Tulkintani Jäätteenmäen viimeisestä

Nyt voi sitten kysyä, miksi Jäätteenmäi jatkaa vihjailevaa mielikuvapolitikointiaan siitä, mihin hän viime vaaleissa jäi.

Vastauksia löydän ainakin kaksi. Toinen ja tässä tapauksessa yhteiskunnan kannalta merkityksetön on se, että Jäätteenmäki on erittäin katkera siitä, että hän joutui valehtelunsa vuoksi nolatuksi ja luopumaan keskeisistä tehtävistään. Katkeruus kanavoitui demareihin, koska Jäätteenmäki ilmeisesti kokee nämä syypääksi asiaan. Hän ei laisinkaan ymmärrä sitä, ettei hän nauttinut enää lainkaan koko eduskunnan luottamusta. Ei edes oman puolueensa luottamusta. Ainoa puolue, joka jätti kritisoimatta Jäätteenmäkeä, oli Vasemmistoliitto ja siitä luultavasti se vasempi osasto. Se taas johtui puolueen tämän klikin Lipposvastaisuudesta.

Toinen ja huomattavasti merkityksellisempi selitys löytyy ajankohdasta. Jäätteenmäki on ilmiselvästi osallistumassa vaalitaistoon. Siksi ajoitus esiintulolle oli nyt. Mikä on sitten taistelun juoni. Ei tässä ole pääosassa suinkaan hyökkäys demareita kohtaan. Tämä onkin syy, miksi Kepun puoluejohto ei pane Jäätteenmäkeä yksinkertaisesti kuriin. Kyse on tahtopolitiikasta.

Ja nyt tulee tuon tahtopolitiikan olennaisin pointti. Jäätteenmäki pyrkii tilanteeseen, missä Kepu ja demarit ottavat vaalissa mittaa toisistaa kuten viime kerrallakin. Juonen juju on siis yrittää saattaa Kokoomus sivustaseuraajan asemaan. Median mielenkiinto pyritään keskittämään Kepun ja SDP:n mittelöön ja tämä sopii kummallekin puolueella. Tällä tavoin Jäätteenmäki pyrki viimeksi ajamaan Kokoomukseen statistiksi ja onnistui. Nyt hän yrittää samaan uudelleen. Ja jälleen kepulaisella kieroudella niin kuin vain kepulainen osaa ja voi. Ja sehän on sen lajin immeinen, että varmasti osaa ja ennen kaikkea voi. Ei pitäisi enää tulla tilaamatta ja yllätyksenä, kenellekään.