Jaa, että mistäkö näin voidaan päätellä? Muutama vuosi sitten tuli telkkarista dokkari jossa esiteltiin teksasilaista vankilaa ja sen johtajaa joka oli laittanut vaaralliset kahlevangit tienpenkkoja siivoamaan, yleisesti dokkarintekijät ja kaikki muutkin haastatellut teksasin ulkopuolelta pitivät epäinhimillisen toimintana sellaista jossa ihminen nöyryytetään tuollaiseen ilmaispakkotyöhön, olkoonkin vaikka murhaaja mutta ei ihmistä niin saisi kohdella. Taisi vielä olla niin että euroopassa ei tuollainen tulisi missään nimessä kysymykseen.
Suurin osa päättäjistämme (joiden pitäisi ajaa kansan etuja käsittääjkseni) on kuitenkin sitä mieltä että se mikä ei yleisen käsiyksen mukaan ole sopivaa murhaaja/raiskaaja/pedofiili/psykopaatille on sopivaa suomalaiselle huono-onniselle. No, oli siellä muutamat olleet eri mieltä ja onneksi Hallitusnikkari on laittanut tuonne listan niistä jotka pitävät murhamiehiä ja raiskaajia "parempina" kuin suomalaista työtöntä. Tuolta kannattaa vaalien alla vilkaista mille puolueelle äänensä antaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.