Vastakohtia

Mikä olisi "pienoismallin" vastakohta? Esimerkiksi sellainen jossa on pallukoista tehty molekyylin (tai mikä atomi se sitten oikein onkaan) isokokoinen malli.
2361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Huomasin ajattelevani ihan samaa nähdessäni eräässä internet-sivustossa seuraavanlaisen tekstin: "Näyttää olevan suuruusmalli (päinvastainen pienoismallille) lasten hiekkalaatikolla käyttämästä maa-aineksen siirtovälineestä."

Makromalli? (Mikä muuten on miniatyrisoinnin vastakohta?)

Brysselissä pidettiin jonkin sortin maailmannäyttely joskus lapsuuteni aikoihin. Kaupunkiin jäi sen jäljiltä maamerkiksi näyttelyn tunnus, "Atomiumiksi" ristitty hökötys, jossa on pallukoita ja niiden välisiä varsia kuvaamaasi tapaan. Olen pari kertaa päässyt katsomaan mokomaa pienen matkan päästä, mutta enpä ole tuntenut viehtymystä tarkempaan tutustumiseen. Kaupungissa on paljon tähdellisempiäkin paikkoja tutustuttavaksi – mainioita mereneläviä tarjoavat ravintelit esimerkiksi.

Äänestä

Eikö sopivana sanana voisi käyttää yksinkertaisesti sanaa "suurennos"?Tai ainakin kaikkiin sellaisiin kihin minä olen törmännyt ja varmasti sinäkin,esimerkiksi "tässä 1000 kertainen suurennos sokerimolekyylistä".....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


askartunut kirjoitti:

Mikä olisi "pienoismallin" vastakohta? Esimerkiksi sellainen jossa on pallukoista tehty molekyylin (tai mikä atomi se sitten oikein onkaan) isokokoinen malli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu