"Ihmiskunnan historia on luokkataistelujen historiaa" -Karl Marx.
Epätasa-arvo on taistelua omistusoikeudesta yhteiskunnalliseen pääomaan.
Pääoma tarkoittaa taloudellista tai symbolista tuotantovälinettä, jolla yksilö tuottaa itselleen mahdollisuuksia. Mahdollisuuksien määrä on suoraan verrannollinen pääoman määrään, joten yksilöllä on sitä vähemmän mahdollisuuksia toteuttaa intressejään mitä vähemmän hänellä on omistusoikeutta johonkin pääoman lajiin.
Pääoma jakautuu taloudelliseksi ja symboliseksi pääomaksi. Symbolinen pääoma jakautuu kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman alaluokiksi. Taloudellinen pääoma on institutionalisoitunut omistusoikeudeksi, jota sovelletaan muihinkin pääoman tyyppeihin. Kulttuurinen pääoma on joko 1. taidot ja kyvyt, 2. esineet, koristeet tai 3. institutionalisoituneet statukset. Sosiaalinen pääoma on normien ja arvojen noudattamisesta seuraava muiden langettama status, jonka mukaan muut suhtautuvat yksilöön. (Sosiologia, Jokinen, Saarinen, 2004, Werner Söderström Osakeyhtiö)
Pääoman omistus ilmenee arjessamme sosiaalisesta pääomasta kamppailevissa kiusaajissa, taloudellisesta pääomasta kamppailevissa porvareissa ja kulttuurisesta pääomasta kamppailevista poliitikoista ja kuluttajista.
Pääoman eri lajeja voi myös luoda tai hankkia muuttamalla jo omistettua toista lajia toiseen muotoon. Esimerkiksi kulttuurista statusta voi hankkia käyttämällä sosiaalista pääomaa kilpailijoiden mustamaalaamiseen, tai sosiaalista pääomaa voi hankkia käyttämällä taloudellista pääomaa ja ostaa hienot vaatteet, tai taloudellista pääomaa voi hankkia käyttämällä sosiaalista pääomaa saamalla työtä isän firmasta.
Esimerkkiyhdistelmiä on loputtomasti, ja olisi hauskaa arvuutella niitä lisää kavereiden seurassa.
Joskus menestyminen tässä yhteiskunnassa edellyttää pääoman käyttäytymisen tuntemusta ja kykyä estää toista hankkimasta pääomaa, jota käyttämällä he hankkivat jotakin toista pääoman lajia. Esimerkiksi kiusaaja tietää hyvin sen, että hänen pyrkimystään kulttuuriseen statukseen estää hänen syntipukkiensa kyky käyttää sosiaalista pääomaa kulttuurisen statuksen hankkimiseksi, ja kiusaaja pyrkiikin saamaan kiusatun menettämään sosiaalisen pääomansa ja joutuvan yhteisön ulkopuolelle. Sosiaalinen pääoma on Freudin yliminälliselle persoonallisuudelle ainoa keino saada identiteettinsä vakuutettua kulttuurisella statuksella.
Kun taloudellinen pääoma institutionalisoituu omistusoikeudeksi, se muuttuu kulttuuriseksi statukseksi, jolloin omistusoikeus perustellaan saavutetulla asemalla, jota ei voi ottaa pois. Pääoman jakamisperusteet vakiintuvat statuksen mukaan. Epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa pätee siis Talcott Parsonsin viiteen sosiaalista toimintaa määritteleviin vastakohtapareihin kuuluvan suoritusten arvostaminen (valinnat ja teot) - ominaisuuksien arvostaminen (status, synnynnäiset edut) jälkimmäinen vaihtoehto.
Poliittinen vasemmisto pyrkii lisäämään tasa-arvoa turvallisuuden ja vapauden kustannuksella, kun taas oikeisto pyrkii lisäämään turvallisuutta ja vapautta tasa-arvon kustannuksella. (Hearts of Iron 2, Paradox Interactive, 2005).
Poliittinen oikeisto pyrkii siis vahvistamaan omistusoikeutta lisäämällä turvallisuutta, jolla se estää omistusoikeutta uhkaavia toisia yksilöitä, ja lisäämällä vapautta, jolla oikeisto vapauttaa yksilöt niistä seuraksista, jotka hänen pääoman käytöstään seuraa. Oikeisto on protektionistinen omaa kulttuurista statustaan kohtaan, jonka oikeistolainen hankkii itselleen käyttämällä muita pääoman lajeja.
Poliittinen vasemmisto pyrkii parantamaan yksilön mahdollisuuksia nostamalla hänen statustaan toisiin nähden ja hänen omistusoikeuttaan pääomaan. Oikeisto vastustaa sitä, koska ilman kulttuuriseksi statukseksi institutionalisoitunutta taloudellista pääomaa sen edustajat joutuvat identiteettikriisiin.
Omistusoikeus syntyi epädemokraattisissa oloissa, kun metsästäjä-keräilijä -yhteiskunta muuttui työnjaon syventyessä tuhansia vuosia sitten. Yksinvaltiaat loivat ilman demokraattista ideoiden kilpailua omien intressiensä mukaisen kaavan taloudellisen pääoman "vapaalle" muodolle, ja loi yksinoikeudesta normin.
Tämä on yhteiskunnan epätasa-arvoisuuden lähde ja osoitus demokratian tarpeellisuudesta yhteiskunnallisen oikeuden löytämiseksi. Siitä seurasi myös jako vasemmistoon ja oikeistoon, kun oikeistolaiset reagoivat protektionistisesti luokkayhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuteen ja turvattomuuteen.
Demokratialla yksilöt kyseenalaistavat, peruvat tämän epätasa-arvon lähteen, kumoavat luokkayhteiskunnan, omistusoikeuden ja luovat tasa-arvoisen yhteiskunnan, jossa jokainen osallistuu pääoman jakamisperusteiden luomiseen. Todellinen tasa-arvo on mahdollisuuksien oikeudenmukaista jakaantumista.
Analyysini epätasa-arvosta.
TeemuRuskeepää
0
806
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621107Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 471002
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153892Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717827- 87791
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?181787Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105689Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka46687