Minua vaivaa suunnattomasti se, kuinka vaikea minun on katsoa toista ihmistä silmiin. Kahdenkeskikissä keskusteluissa kierrän katseeni aina kattoon tai seiniin, ja tuntuu, etten siksi pysty syvälliseen keskusteluun. Ainoa tilanne, jolloin katson silmiin on se, kun toinen vastapuoli eisittää kysymyksen. Mikäli muistan oikein, ongelma on jatkunut aina lapsuudesta asti, tosin silloin se ei vaivannut. Olen nyt reilu parikymppinen nainen, ja pelkään sitä, että kaikki pyrkimykseni "edetä" elämässä tyssäävät ko. ongelmaan. Mitenköhön lie käyvän tulevien pääsykoehaastattelujen ym.. Olen muuten ujo, ja suhtaudun varauksella ihmisiin, en osaa puhua luontevasti ihmisten kanssa... -Kertokaa ystävät joitain neuvoja tilanteeseeni, mistä silmiinkatsomattomuus johtuu ja miten tilannetta voisi parantaa. Ps. tiedättekö kaltaisiani, ja mitä heistä ajattelette?- kiitos vastauksista.
En katso silmiin
Mikä vialla?
192481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
katsomalla silmiin.Niinkuin sanotaan,että silmät on sielunpeili.Älä välitä sama juttu on ollut minulla koko ikäni,eikä se ole helpottunut vaikka hakeuduin asiakaspalvelu tehtävlln Ehkä toiset ovat senverran ujompia,minulla on vielä että en edes haluaisi katsoa.Jos asia sinua kovin vaivaa mene lääkärin luokse juttusille.
....
Jos joku ei katso silmiin, hän tuntuu epäluotettavalta, hankalalta tapaukselta, rosvolta, kierolta....
Vaikka voi se olla pelkkää ujouttakin.
asbergerin-syndrooma, ainakin minulla on.
Jotkut komentavat; katso silmiin. Assimiehenä vältän katsekontaktia usein. Katson 'ohi'.
Tietyillä harjoituksilla saa toisaalta katseen niin jäätäväksi että välttää sen kohdistamista
kehenkään.
välillä pystyn katsomaan silmiin, välillä en, välillä suorastaan jään tuijottamaan. Minulla itsetunto-ongelmia. Jos koen toisen uhkana minulle, vaikea katsoa silmiin. Lääkärissäkin tuijottelen useinmiten verhoja jne. Olen jo 40v. ja vielä jatkuu tämä vika, ikäkään ei tuo helpotusta.
Mietin joskus mistä johtuu etten osaa katsoa suoraan silmiin? Vaikka ehkä teidän silmissänne olen vanhus, en osaa katsoa suoraan silmiin kuin hädintuskin vilkaisen ihmisen silmiin. Elämäni alkaa pikkuhiljaa lipsua ohimeneviin ja väistäviin- siis lupaaviin vastakkaisen sukupuolen ihmisen silmiin. En osaa vastata! Silmäni eksyvät usein joko huuliin tai otsaan niin että pettävästi katson ihanan ihmisen silmiin. Hän luulee etta katson silmiin. Olen ihan häpeissäni etten pysty katsomaan ihanan ihmisen silmiin enkä pysty tulkitsemaan hänen silmistään. Näyttelen siis koko ajan. Minulla on pitkään heikko itsetunto, ehkä se johtuu siitä neutraalista elinmpäristöstäni, missä kukaan ei sano mitään positiivista eikä negatiivista. Siksi ehkä reagoin jatkuvasti niin kauan välttävästi ohimennen. Kaikki on minulle neutraalia! Ainakin minun elämässäni. Toivon, että tätä vastaavaa elämää ei ole yleistä!
pitäisi tietoisesti opetella, ei se niin vaarallista ole. Peiliin katsominen (omiin tai toisten silmiin) voi myös olla vaikeaa, varsinkin jos on muita näkemässä. Sitäkin pitäisi vaan rohkeasti harjoitella, mikäli haluaa vapautua.
jotka jatkuvasti varuillaan vastustajan toiminnasta.Ihmisillä on käyttäytymisnormit(yleensä)ja viestintä hoidetaan puheella vaikka väittävätkin muka että 80% eleillä.Itseäni häiritsevät henkilöt jotka neuvottelussa oikein keikistelevät päätään ja pullistelevat silmiään saadakseen katsekontaktin.Tämä on teatteria jolla kiinnitetään huomio pois olennaisesta.Keskity vaan lukemaan paperia jota tarjotaan allekirjoitettavaksesi ja murahtele välillä hajamielisesti joo joo.Virallisissa asioissa on hyvä pitääkin välimatkaa,yksityisellä puolella voikin sitten unohtua ajatuksissaan katsomaan miellyttäviin silmiin.Sitä kummallista tärähdystä voi joutua odottelemaan kuin lottovoittoa.Ei pidä sitoutua hätäisesti vain tavan vuoksi,kun ne kaikki muutkin.Kirjoitti mies 40.
Olen pitkän elämäni varrella todennut, että silmiin katsotaan vain sitä henkilöä, joka itseänsä kiinnostaa, positiivisessa mielessä.
Piruako sitä pitäisi aina olla tuijottamassa muita ihmisiä silmiin?!?
Itselleni on eräs lähisukulainen huomautellut aivan samasta asiasta ja minusta tuo on naurettavaa nipottamista!
Kyllä sitä viestit edistyvät ilman jotain naurettavaa tuijottamistakin! Ihmisellä on myös KORVAT saatana!
Sitä paitsi kuka sanoi, että sellainen "poissaolevalta vaikuttava ihminen" muka voi havannoida HYVINKIN TARKASTI lähiympäristöään?!?
Ei kuulosta kovinkaan "vaaralliselta", mutta sinua asia tuntuu vaivaavan. Voisit kurkata Aspergerin syndrooma-sivuja, sillä yksi oire asseilla on silmiinkatsomattomuus. Älä ota asiaa liian vakavasti vaan opettele hyväksymään itsesi ja luottamaan itseesi, niin ujouskin muuttuu vetoavaksi luonteenpiirteeksi. Hyvää jatkoa!
mutten pysty. Aiemmin hyvissä elämäntilanteissani katsoin suoraan ihmisen silmiin. Mutta itsetuntoni on mennyt niin huonoksi, etten osaakaan enää katsoa. Muulla tavoin osaan ilmaista kyllä, ei tietenkään suullisesti. Että välitän ihmisestä, mutten pysty ilmaisemaan suullisesti tai katsomalla suoraan silmiin.
No mutta sieltähän tulikin ihan hyvä syy siihen, että et katso suoraan silmiin.
Älä ole liian "raaka" itseäsi kohtaan. Kaikkia meitä joskus masentaa ja tuo "käytöksesi" on tässä elämäntilanteessa aivan normaalia.
Kauniit ja rohkeat,salatut elämät,kotikatu...tässä niitä riittää,jos joku viitsii tuijotella.
huomaan, että kun ajattelen jotain asiaa syvällisemmin tai siis kysytään jotain, mun on helpompi keskittyä kysymykseen, kun katse tavallaan "liitää" johonkin kauas. Siis parempi se, kuin tuijottaa vastassa istujan silmiin, helpompi.
Niin, kuulostaa ihan aspergeri-oireilta. Molemmat, ujous ja silmiinkatsomattomuus.
Kannattaa tutkia aihetta. Voihan se muustakin johtua, mutta yleensä tuo silmiin katsomattomuus on just assi juttu.
Assi, Passi, Pakana...istui oven takana.
MIKSI pitäisi aina olla toljottamassa ihmisiä suoraan niiden silmämuniin ja porata ne katseellaan puhki?!?!?!?!?!?!?
Sama asia vaivaa itseänikin jatkuvasti, ajoittain jopa niin pahasti että joudun käyttämään aurinkolaseja kotini ulkopuolella (onneksi ne mokomat vielä sopivat mulle varsin hyvin). Jotenkin tieto siitä, ettei ulkomaailma näe silmiäni, tekee olosta huomattavasti helpomman ja rennomman. Itselläni tosin on hyvin paljon muitakin Aspergerin oireita, joskin ne ovat onneksi niitä lievempiä. Testeissä kuitenkin lopputulos on aina ollut että todennäköisesti minulla on AS. Oman puheenvuoron kanssa tahtoo olla ongelmia, ja näin ollen puhun melko vähän kun en halua keskeyttää/puhua väärään aikaan. Kaikista helpoimmin tulen toimeen uuden tuttavuuden kanssa joka kysyy suoria kysymyksiä. Parhaat kaverit olen tuntenut jo yli puolitoista vuosikymmentä ja näiden kanssa pärjään sen sijaan loistavasti, johtuen ehkä siitä että olen oppinut ajan kanssa tulkitsemaan näitä sillä tavalla, miten "normaali" oppisi hyvinkin nopeasti.
Muita merkittäviä viitteitä omalla kohdalla on se, että jo pienenä jumituin usein tutkiskelemaan kaikenlaisia pikkujuttuja pitkäksi aikaa. Vaikka esimerkiksi pientä kivenmurikkaa. Sen pintaa, massaa, väriä.. Mitä vain. Ja sitten tietysti tuon lisäksi vielä vakavat unettomuusongelmat, intressien suppeus (ja niiden vähien intensiivisyys), vitsien ymmärtämisen hitaus, ynnämuut pikkujutut.. Ei sitä oikein osaa testien tuloksia enää kiistääkään.
Mutta mutta.. Olen loppujenlopuksi melko onnellinen omituisuudestani. Kaverit pitävät hyvänä tyyppinä ja olen saanut vastapainoksi lahjakkuuksia vähän sinne sun tänne, mikä tasapainottaa kummasti tilannetta. Tosin tämän unettomuuden ongelmineen voisin mielelläni heivata jonnekin helvetin kauas. Uskon kuitenkin melko vahvasti että tämän "häiriön" takia minulle on suotu muunmuassa kyky luoda musiikkia josta ihmiset pitävät ja jota monet haluavat kuulla lisää ja joka luo vahvoja tuntemuksia. Heti kun musiikista kiinnostuin, aloin analysoimaan kaikkea kuulemaani musiikkia mahdollisimman tarkasti ja sitä kautta opin itsekin musiikkia luomaan.
Viesti venähti, mutta rivien välistä referoituna: Opettele unohtamaan ne huonot piirteesi ja keskity hyödyllisempään, eli niihin hyviin. Toki se vaatii aikansa, eikä siinä kenenkään sanomiset auta. Itsellänikin siinä meni ~ 22 vuotta, ennenkuin tiedostin omat vahvuuteni ja sitä kautta opin hyväksymään sen että sosiaalisia skillejä tarjottiin vähän vähemmän tälle jätkälle.