Taatelirahka

Olen pari kertaa syönyt Unicafeella yliopistolla lähes "taivaallista" taatelirahkaa.

Onko kenelläkään tietoa, mistä löytyisi taatelirahkan resepti? Netistä en ole löytänyt ja keittokirjoissani ei myöskään ole vinkkejä. :(
3903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No, mulla on oma resepti, en ole mistään edes katsonut mutta itsestäni tämä on hyvää ja vieraillekkin maistunut. Taatelit keitetään vedessä ( vettä että, taatelit peittyvät), n. 1 dl sokeria sekaan, keitetään kunnes taatelit pehmeitä, vesi haihtunut , lisätään omantunnon mukaan voita 50-100 g, Jäähdytetään. vispikerma vaahdotetaan valmiiksi. Kun taateliseos on jäähtynyt haaleaksi, (ei kylmäksi saakka). Lisätään tilkka sitruunanmehua, vanilijasokeria ja sekoitetaan kermavaahdon kanssa rahkaan. Tarvitset siis 1 pkt taatelia, 50-100g voita, 2 dl vispikermaa( kuohukermasta ei tule yhtä hyvää), n. 2 rkl sitruunanmehua, n. 2-3 tl vanilijasokeria, purkin rahkaa. Lihdin rahka on pehmeää, parempaa kuin esim. Valion. Ei kuitenkaan sitä jogurttirahkaa. Erilaista vivahdetta saa esim. Lisäämällä tilkan konjakkia keittämisen aikana tai tilkan kermalikööriä jäähdytysvaiheessa. Olen tehnyt myös makurahkoista, vanilija hyvää tai erikoisempaa valkosuklaan kanssa. Kaikki tykänneet tästä jälkkärinä:)

Äänestä

Minä luulin että vispikerma ja kuohukerma ovat sama asia? Mikä ero niissä on?

Äänestä
  • Kuohukerma on lisäaineeton, siitä tulee vähän "keltainen" vaahto, Vispikerma on iskukuumennettu, joten sitä ei saa keittää sillä sitä se ei kestä!
    Pursotukseen vispikerma on mielestäni parempi ja sen vaahto on valkoinen.
    Vispikermasa ei siis voi keittää esim kinuskia.
    Iskukuumennuksen takia vispikerma on myös säilyvämpää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua apua kirjoitti:

Olen pari kertaa syönyt Unicafeella yliopistolla lähes "taivaallista" taatelirahkaa.

Onko kenelläkään tietoa, mistä löytyisi taatelirahkan resepti? Netistä en ole löytänyt ja keittokirjoissani ei myöskään ole vinkkejä. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu