Elintenluovutus

on väärinpäin. Siis kuka haluaa kirjoittaa nimensä testamentin alle joka tavallaan mielletään niin että kohta kuolen. Pointtini on se että elimiä pitää voida käyttää aina kun sellainen on tarjolla. Siis Jos ET HALUA LUOVUTTAA ELIMIÄSI LÄÄKETIETEELLE, niin silloin allekirjoitat ELINTEN KÄYTTÖKIELLON ja silloin ei elimiäsi käytetä, jos kuolet. Itse en ole allekirjoittanut elintenluovutus testamenttia, vaikka olen sanonut että niitä voi käyttää jos niistä on hyötyä jollekin kuolemani jälkeen. EN myöskään allekirjoittasi luovutusta vastaan olevaa testamenttia.
6584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Elinluovutustestamentteja ei tehdäkään sen mukaan, miltä sinusta tuntuu, vaan niissä on noudatettava lakien vaatimuksia.

Siksi luovutukseen suostaja allekirjoittaa testamentin eikä sellaisen kieltävä. Me olemme nimittäin vapaita yksilöitä vapaassa maassa emmekä suinkaan valtion omaisuutta, kuten sinä näytät haluavan.

Äänestä
  • valtio sinun tai minun elimilläni tekisi ?
    kyllä ne menee( jos on ymmärtänyt tehdä testamentin)
    ihan tarvitsijoille.
    sinä et varmaankaan huolisi uutta sydäntä, maksaa, munuaista, sarveiskalvoa, luuydintä tai verta vaan vakaumuksesi mukaan kuolet mieluummin sellaisen puutteeseen. muista tehdä se kirjallisesti, ettei niitä sinuun mahdollisesti tuhlata.

    aloittaja on ihan oikeassa. ja laki on väärä, jos estää järkevän toiminnan.

    Äänestä

  • vee-e kirjoitti:

    valtio sinun tai minun elimilläni tekisi ?
    kyllä ne menee( jos on ymmärtänyt tehdä testamentin)
    ihan tarvitsijoille.
    sinä et varmaankaan huolisi uutta sydäntä, maksaa, munuaista, sarveiskalvoa, luuydintä tai verta vaan vakaumuksesi mukaan kuolet mieluummin sellaisen puutteeseen. muista tehdä se kirjallisesti, ettei niitä sinuun mahdollisesti tuhlata.

    aloittaja on ihan oikeassa. ja laki on väärä, jos estää järkevän toiminnan.

    Et näköjään tajunnut tuota edellistä kommenttia.

    Asia on nimittäin niin, että jos elimemme menisi toiselle henkilölle automaattisesti kuoltuamme (ilman erillistä testamenttiä), olisimme juuri siinä tapauksessa valtion omaisuutta.

    Jos olemme vapaita ihmisiä, ei mitään meistä voi luovuttaa toiselle ilman henkilökohtaista suostumustamme. Tältä pohjalta lähtee asiaa koskevat laitkin.

    Minä olen tehnyt elimensiirtotestamentin. Miksi et sinäkin voisi tehdä?

    Äänestä

  • ymmärtävämpi kirjoitti:

    kauan, kauan sitten.

    Äänestä

jo testamentannut itseni ja sukulaiseni läheiseen lihakauppaan. Tarkoitan siis lähinnä lihaksia, maksaa yms. osia.

Äänestä
  • on asennetta. Sieltähän ne tulee nuo hampurilaisravintoloiden jauhelihapihvit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Testamentti kirjoitti:

on väärinpäin. Siis kuka haluaa kirjoittaa nimensä testamentin alle joka tavallaan mielletään niin että kohta kuolen. Pointtini on se että elimiä pitää voida käyttää aina kun sellainen on tarjolla. Siis Jos ET HALUA LUOVUTTAA ELIMIÄSI LÄÄKETIETEELLE, niin silloin allekirjoitat ELINTEN KÄYTTÖKIELLON ja silloin ei elimiäsi käytetä, jos kuolet. Itse en ole allekirjoittanut elintenluovutus testamenttia, vaikka olen sanonut että niitä voi käyttää jos niistä on hyötyä jollekin kuolemani jälkeen. EN myöskään allekirjoittasi luovutusta vastaan olevaa testamenttia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu