valon taittuminen

Feynmannin mielestä valo kulkee kaikkien mahdollisten reittien kautta mutta kun kaikki reitit summataan niin nähdään vain se minimienergian polku

Ensimmäisen kohteen pinta-atomit muodostavat lähetinpinnan kanssa sellaisen yhteyden, johon muut eivät enää ryhdy (lähes). Ne ovat vierekkäisiä.

Vierekkäisyyskenttä on ne atomit, jotka ovat lähinnä toisiaan. Vierekkäisyys voi kulkea valovuosien päähän. Tässä kentässä on kyse värähtelyenergian siirrosta. Ensimmäisen kohteen pinta-atomeilla on sellainen ominaisuus reagoida valoon, jota taemmilla ei ole. Ja se juuri johtuu vierekkäisyydestä.

Painovoimassa kaikki atomit ovat kytkeytyneet kaikkiin ja poikkeaa sikäli valosta, jossa on kyse vierekkäisimmistä atomeista.

Toisaalta myös taemmat atomit ovat vierekkäisiä suurempitaajuiselle säteilylle. Eli energiaa jää vielä taemmille atomeille. Ensimmäinen pinnan atomi ei pysty nappaamaan itseensä kaikkea energiaa säteilyn suuren taajuuden johdosta, vaan siitä jää myös taemmille. Vierekkäisyys siis menee syvemmälle, kun säteilyn taajuus kasvaa. Toisaalta vastaanottavan materian rakenne ratkaisee läpäisyn ja siirtymisen tehokkuuden. Periaatteesa näkyvälle valolle reagoivat vain pinta-atomit, koska valo on niin laajan atomikentän yhteisilmiö. (Luokkaa 500 vetyatomin mittaa).

Näin ollen valosta tulee vierekkäisimpien atomien ilmiö. Se ei mene kappaleiden läpi (monestakin syystä). Lasissa ja vedessä läpäisy johtuu aineen atomien ominaisuudesta (vapaudesta) toistaa värähtely itsessään ja siirtää se eteenpäin (lähes) alkuperäisessä kulkusuunnassa.

Siksi ensimmäinen vastaan tuleva materia (atomi) saa lähes kaiken energian. Kaksoisrakokokeessa manifestisoituu se, että kytkös on joka suuntaan ja näin ollen reittejä voi olla useita, koska valopinnalla vain lopullinen summa-aalto on ratkaisevaaa. (Taikka valoa on vain silloin havaittavissa, kun pinta-atomeilla on oikeanlainen summa-aalto käynnissä. Reitillä ei ole merkitystä, eikä sillä, onko valo omaa vaiko lainattua). Valoa ei siis voi käsitellä jonain "pallona", joka heitetään paikasta toiseen, vaan se on ilmiö paikallisessa materian vierekkäisyyskentässä. Vastaavasti kuin ääni on ilmiö ilmakehässä.

Havaittavaa valoa on silloin, kun satoja materian pinta-atomeja ryhtyy sopivaan aaltoliikkeeseen. Se mikä sen sai aikaan on sivuseikka havainnon kannalta.

Kahden aineen rajapinnassa peilaantuminen johtuu rajapinnan atomien vierekkäiskentän "mekaanisesta" liitosominaisuudesta. Rajapinnassa on enemmän liikkumavapauksia ja sen johdosta tapahtuu peilaantuminen, kuten peilissäkin.

Se miksi valo ei näy taempien kappaleiden etupinnoilla johtuu juuri vierekkäisyyden puuttumisesta ja siitä että kaikki valon energia on jo annettu ensimmäisen kappaleen ensimmäisen pinnan pinta-atomeille (siis vierekkäsimmille atomeille yli kentän) [lähes].

Tärkeää on se, että valossa on kyse energian siirrosta ja vain valaistujen pintojen pinta-atomit ovat riittävän vierekkäisiä toistamaan (ottamaan vastaan ja uudelleen lähettämään) valoa [värinsä puitteissa eli atomirakenteensa puitteissa].)

---

Tämä taas johtuu siitä, että viereiset atomit ovat toisiinsa erikoisyhteydessä. Kun atomien välissä on tyhjää, niin tämä yhteys venyy ja venyy, mutta viereisyhteys silti säilyy... ja siitä muodostuu se yhteyskenttä. Ja tästä johtuu myös se, että valo ei näy kappaleiden taakse pl. lyhytaaltoinen SMS. Ja toisaalta se, että valo menee joka suuntaan, koska vierekkäisyys voi toteutua kaikkiin suuntiin.

Jne. jne.......

(Jotenkin noin se on... "paikallinen vierekkäisyyskenttä")

nopeuksilla ...

www.onesimpleprinciple.com/15

:);):)