oletteko lukeneet

Raamatussa on kerrottu kaikki tämä etukäteen. Jeesus kertoi kuinka ihmiset pelkäävät mitä tuleman pitää kun meri ja aallot pauhaavat ja kuinka ihmiset paahtuvat paahtavassa kuumuudessa. Lukekaa ihmiset Raamattua, kaikki on siellä kerrottu. Ottakaa Jeesus vastaan elämäänne, olemme lopunajoissa. Jeesus tulee pian hakemaan omansa.
5304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

se on hyvä että jesse hakee uskon hörhöt pois ja jättää muille siten ikusen rauhan mailmasta tulisi paljon rauhallisempi ilman yhtään uskovaista moraali saarna henkilöä

Äänestä

...Raamatun tähän? Tuolla lukee TIEDE. Täällä keskustellaan TIETEESTÄ. Raamatusta keskustellaan uskonto-palstoilla.

Äänestä

Uskonnot ovat olleet kautta aikojen se kaiken pahan alku ja juuri. Kuinka monta sotaakaan on käyty uskontojen nimissä. Miten paljon kärsimystä on uskonnon nimissä tehtykään.

Maalaisjärjellä pärjää parhaiten. Maalaisjärki kunniaan.

Äänestä

Olipa hieno kirjoitus. Juuri noin me uskovat voimme kertoa maailmalle, mitä on tuleva. Ihmiset eivät vain halua luopua syntielämästään, siksi he eivät kestä totuuden puhetta. He elävät sielunvihollisen pimittämässä väärässä rauhassa. On tosi surullista heidän kohdallaan, kun kaikki tapahtumat alkavat tulemaan oikein todella nähtävällä tavalla eikä siihen edes mene enää kauaa. Niin, ketäänhän ei pakoteta taivaaseen. Monet luulevat, että kun uskovat täältä lähtevät taivaankotiin, he saavat sitten meistä rauhan. Valitettavasti se ei pidä paikkaansa, päinvastoin heillä alkaa ikuinen rauhattomuus, koska sodat eivät lopu uskovien lähtöön eikä muutkaan katastrofit. Poikkeuksena on se, että ei ole enää heillä auttajaa. Siksi on aina ihana, kun kuulee ihmisten pelastuvan, kuten tänään kuulin tästä osoitteesta: www.nokiamissio.fi kun kaksi nuorta poikaa oli tullut tuntemaan Jeesuksen omana Vapahtajanaan. Siispä toivon sinulle ja toki myös muille lukijoille siunausta. Voimia sinulle todistajantehtävääsi. Vaikka ilmastonmuutokset ja muut vaikeudet jylläävät, meillä on sisimmässämme ilo ja rauha, joka käy yli ymmärryksen, se on faktaa. Taivaassa tavataan!

Äänestä
  • Ensinnäkin, olen pahoillani kun kirjoitan uskonto-aiheesta tänne, mutta en siedä noita kukkoilevia uskovaisia, jotka eivät koskaan perustele JumalaUskojuttujaan..

        Pari sanaa uskontoja vastaan:

    Pappien ym. Ammattikunnat

    Pappien, noitien, poppamiesten ynnä muiden sellaisten kaltaiset henkilöt ovat kautta aikain valehdelleet herkkäuskoisille ihmisille kykenevänsä ihmetekoihin, kuten yhteydenottamiseen henkiin, jumaliin tai muihin korkeampiin voimiin, erilaisiin taikuuden tekoihin yms. Tosiasiassa he ovat olleet joko ovelia huijareita, jotka mahdollisesti jopa ovat elättäneet itsensä huijaamalla, ja mahdollisesti jopa saaneet hurjasti arvovaltaa tai sitten mielisairaita ihmisiä, jotka luulevat mielisairautensa oireita merkeiksi ”jumalilta”. Ennustajat, meediot yms. Pyytävät suoraa rahaa ”taikuutensa” käytöstä, koska tyhmät ihmset maksavat. Todellisuudessa he eivät osaa ennustaa taikka ottaa yhteyttä korkeampiin voimiin, vaan käyttävät loogista päättelyä ja älyään, joka on siinä tapauksessa, että he itse tietävät huijaavansa, todella suuri, ja sanovat asioita, jotka voidaan ensinnäkin tulkita monella, monella eri tavalla, ja joilla on suuri todennäköisyys tapahtua tai olla totta. Papit Katolisessa Kristinuskossa ovat jopa ennen kristillisen kirkon reformoimista käyttäneet aneoppia, joka tarkoittaa sitä, että synninpäästöstä joutuu maksamaan.(mitä pahempia syntejä, ja mitä enemmän, sitä enemmän rahaa joutuu lahjoittamaan saadakseen synnit anteeksi). Toinen todella paha asia pappien yms. ammattikunnissa on se, että kun nämä ammattikunnat kasvavat suuriksi, ne saavat järjettömän suuren määrän vaikutusvaltaa, ja täten esimerkiksi nyky-yhteiskunnassa on vaikea kritisoida kirkon toimia tai ylipäätään uskontoja, vaikka esimerkiksi Suomessa on maailman paras sananvapaus, mutta silti täällä on lähestulkoon mahdoton saada läpi yliopistoväitekirjaa, joka kritisoi uskontoja ja kirkkoa, vaikka se olisi täysin asiallinen.

    Ihmisuhrit

    Ennen varsinaista yhteenvetoa ihmisuhreista, tässä muutamia esimerkkeja niistä historiassa;

    Kantaindoeurooppalaiset olivat patrilineaarinen(suku lasketaan isän mukaan) yhteisö, luultavasti puolipaimentolaisia, jotka saivat elantonsa karjan- ja lampaidenkasvatuksesta. Heillä oli hevosia ja naudalla oli tärkeä rooli niin uskonnossa, mytologiassa kuin käytännön elämässä. Heillä oli polyteistinen uskonto, jossa keskeistä olivat uhrausriitit ja jota luultavasti johti pappiskasti. Kurgaanihypoteesin(kulttuuri, jossa rakennetaan hautakumpuja tms.) mukaan vainajat haudattiin maakumpuihin. Tärkeät henkilöt haudattiin omaisuutensa ja mahdollisesti myös palvelijoidensa ja vaimojensa kanssa (ihmisuhrit). Indoeurooppalaisilla on todisteita sakraalisesta kuninkuudesta, joka antaa olettaa, että heimopäällikkö oli samalla ylipappi.
    Sapoteekit (zapoteekit, zapotekit) olivat Keski-Amerikan intiaaniheimo, joka rakensi porrastemppelisiä kaupunkeja, ja kehitti kirjoituksen 500ea. Sapoteekit asuivat Oaxacan osavaltiossa. Sapoteekkien tunnetuin keskus oli vuoren huipulla sijaitseva Monte Albán, josta on löydetty "tanssijoita" , kuolleita sotilaita tai kidutettuja sotavankeja esittäviä seinäveistoksia. Sapoteekkien kulttuuri oli valtiomainen. Sapoteekitkin kävivät rituaalisia sotia ympäristön kanssa. Sodilla hankittiin ihmisuhreja.Misteekit (miksteekit, mixteekit) olivat sapoteekkien vihollisia. Sapoteekeille olivat tyypillisiä ihmisuhrit ym. Keski-Amerikan kulttuurien piirteet.
    Asteekit kävivät sotia hankkiakseen ihmisuhreja. Tapa oli periytynyt aikaisemmilta intiaanikansoilta. Ihmisuhrauksen perinne intiaanien keskuudessa lienee hyvin vanha. Keski-Amerikassa ja Etelä-Amerikassa ihmisuhraus oli asteekkien aikaan yleistä. Mutta asteekkien väitetään kiihdyttäneen ihmisuhrauksen huippuunsa 1400-luvulla.
    Sotia kutsuttiin "kukkien sodiksi" sen takia, että niistä saatiin sotavankeja uhrattaviksi. Soturieliittiin ylenemisen ensi askel oli se, että otti sotavangin.Vuonna 1485 asteekit uhrasivat tuhansia ihmisiä, voitettuja huaxteekkeja. Kilometrejä pitkä uhrijono ulottui temppelin huipulle. Arvokkaammat uhrit koristeltiin kukkasin. Tavallisimmin uhrattava maalattiin sinisellä kalkilla. Kun uhrattava ehti porraspyramidin huipulle, hänet kaadettiin alttarille jossa neljä pappia piteli häntä käsistä ja jaloista. Uhrattavilta kiskottiin sydän irti laavalasista tehdyn terävän veitsen avulla, siitä vuodatettiin veri maljaan, ja uhrattavan ruumis heitettiin temppelin portaita pitkin alas. Ruumiita annettiin ruo'aksi eläintarhan pedoille, ja pääkallot koottiin pääkallohyllyihin joissa oli muitakin kuin uhrattujen kalloja. Asteekit uhrasivat myös monilla muilla tavoilla kyseessä olevalle jumalalle sopivasti esim. tulenjumalalle uhrattavat poltettiin elävältä ja sateenjumalan uhrit hukutettiin. Yhä kiistellään siitä, missä määrin asteekit söivät uhrattujen ruumiita: toiset tutkijat sanovat asteekkien syöneen laajalti vangittujen ja uhrattujen vihollisten lihaa, toiset taas ovat sitä mieltä, että tapa rajoittui asteekkieliittiin. On kiistelty siitä, uhrasivatko asteekit 1400-luvulla 20 000 vai 250 000 ihmistä vuodessa. Asteekkien ihmisuhrauksen laajuudesta on muutenkin kiistelty, mutta selvää on, että asteekit uhrasivat enemmän ihmisiä kuin esimerkiksi inkat. Tässä oli vain muutama esimerkki siitä suuresta määrästä ihmisuhrauksia, jota ajan myötä on tässä maailmassa toteutettu. Lähes poikkeuksetta ihmisuhreja on kautta aikain uhrattu jollekkin jumalalle tai hengelle tai vastaavalle korkeammalle voimalle.

    Uskonsodat

    Uskonsodat, eli pyhät sodat, tarkoittavat sotia, joihin osallistutaan oman uskonnon puolustamiseksi tai livettämiseksi. Esimerkkejä pyhistä sodista ovat Euroopan uskonsodat ja risiretket sekä islamilainen jihad*. Tällä hetkellä uskonto on suurin ei-taloudellinen syy sotiin.
    Hyvänä esimerkkinä uskonsodista ovat Ranskan uskonsodat, jotka olivat sarja yhteenottoja katolilaisten ja hugenottien(protestantteja) välillä vuosina 1562 -1598. Osa taisteluista käytiin asevoimien kesken, osa oli siviiliväestön keskunäisiä yhteenottoja.
    Eli yhteenvetona uskonsodat ovat organisoitua tappamista, tekosyynä uskonto. *Jihad on islamin termi, joka kirjaimellisesti tarkoittaa "kamppailua" tai "kilvoittelua", mutta käännetään usein muotoon ”pyhä sota”. Termillä on useita merkityksiä. Jihadilla tarkoitetaan sekä henkistä taistelua sisäistä pahaa vastaan, että aseellista taistelua islaminuskon puolustamiseksi.

    Kerettiläisvainot

    Kerettiläisyys tarkoittaa virallisesta uskonnosta poikkeavaa ”harhaoppia” (jonka lukuisat eri nimet tulevat lähes poikkeuksetta verbistä "valita"). Kerettiläisyys tarkoittaa uskonnollista vääräoppisuutta, eli valtakirkon opeista poikkeavia opinkäsityksiä.
    Kun kirkko nousi merkittäväksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi myöhäisessä antiikissa ja keskiajalla, kerettiläisyydestä muodostui yhtä lailla maallinen kuin kirkollinenkin ongelma. Maallinen valta katsoi kerettiläisyyden myös itseään koskevaksi uhaksi, ja ruhtinaat saattoivatkin pyytää kirkollisia laitoksia toimimaan kerettiläisiä vastaan. Joskus he jopa murhauttivat kerrettiläisiä. 1000- ja 1100-luvuilla paavit tekivät seuraavan määräyksen; harhaoppisuudesta oli rangaistava vankeudella ja omaisuus oli takavarikoitava. Ruhtinaita, jotka eivät toimineet kerettiläisiä vastaan, uhattiin kirkonkirouksella, jota pidettiin keskiajalla todella ankarana rangaistuksena.

    [Inkvisitio:]Kirkko uudisti menetelmiään kerettiläisiä vastaan, ja perusti inkvisitio-laitoksen, jonka tehtävänä oli saada kerettiläiset luopumaan harhaopeistaan. Inkvisitio aloitti toimintansa harhaoppia vastaan jo vuonna 1231. Inkvisiittorien kuulustelumenetelmien ohella kerettiläisiä pyrittiin käännyttämään saarnaamalla.
    Maalliset herrat käyttivät ankariakin keinoja kerettiläisyydestä epäiltyjä vastaan. Heitä saatettiin kiduttaa jolleivät he suostuneet tunnustamaan kerettiläisyyttään. Jos he tunnustivat eivätkä suostuneet luopumaan uskostaan, heitä saatettiin polttaa roviolla tai hirttää. Ensimmäinen laajamittainen kerettiläisvastainen teloitus tapahtui mitä luultavimmin jo vuonna 1022, jolloin teloitettiin Orléansissa Ranskassa useita satoja harhaoppisia.

    Noitavainot

    Euroopassa voimistunut keskusvalta tehosti ja oikeuslaitoksien toimintaa ja tiukensi rikoslakia. Näin ihmisten väliset kiistat tulivat aikaisempaa useammin oikeuslaitosten käsittelyyn samalla kuin esivalta ja erityisesti papisto kykeni paremmin kitkemään uskonnollista poikkeavuutta yhteiskunnasta. 1400-luvulla kuitenkin luotiin uudenlainen teoria noituudesta, jonka mukaan erityisesti naisnoidat liittoutuivat paholaisen kanssa ja lensivät noitasapattiin harjoittamaan muun muassa sukupuoliyhteyttä paholaisen kanssa. Teorian loivat aikakauden oppineet: niin teologit kuin juristitkin. Noitaoikeudenkäynneissä käytettiin laajasti kidutusta todisteiden hankimiseksi ja tämä myös edisti noitavainojen syntymistä. Kidutetut syytetyt tunnustivat kiduttajien haluamia asioita ja näitä tunnustuksia pidettiin totuutena. Vuonna 1792 ilmestyneessä teoksessa laskettiin uhrien määräksi 9 442 994. Nykyisten lähdekriittisten ja perusteltujen arvioiden mukaan uhreja on alle 250 000.

    Turha taloudellinen tuhlaus

    Eri uskonnoissa on myös esiinytyt suoranaista taloudellista haaskausta, kuten hyvinä esimerkkeinä; temppelien, kirkkojen, patsaiden, pyramidien, hautakammioiden, hautausmaiden ja todella monen erilaisen rakennuksen tai monumentin rahoittamista. Nämä samat varat olisi aivan hyvin voitu käyttää kansan hyvinvointiin, mutta ei, ne käytetään jonkin korkeamman, luultavasti olemassaolemattoman, voiman palvelemiseen ja palvomiseen. Miksi? Miksi ihmiset eivät toimi niin kuin tutkimusten mukaan jokaikinen muu laji toimisi? Miksei ihminen toimi luonnon mukaisesti? (Samankaltaista järjetöntä toimintaa osoittautuu muussakin ihmiskunnan toiminnassa).

    Yhteiskunnallinen vääryys ja pakkovalta

    Joissain maissa uskontojen järjettömät, epäreilut, elämää rajoittavat säännöstöt ovat suuressa arvostuksessa ja niilla on suuri auktoriteetti. Todella hyvänä esimerkkinä Islamilaisissa maissa on naisten sortaminen.

    Järjenvastainen käyttäytyminen

    Joissakin(useissa) uskonnoissa esiintyy aivan järjetöntä, suorastaan järjenvastaista käyttätymistä. Hyvinä esimerkkeinä toimivat pyhiinvaellukset, paastot, jumalanpalvelukset ja, erityisesti painottaen, syntyvyyden säännöstelyn vastustaminen. Esimerkiksi Islaminuskoiset tekevät jokainen elämässään ainakin yhden pyhiinvaelluksen Mekkaan, joka on heidän ”pyhä” paikkansa. Esimerkkinä erikseenmainituista jumalanpalveluksista toimii evankelis-luterilaisten kirkkokäynnit. Heistä fanaattisimmat kuluttavat monia tunteja viikosta kirkossa.

    Ihmisen moraalinen valheellisuus ja epärehellisyys järkeä kohtaan.

    Ihmisen moraalisella valheellisuudella tarkoitan sitä, kun ihminen on korottanut itsensä ”jumalan kuvaksi” ja ”luomakunnan kruunuksi”. Tai kun joissain uskonnoissam (kuten katolisessa kristinuskossa, syödään ehtoollinen, ja ajatellaan, että heistä tulee osa Jeesusta ) luullaan, että ihminen voi muuttua jumallalliseksi olennoksi seuraavassa elämässä, vaikka tosiasiassa heillä ei ole mitään todisteta, että tämä olisi totta tai mitään perusteita, miksi uskoa tähän. Epärehellisyydellä järkeä kohtaan tarkoitan esimerkiksi uskomisen vaatimista joissain kulttuureissa.

    Psyykkinen ahdistus ja mielisairaus

    Psyykkisestä ahdistuksesta on loistava esimerkki; Helvetin tai Manalan pelko. Uskonnon järjettömien säännöstöjen rikkomisesta koituvan rangaistuksen pelko. Samankaltaisia on paljon. Mielisairaudella tarkoitan yksinkertaisesti sitä (”mielisairaalat ovat täynnä uskovaisia” - eräs suomalainen lääkäri), että mielisairaaloissa on paljon uskovaisia, joten uskovaisista tulee siis selvästi todennäköisemmin uskovaisia ja että uskovaiset saavat helpommin mielisairauksia.

    Uskonnot ovat fanaattisuutta.

    Uskonnot ovat fanaattisuutta ja historia on todistanut meille, että fanaattisuus johtaa aina, ja aina vain pahaan.

    Uskovaiset, antakaa vastaväite ja perustelkaa se hyvin, tai vaietkaa iäksi. (ateisteille: ;D)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


raamattua kirjoitti:

Raamatussa on kerrottu kaikki tämä etukäteen. Jeesus kertoi kuinka ihmiset pelkäävät mitä tuleman pitää kun meri ja aallot pauhaavat ja kuinka ihmiset paahtuvat paahtavassa kuumuudessa. Lukekaa ihmiset Raamattua, kaikki on siellä kerrottu. Ottakaa Jeesus vastaan elämäänne, olemme lopunajoissa. Jeesus tulee pian hakemaan omansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu