Sämpylöistä

Yritin tuossa taas tehdä sämpylöitä jauhopussin ohjeen mukaan. Ohjeessa sanottiin että 12 dl jauhoja. Äitini muistaakseni sanoi, että laita vähemmän ja laitoin vain 10 dl, mutta silti niistä tuli kovia :( Minkä verran siis seuraavalla kerralla laitan jauhoja ja miten teen jotta onnistun?
2368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei sämpylöitä eikä pulliakaan voi tehdä ohjeen mukaan juuri x määrä jauhoja. Luku on vain suuntaa-antava. Ainoastaan täytekakuissa, kuivakakuissa ym. se on todella tarkkaa.

Siinä pitää löytää sellainen näppituntuma, että taikina on sopivan pehmeää eikä jää enää sormiin kiinni. Eli siis taikinassa on tarpeeksi jauhoja, kun se irtoaa kulhon reunoista ja käsistä. Lisäksi tässä pitää vielä olla leivontavara, eli paljonko niihin menee vielä tuon lisäksi jauhoja, kun leivot ne.

Lisäksi taikinan vaivaaminen vaikuttaa. Älä vaivaa taikinaa enää kohottamisen jälkeen. Vaivautuu kyllä sämpylöiden tekovaiheessa ihan tarpeeksi. Muista kohottaa vielä ennen uunia.

Äänestä

lisää jauhoja vähän (0,5dl) kerrallaan nesteeseen ja sekoita kunnolla niin ettei jää paakkuja. Kun neste alkaa paksuuntua jauhoista niin sekoita/vaivaa sitä aina jauhojen lisäämisen jälkeen niin että jauhot ovat sekoittuneet taikinaan ennen kun lisäät uutta. Sämpylätaikina saa jäädä löysähköksi. Tekemällä oppii sopivan tuntuman. Kohota taikina sitten ja leivo tarpeeksi jauhoisella alustalla sämpylöiksi niin että pinta jauhoittuu ja sämpylä pysyy koossa eikä ole tahmea pinnaltaan. Sitten kohota vielä ja paista. Älä pidä liian kauaa uunissa etteivät ne kuivu,silloin saa kanssa kovia sämpylöitä kuten myös liikaa taikinassa jauhoja käyttämällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Poropeukalo kirjoitti:

Yritin tuossa taas tehdä sämpylöitä jauhopussin ohjeen mukaan. Ohjeessa sanottiin että 12 dl jauhoja. Äitini muistaakseni sanoi, että laita vähemmän ja laitoin vain 10 dl, mutta silti niistä tuli kovia :( Minkä verran siis seuraavalla kerralla laitan jauhoja ja miten teen jotta onnistun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu