sairastin joku aika sitten psykoosin. Kuulin ääniharhoja. jouduin sairaalaan ja sain lääkityksen. edelleenkin joskus kuulen vaimeita harhaääniä. pääseeköhän näistä harhoista koskaan eroon. välillä ne ovat todella pelottavia. olisko täällä muita saman kokeneita?
psykoosi
ja harhaäänet.
4688
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No ääniä kuulen suht jatkuvaisesti...mutta en ole ajatellut pumpata itseäni täyteen lääkkeitä tai juosta lääkärillä, koska uskon ns. henkimaailmaan.
Oma teoriani on se, että nämä kaikenmaailmat psykoosit ja skitsofreniat saattavatkin olla vain sitä, että herkkä ihminen saa kontaktin toiseen ulottuvuuteen.
Eri ulottuvuuksien rajat menevät ikäänkuin "päällekkäin".
moiseen. syön lääkkeeni. en halua enää kokea samaa kuin silloin kun jouduin sairaalaan. olin ihan sekaisin äänistä. en tiennyt mihin uskoa mutta nyt tajuan äänet harhoiksi.
Minulla on (oma diagnoosi) ADD ja kuulen aina ääniä, aivan kuin radiokanavia vaihdettaisiin koko ajan kesken lauseiden. Se on kiusallista, mutta lääkitystä tai muunkaan laista apua en ole vaivaan hakenut, sillä erotan ne selkeästi omista ajatuksistani. Ne eivät myöskään ole mitään käskyjä tai kehoituksia, jollaisia luultavasti psykoosissa tai osassa skitsofreniaa voi kuulla. Oletan niiden johtuvan poikkeavasta aivojen kemiasta ja sähkötoiminnasta, mutta kuten sanottu, en ole koskaan ollut tutkimuksissa enkä ole saanut minkään laista diagnoosia, arvailen vain.
Toivottavasti vointisi paranee!
..aika tavalla psykoottiselta ajattelulta. oletko ajatellut että nuo äänet loppuisivat jot alkaisit pitää niitä psykoosin oireina ja aivokemiallisina häiriöinä?