Hei! olen aatellut ,että alan syömään muutaman kerran viikossa sosekeittoja, ostin sitä varten sauvasekoittimen. jos lisään keitettyhyihin jyyrespaloihin ruokakermaa niin lihottaako, jos käytän esimerkiksi neljänä päivänä viikossa. ois mukava saada hyviä sosokeitto-ohjeita.
sosokeitot
lihottaako jos.....
2253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"maa-artisokasta saa tehtyä maailman parasta keittoa. kuulotetaan artisokkaa, porkkanaa tai palsternakkaa, ja sipulia öljyssä. lisätään vettä ja kasvisliemikuutio. keitetään kypsäksi ja lisätään kaurakermaa ja persiljaa (suolaa maun mukaan). soseutetaan sauvasekoittimella. namnam. tarkempi ohje löytyy härkäpapua sarvista -keittokirjasta."
Jos teet tomaattipohjaisia keittoja, laita niihin ehdottomasti punaisia linssejä tuomaan proteiinia! Sopivat mainiosti tomaatin kanssa ja soseutuvat hyvin.
Kermapohjaisten keittojan kanssa sitten kannattaa syödä raejuustoa. Eli lautaselle vaan sekaan keiton kanssa.