Hellenismi ja antiikin filosofia olivat synnyttämässä nykyistä kristinuskoa. Entäpä jos kaikki teologiset pohdinnat olisikin käyty taustana nykyinen tiede, filosofia, kosmologia, aivojen ja tajunnan tutkimus? Millainen kristinusko olisi ollut lopputuloksena, millaisiksi olisivat muotoutuneet sen opinkappaleet ja uskontunnustukset?
Kristityille tärkeä kysymys
3
132
Vastaukset
- RitariOlevainen
tuonut maailmaan Jeesus kristus, kaikki mainitsemasi muut hellenistit filosofineen on aivan jostain muualta, eikä niillä ole mitään osaa eikä arpaa evankeliumin syntyyn, jonka Jeesus Kristus aivan yksin hankki Golgatan ristillä, kärsimysten ja kuoleman , ja ylösnousemuksen kautta!
- noin uskoa,
mutta jäät kyllä pahasti alakynteen uskoinesi. Suurin osa eurooppalaisista tietää kyllä, miten kristinusko on syntynyt.
Pidä uskosi, mutta älä tule selittämää sitä omilla aivoillaan ajatteleville ihmisille.
Syystä, että olemme olemme oman evolutiivisen historiamme tuotteita ja olemme rakentuneet "kerros kerrokselta" oman kulttuurihistoriamme varaan ja tuoteeksi. Meidän omissa uskon- ja jumalakäsityksissämme elävät - tosin monella tavoin muuntautuneina - niin antiikin filosofiat kuin muinaisen "hedelmällisen puolikuun" maiden ja kansojen henkikin. Emme voi oikeastaan edes kunnolla ajatella sellaista tilannetta, jolloin tätä menneisyytemme pohjaa ja perustaa ei olisi olemassa.
Teologia tosin kyllä muuttuu tieteellisen tutkimuksen myötä siten että vanhoille käsitteille ja termeille annetaan uusia sisältöjä. Tuskin kukaan enää uskoo kirjaimellisesti maailmaan meressä kelluvana laattana, Jerusalem keskipisteenään tai taivaan kristallikupuun Jumalan asuinsijan "lattiana"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1811258
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138883- 84814
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47674Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t245585Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä308578Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55569Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7540- 51539