Kari Väänänen

Eilen 30.1.2007 Kari Väänänen esiintyi Ajankohtaisessa kakkosessa. Mies puhui tosi terävästi ja järkevästi. Valotti myös Taivaan Tulet - tarinan taustaa ja tavoitteitakin, vaikka ei niitä suoraan nimennyt.

Kari Väänänen ja Taivaan Tulet on niin Kemijärven kuin koko Lapin maakunnan paras puolustaja ja puolesta puhuja tällä haavaa.

Katsellaan kakkososa tänään.
102210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kari Väänäsen kaltaisia ihmisiä tarvitaan lisää! Lappia ei saa tappaa.

Äänestä

asiaa ja jos joltain jäi eilen näkemättä tämä, niin juuri muutaman minuutin päästä alkaa uusintana kakkosella ajankohtainen kakkonen.

Äänestä

radalle konduktööriksi!!! ja kelloselästä.

Äänestä

rakentaa Suomulle lentomäkeä, jonka kustannukset ovat valtavat. Mitä se tuottaa Kemijärvelle? Kisoja ja leirejä pidetään silloin tällöin ja tietääkseni porukat majoittuvat ja ruokailevat silloin myös Suomulla. Tuskimpa sillä nyt ihan koko Itä-Lappia pelastetaan. Barentsin alueen radan rakentaminen ja sähköistäminen olisi varmaankin järki-juttu ja edesauttaisi väen liikkuvuutta rajan puolin ja toisin. Väänäsen paatoksessa kiinnitin huomiota myös, että hän otti vähän niinkuin itselleen kunnian junakapinasta ja sen voittamisesta. Lisäksi kuinka monen ihmisen todellista itsetuntoa sarjan tekeminen on kohottanut ja eipä se taida pelkästään kauniiden maisemien katseleminen elättää vielä ketään. Paljon puhetta tyhjästä..

Äänestä
  • Olet kyllä niin perus Kemijärviläisen asenteella varustettu- Onko tämä sitä kuuluisaa kateutta ? Mitä se vaikuttaa... teki sitä tai tätä. Ei se matkailu ole ainoastaan majoitusta ja ruokailua. Tuo tullessaan työtä; rakentamista,kiinteistöhuoltoa,ruokapalveluita,muita oheispalveluita. Joku saa elantonsa näistä palveluista. Ostaa tuloillaan ruokaa kaupasta,käy parturissa jne. Pistää rahat kiertämään...Väänänen puhui kylläkin että Me ei Minä ja totuushan on se että Kemijärveltä on puuttunut todellinen persoona(t),joka uskaltaa pistää itsensä "likoon" ja ajaa seutukunnan asioita eteenpäin. Mahdollisuuksia kyllä on vaikka kuinka paljon. Ajatelkaapa junamatkaa Helsinki-Kemijärvi-Salla-Murmansk-Pietari-Helsinki. Ainutlaatuinen kiertomatka maailmassa !

    Äänestä

  • parka kirjoitti:

    Olet kyllä niin perus Kemijärviläisen asenteella varustettu- Onko tämä sitä kuuluisaa kateutta ? Mitä se vaikuttaa... teki sitä tai tätä. Ei se matkailu ole ainoastaan majoitusta ja ruokailua. Tuo tullessaan työtä; rakentamista,kiinteistöhuoltoa,ruokapalveluita,muita oheispalveluita. Joku saa elantonsa näistä palveluista. Ostaa tuloillaan ruokaa kaupasta,käy parturissa jne. Pistää rahat kiertämään...Väänänen puhui kylläkin että Me ei Minä ja totuushan on se että Kemijärveltä on puuttunut todellinen persoona(t),joka uskaltaa pistää itsensä "likoon" ja ajaa seutukunnan asioita eteenpäin. Mahdollisuuksia kyllä on vaikka kuinka paljon. Ajatelkaapa junamatkaa Helsinki-Kemijärvi-Salla-Murmansk-Pietari-Helsinki. Ainutlaatuinen kiertomatka maailmassa !

    kirjoitajan kanssa samaa mieltä. Niskavaaraa (Hyypiön ja Ketolan välissä) silimitellään päivät päästään, ettei sieltä vain pääse kukaan uusia ideoita tuomaan ja kehittämään paikkakuntaa. Niinkuin nytkin, golfkenttää Kuumalammen ympäristöön vastustetaan apinan raivolla, tietämättä mistä on kyse ( en ole golfin pelaaja enkä ala), mutta vastustetaan, vastustetaan. "Autuaita ovat puupäät, sillä he eivät huku".

    Äänestä

  • Väänänen puhui täyttä asiaa eikä se mitään kunniaa siitä itelleen ottanut, tai en minä ainakaan huomannu. Ei yks lentomäki itä-lappia pelasta mutta olishan se askel taas parempaan suuntaan ja ratahanke olis ihan ehdoton. Se vaan että miten itä-lappilaiset saa nuo kaikki ideat toimimaan ilman sen suuremppia erimielisyyksiä ja ristiriitoja, tyyliin sinä hyödyt tästä enemmän kuin minä, ja löytyykö tarpeeksi yhteishenkeä että asioita saataisiin vietyä eteenpäin

    Äänestä

  • pipo pois päästä ja hopusti! Saattais kuule ne kilpailijat ja kilpailut vetää turistejakin, ja heille täytyy järjestää palveluja -> TYÖPAIKKOJA!
    Ja kun väki käy työssä -> VEROTULOJA! Ja kun on verotuloja voidaan hoitaa sitte teitä paikalleen jämähtäneitä.

    Äänestä

  • Ota se kiristävä kirjoitti:

    pipo pois päästä ja hopusti! Saattais kuule ne kilpailijat ja kilpailut vetää turistejakin, ja heille täytyy järjestää palveluja -> TYÖPAIKKOJA!
    Ja kun väki käy työssä -> VEROTULOJA! Ja kun on verotuloja voidaan hoitaa sitte teitä paikalleen jämähtäneitä.

    Pohojalaanen näkee naapurin uuden auton ja tuumaa: ostan paremman! Kemijärveläinen näkee naapurin uuden auton ja tuumaa: menispä p...le rikki! Näkyy ajatusmalli vielä pitävän paikkansa !!!

    Äänestä

  • pile kirjoitti:

    Pohojalaanen näkee naapurin uuden auton ja tuumaa: ostan paremman! Kemijärveläinen näkee naapurin uuden auton ja tuumaa: menispä p...le rikki! Näkyy ajatusmalli vielä pitävän paikkansa !!!

    oli kateellinen? Siinähän vain kerrottiin, että kehitys tuo työpaikkoja ja työpaikat tuovat verotuloja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Katselija etelästä kirjoitti:

Eilen 30.1.2007 Kari Väänänen esiintyi Ajankohtaisessa kakkosessa. Mies puhui tosi terävästi ja järkevästi. Valotti myös Taivaan Tulet - tarinan taustaa ja tavoitteitakin, vaikka ei niitä suoraan nimennyt.

Kari Väänänen ja Taivaan Tulet on niin Kemijärven kuin koko Lapin maakunnan paras puolustaja ja puolesta puhuja tällä haavaa.

Katsellaan kakkososa tänään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu