Kaipaisin sellaisilta kannanottoa, joiden läheisellä on ADHD tyyppinen sairaus. Olen puolisoni asian kanssa aika yksin, kun haluan ymmärtää mutta en osaa.
Puolison suvussa on muutamalla ihmisellä skitsofreniaa, ADHD:ta, luonnehäiriön tapaista ja jotain muutakin, mutta niistä kun "ei saa puhua".
Puolisoni on opintojensa tai työnsä parissa hyvä. Hän ei kuitenkaan omaa sellaista maalaisjärkeä että osaisi päätellä jotain asiaa itse, vaan pänttää opin kirjoista. No eikai siinä mitään outoa sinällään.
Mutta sitten ne käytännön asiat sitten. Hän ei osaa osoittaa empaattisuutta eikä siten lohduttaa omia lapsiaankaan. Häneltä ei saa koskaan hellyyttä eikä hän osoita muutenkaan tunteitaan. Ainoa ja hallitseva tunne on sulkeutuneisuus ja ilmeettömyys. Joskus jos yritän piristää ja hupsutella, hän saattaa saada silmittömän raivonpuuskan, enkä tiedä mistä syystä, hän kun ei puhu koskaan tuntemuksistaan.
Hän on erittäin pikkutarkka tehdessään jotain omaa hommaansa, tavarat on millilleen järjestyksessä eikä niihin saa kukaan koskea.
Muisti hänellä on huolestuttavan huono. Hän kirjoittaa pienenpieniä säntillisen näköisiä muistilappuja itselleen ja jos unohtaa lappujaan ottaa matkaan, kodin ulkopuolella ei muista mitään mitä asioita piti hoitaa.
Jos hänellä on tehtävä, joka vaatii kahden asian muistamisen, se ei onnistu.
Lähinnä olen nyt huolissaan siitä, että joudun olemaan hänelle kävelevä muistilappu. Joudun soittamaan hänelle töihin ja muistuttamaan esim. lääkäriajasta tms. Mutta sekin soitto pitää ajoittaa oikeaan hetkeen, muuten hän unohtaa taas.
Pahimpia unohduksiaan ovat olleet mm. että unohtaa hakea lapsen hoidosta kotiin kun omien sanojensa mukaan ei muistanut että meilä on lapsia vaan ajoi suoraan töistä kotiin.
Kauppa-asiat ei onnistu, yleensä muistilappu jää kotiin ja siitä syystä hän ei mene ollenkaan kauppaan tai jos lappu ei ole hänellä jossain näkyvässä paikassa, esim. auton ratin keskellä liimalla kiinni, hän ei muista hoitaa asiaa.
Myös se ihmetyttää, että kun hänelle puhutaan niin hän katsoo ohi tai aivan toiseen suuntaan. Hän saattaa keskeyttää toisen puheen kesken lauseen ja jatkaa omaa juttuaan aivan toisesta aiheesta. Vieraiden ihmiseten läsnäollessa tämä piirre antanee kuvan, että puolisoni on ylpeä tai omahyväinen.
Puolisooni saa kontaktin vasta silloin kun kiinnittää hänen katseensa suoraan omiin kasvoihin ja sanoo asian nopeasti ennenkuin hänen katseensa siirtyy taas muualle.
Olen kauhean väsynyt huolehtimaan ja muistuttamaan kaikesta ja kokoajan. Myös tämä ainainen "kontaktin" puute on epätoivoista, myös lapsi kokee sen toivottomana kun vain toiselle vanhemmalle voi jutella niin että saa vastauksenkin. Meillä ei juurikaan jutella niitä-näitä kun hänestä ei koskaan tiedä että montako minuuttia/sekunttia hän pystyy kuuntelemaan.
Kaikki käytännön asiat joudun yksin hoitelemaan, sillä hän ei vaan kertakaikkiaan pysty siihen, asiat hajoavat hänellä käsiin tai jäävät vain hoitamatta.
Puolison suvussa on muutamalla ihmisellä skitsofreniaa, ADHD:ta, luonnehäiriön tapaista ja jotain muutakin, mutta niistä kun "ei saa puhua".
Puolisoni on opintojensa tai työnsä parissa hyvä. Hän ei kuitenkaan omaa sellaista maalaisjärkeä että osaisi päätellä jotain asiaa itse, vaan pänttää opin kirjoista. No eikai siinä mitään outoa sinällään.
Mutta sitten ne käytännön asiat sitten. Hän ei osaa osoittaa empaattisuutta eikä siten lohduttaa omia lapsiaankaan. Häneltä ei saa koskaan hellyyttä eikä hän osoita muutenkaan tunteitaan. Ainoa ja hallitseva tunne on sulkeutuneisuus ja ilmeettömyys. Joskus jos yritän piristää ja hupsutella, hän saattaa saada silmittömän raivonpuuskan, enkä tiedä mistä syystä, hän kun ei puhu koskaan tuntemuksistaan.
Hän on erittäin pikkutarkka tehdessään jotain omaa hommaansa, tavarat on millilleen järjestyksessä eikä niihin saa kukaan koskea.
Muisti hänellä on huolestuttavan huono. Hän kirjoittaa pienenpieniä säntillisen näköisiä muistilappuja itselleen ja jos unohtaa lappujaan ottaa matkaan, kodin ulkopuolella ei muista mitään mitä asioita piti hoitaa.
Jos hänellä on tehtävä, joka vaatii kahden asian muistamisen, se ei onnistu.
Lähinnä olen nyt huolissaan siitä, että joudun olemaan hänelle kävelevä muistilappu. Joudun soittamaan hänelle töihin ja muistuttamaan esim. lääkäriajasta tms. Mutta sekin soitto pitää ajoittaa oikeaan hetkeen, muuten hän unohtaa taas.
Pahimpia unohduksiaan ovat olleet mm. että unohtaa hakea lapsen hoidosta kotiin kun omien sanojensa mukaan ei muistanut että meilä on lapsia vaan ajoi suoraan töistä kotiin.
Kauppa-asiat ei onnistu, yleensä muistilappu jää kotiin ja siitä syystä hän ei mene ollenkaan kauppaan tai jos lappu ei ole hänellä jossain näkyvässä paikassa, esim. auton ratin keskellä liimalla kiinni, hän ei muista hoitaa asiaa.
Myös se ihmetyttää, että kun hänelle puhutaan niin hän katsoo ohi tai aivan toiseen suuntaan. Hän saattaa keskeyttää toisen puheen kesken lauseen ja jatkaa omaa juttuaan aivan toisesta aiheesta. Vieraiden ihmiseten läsnäollessa tämä piirre antanee kuvan, että puolisoni on ylpeä tai omahyväinen.
Puolisooni saa kontaktin vasta silloin kun kiinnittää hänen katseensa suoraan omiin kasvoihin ja sanoo asian nopeasti ennenkuin hänen katseensa siirtyy taas muualle.
Olen kauhean väsynyt huolehtimaan ja muistuttamaan kaikesta ja kokoajan. Myös tämä ainainen "kontaktin" puute on epätoivoista, myös lapsi kokee sen toivottomana kun vain toiselle vanhemmalle voi jutella niin että saa vastauksenkin. Meillä ei juurikaan jutella niitä-näitä kun hänestä ei koskaan tiedä että montako minuuttia/sekunttia hän pystyy kuuntelemaan.
Kaikki käytännön asiat joudun yksin hoitelemaan, sillä hän ei vaan kertakaikkiaan pysty siihen, asiat hajoavat hänellä käsiin tai jäävät vain hoitamatta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minusta tuo kuulostaa Aspergerilta, joka itselläni on diagnosoitu. Asperger on hyvin lähellä ADHD:ta ja monet oireet menevät päällekkäin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aspergerin_syndrooma
Mainitsimistasi oireista minullakin esiintyy seuraavat ja ovat yleisiä AS-oireita myös ICD10-kriteeristössä:
-Poikkeava katsekontakti.
-Huono kyky organisoida käytännön asioita omatoimisesti ja siihen liittyvä huono muisti
- Poikkeava sosiaalinen vuorovaikutus: esim. empatian osoittamisen puute. Todellisuudessa assi voi olla vaikka kuinka empaattinen, mutta emme osoita sitä ilmein ja elein sekä kosketuksin kuten nentit (neurologisesti normaalit) Miehesi ei keskeyttäessään puheen kerta kaikkiaan tiedä välttämättä, milloin on oma vuoro puhua. Sellainen toki vaikuttaa ihmisten mielestä koppavalta. Minä en esimerkiksi osaa puhua puhelimessa, koska en tiedä milloin on oma vuoroni ja muutenkin pystyn keskustelemaan vain yhden vieraan ihmisen kanssa kerrallaan.
- Kirjoista suoraan oppiminen eli kävelevä sanakirja. Näitä ovat meistä monet. Asia halutaan oppia mahdollisimman tunnontarkasti ja kirjaimellisesti. Aspergerissa ei minulla ainakaan ole käytännön järkeä. Ja pikkutarkkuus omien tavaroiden suhteen on erittäin tyypillistä. Se on samalla pakonomainen tarve luoda rutiineja ja harrastuksia.
- Ilmeettömyys kuuluu lisäksi tuohon poikkeavaan katsekontaktiin.
Luin antamasi linkin, kiitos siitä paljon :)
Löytyi siitä muitakin piirteitä, jotka sopivat puolisooni. Esimerkiksi äänen poikkeuksellinen käyttö, puheäänen kovuus on yksi sellainen. Puhelimessa hän ehkä kuuntelee paremmin, mutta saattaa keskeyttää ja puhua päälle.
Hän jotain pikkutarkkaa asiaa tehdessään keskittyy siihen ihan kympillä eikä silloin auta mennä puhumaan hänelle mitään. Tai ainakin huomio pitää kiinnittää koskettamalla tai toistamalla hänen nimeään useamman kerran.
Myös se, että hän osaa todella hyvin "imitoida" toisten ihmisten ilmeitä ja eleitä, tapaa kävellä tai puhua, on hänen bravuurinumeronsa. Itse hän on usein kovinkin ilmeetön.
Sitä mietin, että miten serotoniini vaikuttaa asperger tyyppiin? Puolisoni söi taannoin lääkärin määräyksestä muutamia kuukausia tätä lääkettä, koska hän kärsi masennusjakson. Tuo lääke teki hänestä entistäkin välinpitämättömämmän, huikentelevaisen, uhkarohkean ja koko perheen elämä ja talous meni täysin sekaisin.
Mietin vain, että ainakaan joillekin mielisairauksista kärsiville potilaille ei kuulemma voi antaa serotoniinia, sillä se sekoittaa heidät täysin. Vaikuttaisiko se sitten aspergeriinkin niin?
Oliko hän samanlainen jo seurusteluvaiheessa? Jos kyseessä olisi asperger-oireyhtymä kai hän olisi silloinkin ollut samanlainen kuin nyt.
Oireet viittaavat myös stressiin. Unohtelua poissaoloa, ärtyneisyyttä. Minkälainen isä hän on lapselle, ottaako syliin ja leikkiikö, vai onko hän ikään kuin koko lasta ei olisi olemassakaan. Asiasta tulisi keskustella hänen kanssaan.
Aikojen alusta saakka hän on ollut juuri samanlainen, ehkä tässä vuosien vieriessä juuri nämä omituiseksi kokemani piirteet ja käyttäytyminen on vain korostuneet.
Kyllä hän lapsen kanssa leikkii, mutta syliin ei ota eikä halaa tms. Tai jos lapsi kiipeää syliin istumaan, niin hän ei välttämättä osaa olla rentona siinä tilanteessa, istuu vain jäykkänä ja ehkä toisella kädellä pitää pikkuisen kiinni.
Joskus hän ei tavallaan muista lapsen olemassaoloa ollenkaan. Pahinta se unohtaminen on juuri sellaisessa tilanteessa, jos lapsi nukkuu niin hän saattaa puhua hirveän kovalla äänellä ja herättää lapsen tai laittaa musiikin soimaan kovalla, sytyttelee valoja tms.
Kun huomautan asiasta, hän vaan sanoo että "Ohoh, sori, en muistanut/hoksannut". Mutta ei kiinnitä sitten siihen mitään huomiota jos lapsi jo ehti herätä ja protestoi sitä.
Mulla nyt itsellä on tämä aspergerin oireyhtymä ja tunnen asian aika hyvin.
Kyllä tuo kuulostaa hyvin tyypilliseltä aspergeri tyypiltä. Mutta Mun tutulla on ADHD ja toi kuuntelukyvyttömyys kyllä kuulostaa enempi ehkä ADHDlta.
Koska ainakin minä ja ne toiset mun kaltaiset osaa kuunnella, jos niille puhuu kasvotusten.
Lapsena en joskus ehkä kuunnellut, jos joku puhui tylsästä aiheesta. Väsyneenä en jaksa kuunnella, jos joku toistelee samaa asiaa.
Mutta tuo ADHD henkilö kun juur tyyliin tuijottaa johkin tyhjyyteen ja sillon tietää, että nyt se ei kuuntele ollenkaan. Hitto, ku puhun sille ekana 5 min ja vastaa aina välillä jotai "mmm", "nii". Mitään ei oo kuullu...
Sit, jos se kuuntelee, niin tuijottaa silmiin, niin että hiki tulee, ku ite en oikein pystyisi katsomaan silmiin ihmisiä ollenkaan.
Mä olen kanssa pikkutarkka, joskus tosin huolimattoman oloinen. Se on todella häiritsevää, jos jatkuvasti painostetaan tekemään jotain asioita. Teen mieluiten omassa järjestyksessä, mutta muistuttaminen voi olla hyvästä.
Ihmettelen kyllä, että miten ihmeessä olet tuohon ihmiseen tutustunut. Mua yleensä kun tuntuu naiset karttavan. : )
Ja jos ei kartakkaan, niin en uskalla iskeä ja enkä tajua, jos toinen yrittää.
Kuulostaa aspergerilta, kuten ensimmäisessäkin vastauksessa arvellaan. Ikävää, että asia on jäänyt selvittämättä tuon "asiasta ei puhuta"-menttaliteetin takia. Voisitte ottaa yhteyttä ensin omaan terveyskeskukseen, jos sitä kautta pääsisi eteenpäin tai suoraan yksityiselle neuropsykologille. Monessa kunnassa vaan ei julkisen puolen terveydenhuollossa löydy mitään apua ADHD:n tai aspergerin syndrooman tyyppisiin sairauksiin. Voi olla että jonkinlainen lääkitys auttaisi, mutta parasta olisi saada käyttäytymisterapian tapaista apua.
=kyvyttömyys ilmaista tunteitaan.Ja jos ilmaiseekin,tekee sen opitulla teennäisellä tavalla eikä aidon spontaanisti.Ei omakohtaista kokemusta mutta -31 s. omaisellani lienee ollut.Eikä mikään ihme niillä lapsuuden kokemuksilla että tunteet oli pitänyt oppia piilottamaan.
veikkaisin minäkin. ADHD:n rinnakkaisdiagnoosi ADD, eli tarkkaavaisuushäiriö ilman ylivilkkautta saattaa myös olla kyseessä.
Toisesta vanhemmistani on eräs häntä hoitanut lääkäri sanonut, että tämä kärsii aleksitymiasta, joten olen lapsuuteni elänyt sellaisen ihmisen varjossa. Tässä asiasta oma näkemykseni joka perustuu puhtaasti kokemuksiini.
Aleksitymiaan kuuluu tunteettomuus, kylmyys, välinpitämättömyys toisesta ihmisestä sekä tunnepitoisten tilanteiden välttely. Tähän viimeiseen asiaan liittyy mm. raivokohtaukset jos näkee televisiossa esitettävän tunteita ja raivostuminen perheenjäsenille jos luulee näiden riitelevän (riitelyksi käy tavallinen keskustelu jossa toinen on eri mieltä, esim. mitä syötäisiin tänään) tai jos kotona osoitetaan tunteita (halata ei saanut, ei myöskään olla iloinen). Toisinaan tulee raivokohtauksia ilman mitään syytä. Samoin vauvan ja lapsen itku, kuin myös nauru saa aikaan raivokohtauksen. Sen lisäksi mun mielestä siihen liittyy vielä sellainen narsistinen näkemys että muilla ei ole väliä kuin itsellään ja että muita ihmisiä saa käyttää miten lystää. Ja sellainen lapsellisuus ja avuttomuus käytännön elämän pyörittämisessä.
Kuitenkin olen sitä mieltä että aleksitymia ei selitä tämän kyseisen miehen käyttäytymistä kokonaan. Samaa on se, ettei kuuntele toista ja keskeyttää toisen puheen ihan eri asialla ja ettei katso silmiin. Niin ja se että ei aina muista omaa lastaan eikä näytä tunteitaan.
Pirukos näistä selvän ottaa mutta ymmärtääkseni aleksitymia on vain kyvyttömyys ilmaista tuntemuksiaan eikä siihen kuulu kärsimättömyys tai agressio.Tietysti asiat silloin patoutuvat ja purkautuessaan niitä tuleekin kerralla paljon.Eivät he ole sisimmältään kylmiä ollenkaan mutta viestintäkyvyissä on puutteita,ihan oman perheen sisälläkin.Ovat ehkä hypänneet liian suuriin saappaisiin eikä epävarmuutta kehdata näyttää.
ensinnäkin, miksi olet alkanut seurustelemaan/ tekemään lapsia tuollaisen ihmisen kanssa?
Toiseksi, monet "oireet" kuullostavat tutuilta, miehelläni diagnosoitiin adhd viime vuonna. Nyt hänellä on lääkitys ja keskittymiskyky on parantunut. Muisti on edelleen huono ja minä toimin muistilappuna. Siihenkin tottuu. Läheisyyttä kyllä saan ja mies on aina ollut huumorintajuinen.
Ilmeettömyys ja ärtyneisyys viittaisi masennukseen.
En ole ottanut osaa tähän keskusteluun, mutta haluan kysyä eikö sinun mielestäsi ole hieman yksioikoista kysyä miksi ketjun aloittaja on alkanut seurustelemaan / tehnyt lapsia miehensä kanssa? Sinä et tunne hänen miestään henkilökohtaisesti etkä voi tietää millainen ihminen hän näitä erityispiirteitä lukuunottamatta on. Totta kai mies kuulostaa ihan mahdottomalta kun ketjun aloittajan kuvailee kaikki hänen huonot puolensa ja oudot käyttäytymismallinsa. Voi kuitenkin olla, että heillä monessa mielessä on aivan normaali parisuhde. Olen itse oppinut elämäni aikana, ettei koskaan, siis koskaan pidä mennä arvostelemaan muiden ihmisten valintoja parisuhteessa tai elämässä yleensä, koska jokainen elää omaa elämäänsä ja näkee asiat eri tavalla kuin ulkopuolinen ihminen. Varsinkaan yhden nettiviestin perusteella ei pidä mennä arvostelemaan tai kyseenalaistamaan toisen ihmisen elämässään tekemiä valintoja. Ketjun aloittajalle sanoisin vain, että toivon, että löydätte miehesi kanssa jonkinlaisen ratkaisun ongelmaanne. Ilmeisesti saitkin jo monta hyvää vastausta ja voit etsiä miehesi kanssa apua, mikä nyt sitten vikana onkin. Tsemppiä!