Juustomuotin haju...

Millä sais pois puisesta juustomuotista hajun??? Oon liottanut kylmässä vedessä mutta aina vaan tahtoo juusto maistua puulta... =)
Olisko kivoja juusto-ohjeita? Oon tehnyt pääasiassa keittokirjan ohjeella munajuustoa.
32791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Muottisi taitaa olla uusi ja liian vähän käytetty. Ajan myötä sekin paranee niin kuin moni muukin puinen keittiökalu?

Äänestä
  • pashamuotti ja puunhaju lähti joskus viidennen pashan jälkeen. Eli puunhaju lähtee tekemällä paljon juustoa niinkuin edellinenkin kirjoittaja totesi.

    Äänestä

Kotijuusto

3 litraa kulutusmaitoa
1 litra talouspiimää
4 munaa piimään sekoitettuna

Ilman muniakin tulee syötävää juustoa.

Maito kuumennetaan kiehuvaksi ja siihen sekoitetaan munapiimä seos. Otetaan pois levyltä kun kiehahtaa uudelleen ja vähän sekoitellaan. Juusto syntyy välittömästi. Noin 20 minuutin päästä olen siirtänyt massan juustomuottiin, joka oli sopiva tämän ohjeen juustomäärälle. Siirsin ensin suurimman osan massasta toiseen vatiin, jossa sekoitin siihen suolaa ja yrttejä. Sitten lopuksi muottiin valumaan. Juoksuttimena voi piimän sijasta kokeilla sitruunamehua, jugurttia tai juustonjuoksutetta. Tulee hieman erimakuisia juustoja. Yrteillä ja muilla mausteilla voi vaihdella muuten mauttoman juuston makua. Suolaa kannattaa laittaa reilusti. Joissakin ohjeissa juusto paistetaan pikaisesti kuumassa uunissa muotista oton jälkeen, mutta siitä minulla ei ole kokemusta.

Tuolla on melkein samalla ohjeella tehty:
http://www.martat.fi/keskustelu/ruokanurkka/?x33064=2039466

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mulla juu, juu, juustossa l... kirjoitti:

Millä sais pois puisesta juustomuotista hajun??? Oon liottanut kylmässä vedessä mutta aina vaan tahtoo juusto maistua puulta... =)
Olisko kivoja juusto-ohjeita? Oon tehnyt pääasiassa keittokirjan ohjeella munajuustoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu