Opettelin vast'ikään uimaan aikuisten alkeiskurssilla. Vapari, rinuli ja selkäuinti sujuvat jo tyydyttävästi, mutta paikallaan pysymyminen eli veden "polkeminen", käsiä hyväksi käyttäen tottakai, ei ota onnistuakseen. Sitä ei kurssilla käsitelty, ohjaaja vain totesi kysyessäni sen olevan melko vaikeaa.
Eli mitä jaloilla jä käsillä tulisi tehdä, jotta pinnalla pysyy (kutakuinkin pystyasennossa) mahdollisimman vähällä vaivalla ? Ovatko esim. jalkojen oikeat liikkeet johdettavissa rintauinnin potkuista? Ja entäs kädet sitten?
Kiitos!
Paikallaan pysyminen vedessä
3
3184
Vastaukset
- lifeguard72
siis missä kurssin kävit kun ohjaaja noin tokaisee?
Ihan rauhassa kädet levälleen vaakatasossa ja jaloilla ei paljon tarvitse työtä tehdä.
Alussa vaikean tuntuista mutta erittäin hyödellinen oppi josta monesti voi olla todella hyötyä.
Yritä pitää leuka vedenpinnan yläpuolella ja kädet todellakin rauhassa levällään ja jaloilla pientä liikettä ja ohjailuja.
Potkuista sanoisin, että ihan vapaavalinta mutta moni kyllä käyttää vaparinpotkuihin perustavaa.
Tärkeintä ettet hosu ja siitä rauhassa vaikka seljälleen ja kelluntaan ja ympäri ja uudestaan kädet levälleen. - Taitouimari
Jos haluat ihan paikallaan pysyä pystyssä niin suosittelen polkuja eli pyöröpotkuja, yksinkertaisimmin ehkä selitettynä rintauinnin potkuja vuorotellen. Istuvassa asenossa vedessä, reiden melko paikallaan, liike tapahtuu polvesta alaspäin, piirrä ns. ympyrää isovarpaalla sisään päin vuorotellen.
- os..
Minä opettelin sen jo 15 vuotta sitten. Mietin sitä paljon ja kokeilin syvässä vedessä. Siis hyvällä uimataidolla se on opeteltu.
Ensiksi kokeilin kuinka syvälle uppoan, kun seison aivan liikkumatta vedessä. Huomasin vedenpinnan olevan otsan kohdalla. Tästä ei tarvitse paljon nostoa, kun nenä on vedenpinnan yläpuolella. Sen saa aikaan heilauttamalla avointa kämmentä vaakasuunnassa molemmilla puolilla. Jaloilla saa nostoa heilauttamalla jalkaa eteenpäin ja taaksepäin. Veden polkeminen on turhan tuntuista, kun jalat eivät liiku kovin nopeasti.
Veden vastus kasvaa suunnilleen nopeuden neliössä.
Siitä syystä nostoa on enemmän nopeammilla liikkeillä.
Vedessä kelluvat kappaleet tekevät aina ylös-alas liikettä. Paikoillaan olo on vaikeampaa. Siksi pitää hyväksyä ylös-alas liikkuminen ja sovittaa hengitys sen tahtiin. Uppoaminen veden pinnan alle kestää vain hetken ja sitä seuraa kohoaminen taas.
Jos haluaa levätä, voi painaa kasvot veteen. Siinä asennossa ei tarvitse tehdä mitään liikkeitä.
Tämä homma ei siis ole voimalaji, vaan se vaatii ajattelua. Se on paljon helpompaa kuin uinti, kun sen on oppinut. Siinä voi levätä tai vaikkapa tanssia jos soitetaan musiikkia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272850- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391321