Prof. Seppälä toppuuttelee

Luonnonmaantieteen professori Matti Seppälä toppuuttelee uudessa kirjoituksessaan farssimaisia piirteitä saanutta ilmastokekustelua.

"Lehtikirjoitukset perustuvat tutkijoiden käsityksiin tulevasta. Säännöllisesti kuitenkin lehdistä jätetään pois pohdiskelut epävarmuustekijöistä ja lähtökohdista. Niissä annetaan kuva, että näin on ja näin tulee tapahtumaan ja ihmiset saadaan kauhistumaan."

"Pidetään sopimattomana epäillä ennusteiden luotettavuutta ja arvostelijoita kutsutaan skeptikoiksi. Kirkkohistoria tuntee vastaavia tapauksia kuten kerettiläiset. Ilmastonmuutoksen ennustajat ovat siirtämässä todistustaakan skeptikoille huomaamatta, että ei ennustaminen ole tiedettä eikä ennusteita voi todistaa oikeaksi tai vääräksi tieteellisin keinoin."

"Mallintajat saavat huomiota osakseen sitä enemmän mitä kauheampia ennusteita laaditaan. Jos jotain pahaa ja odottamatonta tapahtuu, esitetään syyksi 'ilmastonmuutos'."

"Nyt puhuvat esimerkiksi mannerjäätikköjen sulamisesta sellaiset "vakavasti otettavat tutkijat", jotka eivät ole koskaan jäätiköitä nähneetkään, puhumattakaan, että että he hallitsisivat glasiologian perusteet."

"Jäätiköt ovat kompleksisia systeemejä, jotka integroivat kaikenlaiset säätekijät. Niiden massa riippuu paljon enemmän lumisateen määrästä ja muista hydrologisista tekijöistä kuin ilman lämpötilasta. Kylmyys on tietysti edellytys lumisateille ja lumen hitaalle sulamiselle. Kun nykyistä tilannetta verrataan pienen jääkauden aikaan, niin selvästi on havaittavissa lämpenemistä. Ison Beltin yli ei nyt viedä sotajoukkoa merenjäätä pitkin. Keskiajan alussa säät olivat varsin suotuisia, joten viikingit pystyivät purjehtimaan pienillä veneillään Pohjois-Atlantin poikki ja asuttamaan Islannin ja Grönlannin."

"Tutkijoiden ei pitäisi ryhtyä ennustajiksi. Jo 1999 esitettiin, että valtamerien pinta nousee mannerjäätiköiden sulaessa kuusi metriä sadassa vuodessa eikä siitä ole vieläkään merkkejä havaittavissa. Niinpä ennustetta on vedetty takaisin päin. Nyt UNIPCC nousuennuste on haarukassa 9-88 cm vuoteen 2100 ja aloitusvuosi on vedetty taaksepäin vuoteen 1990. Melkoinen epävarmuus siinäkin ennusteessa, kun suurin luku on lähes kymmenkertainen pienimpään verrattuna."

"Etelämantereen kelluvista shelf-jäätiköistä irtoavat suuret jäävuoret saavat aina lehdissä palstatilaa. Kuitenkaan niiden sulaminen ei nosta merenpintaa milliäkään, sillä ne jo kelluvat meressä."

http://www.tieteessatapahtuu.fi/0107/seppala0107.pdf
44736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Matti Seppälä haukkasi liian ison kakun. Nyt täytyy todistaa puhtaus, mutta älkää uskoko valehtelijoita. Tyhmät skeptikot kerää huomiota.

Äänestä

Nyt saa taas palstan järkijättöiset tekosyyn ajaa maastureillaan pellolla. Eikö näillä idiooteilla ole lainkaan omaatuntoa?

Äänestä

Niin kauan aikaa, kun jokin asia on ihmiskunnalle mysteeri, ovat markkinat minun. Maailmanlopunennustajat rulaavat ja kansa on kauhuissaan. Lööpit saavat täytettä ja päätoimittajat suoltavat paatoksellisia pääkirjoitussaarnoja. Kun sitten lopulta todetaan, että eihän se ihan noin nyt ollutkaan, niin yhtäkkiä löytyy yhteinen konsensus siitä, että eihän me nyt ihan vakavissamme ...

Äänestä

Taitaa Seppälä olla jäämässä eläkkeelle, ja ura jo tehtynä. Tuosta artikkelista mies tullaan AGW uskovaisten toimesta vähintäänkin polttamaan roviolla.

Äänestä
  • Ihan mielenkiinnosta, mikä on AGW?

    Äänestä

  • Nyt sitä leikitään niin valistunutta poikaa.

    Äänestä

  • kulkija.76 kirjoitti:

    Ihan mielenkiinnosta, mikä on AGW?

    AGW=Anthropogenic global warming

    Äänestä

  • kulkija.76 kirjoitti:

    Ihan mielenkiinnosta, mikä on AGW?

    Arbeitsgemeinschaft Wohnberatung

    Äänestä

Pistikö jollekin muullekin silmään:

"Nyt puhuvat esimerkiksi mannerjäätikköjen sulamisesta sellaiset "vakavasti otettavat tutkijat", jotka eivät ole koskaan jäätiköitä nähneetkään, puhumattakaan, että että he hallitsisivat glasiologian perusteet."

Ketkä käyttävät tällaisia vertauksia:"eivät ole nähneetkään"? Eivätkös ne ole lapset?

"Tutkijoiden ei pitäisi ryhtyä ennustajiksi"
Eli kenenkään ei pitäisi yrittää nähdä mihin asiat voivat johtaa.

Äänestä
  • >>
    "Nyt puhuvat esimerkiksi mannerjäätikköjen sulamisesta sellaiset "vakavasti otettavat tutkijat", jotka eivät ole koskaan jäätiköitä nähneetkään, puhumattakaan, että että he hallitsisivat glasiologian perusteet."

    "Ketkä käyttävät tällaisia vertauksia:"eivät ole nähneetkään"? Eivätkös ne ole lapset?"
    >>

    Varmaan myös sellaiset henkilöt, jotka ovat jäätiköitä paikan päällä tutkineet ja erikoistuneet glasiologiaan.

    http://www.helsinki.fi/maantiede/labrat/lmmseppala.html

    Äänestä

Olipa artikkeli raikasta luettavaa kaikenmaailman ennusteiden joukossa.

Äänestä
  • tälläistä on kiva lukea

    Äänestä

sanoessaan että elämme huomiotaloudessa. Taiteilijat saavat huomiota kun pukeutuvat kyrväksi ja koikkelehtivat siinä asussa pitkin katuja, piirtävät marsalkan homoilemaan korsetissa tai kuseskelevat ja paskantelevat alasti näyttämöllä.

Valitettavasti ilmastotiede on sortunut samaan huoraamiseen. Irvokkaimillaan se nähtiin taannoisen ilmastokokouksen alla jolloin nokiteltiin kauhukuvia toisensa perään jo mauttomuuksiin asti.

Niinpä, ketäpä kiinnostaisikaan tieto että vedenpinta *ehkä saattaa* nousta 9 senttiä sadassa vuodessa, kun se nykyiselläänkin vaihtelee metrillä riippuen tuulen suunnasta ja ilmanpaineesta, tai että ilmasto *ehkä saattaa* lämmitä asteen kymmenyksillä kun keskilämpötila jo nyt vaihtelee vuodesta toiseen jopa 10 asteella.

Äänestä
  • Eipä näytä palavan ihan kaikki lamput sinunkaan ullakollasi.

    Äänestä

  • no huh huh kirjoitti:

    Eipä näytä palavan ihan kaikki lamput sinunkaan ullakollasi.

    Yrittää pelastaa WWF.n hallintoneuvostossa istuvan Seppälän.
    Itsekin intensiivisessä yhteistyössä vihreiden kanssa.
    Vuodon tilkitsemistä.

    Äänestä

  • Steurastaja kirjoitti:

    Yrittää pelastaa WWF.n hallintoneuvostossa istuvan Seppälän.
    Itsekin intensiivisessä yhteistyössä vihreiden kanssa.
    Vuodon tilkitsemistä.

    Aloitit hörhöilysi eilen aamulla noin seitsemältä ja kohta tulee täyteen 20 tuntia lähes tauotonta hörhöilyä. Ihan vaan huomiona.

    Äänestä

  • no huh huh kirjoitti:

    Eipä näytä palavan ihan kaikki lamput sinunkaan ullakollasi.

    ny tuloillansa. Haen tuktimusrahaa.

    Äänestä

  • se on katasrohvi kirjoitti:

    ny tuloillansa. Haen tuktimusrahaa.

    samanverran tai enemmän ilmasto kuin on kylmenemässä ja jäätiköt kasvamassa. Aikamoiset haarukat näissä ennustuksissa IPCC merenpinta nousee 6000- 9 cm sadassa vuodessa. Itse kyllä veikkaan ennemmin
    -3000-3000cm sadassa vuodessa. Itse perustan oman arvioni laajaan elämänkokemukseesi ja kykyyni eroittaa paskanpuhujat ja huijarit. Toinen valehtelee huvikseen toinen ammatikseen.

    Äänestä

Aloituksessa on esitetty suuri määrä (ilmeisesti Tieteessä tapahtuu -lehdestä) kaapattua tekstiä. Tämä on tekijänoikeusrikkomus. Kyse ei ole lainaamisesta, jos aloitus perustuu yksinomaan toisen kirjoittamalle tekstille. Lainausmerkit ja linkki eivät muuta tätä tosiseikkaa miksikään. Suosittelen tutustumista tekijänoikeuslakiin. Myös S24-keskustelujen säännöt yksiselitteisesti kieltävät tällaisen toiminnan.

Äänestä
  • tehdä asiasta rikos-ilmootus

    Äänestä

  • Yhyy byhyy! Kuka vei sun tikkarin? Turpa kiinni ilmastouskovainen! :D

    Äänestä

  • on tuomittu tekijänoikeus rikoksesta. Voit puhua, että rikos on tapahtunut. Tosin jos väität aloittajaa rikolliseksi, vaikka häntä ei ole tuomittu rikoksesta syylistyisit kunnianloukkaukseen. Tosin nämä kunnianloukkaukset ovat asianomistaja rikoksia kuten tekijänoikeus asiatkin. Joten..

    Suosittelen tutustumista lakiin, jotta ei turhaan loukkaa tietämättäsi ihmisten kunniaa väittämällä heitä rikollisiksi tosin tuntumattoman nimimerkin kunnia ei voi loukata.

    Muista nyt rikos on tapahtunut vasta kuin oikeus päättää, että näin on. Ei edes poliisi , eikä syyttäjä voi siitä päättää . Saatika sitten sinä joka et ole edes asianosainen.

    Äänestä

  • Kannattaisiko ottaa asioista ensin selvää, ennen kuin syyttelee ketään?
    Lue ensin nuo ja kerro sitten missä kohtaa se rikkomus on taoahtunut.

    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/2.2.html

    "Kuinka paljon saa siteerata (lainata)?"

    "Jos teos on julkistettu eli se on luvallisesti saatettu yleisön saataviin (8 §), siitä "on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa" (22 §). Tällöin on lähde mainittava."

    "Sitaatin pituudelle ei ole asetettu mitään nimenomaista ala- eikä ylärajaa. Käytännössä sitaatit voivat olla varsin pitkiäkin esimerkiksi silloin, kun tieteellisessä teoksessa kritisoidaan tai kommentoidaan muiden tutkijoiden käsityksiä taikka perustellaan niillä kirjoittajan omia käsityksiä."

    Äänestä

  • 7410 kirjoitti:

    Kannattaisiko ottaa asioista ensin selvää, ennen kuin syyttelee ketään?
    Lue ensin nuo ja kerro sitten missä kohtaa se rikkomus on taoahtunut.

    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/2.2.html

    "Kuinka paljon saa siteerata (lainata)?"

    "Jos teos on julkistettu eli se on luvallisesti saatettu yleisön saataviin (8 §), siitä "on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa" (22 §). Tällöin on lähde mainittava."

    "Sitaatin pituudelle ei ole asetettu mitään nimenomaista ala- eikä ylärajaa. Käytännössä sitaatit voivat olla varsin pitkiäkin esimerkiksi silloin, kun tieteellisessä teoksessa kritisoidaan tai kommentoidaan muiden tutkijoiden käsityksiä taikka perustellaan niillä kirjoittajan omia käsityksiä."

    "Kannattaisiko ottaa asioista ensin selvää, ennen kuin syyttelee ketään?"

    Tämä asia on harvinaisen selvä.

    "Lue ensin nuo ja kerro sitten missä kohtaa se rikkomus on taoahtunut."

    Ilmeisesti sinulta jäi Korpelan teksti lukematta tarkemmin.

    Korpela kirjoittaa:

    "Sitaatin tarkoitus ei ole korvata itse kirjoitettavaa tekstiä vaan esittää jotain, johon itse kirjoitettu teksti jossain mielessä vetoaa."

    Korpela kirjoittaa myös:

    "Täten se joskus esitetty muotoilu, että laki yleisesti sallisi julkaista otteita teoksista, ei ole oikea. Esimerkiksi tekijänoikeusneuvoston lausunnossa 1996:13 nimenomaisesti sanotaan: "Pelkistä sitaateista koostuva työ ei täytä laillisen siteerauksen edellytyksenä olevaa vetoamisfunktiota". Sitaattioikeus ei suinkaan merkitse sitä, että joku voisi esim. monistaa tai levittää otteita toisen teoksista sellaisinaan tai vain esim. otsikolla ja lähdetiedoilla varustettuina."

    Aloittaja kirjoitti yhden oman lauseen. Loput ovatkin sitten pelkkää sitaattia. Tällaista ei voi pitää tarkoituksenmukaisena, vaan kyseessä on lähes yksinomaan "pelkistä sitaateista koostuvasta työstä", eli aloittaja on julkaissut "otteita teoksesta". Ja tämähän ei ole tekijänoikeuslain mukainen, sallittu toimenpide.

    Äänestä

  • valitettavasti kirjoitti:

    Seppälän kirjoitus taisi osua arkaan paikkaan, kun pitää lillukanvarsiin takertua.

    Äänestä

  • 234321 kirjoitti:

    Seppälän kirjoitus taisi osua arkaan paikkaan, kun pitää lillukanvarsiin takertua.

    Aloittaja olisi voinut toimia lain rajoissa antamalla linkin artikkeliin ja kertomalla omin sanoin mistä artikkeli kertoo. Aloittaja kuitenkin päätti toisin, ja rikkoi tekijänoikeuslakia.

    Äänestä

  • tekijänoikeuksia kirjoitti:

    Seppälän kirjoitus taisi osua arkaan paikkaan, kun pitää lillukan varsiin takertua. :)

    Äänestä

  • 23451234 kirjoitti:

    Seppälän kirjoitus taisi osua arkaan paikkaan, kun pitää lillukan varsiin takertua. :)

    Aloittaja olisi voinut toimia lain rajoissa antamalla linkin artikkeliin ja kertomalla omin sanoin mistä artikkeli kertoo. Aloittaja kuitenkin päätti toisin, ja rikkoi tekijänoikeuslakia. :-P

    Tässä kontekstissa lainaus lienee lain puitteissa. Aloittajahan esittelee tulevat lainaukset ja lähteen ja ilmoittaa niiden liittyvän tähän koko keskusteluun tällä palstalla. Sen jälkeen tulevat lainaukset sekä tuo linkki. Toki olisi parempi selittää asia omin sanoin, mutta kyseessä ei ole ensikerta tällä palstalla kun näin toimitaan, eikä netissä ylipäätään. Näin on toimittu puolin ja toisin. Asianomistaja mahdollisessa tekijänoikeusjutussa olisi tietenkin kirjoittaja sekä julkaisu, mutta epäilen onko tässä eväitä moisiin toimiin. Kyseessä on kuitenkin hyvin pieni osa kokonaiskeskustelua, eikä lainauksen alkuperää ole pyritty häivyttämään, päinvastoin. Lopussa on linkki alkuperäistekstiin.

    Äänestä

  • scepdius kirjoitti:

    "Toki olisi parempi selittää asia omin sanoin, mutta kyseessä ei ole ensikerta tällä palstalla kun näin toimitaan, eikä netissä ylipäätään."

    Se, että tekijänoikeuksia rikotaan säännönmukaisesti, ei tee asiasta luvallista.

    "Asianomistaja mahdollisessa tekijänoikeusjutussa olisi tietenkin kirjoittaja sekä julkaisu, mutta epäilen onko tässä eväitä moisiin toimiin."

    S24-keskustelujen säännöissä otetaan hyvin herkkä kanta tekijänoikeuksiin, ja hyvästä syystä. Sääntöjen mukaan S24-keskusteluissa ei saa:

    "Käyttää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia. Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Toisin sanoen rikot tekijänoikeuslakia, jos kopioit artikkelin lehden verkkosivulta ja kopioit sen Suomi24:n keskustelupalstalle. Viestit, joihin on kopioitu artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan."

    http://www.suomi24.fi/opastus/keskustelu/ohjeet/#saannot_vastuu

    Ellei joku kykene osoittamaan, että Tieteessä tapahtuu -lehti on luovuttanut tekijänoikeudet, rikkoo aloitus S24-keskustelujen sääntöjä ja tekijänoikeuslakia.

    Äänestä

  • ,.,.,.,.,.,....1 kirjoitti:

    Suksi jo kuuseen noitten lässytystesi kanssa.

    Enpä usko, että tekijänoikeuslakia on rikottu. Ja näyttää tuo avaus olevan edelleen paikoillaan. Eli S24 on ilmeisesti katsonut, että lainaus, vaikkakin on laaja, kuuluu tähän keskustelun kokonaisuuteen, eikä riko senkään sääntöjä.

    Luuletko hölmö Suoli24:n tarkistavan kaikki keskustelut, tai edes ehtivän tarkistaa niistä edes pientä osaa? Siksihän täällä on se ilmiantamistoiminto. Jos joku ilmiantaisi tämän ketjun aloituksen tekijänoikeuslakia rikkovana, niin silloin S24 ehkä ehtisi tarkistaa sen ja poistaisi melko varmasti.

    Äänestä

  • teybntennety kirjoitti:

    Eiköhän joku ole jo ehtinyt ilmoittaa asiasta. Suomi24 taitaa kuitenkin olla hieman sivistyneempi palvelu kuin luullaan. Kun tuossa ei ole rikottu tekijänoikeuksia, eikä mitään muutakaan, ja aloitus on ihan asiallinen ja liittyy tähän koko keskusteluun, uskoisin ettei tätä ketjua tullakaan poistamaan. Sinänsä olen sitä mieltä, että omin sanoin pitäisi selvitellä asioita mahdollisimman paljon. En pidä ilmastouskovaisten linkkiviestejäkään kovin kummoisina puheenvuoroina.

    Äänestä

  • scepdius kirjoitti:

    Enpä usko, että tekijänoikeuslakia on rikottu. Ja näyttää tuo avaus olevan edelleen paikoillaan. Eli S24 on ilmeisesti katsonut, että lainaus, vaikkakin on laaja, kuuluu tähän keskustelun kokonaisuuteen, eikä riko senkään sääntöjä.

    Tällä palstalla ei ole moderaattoria, joten kirjoittelu on täysin villiä. Aiemmin palstalla on yksikäsitteisen selkeästi rikottu mm. Helsingin Sanomien tekijänoikeuksia ilman että kyseinen aloitus olisi poistettu. Kukaan S24:llä ei siis valvo tämän palstan kirjoittelua. Mutta muistaakseni laki on sellainen, että nettisaiteilla on toimituksellinen vastuu sisällöstä, minkä takia S24:n tekijänoikeuslakia koskevat säännöt lienevät niin tiukat kuin ne ovat. Veikkaanpa, että jos näistä aloituksista ilmoitettaisiin, ne kyllä poistettaisiin silmää räpäyttämättä.

    Äänestä

  • scepdius kirjoitti:

    Eiköhän joku ole jo ehtinyt ilmoittaa asiasta. Suomi24 taitaa kuitenkin olla hieman sivistyneempi palvelu kuin luullaan. Kun tuossa ei ole rikottu tekijänoikeuksia, eikä mitään muutakaan, ja aloitus on ihan asiallinen ja liittyy tähän koko keskusteluun, uskoisin ettei tätä ketjua tullakaan poistamaan. Sinänsä olen sitä mieltä, että omin sanoin pitäisi selvitellä asioita mahdollisimman paljon. En pidä ilmastouskovaisten linkkiviestejäkään kovin kummoisina puheenvuoroina.

    "Eiköhän joku ole jo ehtinyt ilmoittaa asiasta."

    Miksi olisi? En minä ainakaan. On paljon hauskempaa katsoa aloittajan kiemurtelua.

    "Kun tuossa ei ole rikottu tekijänoikeuksia, eikä mitään muutakaan, ja aloitus on ihan asiallinen ja liittyy tähän koko keskusteluun, uskoisin ettei tätä ketjua tullakaan poistamaan."

    Tiedätkö onko Tieteessä tapahtuu -lehti luopunut tekijänoikeuksista? Jos ei ole, aloitus rikkoo selkeästi tekijänoikeuslakia ja S24-keskustelujen sääntöjä.

    Mitä tulee aloituksen asiallisuuteen, niin sehän ei ole aloittajan ansiota vaan Seppälän.

    Äänestä

Tervejärkistä tekstiä, ja vieläpä alan asiantuntijalta. Kiitos linkistä!

Äänestä
  • Luonnonmaantieteen professori Matti Seppälän ryhtyminen klimatologiksi on tietysti hellyttävää ja hän ansaitsee kommentin minultakin.

    Ihmetyttää tuo lause: "Tutkijoiden ei pitäisi ryhtyä ennustajiksi."

    Pitäisikö tutkijoiden odotella ja katsoa, mitä tapahtuu eikä yhtään arvioida sitä, mihin hiilidioksidin syytäminen ilmakehään johtaa?

    Se osittaisi melkoista vastuuttomuutta.

    Äänestä

  • Jöns_ kirjoitti:

    Luonnonmaantieteen professori Matti Seppälän ryhtyminen klimatologiksi on tietysti hellyttävää ja hän ansaitsee kommentin minultakin.

    ja povari on povari. Povari voi ryhtyä tutkijaksi menettämättä kaikkea uskottavuuttaan. Päinvastoin se ei onnistu.

    Äänestä

  • Jöns_ kirjoitti:

    Luonnonmaantieteen professori Matti Seppälän ryhtyminen klimatologiksi on tietysti hellyttävää ja hän ansaitsee kommentin minultakin.

    Ihmetyttää tuo lause: "Tutkijoiden ei pitäisi ryhtyä ennustajiksi."

    Pitäisikö tutkijoiden odotella ja katsoa, mitä tapahtuu eikä yhtään arvioida sitä, mihin hiilidioksidin syytäminen ilmakehään johtaa?

    Se osittaisi melkoista vastuuttomuutta.

    "Luonnonmaantieteen professori Matti Seppälän ryhtyminen klimatologiksi on tietysti hellyttävää ja hän ansaitsee kommentin minultakin."
    Olisit voinut jättää kommentoimatta. Ei olisi kannattanut kaikille paljastaa kuinka vajavaisilla tiedoilla olet varustettu.

    "Luonnonmaantiede tutkii erillisinä kokonaisuuksina ilmastoa (klimatologia), veteen liittyviä alueellisia ilmiöitä (hydrogeografia), maanpinnan muotoja ja maan rakennetta (geomorfologia) sekä eliöiden levinneisyyttä maapallolla (biogeografia)."

    Niin kuin aikaisemminkin on todettu niin eihän sellaista oppiarvoa ole kuin klimatologi. Kuka olisi pätevämpi puhumaan aiheesta kuin alan (luonnonmaantieteen) professori. Hänhän niitä "klimatologeja" kouluttaa.

    Äänestä

juuri näin. hyvä että joku prof.tason jäppinen rohkenee sanoa ääneen tämän minkä jokainen jota ei ole aivopesty, on tajunnut jo aikoja sitten.

Äänestä
  • Järki alkaa voittamaan ilmastouskonnon.

    Äänestä

  • gfjfhjfj kirjoitti:

    Järki alkaa voittamaan ilmastouskonnon.

    Sanan nimi on nepotismi, katsokaa alin rivi.
    Nämä kaikki henkilöt ovat WWF.n hallintoneuvoston jäseniä.
    Siis ovat sekä maksamassa että saamassa veronmaksajien rahoja panda merkkien kautta.
    Heidän palkkansa maksavat veronmaksajat.

    Puheenjohtaja:
    ministeri, suurlähettiläs, kansanedustaja Pertti Salolainen

    Jäsenet:
    lähetysneuvos, yksikönpäällikkö Pertti Anttinen, Ulkoasiainministeriö
    DE Felix Björklund
    FT, professori Erik Bonsdoff, Åbo Akademi
    KTT, dosentti Minna Halme, Helsingin kauppakorkeakoulu
    europarlamentaarikko Satu Hassi
    professori, pääjohtaja Mikael Hildén, Suomen ympäristökeskus
    ylijohtaja Pekka Jalkanen, ympäristöministeriö
    KTM, toimitusjohtaja Pia Kauma, Laatukeskus Excellence Finland Oy
    johtaja Jukka Seppälä, Metso Oyj

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kasvihuonekurkku kirjoitti:

Luonnonmaantieteen professori Matti Seppälä toppuuttelee uudessa kirjoituksessaan farssimaisia piirteitä saanutta ilmastokekustelua.

"Lehtikirjoitukset perustuvat tutkijoiden käsityksiin tulevasta. Säännöllisesti kuitenkin lehdistä jätetään pois pohdiskelut epävarmuustekijöistä ja lähtökohdista. Niissä annetaan kuva, että näin on ja näin tulee tapahtumaan ja ihmiset saadaan kauhistumaan."

"Pidetään sopimattomana epäillä ennusteiden luotettavuutta ja arvostelijoita kutsutaan skeptikoiksi. Kirkkohistoria tuntee vastaavia tapauksia kuten kerettiläiset. Ilmastonmuutoksen ennustajat ovat siirtämässä todistustaakan skeptikoille huomaamatta, että ei ennustaminen ole tiedettä eikä ennusteita voi todistaa oikeaksi tai vääräksi tieteellisin keinoin."

"Mallintajat saavat huomiota osakseen sitä enemmän mitä kauheampia ennusteita laaditaan. Jos jotain pahaa ja odottamatonta tapahtuu, esitetään syyksi 'ilmastonmuutos'."

"Nyt puhuvat esimerkiksi mannerjäätikköjen sulamisesta sellaiset "vakavasti otettavat tutkijat", jotka eivät ole koskaan jäätiköitä nähneetkään, puhumattakaan, että että he hallitsisivat glasiologian perusteet."

"Jäätiköt ovat kompleksisia systeemejä, jotka integroivat kaikenlaiset säätekijät. Niiden massa riippuu paljon enemmän lumisateen määrästä ja muista hydrologisista tekijöistä kuin ilman lämpötilasta. Kylmyys on tietysti edellytys lumisateille ja lumen hitaalle sulamiselle. Kun nykyistä tilannetta verrataan pienen jääkauden aikaan, niin selvästi on havaittavissa lämpenemistä. Ison Beltin yli ei nyt viedä sotajoukkoa merenjäätä pitkin. Keskiajan alussa säät olivat varsin suotuisia, joten viikingit pystyivät purjehtimaan pienillä veneillään Pohjois-Atlantin poikki ja asuttamaan Islannin ja Grönlannin."

"Tutkijoiden ei pitäisi ryhtyä ennustajiksi. Jo 1999 esitettiin, että valtamerien pinta nousee mannerjäätiköiden sulaessa kuusi metriä sadassa vuodessa eikä siitä ole vieläkään merkkejä havaittavissa. Niinpä ennustetta on vedetty takaisin päin. Nyt UNIPCC nousuennuste on haarukassa 9-88 cm vuoteen 2100 ja aloitusvuosi on vedetty taaksepäin vuoteen 1990. Melkoinen epävarmuus siinäkin ennusteessa, kun suurin luku on lähes kymmenkertainen pienimpään verrattuna."

"Etelämantereen kelluvista shelf-jäätiköistä irtoavat suuret jäävuoret saavat aina lehdissä palstatilaa. Kuitenkaan niiden sulaminen ei nosta merenpintaa milliäkään, sillä ne jo kelluvat meressä."

http://www.tieteessatapahtuu.fi/0107/seppala0107.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu