakin polton siitä noin 10 kk tuli nää uni häiriöt työpaikkalääkäri suositeli mulle että kannataa kokeilla nyt olen käyttänyt noin kuukauden tätä läkettä ja hyvin on menyt herään kyllä yöllä pari kertaa mut nukun muuten hyvin kun ottaa sen noin tuntia ennen nukkumaa menoa ja mitä painoon tulee niin mulla se on pysynyt ennaan 101-105 kg kun käyn viellä 3-4 kertaaviikossa kuntosalilla alkoholin käytön lopetin toistaiseksi

      • s.hoitaja

        Jo vain mirtazapiini on monen kohdalla tuonut avun unettomuuteen juuri tuolla 15 mg/ilta. Jos on masennusta, tulee saada 30 - 60 mg annoksia. Hyvä lääke masennukseenkin. Joillakin lisää makeanhimoa ja ruokahalua, ei kaikilla. Joillekin voi tuoda ns. levottomat jalat-oireilua. Turvallinen roppi, ei koukuta. Ei pidä kertalaakista lopettaa käyttöä silti, kuten ei muutenkaan pidä lääkityksiä itse rukata, vaan on syytä neuvotella hoitavan lääkärin kanssa. Ja mitä huimaukseen tulee, sivuvaikutuksia lääkkeillä on, ja ne yleensä helpottavat ja poistuvat muutamassa päivässä. Ellei, ota yhteys lääkäriisi.

    • hoitaja itsekin

      Itselläni alkoi olla kevään jälkeen kesän alussa niin väsynyt ja kulunut olo että ei töissä eikä kyllä kotonakaan jaksanut seisoa ollenkaan. Tun tui ettei jaksa astioita tiskata tai tukkaa pestä kun niin 'loppu'. ensimmäinen lääkäri määräsi sepram reseptin jota en hakenut. Oli sellainen olo itsellättä kunnon luonnollinen lepo olisi ollut parasta ja lääkärin mielestä nappia naamaan töihin porskuttamaan.

      Eipä pystynyt tlöissä porskuttamaan, alkoi lämpöily(kuumetta ollut viimeks lapsena) migreeniä kolme kertaa tänä kesänä(ollut sitä ennen kaksi vuotta sitten)

      Seuraava lääkäri määräsi 10pvää sairaslomaa, mutta kävin vielä sairasloman lopussa kävin psyk.erikoislääkärillä jonka kanssa olin sopinut tapaamisen terapautin kautta. Hän huomasi todellisen tolani ja määräsi parinvkoa sairaslomaa lisää, ei vaikutusta, toiset kaks vkoa ei paljon vaikutusta ja kun kuus vkoa oli täynnä olin jo aloittanut jo mirtazapinin ja töihin paluu häämötti.

      Lääkäri neuvoi mulle niin että 5-7 päivää ensin 15mg että sa unen kuntoon ja sitten 30mg ylläpitoon. Toisena kolmantena päivänä olo koheni kovasti ja sain puhtia takasin mutta kun nostin annoksen 30mg:n olin aamuisin/ päivisin huippuväsynyt eikä meinannut hereillä pysyä. Joten pudotettiin takaisin 15mg. Nyt syönyt sitä vkon taas ja olo ihan ok. ei vieläkään 'normaali' ja tietysti töihin paluu aika 'järkytys' keholle.

      unta on taas saanut mutta se ei aina riitä niin pitkään kun olisi 'lupa'. Ahdistuneisuus ehkä vain korostunut lääkkeen aikana. varsinkin kun ilta tulee ja lääkkeen otto lähestyy alkaa olla jo levoton,rauhaton olo. mutta silti väsynyt. Palelu on valtavaa ja jos ei palele on hiki. mutta kyllä ennen syön silti tuota ainakin unen osalta koska nukahtamislääkkeissä niin herkkä addiktoiva puoli ja teho aika mitätön. olen harkinnut ehkä myös vaihtoehtoa että lisänä kokeilla aamuun jolla nenmmän joku aktivoiva vaikutus vaikka mirtazapinilla sekin pitäisi alkaa 30mg:sta alkaen ja sitä suuremilla annoksilla, mutta itselläni tokkura niin kova ettei kyennyt toimimaan. vaikka kyllä on kokemusta jopa uni ja rauhoittavista lääkkeistä, että sinänsä toleranssi on.

      kannattaa lääkäriltä hieman vaatia jos kokee että luonnollinen lepo olisi parempi apu. Tai ainakin kannattaa kokeilla se ensin. ja jos ei muu auta niin sitten lääkitys.

      ja vielä, omalla kohdalla ruokahalun paraneminen ja painon nousu olisi ehkä toivottua mutta vielä ei ole juuri vaikutusta sillä saralla ollut, paitsi normaalia enemmän tekee makeaa mieli. toivottavasti saat kaipaamasi avun ja saat kehosi ja vireytesi kuntoon. väkikästä syksyä! :)

    • jutta miina liisuli

      Minulla on ollut jonkin aikaa ja päätin viikko takaperin lopettaa sen. Väsyttää ja painoa on tullut. Paremmin selviät todellakin ihan tavallisilla kotikonsteilla. Minulle on tullut painoa 11 kg melkoisen lyhyessä ajassa ja tavallaan on niin sanottua pakkosyömistä.

      Lääkärit kirjoittavat noita masislääkkeitä liian helposti.

      • dddddddddd,,,,

        kyselty kannattaako alottaa lääke, tänään vastattu, älä alota!!!
        Järkee nostella ikivanhoja ketjua ylös!? TÄH???

      • yölliset hetket

        Luin viestit mirtazapinista ja nyt en tiedä aloitanko käytön. Tänään haettu apteekista. On muuten Orionin valmistetta. Unettomuutta olen kärsinyt syksystä asti ja nyt se on pahentunut. Herään kahden kolmen aikaan yöllä ja valvon sen jälkeen viiteen kuuteen joskus seitsemään. Sitten tulee uni mutta herätä täytyy kahdeksan jälkeen jotta ehtii töihin yhdeksäksi eli nukutut unet ovat vain neljä viisi tuntia. Sen kyllä tuntee sitten töissä. Onko kenelläkään luonnon keinoja miten saisi nukuttua. Ajattelin kokeilla rentoutuskasetin kuuntelemista. Liikuntakin saattaisi auttaa. Parin tunnin kävelylenkki iltaisin. Onko teillä vinkkejä?

      • skeptikko

        Iloinen elämännälkäinen tyttäreni käytti kannabista ja sairastui vakavaan masennukseen ja skitsofreniaan...skeptikko tai ei, huumeet ei ole lääkkeitä. Aivot myrkyttyvät THC myrkystä

      • häät mielessä

        Olen kärsinyt unettomuudesta 6 vuotta. Lääkityksenä kokeiltu stella, nozinan, melatoniini, imovane jne. Täydellistä lääkitystä ei ole löytynyt ja tänään kävin lääkärissä kun unettomuus on parin viimeisen kuukauden aikana pahentunut. Lääkäri totesi että olen lievästi masentunut ja määräsi kahdenlaista lääkettä: Tenox 20mg ja Mirtazapin 15mg 1/4 - 1 kpl illassa.
        Olen kuitenkin erittäin huolestunut jos mirtazapin lisää ruokahalua ja vaikeuttaa painonhallintaa, sillä seuraavan 8 kuukauden aikana tulisi pudottaa häitä varten panoa ainakin 5kg, mielellään 10kg.
        Te joilla on kokemusta, jos ottaisin tuon pienimmän annoksen (3,75mg) unettomuuteen illassa, kuinka paljon se vaikuttaisi tähän painoasiaan? Eli toimiiko lääke niin, että mitä isompi annostus, sitä enemmän ruokahalu lisääntyy? Vai onko sillä mitään väliä paljonko lääkettä ottaa, ruokahaluu lisääntyy silti....?

      • rahanahneus

        Kyllä lääketeollisuus osaa olla ahne hirviö! Omistaakohan Bushin suku aseteollisuuden ohella myös sitä!? Piru on irti. Ihmiset pidetään puolemme!

      • 80 vuotias papparain

        ensin sain sepramia. se teki olon aivan oudoksi. vaihdettiin cipralexiin. ei sekään auttanut. amulla väsy olo. taas uusi lääke:mirtazapin. sitä olen ottanut nyt 4 päivää. olo edelleenkin huono. mielestäni nämä ns. mielialalääkkeet ovat humpuukia. lopetan kaikkien käytön. älkää hyvät ihmiset aloittako niillä. tunnustelkaa onko teillä jokin luonteen poikkeavuus. huolehditte kaikesta liikaa, haluatte olla täydellinen. ei sellainen ole oikeaa. jos ette nukahda illalla, ottakaa mielummin rauhoittavaa , esim. puolo oxamin plus puoli imovane. ei ainakaan aamulla ole tokkurainen olo. syökää illalla hiilihydraatteja (peruna,leipä yms) kahvia eikä alkoa neljään tuntiin ennen petiä. pieni lenkki ennen nukkumaan menoa ok. ja jos saa vielä seksityydytyksen niin nukkuu hyvin. tärkeintä lääkityksessä olisi, että ei ole aamun torkku. älkää suostuko ottamaan lääkäriltä mielialalääkettä. niillä on hurjat sivuvaikutukset. ajatelkaapa esim. itsemurha-ajatuksia. mitä sellaiset lääkkeet ovat. älkää oleskelko päivällä makuuhuoneessa, sänky on vain nukkumista varten. seksit voi ottaa sohvalla tai lattialla. älkää katsoko illalla rajuja tv-ohjelmia, rentoutukaa. hokekaa petissä ääneen:olen aivan rauhallinen...

      • kuupallo43242

        Samaten tämä voi olla mielenkiintoinen.

        http://www.youtube.com/watch?v=g7rACI-WJEw

        Nämä lääkkeet vaan peittää oireet eivätkä korjaa mitään. Pitempiaikaisessa käytössä ei ole järkeä ja lääkkeet tulee hallitusti lopettaa ensimmäisen vuoden aikana.

        Masennus ei usein johdu 5-HT2A reseptoreista eikä niihin tarvitse lääkkeitä. Toki hyvin vaikeassa masennuksessa kyllä, mutta usein asioita voidaan hoitaa muullakin tavoin. Stimulantit ovat vaarallisia, mutta lääkkeitä jotka vain peittävät oireet kannattaa välttää (tosin voimakas reseptoriblokkaus voi KAI vähentää aivojen reseptorimääriä, mutta yleensä reseptorimäärät vain kasvavat jos niitä blokataan lääkkeillä ja tilanne on pahempi jos lääke nyt lopetetaan)

        * psykoterapia
        * liikunta (corticosterone)
        * alpha2 antagonistit (ilman vaarallista 5-HT2A blokkausta), jotka lisää serotoniinia (yohimbine?)
        * lisuride, belwiq, (bergamot) (5-HT2A stimulointi)
        * mescaline, psilocybin, lsd, dmt (henki menee ja helposti yliannostuksesta. mikroannoksia ottamalla voi selvitä hengissä
        * incensole acetate (?) [frankincense co2 extract] => trpv3 downregulointi
        * jujuba, mustikat, BCAA, garlic (corticosterone), vitamine E (corticosterone)
        * lion's mane (tosin dead-end stimulointi kappa opioidi reseptoreille)
        * brain repair, brain regeneration jne. menetelmät
        * neurofeedback (neuroprogrammer 3 eeg)
        * hypnoosi
        * stimulantit downreguloimaan reseptoreita: SSRI [VAARALLISTA], amphetamine [adderall] VIELÄKIN VAARALLISEMPAA
        * kirkasvaloterapia
        * opioid antagonist (naloxone?) saattaa lisätä opioidi reseptoreita/sensitiivisyyttä => sivuvaikutuksena immuunijärjestelmä on yliaktiivinen => voit kuolla
        * epelsiban voi lisätä oxytosiini sensitiivisyyttä/reseptoreita => stressin kestävyyttä [järkevä?]
        * melatoniini antagonisti lisää melatoniini sensitivisyyttä [afobazole]
        * muita (peittää vaan oireita?): curcumin (corticosterone), valerian oil (corticosterone), juniper oil [reduces astrocyte deaths]
        * guanosine?
        * tee (?) [astrocytes?]

        * vältä: alkoholi, kahvi (ei kovin hyvä), piracetam, kipulääkkeet, benzot, yleensäkin kaikki järkevät lääkkeet ovat reseptilääkkeitä, huumeita tai muuten vaikeasti saatavia lääkkeitä ja "lapsille" ei anneta kaupasta helposti lääkkeitä jotka voisivat jotain korjata (vertaa diabetes, insuliini vs. insuliini herkkyyden lisääminen) vaan kalliille tapauksille syydetään lääkkeitä johtaa umpikujaan, riippuvuuteen ja lopulta kuolemaan.

        Drug's don't work. Moni joka on alkanut psykiatrisia lääkkeitä syönään on jäänyt sille tiellä ja mahdollisesti kuollut lopulta lääkkeisiin. Lääkkeitä ei voi yleensä käyttää 3-4 vuotta pitempään tai niihin kuolee. Monta potilasta hoidetaan kohti hautaa jos ei osaa varoa ja ole oikeaa lääkäriä.

        Ennen lääkkeiden lopettamista kannattaa hankkia lemmikki ja katsoa mitä tapahtuu jos lääke lopetetaan. Samaten lemmikille voi ruinata joitain hyödyllisiä lääkkeitä, joita annetaan sentään eläimille, mutta ei psykiatrisille potilaille.

        Ja mistä lääkkeitä saa jos ei lääkäriltä?

        Joissakin maissa reseptien lääkkeiden/huumeiden saanti voi olla helpompaa:

        mexico (drug wars), amsterdam (hällä väliä meininki jos saat itsesi tapettua), intia..

        Lisäksi jotkin muut maat? northern cypros?

      • bad_blood_4324
        kuupallo43242 kirjoitti:

        Käsittääkseni mirtazapinen tapaista reseptoriblokkaajaa tulee käyttää vain joitain kuukausia. (Ajatuksena on), että reseptoreja blokataan tarpeeksi voimakkaasti jolloin niiden määrä voi jopa vähentyä (tai sitten ei - toive ajattelua). Tämän jälkeen lääke lopetetaan kohtuu nopeasti (riippuu lääkkeestä ja annoksesta). Super matalia annoksia taas ei tule käyttää pitkään, koska sillon reseptoriblokkaus on osittaista ja reseptorimäärät helposti vaan lisääntyy.

        MUTTA: masennuslääkkeet ovat humpuukia ja vaarallisia. Käytännössä on turvallisempiakin tapoja hoitaa masennusta. Yksi tapa on veren kortikosteronitasojen vähentäminen - ilman aivoihin koskemista. Tämä onnistuu liikunnalla, sipulia syömällä (garlic) ja muita keinoja käyttäen. Lisäksi voisi olla mahdollista kehittää lääkkeitä, jotka alentaa kortikosteronipitoisuuksia (hormoneita, samalla tavalla kuin vaikka estrogeeniä), elimistössä, mutta tälläisiä lääkkeitä ei masennukseen haluta markkinoille tuoda koska ne eivät tapa käyttäjiä niin tehokkaasti.

        Supermatala annoksinen LSD, DMT, psilocybin voi myös toimia, mutta oikeasti lääkkeet ovat vaarallisia.

        SSRI, eli escitalopram 5-10mg yksi tabletti ja sitten sairaalassa mahdollisesti sivuoireiden hoitaminen (2-4 viikon päästä) on oikea tapa tehdä asioita.

        Käytännön esimerkki Escitalopram lääkkeen käytöstä:

        Otin 10mg escitalopram, tästä tuli hiukan oksettava ja outo olo, pari päivää myöhemmin jalat turposivat, kävin terveyskeskuksessa, jossa eivät tehneet mitään. Lepäilin nyt kotona viikon tai kaksi. Nyt tuli suuhun TODELLA kuiva olo, menin lopulta käymään ISOSSA sairaalassa vastaanottohuoneessa.

        Pääsin tarkkailuun, sydämen syke oli sekava ja verenpaine myös välillä vain 80/40. Jatkuvasti todella janottava tunne. Otettiin verikokeita ja hoitaja antoi KAKSI pientä tablettia ("K vitamiinia"?? - blood coagulation), joista oloni nopeasti parani. Tämän jälkeen poistuin sairaalasta ja asiat olivat hyvin - tosin joitain oireita oli.

        Eli käytännössä SSRI-tableteilla voidaan moni asia hoitaa helposti. Sivuvaikutukset voidaan käsitellä ja jos SSRI lääkkeitä käyttää oikein niin niihin ei kuole. Kuitenkin ilman oikeaa tukilääkitystä tms. henki voi mennä helposti.

        Käytännössä pidempikin käyttö voi olla perusteltua. Ilmeisesti SSRI-lääkkeiden ongelmana on, että keskushermosto ei kestä tälläistä toimenpidettä kuin muutaman kerran. Lisäksi lopetus voi olla hankalaa ja lyhyt kestoisilla (nopea puoliintumisaika veressä) tai pitkäkestoisilla (prozac) SSRI lääkkeillä saa helposti nirrin pois - kuten myös escitalopram:illa.

        Mitä tapahtuu kuukausia SSRI tabletin ottamisen jälkeen en tiedä, mutta SSRI lääkkeen jälkeen tulisi välttää kaikkia reseptoriblokkaajia tai nukahtamislääkkeitä tms. Tämä sen takia, että näin keskushermostoa taas tehdää yliaktiivisemmaksi kun käytetään sedatiivisiä lääkkeitä ja SSRI-lääkkeen käyttö on ollut turhaa. Myöskin liian lyhyt SSRI-lääke kuuri voi olla väärin koska tällöin reseptorit ei tarpeeksi downreguloidu.

        MUTTA: SSRI lääke EI OLE usein järkevä. SSRI-lääkkeen sijasta voi juoda kahvia (lisää tosin 5-HT2A reseptoreita), vähentää kortikosteroni tasoja muuten (garlic), lisätä oxytosiini sensitiivisyyttä (epelsiban), muuten vähentää kipukynnystä (incensole acetate) jne. Lisäksi kai amfetamiini (adderall) voisi toimia, mutta on vieläkin huimempi lääke kuin SSRI.

        SSRI lääke voi olla järkevä jos on käyttänyt mirtazapinea tai muuta serotoniini 5-HT2A reseptoriblokkaajaa koska tällöin 5-HT2A reseproreita on enemmän. Tosin mescaline, LSD (LISURIDE!) ja vastaavat aineet saattavat toimia (jos niitä käytetään varovaisesti sairaalassa - samalla tavalla kuin SSRI).

        SSRI-lääkkeelle on siis vaihtoehtoja. Ja Mirtazapineä ei pidä sitäkään käyttää vaan pyrkiä menemään jonnekkin kalliiseen yksityissairaalaan, jossa voisivat filtteröidä verta sairaalahoidossa muutaman viikon ja laskea kortikosteronitasot takaisin alas [nesteytys?].

        => Psykiatriset lääkkeet eivät ole järkeviä

      • 123RT
        häät mielessä kirjoitti:

        Olen kärsinyt unettomuudesta 6 vuotta. Lääkityksenä kokeiltu stella, nozinan, melatoniini, imovane jne. Täydellistä lääkitystä ei ole löytynyt ja tänään kävin lääkärissä kun unettomuus on parin viimeisen kuukauden aikana pahentunut. Lääkäri totesi että olen lievästi masentunut ja määräsi kahdenlaista lääkettä: Tenox 20mg ja Mirtazapin 15mg 1/4 - 1 kpl illassa.
        Olen kuitenkin erittäin huolestunut jos mirtazapin lisää ruokahalua ja vaikeuttaa painonhallintaa, sillä seuraavan 8 kuukauden aikana tulisi pudottaa häitä varten panoa ainakin 5kg, mielellään 10kg.
        Te joilla on kokemusta, jos ottaisin tuon pienimmän annoksen (3,75mg) unettomuuteen illassa, kuinka paljon se vaikuttaisi tähän painoasiaan? Eli toimiiko lääke niin, että mitä isompi annostus, sitä enemmän ruokahalu lisääntyy? Vai onko sillä mitään väliä paljonko lääkettä ottaa, ruokahaluu lisääntyy silti....?

        Moi,
        otan aina silloin tällöin puolikkaan 7,5mg:stä. Ei vaikuta mitenkään ruokahaluun.

      • unissa_syöntiä
        häät mielessä kirjoitti:

        Olen kärsinyt unettomuudesta 6 vuotta. Lääkityksenä kokeiltu stella, nozinan, melatoniini, imovane jne. Täydellistä lääkitystä ei ole löytynyt ja tänään kävin lääkärissä kun unettomuus on parin viimeisen kuukauden aikana pahentunut. Lääkäri totesi että olen lievästi masentunut ja määräsi kahdenlaista lääkettä: Tenox 20mg ja Mirtazapin 15mg 1/4 - 1 kpl illassa.
        Olen kuitenkin erittäin huolestunut jos mirtazapin lisää ruokahalua ja vaikeuttaa painonhallintaa, sillä seuraavan 8 kuukauden aikana tulisi pudottaa häitä varten panoa ainakin 5kg, mielellään 10kg.
        Te joilla on kokemusta, jos ottaisin tuon pienimmän annoksen (3,75mg) unettomuuteen illassa, kuinka paljon se vaikuttaisi tähän painoasiaan? Eli toimiiko lääke niin, että mitä isompi annostus, sitä enemmän ruokahalu lisääntyy? Vai onko sillä mitään väliä paljonko lääkettä ottaa, ruokahaluu lisääntyy silti....?

        Kun otat lääkkeen juuri ennen nukkumaan menoa, syöntihimo iskee unessa. Eli jos et ole unissakävelijä ja -syöjä, et liho.

    • noxi

      Itse n. puoli vuotta 45mg annosta syöneenä voin sanoa, että nukahtamiseen ainakin auttaa. Painajaiset ovat vähentyneet huomattavasti ja silmät painuu melkeen väkisin puolen tunnin päästä lääkkeen ottamisesta. On kiva mennä nukkumaan, kun tietää että saa heti unta ja nukkuu rauhallisesti yhtä mittaan.
      Mielialaan olen huomannut pientä muutosta. Jaksaa paremmin ryhtyä tekemään arkipäiväisiä juttuja, eikä ahdista enää niin paljoa. En sitten tiedä onko placeboa vai auttaako oikeasti.

      Ruokahaluni on aina ollut hyvä, olen pienestä pitäen syönyt paljon, mutta ollut silti painoindeksin mukaan alipainoinen (hoikka). Lääkityksen aloitettuani huomasin toki makeanhimon ym nousevan, mutta olen kuitenkin syönyt yhtä paljon samoja määriä kuin ennenkin. Silti on painoa tullut huomattavasti lisää. Mirtazapin hidastaa aineenvaihduntaa ja siksi lihottaa.
      Olen myös huomannut tunne-elämäni latistuneen entisestään; suru, ilo yms tunteet eivät todellakaan ole enää voimakkaita. Se on elämäntilanteeseeni nähden ehkä ihan hyvä, mutta en usko että tunteiden turruttaminen on kuitenkaan loppupeleissä se oikea vaihtoehto.

      Itse ajattelin seuraavan kerran lääkärillä puhua sen tuomista sivuvaikutuksisa. Haluaisin tiputtaa annostusta reippaasti tai jopa lopettaa kokonaan käytön.

      Ja mitä tuohon kannabiksen käyttöön tulee, itse suosisin mieluiten sitä jo pelkästään ''lääkkeenä''. Varmasti haitattomampaa kuin monet lääkäreiden määräämät lääkkeet.

      • Älä käytä huumeita!!

        Kannabis aiheuttaa masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Jos et usko niin hae netistä lisää tietoa. Terveisin entinen käyttäjä, jolla kyseiset oireet tulleet aikuisiällä.

    • j

      Sain mirtazapin lääkettä lievään masennukseen. Alakuloisuutta ja unihäiriöitä, jotka sitten sekoittivat päivärytmiä väsymyksen kautta.
      Otin apteekista vain 1 kk tabletit mukaan , vaikka määrättiin peräti 9 kk. Minun annokseni oli 15 mg yksi kerta päivässä. Noin 2 viikon käytön jälkeen alkoivat unihäiriöt, painajaiset, ym. peikkojen hätistely yöllä. Päivällä haukottelin aina aamupäivän ja olin tokkurainen, lievä humalatila vailla hilpeyttä. masennukseni vain syveni lääkkeen käytön aikana, päätin että tämä tuli nähtyä. en ole koskaan ollut lääkeuskovainen eikä tämä sitä käsitystä muuttanut. Paino varmaan olisi noussut jos on olisi aktiivisesti harrastanut hiihtoa. Kokemuksesta viisastuneena kehotan kokeilemaan jotain muuta kuin lääkkeitä, vaikkapa liikuntaa.

      • 2v. pupeltanut

        lääkettä käytetään niin moniin "vaivoihin". jos ihminen on oikeesti masentunut,niin aloitus aina on yhtä helvettiä n.2-4vk.,masennus ja ahdistus lisäntyy,ruoka ja painon noususta puhumattakaa, ja sen takia lääkitys lopetetaan kesken,kannattaa kärsiä,lopussa seisoo kiitos. masennun on uusiutuva luonnonoikku,joka kannattaa hoitaa loppuunasti,vaikka voi viedä pitkään.
        mirtazapin toimii myös todella hyvin nukahtamisongelmiin,15mg. väsyttää enemmän kuin suurempi annostus.

    • economical€€$$$
      • Topelius

        Olin hieman masentunut ja uni ei tullut. Lääkäri määräsi mirtazapinia, 15 mg iltaisin. Huomasin heti, että tuolla määrällä en aamulla pääse ylös sängystä ja koko seur. päivän olen aivan helvetin väsynyt ja tokkurassa. Tajusin, että tällaisia myrkkyjä ne meille jakaa - todella vahvaa douppia, vaikkei varmasti läheskään vahvimmasta päästä ja annostuskin on "pieni".

        Auttaa kyllä unen tuloon, mutta toleranssi kehittyy nopeasti. Ja kun lääkkeen jättää pois vähänkin säännöllisemmän käytön jälkeen, minulle on tullut niinä LÄÄKKEETTÖMINÄ öinä sitten aivan uskomattoman todentuntuisia ja kamalia, pelottavia painajaisia. Zapinin alaisena näen jopa normaalia enemmän ja kivoja unia.

        Nykyään käytän enintään pari-kolme kertaa viikossa ja enintään 7,5 mg kerrallaan - joskus jopa vain puolet tuosta eli 1/4-pilleri 15 mg:stä. Sekin auttaa, kun käy heti sen jälkeen nukkumaan ja on sitä ennen valmistellut nukkumaanmenon hyvin, juo vaikka kamomillateetä pari kuppia, tuulettaa lakanat, peseytyy hyvin jne. normaalit keinot...

        Ymmärrän isommat määrät, jos elämä on aivan puissa tai unihäiriö voittamaton, mutta silti olen sitä mieltä, että jokainen, joka syö mirtazapiinia jopa sen 30 mg / vrk, puhumattakaan enemmästä, on täysin järjiltään ja takuulla tekee itselleen pitkässä juoksussa hallaa - ehkä elämän aivan kamalimmasta notkosta selviämiseen se voi olla hetken helpotus, niin kuin HUUMEIDEN käyttö tapaa olla! Sen jälkeen tipahdetaan ja kovaa, usein... Ei sillä, etten toivoisi kaikille syöjille parempia tarinoita. Jos vedät sen 15 mg / vrk, niin doupeissa olet koko ajan, se on fakta. Tervemenoa helvettiin.

        Ruokahalun lisääntyminen on todella selkeää - nälkä on niin kova, että pakko syödä koko ajan. Nälän tunne ei katoa, vaan uusiutuu entistä kovempana.

        Olen itse ruumiinrakenteeltani kevyt ja aineenvaihdunta on luonnollisesti vauhdikas, joten mulle ei niin paha ongelma tämä. Etenkin, kun siis käytän VAIN TARVITTAESSA kun uni ei meinaa millään tulla ja on pakko saada nukutuksi ja enimmäiskertamäärä siis "vain" 7,5 mg eli puolikas 15 mg pilleri. Vielä mielummin pyrin ottamaan noin 3,75 mg ja kaikkein mieluiten EN OLLENKAAN.

        Tähän asti käytössä ollut saksalainen ratiopharm, nyt on näköjään kaapissa kotimaisen Enne
        Pharman tabletteja. Alkoi epäilyttää niiden käyttö... Taidan heittää roskiin ja hakea tilalle tutut ratiopharmit... Onko kokemuksia Enne Pharmasta...?

      • Jacob Maxim
        Topelius kirjoitti:

        Omalla kohdalla auttanut huomattavasti, diagnoosina F33.2 eli toistuvan masennuksen vaikea-asteinen masennusjakso. Eli minulle ei siis ole ensimmäinen kerta kun syön mielialalääkkeitä, ensimmäisestä masennusjaksosta aikaa n. 7 vuotta.

        Nyt ensimmäiset n. 2 kuukautta Aamulla Seronil 2x20 mg, ja illalla zopinox 7,5 g 1/2 - 1 nukahtamiseen. Lievää mielialan kohoamista, mutta unet edelleen 2-4 tunnin pätkiä. Mitään ei jaksanut tehdä, mikään ei kiinnostanut. Nyt edellisten lisäksi Mirtazapin Ratiopharm 30 mg iltaisin. Nyt pystyy nukkumaan ihan normaalit yöunet välillä heräämättä. Aamulla heräämisen kanssa ei ole ollut ongelmia, herään pirteänä ja levänneenä, en koe olevani mitenkään tokkurainen.

        Mirtazapinin käytön aloittamisen jälkeen mielialani on kohonnut huomattavasti, jaksan taas keskittyä paremmin asioihin, ja ylipäänsä koko elämään. En sulkeudu niin helposti omaan maailmaani, vaan haen kontaktia ihmisiin. Läheiset ihmisetkin ovat huomanneet että olen pirteämpi, aktiivisempi ja puheliaampi.

        Kaikki tietysti ollaan yksilöitä, se mikä minulla toimii voi jollain toisella tuoda esiin vain niitä negatiivisia sivuvaikutuksia.

    • ei paljo luottamista

      Lääkäri määräsi minulle mirtazapin (ia) ja pää aamulla jumissa,vaikka vannoi ja vaakuutti ettei vedä "noppaa"jumiin

      • Onnellinen käyttäjä

        Hyvä lääke. Ainakin minulle sopinut oikein hyvin. Kärsin yli kymmenen vuotta unettomuudesta (nukahtamisvaikeudet ja yölliset heräämiset), mutta mirtazapin 30 mg on taannut kunnon yöunet ja päivällä olen virkeä. Alkuvaiheessa auttoi myös masentavasta elämäntilanteesta (avioero, uusi työ) ja haasteista selviämiseen. Painoa ei ole tullut lisää kuin korkeintaan pari kiloa. Toki ruokahalu on hyvä, mutta hyvin nukuttujen öiden jälkeen jaksan harrastaa liikuntaa ja se pitää painon kurissa. Olen todella pitkäaikaiskäyttäjä ja joskus mietin onko näin pitkästä käytöstä jotain erityishaittaa? Onko lääkettä edes tutkittu näin pitkään käyttäneillä ihmisillä?? Vaikuttaako jotenkin esim. aivoihin, muistiin yms. ???? Muita huolia mirtazapin ei ole aiheuttanutkaan :)

      • Nainen 34v.
        Onnellinen käyttäjä kirjoitti:

        Oma lääkärini on kutsunut minut todella tiheästi tapaamisiin, jotta mirtazapiinin sopivuus tai sopimattomuus tulisi selkeästi esille. Aloitin napit joulukuussa 2009 ja ekan illan ja seuraavan päivän vain nuokuin ja vetelin hirsiä, kun nukutti niin maan perusteellisesti. Mutta tuo tasoittui sitten ja 30mg annoksella olen pitkästä aikaa nukkunut makeita 9-11 tunnin yöunia. Ennen kierin ja heräilin. Mutta nälkä on ihan koko ajan. Päätin tammikuussa pudottaa painoa, jota oli tuossa syksyn aikana tullut hieman lisää. En ole tammikuusta tähän päivään saanut pudotettua painoa yhtään, mutta ei ole kyllä noussutkaan, mutta hitosti olen liikkunut. 6 päivänä viikossa tunti joko kuntosalia, uintia tai kotona stepperillä. Alkaa jo ärsyttämään, kun ei laske lainkaan. Jos en liikkuisi, mitä tapahtuisikaan? En uskalla edes arvailla. Lääkärini oli tosin sitä mieltä, että jos mirtazapiini lisää painoa, tulee lääke vaihtaa sopivampaan. Olen tavannut lääkäriä kuukauden välein. Nyt on ensimmäinen 2 kuukauden väli ja hän ottaa kyllä homman ihan tosissaan, eikä määrää ihan kevyesti mitä vain. Uniongelmien takia mulle valittiin juuri tämä, mutta sitähän voisi jo kokeilla jos uni tulisis ilmankin ja ilman aamuyön heräämisiä. Mun lääkäri muuten kertoi sellaistakin, että lääkärit itse vetää aika tavallisesti mirtazapiinia, kun niillä on kamalia työputkia ja jos nukkuvat huonosti, niin saavat niiden avulla tehokkaasti nukuttua.

      • rp

        miten kauan yhden 15mg tabletista on haittaa jos ottaa vaikka viiniä..?

      • Viulu###
        Nainen 34v. kirjoitti:

        Miksi pitäisi nukkua 9-11 tuntia? Aivan mieletön määrä! Normaali unimäärä on 7 tuntia.

        Itse otan 15 mg Mirtaa kun ei uni vaihdevuosissa tule, leikkaan veitsellä pillerin kuuteen osaan, otan illalla n. 21.00 ja lueskelen hetken ja saan unen n. 22.30. Ennen Mirtaa en joskus nukkunut koko yönä, toisinaan nukuin tuntía jne. Nyt olen töissä reipas, tuollainen pieni määrä ei nukuta aamulla, eikä lihota.

      • um
        Viulu### kirjoitti:

        Unen tarve on unitutlijoiden mukaan täysin yksilöllistä. 7 h on vain keskiarvo...Osalle heidän mukaansa riittää 5 osalle vasta 10! tuntia. Ja kumpikin ihan normaalia. Kannattaa ottaa asioista oikeasti selvää...Itse olen aina, lapsesta aikuisuuteen, tarvinut 8-9h ollakseni virkeä. Eikä kyllä ole epänormaalina lekurit pitäneet :)

      • veriarvoja_seurattu
        Onnellinen käyttäjä kirjoitti:

        Hyvä lääke. Ainakin minulle sopinut oikein hyvin. Kärsin yli kymmenen vuotta unettomuudesta (nukahtamisvaikeudet ja yölliset heräämiset), mutta mirtazapin 30 mg on taannut kunnon yöunet ja päivällä olen virkeä. Alkuvaiheessa auttoi myös masentavasta elämäntilanteesta (avioero, uusi työ) ja haasteista selviämiseen. Painoa ei ole tullut lisää kuin korkeintaan pari kiloa. Toki ruokahalu on hyvä, mutta hyvin nukuttujen öiden jälkeen jaksan harrastaa liikuntaa ja se pitää painon kurissa. Olen todella pitkäaikaiskäyttäjä ja joskus mietin onko näin pitkästä käytöstä jotain erityishaittaa? Onko lääkettä edes tutkittu näin pitkään käyttäneillä ihmisillä?? Vaikuttaako jotenkin esim. aivoihin, muistiin yms. ???? Muita huolia mirtazapin ei ole aiheuttanutkaan :)

        Onko seurattu lääkeen vaikutuksia verikokein? Maksa-, munuaisarvot? Kilpirauhanen?

    • jos ihminen voisi asua soutuveneessä niin kaikki kivut, säryt, sairaudet ja kuuloharhat ja näköharhat olisivat poissa.. .tarkoitan siis, että KAIKKI sairaudet olisi poissa! Kaikki lääkkeet ovat jollakin tavalla aina yhteydessä maassa olevaan sähkömangneettikenttään, jota vedessä ei esiinny niin ja metsä tarjoaa meille suomalaisille ne lääkkeet.. .mitä me tarvitsemme! Asia vaan sattuu olemaan niinkin yksinkeratinen, että KAIKKI sairaudet mitä ihmiset sairastavat niin ne tulevat metsästä ja siellähän ne lääkkeetkin sitten ovat!!! Käytä mustikkaa!!!

      • f33.2

        idiootti...

      • Jamppe007007007
        f33.2 kirjoitti:

        idiootti...

        hauskaa, kun paljastat itsestäsi oman idioottimaisen suhtautumisen minua kohtaan hah hah haaaaaa........

    • Gordon.F

      Mirtatsapiinin vaikutuksesta kertyy nestettä kehoon ensimmäisten käyttökuukausien aikana, mutta se tasoittuu sitten takaisin normaaliksi kun lääkkeen käytöstä tulee säännöllistä. Lihavuusvaikutus siis ei todellisuudessa ole oikea vaan vain lyhytaikainen sivuoire.

      - Mitä sitten itse "fiilikseen" tulee?
      Illalla n. 15-20 minuuttia lääkkeen nappaamisen jälkeen tulee lähes pyörryttävän unettava olo. EI mikään pieni jonkin melatoniinin tai vastaavan lääkkeen antama fiilis, vaan ihan kunnon. Tuli ekalla kerralla mieleen umpisuolen leikkaukseni nukutuksen fiilis juuri ennenkuin meni vintti pimeäksi. Mukavasti ehti lukea jotakin tylsää kirjaa sen 15 minuuttia ja sit lights out. Annosteluna suosittelen 1/4, 1/2 tablettia.

      - Entä aamun fiilis?
      Tässä tulee sitten se minun miinukseni. Päätä särki kuin kunnollisenkin baari-illan jälkeen ja olo oli niin hidas kuin sulanutta toffeeta.. lihakset ei toiminu kunnolla eikä meinannu päästä ylös. Aamuvuorolaiselle siis aika ikävä yllätys.

      • basilaari

        En kehottaisi käyttämään,jos sairastaa basilaarimigreeniä. Sain unettomuuteen aluksi 7,5mg ja myöhemmin 15mg. Ensiksi auttoi nukkumaan ja luulin pääseväni unettomuudesta. Nukuin joka toinen yö ja joka toinen valvoin. Sitten aloin nähdä kamalia painajaisia. Aamut rupesivat tuntumaan ihan kamalilta. Ei olisi halunnut nousta ollenkaan sänkystä. Inhottava olo rupesi aina vaan jatkumaan pidempään. Lopulta koko päivä oli ihan kamala. Kamalia pakkoajatuksia,joita ei ollut koskaan ennen ollut ja masentuneisuus paheni. Jatkoin useamman viikon ajan,koska lääkäri sanoi,että suotuisat vaikutukset tulevat vasta pitemmän ajan kuluttua. Olo vain tuli huonommaksi. Lopulta päätin,ettei näin voi jatkua ja lopetin pikkuhiljaa lääkkeen käytön. Oloni on tosi hyvä ja olen nukkunut. Minulle lääke teki masennuksen ja pakkoajatukset.

      • Matti_H.
        basilaari kirjoitti:

        itellä ollu vaihtelevan asteista masennusta, ahdistusta ja ilkeää unettomuutta jo 15 vuotta.
        Eka lääkekuuri oli cipramil josta tuli ihan hillittämän hyvä olo. Alussa hikoili kädet ja tuntu ku ois syöny essoja. Olot tasottu ja kahen kuukauden jälkeen lopetin. vuoden päästä oli taas aika huonossa jamassa ja alotin saman kuurin. mutta lopetin viikon jälkeen ku olot oli samaa luokkaa ku aiemminkin eikä minkäänlaista terapiaa rinnalla.
        Satunnaisesti söin tenoxia yms unilääkkeitä mitä sain kavereilta ku ei lääkäri antanu. Heräilin aina parin/kolmen tunnin päästä nukahtamisesta.
        Kolmas kuuri oli Sertralinia (kesti about kuukauden) josta ei ollu juuri mitään apua... kai. En oikein vieläkään oo varma asiasta ku se aika oli melko kipeetä. Sain myös zopinoxia nukahtamiseen, jota sitten jatkoin vähän pidempäänkin. Myös melatoniinia sain ja se autto hiukan unirytmin kurissa pitämiseen.
        Zopinoxin syönti meni sitten vähän väärille raiteille. Koko ajan maistu suussa lääkkeet ja aamulla ihan alytön pöhnä ties kuinka pitkään ja heräilin taas aina parin/kolmen tunnin jälkeen nukahtamisesta ja jouduin ottaa uuden. Enkä loppujen lopuksi syöny niitä nukahtamiseen vaan otin piristykseksi alkomaholin ja kannabiksen kanssa ni ei masentanu niin pirusti :D siihen kyllä autto.
        Se alko kuitenki tuntua aika epäterveeltä niin luovuin moisesta tavasta.
        Nyt sain sitten taas melatoniinia ja tätä mirtazapinia ku en saanu nukuttua ollenkaan, vatsaa kouristeli, en syöny, enkä saanu kunnolla puhuttua ku ahisti niin pirusti. Siitä lähtien oon nukkunu kuin tukki joka yö eikä mitään pöhnää aamulla. Ja olo on mitä parhain :) melatoniinit jätin pois parin kuukauden jälkeen.
        Siitä hyvä lääke että ainoat sivuvaikutukset tulee jos ei mee nukkumaan, juo alkoholia tai polttaa pilveä lääkkeen ottamisen jälkeen. Ja sillon hiki virtaa, oksettaa ja kädet tärisee. Siis ei sovellu viihdekäyttöön mikä omalta osaltani on todella hyvä asia. Ruokahalu on taas ennallaan - eli syön jos muistan, ehdin tai on nälkä. Ennen lääkitystä en ollu pystyny syömään muutamaan päivään ahistuksen takia. Paino ei oo noussu eikä pysyvästi pahemmin laskenukkaan. Sitä nyt ei kyllä muutenkaan oon tapahtunu.
        Kymmenen vuotta kateissa ollu keskittymikykykin palasi ja saan taas kouluhommat tehtyä. Aaamulla pääsen ylös sängystä ilman sairasta potutusta kunhan meen ajoissa nukkumaan (nukun joka yö 8 tuntia ihan sama monelta pitäs herätä. Eli helppo laskea). Välillä nukahdan jopa huuomaamattani sohvalle ... mitä ei oo tapahtunu selvinpäin varmaan 20 vuoteen. Ja noi päihdehommatkin on helpottunu kun ei koko ahista ja ota pottuun.
        Eli ihan jees troppi meikäläiselle :)

      • jjjjj9
        Matti_H. kirjoitti:

        Lähi vuosina tullut uusi pakkomielle kirjoittaa näitä mitä erikoisempiin vaivoihin.

        On tyrkytetty about 5-8 kertaa. en syö/tule syömään mitään mieli-ala muutos nappeja ikinä. viikko tolkulla ensin popsia niitä ja sitten katsoa mikä vaikutus.

        Jos hermojani kiristää niin paljon että pärjään 50kpl normaali rauhottavia vuoden, niin en ymmärrä miksi päätä pitääs alkaa vääntään jollakin pitkillä kuureilla, millä on ties mitä sivuvaikutuksiakin.

        Sanakin unettomuudesta tai pienestäkään ressistä lääkäris, niin heti joku hullun lääkekuuri tulossa.

        Onhan noita jokunen tuttu kokeillut, mutta loppunut siihen kun töissä ei voi nousta telineille/katolle tasapaino häiriöiden/huojuvan olon vuoksi.

      • jkjkjkjkjk
        jjjjj9 kirjoitti:

        Sain Mirtazapin-reseptin kun pyysin lääkäriltä jotain nukahtamisvaikeuksiin ja huonosti nukkumiseen. Lääkäri kysyi, että olenko ollut masentunut ja sanoin, että hemmetin väsynyt, koska en pysty nukkumaan kunnolla ja muutenkin stressiä. Mirtazapinin pitäisi väsyttää illalla ja auttaa myös mielialaongelmiin. Käytin lääkettä 7,5 mg iltaisin puolitoista viikkoa ja menetin tänä lyhyenä aikana loputkin elämänilostani. Olen äärimmäisen väsynyt kaiken aikaa sekä masentunut ja ahdistunut. Olen nyt juuri lopettanut lääkkeen käytön ja odotan olotilan normalisoitumista. Nukahtamislääkkeenä minulla on lisäksi Stilnoct, joka ei ole kauhean tehokas. Menen lääkäriin uudestaan vaatimaan Opamox-reseptiä, joka on ennenkin auttanut rauhoittumiseen ja nukahtamiseen illalla. En todellakaan suosittele Mirtazapinia, harkitkaa kaksi kertaa näiden mielialalääkkeiden käytön suhteen.

      • ?
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        Mirtazapin kivun hoitoon. Sain ky. lääkkeen kivun hoitoon ja tasasempiin yöuniin.
        Vähän saman kaltaisia vaikutuksia ollut. Pino noussut, nestettä kertyy, ärtynyt olotila, tunteettomuus sekä todella tokkurainen olo pitkälle aamupäivään. Olen syönyt kuukauden verran 15MG/PV. ja väsymys on hieman helpottanut muut sivuoireireet tallella. Yöt nukun painajaisunien kanssa. Itse olen ottanut parikin lasia viiniä lääkkeen kanssa enkä ole huomannut enempää sivuvaikutuksia. Jatkan vielä hetken mutta
        jos parempaa vastinetta en saa kivun hoitoon, niin jätän lääkkeen pois tai käytän vain tarvittaessa kertaluontoisesti.

      • Asta12
        jkjkjkjkjk kirjoitti:

        Sain Mirtazapin-reseptin kun pyysin lääkäriltä jotain nukahtamisvaikeuksiin ja huonosti nukkumiseen. Lääkäri kysyi, että olenko ollut masentunut ja sanoin, että hemmetin väsynyt, koska en pysty nukkumaan kunnolla ja muutenkin stressiä. Mirtazapinin pitäisi väsyttää illalla ja auttaa myös mielialaongelmiin. Käytin lääkettä 7,5 mg iltaisin puolitoista viikkoa ja menetin tänä lyhyenä aikana loputkin elämänilostani. Olen äärimmäisen väsynyt kaiken aikaa sekä masentunut ja ahdistunut. Olen nyt juuri lopettanut lääkkeen käytön ja odotan olotilan normalisoitumista. Nukahtamislääkkeenä minulla on lisäksi Stilnoct, joka ei ole kauhean tehokas. Menen lääkäriin uudestaan vaatimaan Opamox-reseptiä, joka on ennenkin auttanut rauhoittumiseen ja nukahtamiseen illalla. En todellakaan suosittele Mirtazapinia, harkitkaa kaksi kertaa näiden mielialalääkkeiden käytön suhteen.

        Kannattais varmaan tutustua lääkkeen "käyttöohjeisiin", sillä niissä mainitaan, että ensimmäisien viikkojen aikana mieli voi madaltua entisestä, mutta käyttöä jatkettaessa vointi kohenee...

    • Papuliinasi

      Käytin säännöllisesti Mirtazapiinia 1,5 vuoden ajan unihäiriöihin ja lievään masennukseen. Ainoa sivuoire oli noin 5kg lihominen, joka johtui ruokahalun kasvamisesta. Lääke itsessään ei farmaseutin mukaan lihota ja kun lopetin kuurin, kilot lähti nopeasti.

      Ihmettelin ensin, että lääkäri määräsi heti lääkkeitä eikä halunnut lähettää psykologille tms. mutta kun tajusin, että vaikutus yöuniin oli välitön niin ymmärisn. Ennen vain parin tunnin katkonaisilla yöunilla selvinneenä tipahdin jo ensimmäisenä iltana välittömästi ja vaikutus jatkui koko lääkekuurin ajan. Nykyään nukun ihan hyvin ilman lääkitystäkin :)

      En ollut ärtynyt enkä tunteeton ja aamupäivän tokkuraisuus häipyi parin ekan viikon jälkeen. Alkoholin käyttö välillä vahvisti vaikutusta, eli jos olin juonut viiniä niin uni tuli todella nopeasti. Kaiken kaikkiaan sivuvaikutuksia ei ollut paljon mitään ja lääkityksestä oli apua.

    • Ex-uneton

      Kamalia annoksia tässä threadissa. Itse käytin pitkään nukahtamislääkkeitä (n. 2 vuotta vaihtelevasti) kunnes huomasin että niistä oli kertakaikkiaan ihan järkyttävän paljon enemmän haittaa kuin hyöytyä.

      Sitten asteittain siirryin pieniin mirtatsapiini-ilta-annoksiin. Siis luokkaa 1-4 mg. Pureskelen annoksen mahdollisimman pieneksi muruksi suussa niin että imeytyminen alkaa heti eikä sitten enää vaikuta aamun virkeyteen, mutta silti saa mukavasti nukahdettua ja uni on syvempää ja näkee kivoja unia. Nykyisellään käytän 0-2 kertaa viikossa stressitasosta riippuen.

      Joskus kun alkuaikoina otin 7,5 mg veden kanssa seuraava päivä oli ihan järkyttävän voimaton iltapäivään asti.

      Kaikkein mukavinta on, ettei ole haittavaikutuksia, ei tarvitse olla huolissaan unen saannista ja yököttävää tsolpideemiä ei enää tarvitse edes harkita ottavansa.

      30 milligrammasta olisin varmaan viikon poissa pelistä.

    • --

      Moikka, alkuperäinen sekä toiset.
      Minulla on myös käytössä Mirtazapinia. Käytän sitä nykyisin 3,5mg tarvittaessa nukahtamiseen. Kärsin joskus masennuksesta (taustalla avioero, lapsen kehitysvamma, muutto toiselle paikkakunnalle ja keskenmeno, kaikki 4 v sisällä, anteeksi vielä tilitykseni :)), ja lääkärini määräsi minulle Mirtaa sekä Circadinia (serotoniini, elimistön luonnollinen hormoni) Jälkimmäistä sain kuuden viikon kuurina.
      Molemmilla hoidettiin kohdallani unettomuutta, joka osittain oli vaikuttanut myös masennuksen kehittymiseen. Vaikka oli kamalaa saada mielialalääkeresepti ja tuntui, että itse leimasin itseni ns hulluksi (en väitä että tunnet/tunsit samoin), nyt jälkeenpäin ymmärrän noiden lääkkeiden merkityksen.
      Mirtazapinia korkeimmillaan söin 30mg/vrk, jolloin sillä ei enää ollut unettavaa vaan mielialaa kohottava ja virkistävä vaikutus, ja otin lääkkeen siksi aamulla. Tällä hetkellä siis vain aniharvoin, 3,5 mg illalla otettuna toimii erinomaisena nukahtamislääkkeenä. En ole masentunut, vaan toivuin siitä erittäin hyvin. Hoitovastetta siis lääkkeiden ja terapian kanssa löytyi, onneksi.
      Toivottavasti olet saanut apua jo flunssakierteeseen sekä unettomuuteen.

      Ellu

    • väsyny

      Tosi vanha ketju mut ihan sama, joku näitä aina lukee mielenkiinnosta.

      Mirtazapin kuurille n.4kk sitten. 15mg:tä oon ottanu. Ekan viikon oli aamusin tosi outo olo. Eli ihan pökkelissä. Sitten helpotti ja sai tehtyä töitäkin ihan ok. Nukkumiseen auttaa tosi hyvin. Taidan itekin pudottaa pienempään annokseen kun tuntuu että alkaa toi 15mg väsyttään liikaa päivisin.

      Toi autto ekat 2kk eniten, kun olin kärsiny joulu-tammi-helmikuut armottomasta unettomuudesta. Eli työviikko meni niin et nukuin 0-3h per yö kokoajan heräillen. Kun sitä oli jatkunu noi 3kk niin ei enään jaksanu yhtään mitään ja välillä menin aamuvuoroon klo15:00 päivällä.. Onneks on erittäin ymmärtäväinen työnantaja.

      Tällä hetkellä kun muuten on tilanteet normalisoitunut niin tuntuu että tuo15mg on aivan liikaa.

      Mutta sen aikaa kun eniten uni-apua tartti niin ainakin mulle autto tosi hyvin.

    • yhnjikm

      Juo kaksi litraa salmiakkikossua ennen nukkumaanmenoa. Se taatusti auttaa. Maistuu hyvältä, näyttää hyvältä ja on taatusti hyvää.

    • ntkkom

      Lääkkeet hoitavat oiretta, eivät syytä. Siis jos ongelmat johtuvat uupumisesta, traumaattisista kokemuksista, ym. Lääkkeet auttaa alkuun, että saa nukuttua ja saa arjen rullaamaan. Suosittelen. Käytin itse citalopraamia masennukseen ja myöhemmin mirtsaa unettomuuteen 7.5mg n. 4 vkon ajan, toimii (alkuoireet helpotti viikossa). Kärsin siis uupumisesta ja masennuksesta.

      Sitten täytyy alkaa miettiä, miksi on uneton, ahdistunut, tms. Itse opettelin rentoutumaan, käsittelin vanhoja asioita ja annoin itseni levätä. Lukekaa Arto Pietikäisen Joustava mieli, suosittelen. Terapiaakin suosittelen, vaikka kohdallani kolmen kuukauden terapian jälkeen terapeutti olikin sitä mieltä että pärjään jo omillanikin. Nyt voin paremmin kuin koskaan, enkä kokemustani jättäisi väliin. Aikaa kului n. 4 vuotta, ja nyt olen terve ja tunnen itseni PALJON paremmin.

    • diudiudiudiu
    • No pameja newer

      Käytin viikon ja lopetin.PÄIVÄT HIRVEITÄ kuin kävelisi kuussa,aivan pökkelöinen ja epätodellinen olo koko seuraavan päivän.Soitin lääkärille se sanoi että ei niitä noin vaan saa lopettaa kuulema pitkäaikais vaikutteisia.Lopetin ja päätin etten ikinä syö moisia masennus kuuluu hoitaa luonnollisesti ja menee ja tulee, kuuluu elämään muuten ei tuntisi onnen tunnetta jos ei huonoja hetkiä.Kenen elämä muuten on kokoajan onnellista?

    • tiskiharj

      Lääkkeiden vaikutukset on yksilöllisiä, ja varsinkin unettomuuteen joutuu usein kokeilemaan useampaa valmistetta, ennen kuin "oma" löytyy. Itse olen kärsinyt satunnaisesta unettomuudesta johon ihan nukahtamislääke silloin tällöin auttoi (Imovane, Tenox), mutta kun unihäiriöt paheni ja noihin bentsoihin liittyy aina se riippuvuusvaara, niin lähdettiin miettimään muita vaihtoehtoja. Muutaman kokeilun jälkeen mirtazapin on mulla ainakin tosi toimiva lääke, ja pieninä annoksina toimii ihan satunnaisen unettomuudenkin hoitoon (lääkärin mukaan ei siis tarvitse kuurimaisesti syödä tai muutenkaan, vaan silloin kun tuntuu että tänä yönä en varmasti nuku). Itse söin ensimmäiset 2kk joka ilta, että sai kroonisen unihäiriön kuntoon ja rytmit normaaliksi, nykyisin 3-5 iltana kuukaudessa ja hyvin nukuttaa. Keskustelupalstan perusteella en tuomitsisi yhtään vaihtoehtoa, toki lääkäreiden asiantuntemuksessa on eroja... mutta kyllähän nykysuositukset nimenomaan näistä mielialalääkkeistä unettomuuden hoidossa enemmän puhuu kuin noiden riippuvuutta aiheuttavien bentsojen.

    • hyvä uni tärkeää

      Mirtazapin Orion 15 mg on toimiva, hyvät unet antava lääke ja neljäsosakin siitä riittää. Nimenomaan Orionin valmiste on hyvä, koska siitä ei tule samanlaista makeanhimoa kuin toisesta valmisteesta.

      • yönkukkuja

        Mulla ei ole mitään masennusta, vain krooninen unettomuus, noh, kaikkea oon yrittäny mitä vaan voi, sain myös vaivaan tuota mirtazapia, harmillista on, ei käy mulle yhtään.......sain karmeat LEVOTTOMAT JALAT, yö meni vääntelehtiessä...normaalisti menee paikoillaan valvoskellessa :(
        En tiedä mitä voin vielä yrittää, pää räjähtää kun päivät oon yliväsynyt !!

    • Huonoja kokemuksia

      Minulle aikoinaan määrättiin sitä mieliala- sekä nukahtamislääkkeenä. Siitä seurasi kaikkea muuta kuin hyvää. Tulin entistä ärtyisämmäksi, aamulla oli vaikeampi nousta ylös kuin yleensä ja aloin käyttää väkivaltaa jota hämmästelin 'kohtauksien' jälkeen.
      Lopetin lääkkeet, mutta minulle määrättiin ne uudelleen n. kahden vuoden päästä. Sama toistui jo ensimmäisen annostelun jälkeen. Ei enään, kiitos!

    • Artorius
    • ene

      Itselläni mirtazapin on toiminut hyvin, vaikkakin nukun ehkä hieman liikaa - noin10-11 tuntia yössä. Ensimmäisen viikon aikana oli väsymystä, mutta toisaalta olo oli vuosia jatkuneen unettomuuden takia parempi kuin unettomuudesta kärsiessä.

      Monia lääke tuntuu lihottaneen, mutta itselläni kävi päinvastoin - elimistö rentoutui vuosikausia jatkuneen stressitilan jäljiltä, mikä vähensi huomattavasti nälkää ja makeanhimoa. Ja yöllistä syömistä, sillä aloin nukkumaan. En toisaalta koskaan ole ollut ylipainoinen, mutta sellaiset 5 kiloa laihduin normipainoisesta, normaalipainon alarajoille- painoindeksi on 20.
      Eli ilmeisesti tämä on kovin yksilöllistä.

      Toki haluaisin päästä myös tästäkin lääkkeestä joskus eroon, mutta valitettavasti en ole vielä löytänyt keinoa. Akupunktio ei auttanut ja toisaalta ei ole ollut varaa käydä kuin kerran kahdessa viikossa . Kaltaisessani vaikeassa tapauksessa täytyisi käydä verrattain usein. Nyt olen aloittanut NeuroSonic-tuoli-kokeilun, jonka tulisi rauhoittaa sympaattista hermostoa ja näin helpottaa unensaantia. Valitettavasti näiden hintaero on huima - lääkkeet 3 kk:deksi maksavat noin 3 euroa, kun akupunktio tai Neurosonic hoidot 40-60 euroa kerta.

      Toivottavasti jonain päivänä lääkkeetön uni on mahdollista..

      • ene

        ps. olen siis käyttänyt mirtaa jo 2 vuotta ja elänyt varsin normaalia elämää eli sen suurempia sivuvaikutuksia ei ole ollut. Ehkä hieman väsymystä, mutta vähemmän kuin unettomuudesta kärsiessä..

    • larppe

      Mirtazapin aiheuttanut painonnousua, mutta on hyvin auttanut unettomuuteen. Nyt taas lopetan kun paino nousee

    • älä aloita sitä lääkettä, jos et ole oikeesti masentunut. käy viksumalla lääkärillä voit kysyä melatiinia, se on luonnon oma unilääke. joskus sitä erittyy liian vähän ja nukahtaminen voi olla vaikeaa. melatiini ei aiheuta riippuvaisuutta ja ei muitakaan sivuvaikutuksia. terveenä elämä parempi. se on kuitenkin resepti lääke.

    • Mirtazapin&allergia

      Söin Mirtazapinia viime keväänä muutaman kuukauden ajan. Aluksi heräsin joka yö reilun tunnin kuluttua nukahtamisesta hirvittävään kutinaan ja ärtyneisyyteen. Suihkussa käynti ja rasvaus auttoivat, mutta vasta tunnin-parin kuluttua tästä sain unta uudelleen. Ajan myötä haittavaikutus helpottui, mutta ei poistunut.

      Lääkkeellä oli myös vaikutus janon tunteeseen ja virtsaneritykseen. Normaali janoisuus katosi kokonaan ja mikäli ei muistuttanut itseään, ei päivän aikana tullut juotua lainkaan.

      Lopetin lääkkeen huhtikuussa 2011 ja kahden kuukauden kuluttua tästä alkoivat allergiset oireet. Kesän ajan käytin kortisonisumute Nasonexia ja toistuvaan ihottumaan Demoson-voidetta. Antihistamiinina mm. Aeriusta. Syksyn ja talven ajan olen pärjäillyt pelkästään käsikauppanenäsumutteella, Nozoililla.

      Nyt keväällä asia on jälleen ajankohtainen, koska allergiaoireet ovat käyneet sietämättömiksi. Minulla ei ollut mitään allergioita - ennen Mirtazapinia. Viimekesänä tehdyssä perusprickissä kaikki oli negatiivista, joten tietoa siitä, mikä tai mitkä allergian aiheuttavat, ei tuosta testistä saatu. Siitä, että oireita on ympäri vuoden, keväällä ja kesällä radikaalisti enemmän, voinee päätellä, että allergisoivia aineita on useampia.

      Mirtatsapiini käsittääkseni toimii ainakin osittain histamiinijärjestelmän kautta. Lääke vaikuttaa H1-reseptoreihin.

      Yhdistän allergiani puhkeamisen Mirtazapiniin ja olisin kiinnostunut kuulemaan, onko muita vastaavia tapauksia.

      • Mirtazapin ja kutina

        En sitten tiedä, voiko omat kokemukseni johtua samasta syystä, kuin sinulla allergian puhkeamisen suhteen, mutta itse lopetin muutaman vuoden mirtazapiinin käytön loppukesästä ja sen jälkeen alkoi outoa kutinaa eri puolilla kroppaa. Itse en osannut yhdistää lääkkeen yhtäkkistä lopettamista siihen, mutta luettuani viestisi, alan kallistua samaan syyhyn. Eli itselläni ei ole mitään allergioita tai en ole koskaan kärsinyt kuivasta ihosta, rasvaillut ihoa normaalisti. Mitään ihottumaa en ole havainnut ja kutina saattaa alkaa ihan yhtäkkiä, kestää muutamia tunteja ja loppua ihan yhtä yllättäen. Kutina on onneksi laantunut niin, ettei sitä esiinny niin usein. Illat ja yöt tuntuneet olevan kutiavampaa aikaa. Kerran kokelin antihistamiinia kutinaan, auttoi ehkä jonkin verran. Lääkkeen käytön aikana ei ole ollut tällaista kutinaa. Oireeni ovat varmastikin lievempiä kuin sinulla, mutta silti huomattavia, varsinkin kun alkoi esiintyä mirtan lopettamisen jälkeen.

        Nukkunut olen huonommin ja kokeillut melatoniinista apua, joka ei tunnu auttavan juurikaan ja valvon yöllä paljon, sekä nukahtaminen vaikeaa. Olen jopa harkinnut aloittavani mirtan käytön uudelleen, mutten millään enää haluaisi, painokin on alkanut tippua (osittain varmasti kesällä aloitetun liikunnan takia), sekä syön myös vihreä tee kapseleita painonhallintaan, mutta vasta lääkkeen lopettamisen jälkeen olen huomannut huomattavampaa painon pudotusta.

      • jääkylmä_suihku
        Mirtazapin ja kutina kirjoitti:

        Minulla oli vuosi pari sitten tuollaisia karmeita äkillisiä kutinakohtauksia - lähinnä jaloissa. Olisin vaikka kaivanut rieijän jalkaan, että olisin saanut sen loppumaan. En tiedä mikä noita aiheutti. 2 X 10 mg setiritsiiniä helpotti melko nopeasti. Jääkylmä suihku oli nopein hätäapu.

    • pilleri lilleri

      otin 15mg illalla, menin aivan tokkuraan, kuin olisi juonut kaksi kossua, heräilin yöllä muutaman kerran, puhe sammalsi , kuin humalassa, seuraava aamu oli aivan tokkurassa, väsymys, ja tokkurainen olo jatkui seuraavana päivänä, voimakas lääke. ihmettelin miksi ei pakkauksessa ole kolmiota, sillä tunsin olevani humalassa, töihin en olisi kyennyt. Ystäväni kertoi, että olin kuin todellakin kuin humalassa.

    • jeepob

      Joo illalla otin yhden 30mg tabletin. Ei mennyt kauaa kun silmät painu väkisin kiinni ja nukahdin... Aamulla vaikea nousta sängystä ylös ja vieläkään ei meinaa pysyä silmät auki ja on niin saakelin huono olo.. Joten ei kiitos.. vaihdan kyllälääkettä,ei sovi mulle toi...

    • kljslks

      Itse olen nyt syönyt keskivaikeaan masennukseen Cipralexiä ja krooniseen yli 20 kestäneeseen unettomuuteen Mirtaa reilun vuoden verran.

      Pieni alustus. Ennen burnoutin tuomaa masennusta oli unettomuus lähes jokailtainen vaiva. Ei tullut uni, kävin ylikierroksilla, ajatukset vilisivät päässä, saatoin heräillä öisin, päivisin aivan hemmetin väsynyt, mikä nyt vanhemmalla iällä selittää huonon koulumenestyksen muistiin liittyvissä aineissa. Älykkyydellä kuitenkin porhallettiin yläaste ja lukio.

      Nyt nuorehkona yrittäjänä unettomuus ja kova stressi aiheutti burniksen. Unettomuuteen määrättiin Circadinia ja melatoniinia. Ei sitten mitään vaikutusta näillä perusmömmöillä. Vanhemmilta sain välillä Diapamin tai Oxepamin jos olin aivan rikki, ja seuraavan päivänä jokin tärkeä tapaaminen tms, jotta saisi edes muutaman tunnin unta.

      Sitten se tuli. Burnout. En päässyt sängystä ylös, itketti, en vastannut työpuhelimeen, ahdisti ja syke miljoona volttia. Tällöin läheiset raahasivat minut pakolla yksityiselle, jossa sitten todettiin burnoutin ohessa keskivaikea masennus, krooninen unettomuus ja viitteitä maanis-depressisyyteen. Lääkkeiksi määrättiin aluksi pienempi Cipralex, unilääkkeeksi yrittivät samaa Circadinia, mutta kertoessani niiden olevan kuin tyhjän kanssa, niin Mirtazapinia tuli tilalle. Olin helpottunut lääkärin ottaessa vakavasti huoleni. Keskusteltiin muutenkin, siitä jäi hyvä fiilis.

      Voe pojat. Mirtat olivat suussasulavaa mallia, aivan uskomattoman fiilis kun uni tuli puolessa tunnissa! Nukuin ensimmäiset kunnon unet varmaan kymmeneen vuoteen niin, että uni tuli jo ennen 23:a. SSRi-lääke hoitaa mentaalipuolta. Aloitus on aina pahin kuulemma, ja sitähän se oli. Makasin kaksi viikkoa sohvalla toimettomana, ja tietenkin myös nukkuen koska Mirta. Sen jälkeen alkoi elämä maistumaan aivan eri tavalla. Työt alkoivat luistamaan, olin pirteä, aloitteellinen ja hommat tuntuivat luistavan kotopuolessakin aivan eri tavalla. SSRI:n myötä libido laski aika voimakkaasti, mutta mitään impotenssia yms oikeaa haluttomuutta ei esiintynyt, vaan muutenkin hyperseksuaaliselle viriilille alle kolmekymppiselle se toimi lähinnä terveenä jarruna. Protip niille jos kärsii ennenaikaiseksta siemensyöksystä. ;)

      Mirtazapinia söin joka ilta joko kokonaisen tai puolikkaan. Välillä jätin väliin koska toleranssit. Olen nukkunut mielettömän hyvin. Huono puoli tietenkin tuo painonnousu. Munchy-hetket olivat ensimmäiset 8kk aika voimakkaat, suklaalevyjä saattoi mennä kaksikin lääkkeen ottamisen jälkeen. Nyttemmin riisikakut ajavat asian -> paino laskenut. Painoindeksi normaali ja semiurheilullinen koska kilpaurheilija taustaltani.

      Yhteenvetona sanoisin, että lääkkeet toimivat yksilöittäin. Toisilla huonosti, itsellä erinomaisesti. Sillointällöin tosin tuntuu, ettei lääke potkikaan, ja uneton yö on luvassa. Tällöin nappasen Tenoxin kylkeen, mutta todella harvoin koska bentso.Vihjeenä vielä sellainen, että itse otan Mirtan mahd aikasin illalla, koska itsellä ei alun jälkeen enää tullut vartissa black outia, vaan väsymys rakentui hissukseen niin, että uni tulee vasta muutama tunti sen ottamisesta. Kokeilkaa tekin, jotka kärsitte aamusekavuudesta. Aikaisemmin lääke, aikaisemmin sänkyyn.

      Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä yms, ironisesti tokkurassa kirjoitettu. =)
      Tsemppiä kaikille!

    • maa on voimaa

      Olin masentunut ja täysin rahaton. Sain TK:sta ilmaiseksi mukaan paketin 30 mg Mirtazapinea koska ei ollut rahaa ostaa apteekista mitään. Antoivat lääketehtaalta saadun näytepakkauksen. Ohjeena oli ottaa puoli tablettia päivässä. Niistä tuli jotenkin huono ja ärtynyt olo. Masensi enemmän kuin koskaan. Annoin loput lääkkeet kaverille jolla oli niihin resepti ja sanoi olevansa koukussa ettei pärjää ilman mutta ei rahaa hakea apteekista. Että aikamoista masennuslääkettä, ei sopinut ainakaan minulle yhtään ja kaverilla riippuvuus.

      • AAjattele

        Olis kiva tietää, mikä terveyskeskus antaa tällaisia mukaan! Ja olis myös kiva jos tajuaisit, että ystäväsi ei pääse ehkä koskaan niistä irti ja sinä autoit häntä pysymään koukussa!

    • tuma58

      Hei, itse käytin Mirtazapiinia ahdistukseen vaikeassa elämäntilanteessa. Hyvä lääke ja turvallinen. Otin ennen nukkumaanmenoa. Vaikutus alkaa parin viikon kuluttua aloittamisesta.
      Nukahtamisvaikeuksiin on saatavana melatoniini tabletteja luontaistuotekaupasta tai apteekista. Paljon parempi vaihtoehto kuin nukahtamis- tai unilääkkeet. Ja toimii.
      Mukavaa kesää:)

    • hoitoonpettynyt

      Itselleni Mirtazapiini oli yhtä helvettiä. Alku oli vaikeaa sanottiin, mutta entäs kun sama olotila jatkuu jo toista kuukautta?

      Kävin tk-lääkärillä kärsittyäni jo pidempään väsymyksestä ja ruokahaluttomuudesta. Kerroin epäileväni masennusta. Lääkäri kirjoitti saman tien Mirtazapiini reseptin ja antoi psykiatrisen sairaanhoitajan numeron. Olin aluksi onnen kukkuloilla, koska halusin lääkkettä. Luulin sitä helpoksi ratkaisuksi.

      Ensimmäisen mirtan syötyäni rupesi pyörryttämään n. 15 minuutin jälkeen. Oli pakko mennä makuulle ja nukahdin parissa minuutissa. Nukuin 10 tuntia ilman katkoa. Seuraavana aamuna en tahtonut päästä sängystä ylös. Olo oli kuin krapulassa. Päätä särki, ääni oli käheä, sydän hakkasi, oli todella sekava, uupunut ja epätodellinen olo. Ensimmäisen viikon oireet olivat jota kuinkin samat. Olin väsynyt, kärttyinen ja kaikinpuolin lamaantunut. Iltaisin oli ihanaa kun tiesi että nukahtaa varmasti, mutta aamulla en tahtonut päästä sängystä ylös.

      Aloitin sairaanhoitajan luona käymisen toisen viikon käytön jälkeen. Sain keskivaikean masennuksen diagnoosin. Olo paheni tasaisesti. Aloin suhtautua kaikkeen negatiivisesti, olin toisaalta tunteeton ja toisaalta räjähdysaltis. Parin kuukauden käytön jälkeen koko henkinen terveyteni alkoi reistailla. Mikään ei kiinnostanut, olin toivoton ja ahdistunut. Jätin väliin koulun tunteja ja välttelin ihmisiä. Olin täysin lamaantunut. En pystynyt keskittymään mihinkään ja motivaatio oli täysin hukassa. Paino nousi ja ruokahalu oli valtava. Aloin harkita koulun lopettamista vaikka koulu on minulle aina ollut tärkeää ja olen saanut hyviä arvosanoja. Riitelin perheeni kanssa ja äitini käski lopettaa lääkkeen käytön. Hän ei tunnistanut minua enää. En uskonut häntä. Sairaanhoitajan kanssa keskustelusta ei ollut apua. Aloin ahdistua hänen luona käynneistäänkin. Palasin usein kotiin itkien ja entistä masentuneempana.

      Viimein tajusin että lääke on vaihdettava kun riitelin ystävieni kanssa. Rauhallisena ja sovittelevana ihmisenä riitelen hyvin harvoin. Riita saattoi syntyä hyvin yksinkertaisista asioista ja kaverit alkoivat epäillä että syy on lääkkeessä. Toinen tapaus sattui kun kaverini epäili, että aloitekyvyttömyyteni johtuu lääkkeistä. Hän suuttui kun en pitänyt puoliani tärkeissä opintojani koskevissa asioissa. Tajusin, että nyt riittää.

      Vähensin annoksen puoleen tablettiin ja lopulta kokonaan pois. Viikossa olo koheni huomattavasti ja mieli kirkastui. Oli ihanaa huomata kuinka ajatus kulkee ja monimutkaisetkin älylliset tehtävät onnistuivat. Tuntui kuin olisin saanut mielialalääkettä siinä vaiheessa kun lopetin sen käytön.

      Nyt olen ollut ilman muutamia kuukausia ja vaikka olen edelleen masentunut, olen ollut hieman paremmassa kunnossa. Kävin uudestaan tk-lääkärillä epäillen tällä kertaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta sain vain uuden reseptin masennuslääkettä, tällä kertaa Cipralexia. Selvää on ettei lääkäreillä ei ole aikomustakaan selvittää perin pohjin masennuksen syitä ja todella hoitaa ongelmaa pois. Annetaan vain lamaavia lääkkeitä. Opiskelijana en kykene psykologia kustantamaan. On sääli, että nuorena ihmisenä on jäänyt tällä tavalla jumiin.

      Olen itsekseni ja uskonnon kautta yrittänyt hoitaa ongelmiani. Olen päässyt paremmin ongelman ytimeen ja näen syy-seuraus suhteita.. taustalla on käsittelemätön alkoholistin lapsi syndrooma, vääristynyt perheen sisäinen kommunikaatioilmapiiri ja niistä seuraavia virheellisiä käyttäytymismalleja. Hiustenlähtö, haluttomuus, ruokahaluttomuus jne. ovat mahdollisesti monen tekijän summa. Koin 19-vuotiaana että menetin paljon itselleni tärkeitä ihmisiä, olin suhteessa jossa minua hyväksikäytettiin. Koin, että ainoa asia jota pystyn kontrolloimaan elämässäni on koulu. Laitoin siihen kaiken energiani unohtaen itsestä huolehtimisen tärkeyden. En kuunnellut enää omaa kehoani ja olotilojani. Autoin muita ja suoritin koulua sen kustannuksella. Erityisen raskasta oli sosiaalipummikaverini auttaminen. Taustalla on ongelmia myös minäkuvan kanssa, seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuoli-identiteetin kanssa. Olisi ihan kiva että näistä pääsisi keskustelemaan sen sijaan että tungetaan nappia naamaan...

    • Never sgain

      Eilen otin mirtazapinia, neljäsosan 15 mg tabusta, kummallisia levottomuuskohtauksia pitkin yötä, uni katkonaista, ja nyt tuntuu siltä, että ei herää ollenkaan, eikä tunnu myöskään siltä että olis nukkunu.

    • eroonmirta

      Olisi hauska kuulla miten hyvin olette päässeet eroon tästä Mirtazapinista?

    • Pysykää kaukana

      Ainakaan minä en pääse tästä eroon. 2 vuotta olen taistellut ja alkuperäinen annos oli 15mg, josta pudotin 7.5 mg ja siitä 3.25mg. Aloin vähentämään annosta, koska huomasin etten enää saa unta ilman nappia.
      Kun noinkin pienen annoksen jätti pois tuli paha unettomuus ja nukuin 2h/vrk parin viikon ajan. Lopulta sain nukuttua jo max 4h/vrk parin kuukauden ajan ja siitä sitten 7kk 3-8h/vrk. Joskus valvoo parikin yötä putkeen.

      Jouduin taas luovuttamaan, koska ei tuosta pääse eroon. Älkää vain aloittako on minun vinkki.

      • Anonyymi

        Vastaan omaan viestiini 7v kuluttua.

        Vasta nyt olen saanut stabiloitua annoksen 3.25mg tasolle, jota olen nyt pystynyt jatkamaan vuoden verran. Tarkkana tosin saa olla. Mikäli syö yhtään mitään ennen lääkkeen ottamista valvoo 100% varmuudella koko yön. Tämän vuoksi olen syömättä 3h ennen lääkettä ja otan sen aina samaan aikaan.

        Seuraavaksi olisi aikeissa pudottaa annosta edelleen, mutta kyllä jo pelottaa. Vuodesta 2012 jo taistellut, mutta olen toisaalta saanut pudotettua paljon. Muistaa vain pudottaa todella pienillä annoksilla niin hyvä tulee.

    • ssri_kills5344

      Mirtazapine ja muut serotoniini 5-HT2A blokkaajat ovat tappolääkkeitä. Niitä EI PIDÄ aloittaa, koska lopettaminen on usein perin hankalaa ja voi johtaa kuolemaan.

      Ainoa "järkevä" lääke on SSRI, tosin sitäkin voi ottaa vain yhden tai kaksi tablettia. SSRI tappaa kaikkein nopeiten, mutta toisaalta jos sen lopettaa ajoissa ja ottaa vain yhden tabletin tms. niin lopettaminen voi yleensä onnistua.

      http://www.youtube.com/watch?v=51ZgU5YOId8

      • kuolema43234

        Lisäksi tälläisiä lääkkeitä EI VOI syödä kuin muutaman vuoden. Esimerkiksi Seroquelia vain 5 vuotta ja pidempi käyttö johtaa neurodegeneraatioon ja kuolemaan. (Lopettaminenkaan ei onnistu). Lääkkeet tulee lopettaa mahdollisimman pikaisesti. Muutama SSRI-tabletti saattaa auttaa.

        http://www.youtube.com/watch?v=g7rACI-WJEw

      • pallero4324

        Käytännössä psykiatria on tappakoneista ja kaikki uudet "paremmat" lääkkeet ovat vain myrkyllisempiä: mirtazapin, remeron, atarax, seroquel, zyprexa, risperdal, doxepin jne. Kaikki 5-HT2A blokkaajat ovat sitä samaa myrkkyä.

        Lääkkeet tulee lopettaa mitä pikimmiten. Joku Yohimbine voi Seroquelin tilalla olla järkevä lääke.

    • vanunki

      Olen kärsinyt vuosia uninongelmista joko en saa unta tai herään aamuyöstä enka saa millään unta. En ole vuosiin nukkunut kuin satunnaisesi 6 tuntia yössä yleensä vain neljää tuntia tai pahimmillaan kaksi tuntia. Olen ollut todella väsynyt jatkuvasti ja elimistö oireilee monin eri tavoin. Olen kokeillut nukahtamislääkkeitä,mutta en saa niilläkään kuin neljän tunnin unia.Olen kokeillut melatoniinina lääkärin määräämiä pitkävaikutteisia,eikä niistäkään ole ollut apua.
      Olin lopulta niin uupunut etten vastustellut kun lääkäri kirjoitti Mirtazapin reseptin vahvuus 15 mg jota otan puolikkaan iltaisin. Olen äärimmäisen tyytyväinen lääkkeeseen nukun vähintään kuusi tuntia yleensä 7-9 tuntia yössä. Muutos elämässäni on ollut huikea olen levännyt ja energinen. Pelkäsin itsekin lihomista, mutta olen päivastoin laihtunut. Jatkuva univelka se vasta lihottaakin.
      Minun kohdallani kyseinein lääke on toiminut. Olen tosi tyytyväinen

    • Superfly

      Minulla on ollut unihäiriöitä jo 15-20 vuotta ja olen saanut näihin satunnaisen Zopinox-kuurin silloin tällöin, siihen kasvaa äkkiä toleranssi joten auttaa vain pari viikkoa kerrallaan ja sitten unihäiriöt tulevat takaisin. Viimeksi lääkäri määräsi tätä Mirtatsapiinia ja olen ollut siihen tosi tyytyväinen. Tokkuraisuuteen auttaa se että aloittaa mikroannoksella ja sitten kasvattaa sitä hiljalleen
      Itse käytin aluksi 3,75 annosta viikon ja sitten nostin annoksen 7,5 :teen joka nukuttaa jo tosi hyvin eikä aamulla ole sen kummempaa fiilistä kuin että on nukkunut tosi hyvin koko yön.
      15 mg annoksen jälkeen unettava vaikutus ei enää lisäänny vaan muut vaikutukset korostuvat eli tulee iloiseksi :) Suosittelen ainakin kokeilemaan tätä lääkettä, paljon turvallisempi käyttää kuin unilääkkeet eikä vieroitusoireita aikanaan pitäisi juuri tulla. Ehkä ei sitten kuitenkaan sovi kaikille, minulle kyllä.

    • psychiatry_kills

      Mirtazapineä ei pidä käyttää. Alpha2 blokkaaja joten aiheuttaa diabetestä (pancreas) ja lopetettaessa korkeita kortikosteronitasoja. Rosemary (adrenergic stimulant) voi auttaa..

    • Kaapon grillistä

      Itse olen saanut univaikeuksiin aimo annokset Ketipinoria ja Ataraxia, kumpaakin enintään 100 mg. Ovat auttaneet. Bentsodiazepiinit ainakin aiheuttavat lyhyelläkin käytöllä pahaa riippuvuutta. Mirta ei ole minuun pahemmin tehonnut.

      • käyttäjä,

        ketipinor 100mg on aika mieto annos. itsellä 400mg nukahtamiseen iltaisin, ja kaksi kertaa päivässä 100mg masennukseen.

    • teme3

      En jaksanut koko viestiketjua laavata läpi eli en tiedä joko on tullut esille, mutta mirtazapiinin kanssahan on yleisesti ottaen se tilanne että mitä pienemmän palasen ottaa, sitä paremmin tehoaa eli nukuttaa. Eikä luonnollisestikaan ole seuraavana päivänä niin tokkura olo. Tietenkin jos on käyttänyt säännöllisesti pitkään niin elimistö ei välttämättä enää juurikaan reagoi pikku tabletinpalaseen . Mutta mikäli tulee käytettyä säännöllisen epäsäännöllisesti niin tuo muistisääntö että "vähemmän on enemmän" on mirtazapiinin kanssa hyvä muistaa.

      • ei_murusia

        1/4 tbl (3,75 mg) karmeita unia, painajaisia. 1/2 tbl (7,5 mg) kunnon unet.

    • käyttäjä.

      mirtazapin ei masennuslääkkeenä eroa lumelääkkeestä eli blasebosta. nukahtamiseen tosi hyvä lääke. ei koukuta, eikä itsellä ainakaan vieroitusoireita jos välillä lopettaa käytön.

      • koukku1

        Olen syönyt mirtazapiinia n. 7 vuotta ja täytyy sanoa, että kyllä se koukuttaa ja ilkeästi. Olen päässyt eroon kaikista muista lääkkeistä ja jopa tupakasta, mutta en mirtazapiinista. Kun yritin puolittaa annokseni, että olisin pikkuhiljaa vähentänyt ja lopettanut, rupesin saamaan aivan helvetillisiä yöllisiä kauhukohtauksia, sellaisia että meinaa henki mennä. Tätä jatkui useamman kuukauden, kunnes luovutin ja aloin taas syömään kokonaisia ja kauhukohtaukset katosivat. Että semmoista "plaseboa".

    • Testaaja_M

      Sain lääkäriltä mirtazapinia univaikeuksiin. Olin aluksi skeptinen, kun lääkäri määräsi masennuslääkettä, mutta päätin nyt joululomalla kuitenkin kokeilla niitä.

      Otin parina iltana 7,5 mg ja mukava väsymys alkoi noin 1-2 tuntia lääkkeen ottamisesta. Nukuin molempina öinä todella hyvin noin 12 h yöunet ja enkä ole ikinä nähnyt niin paljon unia kuin lääkkeen vaikutuksen alaisena. Päivällä ei tuntunut normaalia väsymystä, vaan aluksi tuntui, että oli lievässä kemiallisessa tokkurassa tai kuin olisi ollut krapulassa, johon ei auttanut edes suuretkaan määrät kofeiiniä.

      Seuraavaksi täytyy kokeilla vielä puolittaa annos eli ottaa 1/4 tabletti (3,75mg), joka lienee itselle sopiva määrä parantamaan unta, mutta ei aiheuta tokkuraista oloa seuraavana päivänä. Zopinoxin kaltainen nopeasti vaikuttava nukahtamislääke tuo ei ole, mutta sopivasti 1-2h ennen nukkumaan menoa otettuna voi antaa hyvät yöunet.

    • Xenia Onatop

      Sain yhdeltä taholta Mirtaa, mutta toiselta taholta sanottiin, etten saisi sitä ottaa. Onkohan ollut puhetta Ataraxista? Minulle on kirjoitettu Atarax-resepti tarvittaessa unettomuuteen. Sitten on Ketipinor; se on unettava neurolepti. Sillä korvattiin riippuvuutta aiheuttavat bentsodiatsepiinit.

    • AKOMI

      Itselläni Mirtazapin aiheutti uneliaisuutta, ei-aktiivisuutta ja aika voimakasta painon nousua. Alipainoiselle voisi olla ihan OK, mutta jo valmiiksi ylipainoiselle luulisin, että haitat ovat suuremmat kuin hyödyt. Lopetin vuoden jälkeen Mirtazapinin käytön 20kg lihavampana, tilalle otettiin Lamotrigin. Se toimii, rentouttaa, aktivoi ja positivoi. Tosin se on suunniteltu 2-suuntaiseen mielialahäiriöön, joten kannattanee kyllä kysyä joltakin ammatti-ihmiseltä. T: puoskari, AK

    • Valelääkäri

      Mirtza on ihan hyvä unilääke. Ehkä jopa paras sellainen. Meikällä ainakin toimii.

      Annos 7 tai 8 mg ennen sänkyyn menoa.

      Kandee huomata, että mirtsa on siitä jännä lääke, että isot annokset piristää ja pienet väsyttää.

      Noin pienillä annoksilla mitä sitä otetaan kun unenlaatua parannetaan, se EI ole masislääke. Jotenka lääkärit tietää paremmin ja tavikset on taas väärässä.

      Ei kannata uskoa kaikkea mitä netissä lukee. Tänne kun voi kuka tahansa vähä-älyinen tuottaa mitä kakkaa tahansa. Ja tuottaa myös!

    • Pätevä tohtori

      Oikein päättelit!
      Et pysty parantamaan limakalvojesi 3.n tärkeimmän HYÖTY-BAKTEERIN PULAA synteettisillä lääkkeillä, VAAN SINUN PITÄÄ PALAUTTAA NUO HYÖTY-BAKTEERIT LIMAKALVOIILLESI niin hoidat oman vastustuskykysi kuntoon, etkä tarvitse psyyke-, nukahtamis-, yms-lääkkeitä.
      Testaa oma terveytesi noilla testeillä, jonka oire-testistä selviää miksi masennus-diagnoosi tulee väärin perustein, kun vaikuttaisi sille että kvht-altistus olisi noiden hyöty-bakteereiden puutteen takana! Hoito-ohjeet löytyvät linkistä:
      http://pappasmurffi.nettisivu.org/laaketiede-vs-terveystiede/

    • ada3

      Pirun keksintö.Remeronista aivan järkyttäviä,yliluonnollisia unia ja
      täydellinen yöllinen sekavuus.Ei tiennyt oikein onko osittain hereillä vai
      taju kankaalla, mutta heräämään ei pystynyt.Siinä on myrkky jolla
      tulee todella hulluksi.Lopetin käytön jo viikon jälkeen lääkärin
      luvalla ja olo palautui paljon paremmaksi, yölliset kauhut katosivat
      kokonaan.

      • lässytystä

        Ehkä sinä tulit hulluksi tai olit jo hullu, mutta mitä johtopäätöksiä tästä voi yleisellä tasolla tehdä: ei mitään.

    • Juldepulde

      Vanha keskustelu jo, mutta täytyy todeta että itsellä Mirtazapin 7,5 mg ei näytä auttavan mitenkään unettomuuteen. Takana kolmen kuukauden unettomuusjakso ja lääkkeenä ollut Imovane, Stillnoct ja opamox. Lopetin ne ja aloitin Mirtazapin lääkityksen, joka nukutti ensimmäisenä yönä ihan hyvin, toisena vähän ja siitä kolmena seuraavana yönä ei lainkaan. Eikä kyllä mitään muitakaan vaikutuksia, negatiivisia tai positiivisia. Kuin kalkkitabletteja söisi. Onko kellään samanlaisia kokemuksia?

      • kerta_riittää

        Mirtazapinin käytöstä kerta-annoksena on tutkimustiedon mukaan apua. Kannattaa tutustua tähän aiheeseen ja miettiä, mitä tämä tarkoittaa omalla kohdalla.
        >>
        A single dose of mirtazapine attenuates neural responses to self-referential processing
        Ekelund, J. tammikuuta 2016 julkaisussa : Journal of Psychopharmacology. 30, 1, s. 23-32 10
        >>
        Mirtazapine on kavala lääke, mutta ehkä käytettynä yksittäisannoksena ihan hyvä ja toimivakin?

    • boksi55

      Olen joutunut käyttämään Mirtazapin 7,5 mg psykoosin hoitoon . Lääkitys lopetettu pari vuotta sitten. Tällä hetkellä ei ole lääkitystä. Huomaan, että muisti on heikennyt ja
      olotila ei palannut entiseen malliin. Käytin muistaakseni vuoden päivät. Unettomuus oli vuoden päivät ja erilaiset masennuslääkkeet siihen haittavaikutteen oli ongelma.
      Melatoniini ja liikunnan lisääminen on vaikuttanut, etten enään käytä lääkkeitä.

    • terveydentasapaino

      Jos olisin syönyt kaikki ne lääkkeet joihin on kirjoitettu resepti olisin ollut ajat sitten haudassa. Joskus on niin kovat kivut että on pakko ottaa kipulääkettä. Sitten taas kestetään vain. Oletteko ajatelleet?! että aivot ovat ihmisen tärkein pääoma. Tunteet eli ns. mielala taas on ulkoisten yllykkeitten aikaansaama reaktio. Mitä aivot sanoisivat jos niitä tuhottaisi? Kaikki lääkkeet tuhavat jossain määrin aivoja ja nämä aivoja mestaroivat eritoten. Joskus on pakko valita lääkkeen ja kivun välillä mutta mihinkään ns. mielialaan ei pidä lääkkeitä syödä. Kaikki mitä ihminen ympärilään kokee heijastuu ihmisen hyvinvointiin samoin kun ravino, vesi ja ilma. Todella omituista että ihminen itse muokataan epäterveelliseen ympärisöön niin että hänestä tulee valhetunnistaja eli hän kokee ruumista suojelevatkin haitat hyväksyttävänä tai jopa miellyttävinä. Terveyteen tähtäävä ja sitä ylläpitävä toiminta ja taudinaiheuttajavirusten, bakteerien, sienten yms. häätämiseen tarvitaan oikea lääke mikäli se on keksitty, mutta: jos ei oikeaa epätason syytä kehossa haluta kustannussyistä tutkia kirjoitetaan kulloinkin muodissa (lääkefirmojenedunvalvonnan) nimissä ihmisen perusviestijärjestelmää tuhavia lääkkeitä.

    • yksi_tabletti_auttaa

      Mitäs tästä sanotte:
      >>
      Mirtazapine, an antidepressant that increases serotonin and norepinephrine release, enhances processing of positive and attenuates processing of negative emotional information in healthy volunteers after a single dose
      >>
      http://jop.sagepub.com/content/30/1/23
      Jesper Ekelund
      J Psychopharmacol January 2016 vol. 30 no. 1 23-32
      » AbstractFree

    • Anonyymi

      Lihottaa ainakin,vaikka yritän syödä normaalisti. Ruokahimoa on aiheuttanut,mutta lähden lenkille enkä ahmi. Olen muutenkin umpikujassa elämäni kanssa.

    • Anonyymi

      Ei todellakaan edes tarvitse ymmärtää. Mihin tämä maailma on menossa? Näitä lääkkeitä tuputetaan yhdelle jos toiselle unilääkkeenä mitä kummallisimpiin syihin vedoten, vaikka satunnaiseen käyttöön on parempi entinen vanha malli antaa nukahtamislääke, ei mitään mielialalääkettä joka on nykyään outoa.
      Tekeekö lääkärit tällä tiliä firmoille antaa tiettyä lääkettä. Onko tämä kytköksissä lääkefirmoihin? Nythän rokotefirmatkin laskee tulostaan millä rokotteella myydä mahdollisimman paljon.
      Tärkeintä olisi saada pysymään ihmiset työkykyisenä ilman mielialalääkkeen aiheuttamaa päiväväsymystä. Ei voi olla niin että aina katsotaan uniongelman taakse masennukseen. Vähäinen nukkuminen eri syistä, kipu tai tai muu syy myös aiheuttaa unettomuutta. Ylivittyneisyys kiireisessä elämän tyylissä voi myös olla syy.
      Oikeat nukahtamislääkkeet ei tee samanlaista päiväväsymystä. Ei niitäkään psyykkisesti terve tilapäisesti väsynyt tai kivuista ja muusta rasittunut ihminen turhaan napsi. Enemmän niistä on apua kun voi käyttää tilanteissa jolloin lepoa tarvitsee joko tulevaa päivää tai mennyttä rasittavampaa päivää varten.
      Ovatko tämänpäivän lääkärit opetettu väärin perustein? Kuinka niin harva lääkäri näyttää tämän ymmärtävän mihin ihmisten elämää vie noilla masennuslääkkeillä joita unettomuuteen tuputetaan. Onko tarkoitus ihmisistä tehdä käveleviä zombeja? Käyttö lisääntyy ja voimistuu. Näitä on jo nyt liikaa ja vaarassa ovat kaikki jotka lääkärille valittaa unen puutteesta, on sen unettomuuden juurisyy lopulta mikä tahansa.
      Lääkärien on kuunneltava tarkemmalla korvalla potilasta mikä hänelle parhaiten sopii. Lääkärille valehtelevatkin kyllä löytyy sieltä joukosta.

    • Anonyymi

      Mirtazapin on siitä hyvä, ettei siitä tule paljoa muuta haittaa paitsi että se väsyttää. Sen vuoksi siitä on hyvä lähteä liikkeelle kun valitaan sopivaa lääkettä. Tämän vuoksi sitä annetaan myös 7,5 mg (joskus myös 15mg) annoksella unettomuuteen. Se on paljon parempi kuin Ketipinor/Seroquel joka tekee ihan zombiksi.

      Mirtatsapiini aiheuttaa itsellä välillä makeanhimoa JOS en mene nukkumaan kun se alkaa väsyttämään. Mutta jos menen nukkumaan kun alkaa väsyttää. niin en ole joutunut kertaakaan nousemaan syömään. Mirtatsapiini ei omalla kohdalla myöskään aiheuta lopetusoireita (se ei ole SSRI tai SNRI vaan vähän erilainen lääke ja luulen sen johtuvan siitä).

      • Anonyymi

        Käytän Mirtazepiniä huonoon uneen , Orionin
        4, 5 mg tabletista 1/2 tai ihan pieni muru vielä pois, noin 1/3 tuota tabletista. Sen annan sulaa kielen päällä, se hajoaa ja sulautuu hyvin Nukun sillä sopivan ajan. Näin pieni, vain, Citalopam 20 mg on mielialalääkkeenä, nämä kaksi sopii hyvin yhteen.

    • Anonyymi

      Olen käyttänyt Mirtazapiinia nyt kohta 24 vuotta. Lääkärit koitti syöttää pahaan unettomuuteen ja lievään masennukseen ties mitä mutta päätin sitten aloittaa Mirtan ja koittaa sitä pidemmän aikaan. Näissähän menee 2-3 viikkoa ainakin ennen kuin vaikuttavat. Vähitellen sain nukuttua semmoisia 4 tunnin yöunia vaikka vähän pätkäistä. Noin vuoden käytön jälkeen olen nukkunut hyvin. Käytössä on tarvittaessa myös Opamox 15 mg, mutta en sitä käytännössä tarvitse. Olen pariin otteeseen ollut ilman lääkettä muutaman viikon, niin uni on tosi pinnallista. Laihtuminen kyllä alkaa välittömästi.

      Haittavaikutuksina ehdottomasti lihominen mutta ei itselläni ole ollut ongelma missään vaiheessa kun vähensin vaan syömistä 30-40%. Harrastus on vielä 65 vuotiaana semmoinen, että lisäpaino ei ole hyväksi :) Tuohon syömiseen liittyy yksi ongelma. Mirtazapiini lisää ruokahalua noin 1-2 tuntia ottamisen jälkeen ja aina kun herään ensimmäisen kerran, syön leivän tai banaanin. Pahimmillaan vielä joku jätskipuikko.

      Olen käyttänyt Remeronia, jolla oli aikoinaan yksinoikeus Mirtazapiiniin ensimmäiset vuodet ja sitten sen jälkeen Orionia ja kaikkia mahdollisia valmistajia. Mitään eroja en huomaa valmistajien tuotteissa.

      • Anonyymi

        edelliseen vielä niin, annostus on pysynyt suht samana 15mg koko ajan. Itselläni tabletin puolittaminen heikentää yöunta merkittävästi.

    • Anonyymi

      Nämä on lääkäreiltä ihan arvailua mitä laittavat. Mirtatsapiinia ja ketipinooria syömyt ja itse olen ne lopettanut vähitellen kokonaan.
      Molemmat aiheuttaa jatkuvaa syömisen tarvetta. Eli poistaa kylläisyyden tunteen.
      Mitään kuviteltavissa ihmisellä olevaa vaivaa ei ole mihin ei ketipinoori ei tehoaisi, ainakin lääkäreiden mielestä. Tarinan mukaan ketipinoori auttaa vaikka jäähdyttimen vuotoihin tai mihin tahansa ongelmaan.

    • Anonyymi

      Kuinka paljon 30 mg mirtazapiinia lihottaa? Minulla on nyt 2 masennuslääkettä käytössä kun sain Mirtazapiinin lisäksi Brintellixiä (10 mg annoksella). Ajattelin että mahdollisesti voisin vähentää Mirtazapiinin 15 mg:n annokseen. Mutta olen pohtinut että olisiko siitä hyötyä. En enää kärsi lisääntyneestä näläntunteesta, mutta sitä oli Mirtzapiinin aloittamisen jälkeen ehkä 2 tai 3 kuukauden ajan.

      Eli lihottaako 30 mg annos enemmän kuin 15 mg tai 7,5 mg annos?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe