Kun kukaan ei usko

Tunnut ihan fiksulta ja normaalilta nuorelta naiselta. Yritä päästä puhumaan tunteistasi esim. terapiaan. Ota myös etäisyyttä vanhempiisi.
Luulenpa että suurin syy itseinhoosi löytyy vanhempiesi käytöksestä. Jotkut vanhemmat vain eivät ansaitse lapsiaan. Tsemppiä !

Miksi kaipaat kiitosta? Miksi pidät itseäsi tyhmänä, vaikka pääsit eka yrittämällä korkeakouluun? Oletko oikeasti läski (minkälainen on painoindeksisi?)

Jos oikeesti olet läski ja kärsit siitä juttele vaikka terveydenhoitajan kanssa itelles terveellinen ruokavalio ja jatka kuntoilua.

Opettele itse arvostamaan itseäsi, niin huomaat pikkuhiljaa et toisetkin tekee niin. Jos vain ajattelet että olet tyhmä ja läski, pilaat sillä suuremmoisia hetkiä arvokkaasta elämästäsi!
Keskity sellaisiin asioihin jossa olet hyvä ja mistä nautit, olet ansainnut sen. Minusta lihava ihminen on yhtä hyvä kaveri kun laihakin. Jos joku muuta väittää niin siinähän se ite häviää, ku ei opi tuntemaan sinunlaista tyyppiä.

Mitä tulee vanhemille kelpaamiseen, olen ite tuntenu joskus ihan samoin. Toisten vanhemmat aina sano et meidän tyttö on niin hyvä ja plaaplaa. Mun vanhemmat ei koskaa sanonu et nii meidänkin. Mainitsin tästä suutuspäissäni, et miksette koskaa sano musta mitään, nii ne sano et ne tietää sen ite, ei tarvi muille todistella mitään.

Nyt häntä pystyyn! Voit saada sellaisen elämän kun haluut, se on vain sinusta kiinni

Ole juuri sellainen, kuin olet!
Niin on tarkoitettu ja se on ok!

Sinun tekstistä huomaa että tuska/ahdistus on suuri. HAe apua, ammattilaisilta. Se on paras tapa auttaa itseäsi ja poikaasi. Itseinho voi muuttua sairaudeksi kuten minullle kerran kävin. Yhtäkkiä sain kohtauksen josta en itse muista paljoa. Olin itkenyt, huutanut, haukkunut itseäni, raapinut kasvoni ihan verille ja hakannut vartalolle mustelmia. Luultavasti olet fiksu ja nätti nuori nainen joka saa vielä paljon elämältä:)! Jaksamisia, ole ylpeä itsestäsi vaikka vaikelta se tuntuu joskus!:)

Jokainen tuntee itsensä huonoksi joskus. Toiset enemmän kuin toiset ja useammin.

Sinä pääsit yliopistoon et siis ole tyhmä. Lapsesi rakastaa sinua olet siis rakastettava.
Painoindeksi kertoo oletko liian lihava. Ja jos olet niin mitä sitten, jos itse olet ok asian kanssa. Jokaisen sisällä on hoikka ihminen, jonka voi pitää kurissa suklaalla :)
Liikut paljon, joten älä kuuntele isääsi.
Vanhemmat ei aina kiitä ja kehu. Se ei väkisin johdu siitä, että eivät olisi ylpeitä vaan eivät ehkä osaa sanoa. (Itseaina yritin miellyttää, mutta sain kiitosta vasta juuri ennen vanhempani kuolemaa ja se tuntui hyvälle).

Olet jo tunnistanut ongelmakohtasi (tyhmä, ruma, läski) olivat ne sitten totta tai ei niin näin ajattelet. Muuta kierre. Kun ajatuksiin hiipii ajatus läskistä niin älä anna sen masentaa vaan tee joka kerta vaikka 10 varpaille nousua...voit tuntea olosi paremmaksi ja ajatus voisi mennä ohi. Jos tunnet olevasi ruma niin laita itseäsi hiukan (vaikka kokeilla uusi meikki). Toivottavasti ajatus menee ohi. Jos tunnet olevasi tyhmä, poista ajatus päästäsi kaivamalla vaikka sivistyssanakirja ja opettele uusi sana. Pointtini on siis se, ettet enää jäisi murehtimaan päähän putkahtavaa ajatusta vaan korvaisit murehtimisen jollain toiminnolla. Voi vaikka käydä niin, että pahat ajatukset ei enää tunnu niin pahoilta jonkin ajan kuluttua, koska niistä on aina positiivinen seuraus.

Onnea matkaan!

tosiasioiden tunnustaminen ja realiteettien hyväksyminen: yhtä vähän kuin voit muuttaa puolisoasi, voit muuttaa vanhempiesi asenteita ja mielipiteitä.

Hyväksy heidät sellaisena kuin he ovat. Älä odota kiitosta tai hyväksyntää. Ota heihin etäisyyttä. Olet nyt itse aikuinen, eikä sinun tarvitse miellyttää enää heitä. Ala elää omaa elämääsi.

Tiedät itse oman arvosi. Älä vaivu itsesääliin. Siihen ei ole mitään syytä. Sinulla on kaikki asiat hyvin. On opiskelupaikka, terve lapsi.

Jos vanhempasi sanat ovat satuttaneet sinua, ota siitä opiksesi oman lapsesi kasvatuksessa. Vähättelyn sijaan voit rohkaista omaa lastasi ja osoittaa hänelle rakkautta joka päivä. Näytä että sinua ei lannisteta!

Sulla on vain huono itsetunto. Reagoit voimakkaasti läheisten palautteeseen, mikä toisaalta on aivan normaalia. Myös normaalia on tunnistaa vääränlainen palaute, kuten kerrot jo tehneesikin. Koita luottaa itseesi ja omiin mielipiteisiisi. Kaikki ovat yksilöitä, ja kuten kerroit olet kaikin puolin normaali ja terve ihminen. Mitä bulimiian tulee, niin puhu siitä lääkärisi kanssa ja pyydä häneltä ohjeita miten asian kanssa tulisi edetä. Ellet sitten pääse sinuiksi itsesi kanssa muuten ja ko vaiva jää pois. Voimia ja usko pois, varmasti on ihmisiä jotka arvostavat sua juuri sellaisena kuin olet, ja sinun kuuluukin olla.

Mä en usko, ettei sun isä ja äiti susta olis ylpeitä. Ehkä ne ei vaan tiedä miten lähestyä sua ja kysyä miten menee? Mulla on tytär ja mä oon sille aina niin paska..valitan aina sille kaikesta tyhmästä ja oon muutenki, ku oma kusipäinen äitini. Aina mä teen päätöksen,että yritän olla kivampi ja pitää turpani kiinni ja taas kohta mä huomaan jäkättäväni taas. Sano niille sun junteille vanhemmilles asiasta ja kysy onko ne itse huomannu sitä? Älä inhoo ittees!! Mitä väliä paljonko liikkuu. Onhan pulkka mäkikin liikuntaa!!
Mulla on kausia jolloin olo on ihan kauhee ja tekis mieli juosta junan alle, mutta rakkaus lapsiini auttaa sen yli. Osta tai lainaa joku itsetunnon kohotus kirja ja päätä että nyt itse tunto nousee !!! Sano siis itsellesi "Mä oon ihan sika hyvän näkönen ja mulla on hyvä perse!" toimii!! :) Ei muutkaan oikeesti oo niin v..tun onnellisia ja tyytyväisiä ja normaaleita, kun asiaa tarkemmin miettii. Voimia!! Jos elämä tuntuu liian paskalta ja kurjalta niin kannattaa varata terkkarista lääkäriltä aika ja kertoa pahasta olosta. Lapsen kanssa väsyy myös jos lasta hoitaa aina itse.Onko sulla ketään hoito apuna??

Löysin kirjoituksesi ihan sattumalta, mutta se sykähdytti sydäntäni.. Jotenkin tuli semmoinen olo että fiksu ihminen on jätetty ulkopuoliseksi.. Tosi harmillista. Etenkin kunnioitan sinua, siitä että sinulla on poika jota jaksat hoitaa. Se on hieno asia!!! Minusta sinussa ei ole mitään vikaa. Kehottaisin jatkamaan omana itsenäsi eteenpäin, jaksamaan, vaikkei se ole aina helppoa.. Tiedän sen itsekkin. Olen myös itsekkin joskus hymyilevä ja positiivinen kaikille, ehkä liiankin, ja sitten kotona taas itken itseni uneen jos jokin on huonosti.. Ehkei sillon jos on paha olla niin tarvitse esittää aina niin positiivistakaan. Jokaisella on joskus murheita. Toivon että voit kertoa jollekkin läheiselle ihmiselle näistä asioista kasvotusten, jos sinulla ei ole sellaista ihmistä tällä hetkellä, voithan aina varata ajan jollekkin ulkopuoliselle ihmiselle, joka kuuntelee. Vaikka monet kammoksuu niitä ihmisiä, ne kyllä oikeasti jaksavat kuunnella ja auttaa.. ainakin yleensä. Tiedän monia ihmisiä jotka ovat niiden avulla parantuneet masennuksesta.. vaikkei sinulla olisikaan sellaista, juttelu auttaa.. Myös jokin uusi harrastus, vaikka tanssi tai mikä tahansa voisi piristää, jos vaan rahaa on.. Minusta kyllä liikut tarpeeksi. Monet eivät liiku tuonkaan vertaa.. Jos olet mielestäsi lihava, voithan muuttaa elämäntapojasi terveellisempään. Uskon että olet nätti ja mukava persoona. Sinun tulisi uskoa itseesi enemmän.. vaikka eihän se välttämättä kovin helppoa ole.. Toivon todella etttä jakselet ja pääset eteenpäin jollain konstilla!!!!! kaikkea hyvää! :)

mul ei oo yhtään kavereita ja mua kiusaa kaikki sain tänäänkin ahdistuskohtauksen kerroin siitä vierustoverille ja se vain nauro kotona istun yksin koska vanhemmat erosivat oon vain puhelimella koska elämään meni motivaatio en tiedä mitä tekisin