en_minä_mutta_

Olisi hyvä, jos naapuri alkaisi käyttää julkisia kulkuneuvoja ja vähentäisi kuluttamista.

Itselle tietysti auto on välttämätömämpi kuin naapurille ja muukin kuluttaminen enempi ansaittua.

Näin kai se meidän logiikka toimii.

Huvitti seurata erään (vihreän?)kolumnistin kirjoituksia paikkallislehdessä. Hän jakeli neuvoja ja ohjeita jätteiden lajittelusta ja muusta sellaiseta. Päivtteli myös vesien likaantumista, paheksui atuomiehiä, ja kehui omaa ympäritötietoisuuttaan.

No, mutta sitten hän sai edullisesti ostettua talon maalta ja osti liikkumista varten reilusti kuluttavan maastoauton.
Hiukan nolona moisesta "ympäristörikoksesta"lupasi lehdessä lentävänsä perheensä kanssa ulkomaille vain kerran vuodessa.

Että sellaisia ympäristösankareita.
1137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näin saadaan omatunto puhtaaksi.

Hyvä minä:
- Asun pienessä vuokra-asunnossa.
- En omista autoa, tai muutakaan moottorilla kulkevaa välinettä
- En ole koskaan lentänyt ulkomaille.
- Liikun pidemmät matkat kimppakyydillä tai junalla
- En ole hankkinut kuluttavaa jälkikasvua
- Olen vähentänyt ja lopettanut harrastuksia, jotka kuormittavat ympäristöä

Huono minä:
- Kotimaassa olen lentänyt muutaman kerran.
- Laivaristeilyllä on valitettavasti tullut käytyä muutaman kerran.
- Olen toiminut ympäristöä voimakkaasti kuormittavissa työtehtävissä
- Omassa taloudessa ruokailutottumukset aiheuttavat toisinaan ympäristön kannalta huonoja ratkaisuja


Talouteni kulutusindeksi on silti liian iso, jos suhteutan sen ekologisesti rationalisoituun 4-henkiseen lapsiperheeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ne_muut kirjoitti:

Olisi hyvä, jos naapuri alkaisi käyttää julkisia kulkuneuvoja ja vähentäisi kuluttamista.

Itselle tietysti auto on välttämätömämpi kuin naapurille ja muukin kuluttaminen enempi ansaittua.

Näin kai se meidän logiikka toimii.

Huvitti seurata erään (vihreän?)kolumnistin kirjoituksia paikkallislehdessä. Hän jakeli neuvoja ja ohjeita jätteiden lajittelusta ja muusta sellaiseta. Päivtteli myös vesien likaantumista, paheksui atuomiehiä, ja kehui omaa ympäritötietoisuuttaan.

No, mutta sitten hän sai edullisesti ostettua talon maalta ja osti liikkumista varten reilusti kuluttavan maastoauton.
Hiukan nolona moisesta "ympäristörikoksesta"lupasi lehdessä lentävänsä perheensä kanssa ulkomaille vain kerran vuodessa.

Että sellaisia ympäristösankareita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu