Olen nyt puolitoista viikkoa noudattanut vhh-ruokavaliota. Ohjeet/ruokalistat otin luontaisnetistä ja niitä olen nyt noudattanut.Ei perunaa, viljatuotteita, riisiä, makaronia, sokeria.
Muutamana päivänä on ollut sellanen ällöttävä olo illalla ja esim. spinning-tunnilla tuntuu, että on veto pois eikä jaksa samalla lailla kuin ennen. Nälkä ei ole ollut missään vaiheessa, päinvastoin tuntuu ettei jaksaisi syödä niin usein kun ohjeissa sanotaan.
Onko tämä normaalia ja asiaankuuluvaa vai eikö tämä ruokavalio vaan yksinkertaisesti sovi minulle????
ällö olo
4
1142
Vastaukset 4
- Sindy~
Eli sehän yleensä kuuluukin asiaan, et alussa heikottaa tms. kun elimistö totuttelee siihen ja liikuntaa ihan alkuun ei suositella just tuosta syystä esim. Atkinsissa, voimat saattaa olla vähäisemmät. Itteani huimas aika lailla ekat päivät, mut nyt olo on oikein hyvä. Lisää pikkasen hiilihydraatteja päivään ja kato josko olo kohenee. Huonoa oloa ei minkään dieetin takia tartte tosiaan sietää.
- Kiril
niin ongelmat poistuu. Tottakai syntyy vieroitusoireita kun "sokerihumalasta" yritetään päästä eroon. Muista myös syödä luonnollisia rasvoja, että saat riittävästi energiaa. Tähän juuri vhh:n erinomaisuus perustuu, ettei voi syödä määräänsä enempää ja missään vaiheessa ei ole ns huutava nälkä niinkuin minullakin oli aikaisemmin hiilarikaudella. Jatka vaan valitsemallasi tiellä. Mulla on jo kaksi vuotta täynnä ja takaisin en vaihda.
- ...........
Tietenkin tuo kuuluu asiaan alussa.
Odota vähän, kunnes elimistö alkaa käyttää energianlähteenä rasvoja hiilareiden sijasta. Kyllä ne lihaksetkin siitä surkastuvat ja kuluvat kun elimistö käyttää energianlähteenään glykogeeniä. - antaa sen
nettiosoitteen mistä hait vhh reseptejä?? entä jos muilla on vinkkejä ateriamalleista ym. jotka on ollut hyviä?? olisin todella kiitollinen :>
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19805- 119758
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t115735Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36663- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22586- 46568
- 38559
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok108500Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka135497- 47495
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7477