Ikuinen sapattiasetus Jeesukseen

"Sapatin asetti ihmistä varten luomisessa itse Luojammme jeesus kristus."

Kyllä tässä sapattiasian perustelussa Jeesus kelpaa kovasti luojaksi. Muussa tapauksessa Hänen jumalallisuuttaan kyllä kyseenalaistetaan Miikael-harhalla.

Kyllähän se enemmänkin oli Isä Jumala, joka sapatin asetti kansalleen Israelille. Poika Jumala taas ei puhunut (pakana)seurakunnalleen asiasta mitään.

Edellyttääkö Jeesuksen esimerkki, että kristillisten sairaaloiden tulee olla avoinna seitsemänä päivänä viikossa ilman henkilökunnalle järjestettyä sapatinlepoa? Sairaalahenkilökunnan tarpeet huomioon ottaen Ellen White kirjoitti: "Vapahtaja on osoittanut esimerkillään, että on oikein lievittää kärsimyksiä sapattina, mutta lääkäreiden ja sairaanhoitajien ei tulisi tehdä silloin mitään sellaista työtä, mikä ei ole välttämätöntä. Tavalliset hoidot ja toimenpideet, jotka voivat odottaa, olisi lykättävä seuraavaksi päiväksi. Potilaiden on hyvä tietää, että lääkäreidenkin on saatava yksi päivä lepoa varten" (Medical Ministry [Mountain View, CA: Pacific Press, 1963], s. 214). Sapattina suoritetuista lääkintäpalveluista maksettavat korvaukset on ohjattava hyväntekeväisyystyöhön. White kirjoitti: "Voi olla välttämätöntä käyttää myös pyhän sapatin tunteja ihmiskunnan kärsimysten lievittämiseen. Mutta palkkiot tällaisesta työstä tulisi laittaa Herran rahastoon käytettäväksi sellaisten apua tarvitsevien köyhien hyväksi, joilla ei ole varaa maksaa tarvitsemaansa hoitoa" (sama, s. 216).

Legalismi voidaan määritellä "yritykseksi ansaita pelastus omin avuin. Se merkitsee lain ja tiettyjen sääntöjen noudattamista siinä tarkoituksessa, että siten tultaisiin vanhurskaiksi Jumalan edessä. Tämä on väärin, sillä 'eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla' (Room.3:-20)" (Shuler, God's Everlasting Sign, s.90). Shuler jatkaa: "Niiden, jotka torjuvat sapatin pitämisen legalismina, tulisi ajatella tätä: Jos uudestisyntynyt kristitty kieltäytyy kumartamasta epäjumalia ja noudattaa ensimmäistä ja kolmatta käskyä, vastustaako hän pelastumista armosta? Ovatko puhtaus, rehellisyys ja totuudellisuus, joita seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs käsky vaativat, vapaan armon vastaisia? Vastaus kumpaankin kysymykseen on kieltävä. Samoin ei myöskään se ole legalismia, kun uudistunut ihminen pitää seitsemättä päivää, eikä se ole vastoin pelastusta yksin armosta. Itse asiassa sapattikäsky on laissa ainoa käsky, joka on merkkinä vapautumisesta synnistä ja pyhittämisestä yksin armosta" (sama).

Sapatti, muistomerkki siitä, että Jumala vapautti Israelin Egyptistä ja johti sen maallisen Kanaanin lepoon, erotti tuon ajan lunastetut ympäröivistä kansoista. Samalla tavalla sapatti on merkki vapauttamisesta synnistä Jumalan lepoon ja lunastettujen erottamisesta maailmasta.

Vain Jumalan antaman erityisen ilmoituksen perusteella ihminen voi ymmärtää seitsemännen päivän pyhittämisen merkityksen. Ne siis, jotka pitävät pyhänä seitsemännen päivän, tekevät niin siksi, että he uskovat ja luottavat Kristukseen, joka on antanut käskyn sen pyhittämisestä. Viettämällä sapattia uskovat ilmaisevat halukkuuttaan hyväksyä Jumalan tahto elämänsä ohjeeksi sen sijaan että nojaisivat omaan harkintaansa.

Sapatti on uskollisuuden merkki. Kuten Aadamin ja Eevan uskollisuutta koeteltiin hyvän - ja pahantiedon puulla, joka oli keskellä Eedenin paratiisia, samoin jokaisen ihmisen uskollisuutta Jumalaa kohtaan koetellaan sapattikäskyllä, joka on keskellä dekalogia.

Sapatti on pyhityksen merkki. Sapatti on merkki Jumalan muuttavasta voimasta, merkki pyhityksestä. Herra julisti: "Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät" (2.Moos. 31:13; vrt. Hes. 20:20). Sapatti on siis myös merkki siitä, että Jumala on pyhittäjä. Koska kansa pyhitetään Kristuksen verellä (Hepr. 13:12), sapatti on myös merkki siitä, että uskova ottaa vastaan hänen verensä syntien anteeksisaamiseksi.

Niin kuin Jumala on erottanut sapatin pyhään tarkoitukseen, samoin hän on erottanut oman kansansa pyhään tarkoitukseen - olemaan hänen todistajiaan. Seurustelu Jumalan kanssa tuona päivänä johtaa pyhitykseen; Jumalan kansa oppii luottamaan omien mahdollisuuksiensa sijasta Jumalaan, joka pyhittää kansansa.

Yhdessä Jumalan kanssa Aadam ja Eeva tutkivat paratiisikotiaan. Näkymä oli henkeäsalpaava, sanoin kuvaamaton. Kun aurinko hitaasti laski tuona perjantaina, luomisviikon kuudentena päivänä, ja tähdet alkoivat tulla näkyviin, "Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä" (1.Moos. 1:31). "Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on" (1.Moos. 2:1). Siten Jumala päätti luomistyönsä.

Mutta niin kaunis kuin Jumalan juuri luoma maailma olikin, suurin lahja, minkä hän saattoi antaa vastaluodulle parille, oli etuoikeus henkilökohtaiseen suhteeseen hänen kanssaan. Niinpä hän antoi heille sapatin, päivän, johon liittyi erityinen siunaus, mahdollisuus yhdessäoloon ja seurusteluun heidän Luojansa kanssa.