Ilmastonmuutosta ei pysäytetä poppakonsteilla, saasteista päästään vain lopettamalla saastuttaminen.
Monista kyselyistä huolimatta kukaan ei antanut pienintäkään vihjettä siitä mikä olisi ikuisen talouskasvun kasvuprosentti. Tulkitsen hiljaisuuden niin, että tällä palstalla on vain äärimmäisen valveutuneita yksilöitä, jotka tietävät että talouskasvun päivät ovat luetut; se on tullut tiensä päähän. Edes nollakasvu ei riitä, tuotantoa on vähennettävä rajusti.
Tämä on käännekohta, toivo herää, lopultakin päästään hedelmättömästä juupaseipäs vaiheesta itse asiaan, suunnittelemaan mitä talouskasvun jälkeen. Suunnittelu ei ole yhden miehen, ei edes pienen ryhmän, ei varsinkaan optiorähmäkäpälien, vaan kaikkien asia. Televisio on sopiva foorumi siihen tarkoitukseen, sieltä ajan myötä seuloutuu toteuttamiskelpoiset ideat, kunhan niille vain annetaan tilaa.
Minä olen esittänyt oman ideani jo moneen kertaan, mutta kerta (ainakin) vielä.
Ensin pieni katsaus talouskasvuideologian sosiaaliseen puoleen. Paljonkaan liioittelematta voidaan sanoa että talouskasvu tarkoittaa sitä, että kaikkein vähävaraisimmat saavat toimeentulonsa vain jos rikkaat rikastuu. Suomeenkin ollaan ajamassa toimintatapaa joka vallitsee suuressa osassa maailmaa: jos talous ei kasva, niin köyhät saavat tulla toimeen miten pystyvät, usein eivät pysty, nälkään kuolee miljoonia ihmisiä vuosittain.
Yli puolet maailman väestöstä asuu kaupungeissa. Suurin osa kaupunkiväestöstä elää palkkatyön varassa ja kilpailee vähenevistä työpaikoista. Kun paikkoja ei kaikille riitä, töihin mennään pakon edessä lähes millä palkalla tahansa minkä työn ”antaja” suostuu maksamaan. Usein sillä palkalla ei tule edes toimeen, mutta slummeissa tai työvoimareservaattien betonilokeroissa vaihtoehtoja ei ole.
Pieni vähemmistö korjaa potin. Pöhköimmät niistä suunnittelevat lähtevänsä rahastamaan Marsia sitten kun tämä planeetta on rahastettu pilalle.
Oikein toteutettuna talouskasvusta luopuminen parantaa elämän laatua ja lisää hyvinvointia. Kun ihmisiltä ei viedä mahdollisuutta huolehtia itsestään, niin uskokaa tai älkää, ne huolehtivat itsestään. Aina on kuitenkin niitä jotka eivät siihen pysty, joten yhteisvastuutakaan ei pidä unohtaa.
Maailmaa on rakennettu talouskasvun varaan niin kauan että sen muuttaminen on pitkä ja kivulias toimenpide. Sikarikkaat juoksupoikineen, jotka hyötyvät nykytilanteesta, heittävät kapuloita rattaisiin minkä pystyvät, mutta ennen pitkää niidenkin on annettava periksi.
Talouden rakenteet on pantava kerta kaikkiaan uusiksi. Siihen on useita syitä: krääsätuotanto saastuttaa maat, meret, makeanveden lähteet ja ilman, uusiutuvat luonnonvarat hupenee, energiaa tarvitaan aina vain enemmän jne. ja se vanha hokema, rajaton kasvu rajallisessa tilassa on mahdottomuus, pitää edelleen paikkansa.
Energian käyttöä ei voi lisätä loputtomiin. Vaikka heti keksittäisiin saasteeton energianlähde, niin nykyisellä kasvuvauhdilla se tuottaisi 500 vuoden kuluttua lämpöä yhtä paljon kuin auringon maahan säteilemä lämpö. Maasta tulisi monisata-asteinen pätsi. On siis kehitettävä vähemmän energiaa vaativa elämäntapa.
Tieteen ja sen sovellusten ansiosta työn tuottavuus on kasvanut niin, että kehittyneissä maissa työtä ei enää riitä kaikille, vaikkei tehtaita vietäisikään halpatyömaihin. On siis kehitettävä elämäntapa jossa toimeentulo on mahdollista niillekin joille palkkatyötä ei riitä.
Ratkaisuksi olen esittänyt että yhdistetään omavaraisviljely ja kehittynyt teknologia: rakennetaan puutarhakylä ja kylän viereen teollisuushalli. Näitä kyliä ripotellaan ympäri maata niille alueille missä puutarhanhoito ilmaston puolesta onnistuu.
Kotitalouksien energiansaantia ajatellen tässä on mielenkiintoinen juttu:
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/10/lanta-volvo-kulkee-biokaasulla.html
teollisuutta varten tarvitaan jotakin järeämpää energiantuotantoa, mutta jos kotitalouksien energiantarve saadaan omasta takaa, niin tuontienergian säästö on melkoinen.
Perheitä ajatellen toinen aikuisista voi käydä palkkatyössä ja toinen hoitaa puutarhaa. Puutarhan hoito työllistää puolet väestä, työttömyydestä ei olisi tietoakaan ja vaikka helppoheikkimarkkinoihin iskisi minkälainen lama, niin puutarhakylän asukkaan eivät jäisi aivan tyhjän päälle. Maapläntillä voi kasvattaa aina jotakin hengenpitimikseen, mutta kaupungin työvoimareservaatin betonilokerossa ei voi.
Työmatkoilla ei tarvita autoa ja elintarvikkeita ei tarvitse kierrättää ympäri maata ja mantuja kun ne tulee suureksi osaksi omasta pihasta, säästyy energiaa.
Energia asioissa, talojen rakenteissa ja materiaaleissa, puutarhassa, säilytystiloissa (maakellari?), jätteiden käsittelyssä, ja monessa muussa asiassa riittää asiantuntijoille pohdittavaa.
Yksi tämän suunnitelman hyvä puoli on se, että kunhan ensin koko kylän asemakaava on suunniteltu, niin kokeilu voidaan aloittaa rakentamalla yksi talo puutarhoineen. Siitä saatua kokemusta voidaan käyttää seuraavan talon rakentamisessa jne. ja jos alkaa näyttää siltä että ajatus on kuolleena syntynyt, niin rakentaminen voidaan keskeyttää koska tahansa. Suuria vahinkoja ei ehdi syntyä.
Ennen kuin tähän hankkeeseen kannattaa ryhtyä, muutamien reunaehtojen pitää täyttyä. Ensinnäkin pankkiirit on pidettävä siitä vähintäänkin kivenheiton päässä, eli valtion on ruvettava pankkiiriksi. Olisiko vaikka sellainen vallankumouksellinen ajatus kuin Postipankki mitään?
Toiseksi tarvitaan itsenäinen valtio joka voi säätää tarvittavat lait kenenkään ulkopuolisen puuttumatta asiaan.
Tämä on pääpiirteittäin se ajatus johon minun maalaisjärkeni yltää. Jos joku nyt haluaa väittää ettei talouskasvu ole tullut tiensä päähän, eikä tällaisia haihatteluja tarvita, niin sanokoon sitten mikä on sopiva kasvuprosentti ikuista talouskasvua ajatellen.
Monista kyselyistä huolimatta kukaan ei antanut pienintäkään vihjettä siitä mikä olisi ikuisen talouskasvun kasvuprosentti. Tulkitsen hiljaisuuden niin, että tällä palstalla on vain äärimmäisen valveutuneita yksilöitä, jotka tietävät että talouskasvun päivät ovat luetut; se on tullut tiensä päähän. Edes nollakasvu ei riitä, tuotantoa on vähennettävä rajusti.
Tämä on käännekohta, toivo herää, lopultakin päästään hedelmättömästä juupaseipäs vaiheesta itse asiaan, suunnittelemaan mitä talouskasvun jälkeen. Suunnittelu ei ole yhden miehen, ei edes pienen ryhmän, ei varsinkaan optiorähmäkäpälien, vaan kaikkien asia. Televisio on sopiva foorumi siihen tarkoitukseen, sieltä ajan myötä seuloutuu toteuttamiskelpoiset ideat, kunhan niille vain annetaan tilaa.
Minä olen esittänyt oman ideani jo moneen kertaan, mutta kerta (ainakin) vielä.
Ensin pieni katsaus talouskasvuideologian sosiaaliseen puoleen. Paljonkaan liioittelematta voidaan sanoa että talouskasvu tarkoittaa sitä, että kaikkein vähävaraisimmat saavat toimeentulonsa vain jos rikkaat rikastuu. Suomeenkin ollaan ajamassa toimintatapaa joka vallitsee suuressa osassa maailmaa: jos talous ei kasva, niin köyhät saavat tulla toimeen miten pystyvät, usein eivät pysty, nälkään kuolee miljoonia ihmisiä vuosittain.
Yli puolet maailman väestöstä asuu kaupungeissa. Suurin osa kaupunkiväestöstä elää palkkatyön varassa ja kilpailee vähenevistä työpaikoista. Kun paikkoja ei kaikille riitä, töihin mennään pakon edessä lähes millä palkalla tahansa minkä työn ”antaja” suostuu maksamaan. Usein sillä palkalla ei tule edes toimeen, mutta slummeissa tai työvoimareservaattien betonilokeroissa vaihtoehtoja ei ole.
Pieni vähemmistö korjaa potin. Pöhköimmät niistä suunnittelevat lähtevänsä rahastamaan Marsia sitten kun tämä planeetta on rahastettu pilalle.
Oikein toteutettuna talouskasvusta luopuminen parantaa elämän laatua ja lisää hyvinvointia. Kun ihmisiltä ei viedä mahdollisuutta huolehtia itsestään, niin uskokaa tai älkää, ne huolehtivat itsestään. Aina on kuitenkin niitä jotka eivät siihen pysty, joten yhteisvastuutakaan ei pidä unohtaa.
Maailmaa on rakennettu talouskasvun varaan niin kauan että sen muuttaminen on pitkä ja kivulias toimenpide. Sikarikkaat juoksupoikineen, jotka hyötyvät nykytilanteesta, heittävät kapuloita rattaisiin minkä pystyvät, mutta ennen pitkää niidenkin on annettava periksi.
Talouden rakenteet on pantava kerta kaikkiaan uusiksi. Siihen on useita syitä: krääsätuotanto saastuttaa maat, meret, makeanveden lähteet ja ilman, uusiutuvat luonnonvarat hupenee, energiaa tarvitaan aina vain enemmän jne. ja se vanha hokema, rajaton kasvu rajallisessa tilassa on mahdottomuus, pitää edelleen paikkansa.
Energian käyttöä ei voi lisätä loputtomiin. Vaikka heti keksittäisiin saasteeton energianlähde, niin nykyisellä kasvuvauhdilla se tuottaisi 500 vuoden kuluttua lämpöä yhtä paljon kuin auringon maahan säteilemä lämpö. Maasta tulisi monisata-asteinen pätsi. On siis kehitettävä vähemmän energiaa vaativa elämäntapa.
Tieteen ja sen sovellusten ansiosta työn tuottavuus on kasvanut niin, että kehittyneissä maissa työtä ei enää riitä kaikille, vaikkei tehtaita vietäisikään halpatyömaihin. On siis kehitettävä elämäntapa jossa toimeentulo on mahdollista niillekin joille palkkatyötä ei riitä.
Ratkaisuksi olen esittänyt että yhdistetään omavaraisviljely ja kehittynyt teknologia: rakennetaan puutarhakylä ja kylän viereen teollisuushalli. Näitä kyliä ripotellaan ympäri maata niille alueille missä puutarhanhoito ilmaston puolesta onnistuu.
Kotitalouksien energiansaantia ajatellen tässä on mielenkiintoinen juttu:
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/10/lanta-volvo-kulkee-biokaasulla.html
teollisuutta varten tarvitaan jotakin järeämpää energiantuotantoa, mutta jos kotitalouksien energiantarve saadaan omasta takaa, niin tuontienergian säästö on melkoinen.
Perheitä ajatellen toinen aikuisista voi käydä palkkatyössä ja toinen hoitaa puutarhaa. Puutarhan hoito työllistää puolet väestä, työttömyydestä ei olisi tietoakaan ja vaikka helppoheikkimarkkinoihin iskisi minkälainen lama, niin puutarhakylän asukkaan eivät jäisi aivan tyhjän päälle. Maapläntillä voi kasvattaa aina jotakin hengenpitimikseen, mutta kaupungin työvoimareservaatin betonilokerossa ei voi.
Työmatkoilla ei tarvita autoa ja elintarvikkeita ei tarvitse kierrättää ympäri maata ja mantuja kun ne tulee suureksi osaksi omasta pihasta, säästyy energiaa.
Energia asioissa, talojen rakenteissa ja materiaaleissa, puutarhassa, säilytystiloissa (maakellari?), jätteiden käsittelyssä, ja monessa muussa asiassa riittää asiantuntijoille pohdittavaa.
Yksi tämän suunnitelman hyvä puoli on se, että kunhan ensin koko kylän asemakaava on suunniteltu, niin kokeilu voidaan aloittaa rakentamalla yksi talo puutarhoineen. Siitä saatua kokemusta voidaan käyttää seuraavan talon rakentamisessa jne. ja jos alkaa näyttää siltä että ajatus on kuolleena syntynyt, niin rakentaminen voidaan keskeyttää koska tahansa. Suuria vahinkoja ei ehdi syntyä.
Ennen kuin tähän hankkeeseen kannattaa ryhtyä, muutamien reunaehtojen pitää täyttyä. Ensinnäkin pankkiirit on pidettävä siitä vähintäänkin kivenheiton päässä, eli valtion on ruvettava pankkiiriksi. Olisiko vaikka sellainen vallankumouksellinen ajatus kuin Postipankki mitään?
Toiseksi tarvitaan itsenäinen valtio joka voi säätää tarvittavat lait kenenkään ulkopuolisen puuttumatta asiaan.
Tämä on pääpiirteittäin se ajatus johon minun maalaisjärkeni yltää. Jos joku nyt haluaa väittää ettei talouskasvu ole tullut tiensä päähän, eikä tällaisia haihatteluja tarvita, niin sanokoon sitten mikä on sopiva kasvuprosentti ikuista talouskasvua ajatellen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nämä asiat eivät kuullu tavallisten ihmisten pohdittavaksi tai ratkaistavaksi, näille asioille on omat ammattilaiset. Turhaan pohdiskelet sellaisilla asioilla joihin et voi vaikuttaa millään osa-alueella.
Juuri asiantuntijoiden takia ollaan siinä missä ollaan.
Asiantuntijat vain myyvät saasteita toisilleen. Nyt on asiaa tuntemattomien pakko yrittää.
Riittoisimman fossiilisen polttoaineen, kivihiilen, on arvioitu riittävän nykyisellä kulutuksella 200 vuotta.
Uraanin on arvioitu riittävän 50 vuotta.
Kun ottaa huomioon, että maailmassa on yhä 2 miljardia ihmistä, joiden kodeissa ei ole sähköä, on matemaattinen tosiasia, että ilman jotain mullistavaa keksintöä (esim. fuusio) länsimaiden elintaso tulee laskemaan nykyisestä.