Eli lyhyesti. Minä suhtaudun asioihin hyvin mustavalkoisesti. Minulla on vain joko tosi hyviä ihmissuhteita ja vihamiehiä, ei juurikaan siltä väliltä. Äidiksi tuleminen joitakin vuosia sitten tasoitti hieman tätä jyrkkyyttä, mutta siitä päivästä asti, kun esikoiseni syntyi, aloin vihaamaan anoppiani. Ennen sitä siis hyvät välit . Kuvittelin, ja kuvittelen edelleen, että lapseni ei voi olla hyvissä väleissä sekä häneen että minuun, pelkään kai , että menetän lapseni tälle jos annan hoitaa yhtään . Äidiksi tulemisen yhteydessä koin läheisen menetyksen, en tiedä liittyykö tähän, en ainakaan myönnä.
Olen ollut vuosikausia niin omistautunut perheelleni, etten olisi voinut kuvitellakkaan viettäväni hetkeäkään erossa heistä, mutta sen jälkeen kun lähdin työelämään, minun oli todella vaikea sovittaa työ-ja perhe-elämää toisiinsa, tuntui, että pystyn paneutumaan täydellisesti vain toiseen niistä, ja se aiheuti suusrat ahdistusta. Lisäksi minulla on asioiden laskemisesta pakko-oire, hoitamaton sellainen.
Nyt sitten olen todella vaikeiden päätösten edessä elämässäni, pitäisi valita missä perheemme asuu tulevaisuudessa. Saisimme mieheni kanssa hänen vanhemmiltaan talon ilmaiseksi heidän naapuristaan, ja joka toinen päivä haluan sinne, kun taas joka toinen pv olen muuttamassa yhteen kaupunkiin 600km päässä perheemme kanssa, ja tarkoituksena siis päästä anopista mahdollisimman kauas, ja maksaa sitten asuntolainaa jossain kaukana hänestä.
Kompromissia ei löydy, eli yleensäkin joko rakastan tai vihaan häntä, päivästä riippuen . Ja olen 30 vuotias kahden lapsen äiti, hyvin tiiviissä symbioosissa omaan äitiini . Mikä minulla on, etten voi löytää keskitietä koskaan missään asiassa, jos en voi olla jossakin asiassa täydellinen, jätän sen kokonaan kesken (monet koulut) jos en voi olla jonkun kanssa joka asiasta samaa mieltä, vihan tätä . Esimerkkejä miljoonia, kiitos kun jaksoit lukea! Olen jaksanut olla tosi hyvä äiti, ja joissakin asioissa onnistunutkin elämässäni, mutta tietyissä asioissa tämä mustavalkoisuus hallitsee elämääni ja elämäämme .
Olen ollut vuosikausia niin omistautunut perheelleni, etten olisi voinut kuvitellakkaan viettäväni hetkeäkään erossa heistä, mutta sen jälkeen kun lähdin työelämään, minun oli todella vaikea sovittaa työ-ja perhe-elämää toisiinsa, tuntui, että pystyn paneutumaan täydellisesti vain toiseen niistä, ja se aiheuti suusrat ahdistusta. Lisäksi minulla on asioiden laskemisesta pakko-oire, hoitamaton sellainen.
Nyt sitten olen todella vaikeiden päätösten edessä elämässäni, pitäisi valita missä perheemme asuu tulevaisuudessa. Saisimme mieheni kanssa hänen vanhemmiltaan talon ilmaiseksi heidän naapuristaan, ja joka toinen päivä haluan sinne, kun taas joka toinen pv olen muuttamassa yhteen kaupunkiin 600km päässä perheemme kanssa, ja tarkoituksena siis päästä anopista mahdollisimman kauas, ja maksaa sitten asuntolainaa jossain kaukana hänestä.
Kompromissia ei löydy, eli yleensäkin joko rakastan tai vihaan häntä, päivästä riippuen . Ja olen 30 vuotias kahden lapsen äiti, hyvin tiiviissä symbioosissa omaan äitiini . Mikä minulla on, etten voi löytää keskitietä koskaan missään asiassa, jos en voi olla jossakin asiassa täydellinen, jätän sen kokonaan kesken (monet koulut) jos en voi olla jonkun kanssa joka asiasta samaa mieltä, vihan tätä . Esimerkkejä miljoonia, kiitos kun jaksoit lukea! Olen jaksanut olla tosi hyvä äiti, ja joissakin asioissa onnistunutkin elämässäni, mutta tietyissä asioissa tämä mustavalkoisuus hallitsee elämääni ja elämäämme .
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaimollani oireet hyvin samantyyppisiä, joten olet todennäköisesti NAINEN
Mulla on näes just samalla lailla käyttäytyvä miespuolinen työtoveri. Joten älä turhaan yleistä vaikka vaimosi onkin tuota lajia. Miehissä löytyy aivan samanlaisia.
Ap:n kirjoituksesta tais kyllä muuten ilmetä, että hän on nainen.
Jonkun sortin epävarmuuttaja ehkä lähheisrippuvuuttahan tuo taitaa olla. Pelätään hylkäämistä ja yksinjääntiä niin että ei uskalleta sitoutua keneenkään.
Kuvaat täsmälleen tunne-elämältään epävakaata persoonallisuutta dg F60.3.
Googlettamalla "epävakaa persoonallisuus" tai "borderline", löydät lisätietoja.
Englannin kielellä on myös saatavana paljon hyvää kirjallisuutta aiheesta.
kohtaan!
Sen vuoksi et osaa tehdä asioissakaan kompromisseja tai hyväksyä "toisenlaisia" ihmisiä kuin mitä ite olet.
Oletko yhtä ehdoton lapsiasi ja miestäsi kohtaan?
Varo vaan, jos olet - törmäät vielä isoihin ongelmiin.
Olen sitä mieltä, että itseään pitää ja voi kouluttaa.
Mene peilin eteen: tutki tarkaan ihmistä , joka siellä näkyy. Onko hän täydellinen? Onko hänellä varaa sitten muilta vaatia täydellisyyttä???
Toivon, että opit suhtautumaan ihmisiin ja elämän asioihin sallivammin hyvän sään aikana, ettei elämän tarvii todella pahasti sua kolhia, ennenkuin opit.