Miksi Suomessa ja muuallakin nykyään erikoisen paljon saavat arvostusta ne miehet, jotka artisteina pyörivät rappion ympärillä? Juice Leskinenkin, joka taannoin kuoli, tämä miesparkahan oli pitkäaikainen alkoholisti, itse elämänsä pilannut. Minusta tämä kuolema ei ollut tragedia vaan odotettavissa siitä, miten oli elänyt aiemmin... jos otat kourallisen arsenikkia, voit olla varma että kuolet, samoin on vuosien sisäelimien rappeutuksen laita. Ja hänen laulunsakin sivusivat rappiota. 15 yö? Se on alkoholiputken ylistys.
Miksi pitää laulaa juomisesta, väkivallasta, melankoliasta... Eppu Normaalikin on tehnyt monet suosituimmat laulunsa niistä.
Tai entäs sitten Irwin Goodman, joka ei vain kierrellyt rappiota, vaan kääri hihansa ja alkoi kieriskellä siinä?
Minua nämä hahmot käyvät lähinnä sääliksi. Miksemme enemmän sure Kirkaa, joka teki laadullisesti hyvää musiikkia ja eli kuin herrasmies -hänestä ei kirjoitettu ryyppy -eikä salarakas juttuja. Hänen kuolemansa oli enemmän tragedian omainen, koska elimistö petti yhtäkkiä. Samalla tavalla moni tunnollinen tutkija tai aikaansaanut kirjailija on kuollut yhtäkkiä, mutta kunnollisesti ja siveästi eläneitä surraan vähemmän kuin rappiollisesti ja epäterveellisesti eläneitä.
Onko suht nuorena kuoleminen rappiollisen elämäntavan takia yhdistetty jotenkin ns. alfauroksen elämäntyyliin, eli kova jätkä -> ihailtavaa! tunnelmaan. Tämä ei ole hyvä, ei... Itse ainakin haluan elää pitkään ja ihannoida kovia arvoja kuten uskollisuutta, terveellisiä elämäntapoja ja reippautta arkipäivässä.
Elinympäristön ja vaikutusten valinta -se meneekö baariin vai mukavan kaverin/ kaveripariskunnan luo kylään, ostaako pullon vahvaa viinaa vai punaviiniä, ostaako kaupan rasvaisinta ruokaa vai tekeekö wokkia -se kaikki on itsestä kiinni.
Miksi siis yleensä -tämä on yleismaailmallinen juttu -kovin monet tarttuvat huonompaan vaihtoehtoon?
Miksi pitää laulaa juomisesta, väkivallasta, melankoliasta... Eppu Normaalikin on tehnyt monet suosituimmat laulunsa niistä.
Tai entäs sitten Irwin Goodman, joka ei vain kierrellyt rappiota, vaan kääri hihansa ja alkoi kieriskellä siinä?
Minua nämä hahmot käyvät lähinnä sääliksi. Miksemme enemmän sure Kirkaa, joka teki laadullisesti hyvää musiikkia ja eli kuin herrasmies -hänestä ei kirjoitettu ryyppy -eikä salarakas juttuja. Hänen kuolemansa oli enemmän tragedian omainen, koska elimistö petti yhtäkkiä. Samalla tavalla moni tunnollinen tutkija tai aikaansaanut kirjailija on kuollut yhtäkkiä, mutta kunnollisesti ja siveästi eläneitä surraan vähemmän kuin rappiollisesti ja epäterveellisesti eläneitä.
Onko suht nuorena kuoleminen rappiollisen elämäntavan takia yhdistetty jotenkin ns. alfauroksen elämäntyyliin, eli kova jätkä -> ihailtavaa! tunnelmaan. Tämä ei ole hyvä, ei... Itse ainakin haluan elää pitkään ja ihannoida kovia arvoja kuten uskollisuutta, terveellisiä elämäntapoja ja reippautta arkipäivässä.
Elinympäristön ja vaikutusten valinta -se meneekö baariin vai mukavan kaverin/ kaveripariskunnan luo kylään, ostaako pullon vahvaa viinaa vai punaviiniä, ostaako kaupan rasvaisinta ruokaa vai tekeekö wokkia -se kaikki on itsestä kiinni.
Miksi siis yleensä -tämä on yleismaailmallinen juttu -kovin monet tarttuvat huonompaan vaihtoehtoon?
Vastaukset 18
Vanhimmat
olla,ei paina huolet eikä rasitu polla.
elämän tarkoitus? ikävän karkoitus.
Kyllä luovilla ihmisilla helposti tulee vaikeuksia rajojen löytämisen kanssa. Sanoisin että seikka seuraa suoraan siitä luovasta ajattelusta. Se kun näet ei myöskään kunnioita mitään rajoja, vaan rakentaa todellisuuden ihan alusta alkaen ihan itse.
Juice ja Kirka -vertailu voisi opettaa jotain, jos otettaisiin huoomioon, että Juice oli luova taiteilija, mutta Kirka ei koskaan säveltänyt tai sanoittanut esittämiään kappaleita. Juice teki rocklyyrikkona pioneerityötä profaanin sanavaraston marssittamisessa suomalaisen kevyen musiikin riimityksiin, mutta Kirka tyytyi rähisevällä äänellä motorisessa vireessä revittyihin tulkintoihin.
Voi se alkoholi tietysti tulla ongelmaksi pelkästään esiintyvilläkin taiteilijoilla. Voi se tulla ongelmaksi kenelle tahansa. Ja aika monelle tuleekin. Mutta mielestäni luovien taiteilijoiden, kirjailijoiden, yms. kohdalla kysymys on nimenomaan ihmistyyppiin liittyvästä ongelmasta, josta taiteen ja kirjallisuuden historia tietää antaa yhtäpuhuvan todistuksen.
ihmisen rappiotyypin, jota itse edustat. Onko luovuus kaiken ylittävä arvo, joka oikeuttaa rappion? Juice oli alhainen työälishenkinen kiihottaja vailla mitään syvällistä tai luovaa sanomaa.
Sinä itse taas olet esimerkillinen rappiotyyppi, joka korottaa luovuuden suurimmaksi ja tärkeimmäksi arvoksi. Sinusta varmaankin urheilullinen ja terve ihminen on natsi. Eli arvomaailmasi on sairaalloinen, koska se ihannoi itsetuhoista käytöstä ja vihaa kaikkea itsesuojeluvaistoa...
ryyppäätkö vai urheiletko kaikki me kuollaan kuitenkin.
kyllähän se elämä varmasti tuntuu pidemmältä jos ei koskaan heittäydy viihteelle.
ryyppäämiselle on kyllä miedompi vaihto-ehto ja moni euroopan maa sen jo salliikin.
Tuo ns. luovuus ei taida olla mikään valinta- tai asennekysymys, eli nämä luovat tyypit eivät itse ole persoonallisuutensa ominaislaatua valinneet. Jos sen voisi valita, uskoisin että useimmat luovat ihmiset olisivat valinneet jotain muuta kuin aivoja jatkuvasti rasittavan ja ylikuormittavan luovuuden. Ehkä luovuutta voisi ominaisuutena jollain lailla verrata vaikkapa musikaalisuuteen: se joka on poikkeuksellisen lahjakas, ei voi valita sitä ettei kuulisi ja hahmottaisi melodioita ja harmonioita paljon jäsentyneemmin kuin harras virrenveisaaja.
Ainakin eurooppalaisessa kulttuurihistoriassa on niin että jotakuinkin ihan kaikki pysyviä jälkiä jättäneet tyypit ovat olleet tavalla tai toisella itsetuhoisia poikkeusihmisiä. Näin esimerkiksi filosofit Sokrateesta Wittgensteiniin, tai vaikkapa suomalaiset kirjailijat Aleksis Kivestä Pentti Saarikoskeen. Uuden ajan ajatteluun ratkaisevasti vaikuttaneet yksilöt ovat kaikki olleet jollain lailla minävammaisia -- eivät siis mielisairaita missään "hullun" merkityksessä, mutta syvältä psyyken ja ajattelun alkutekijöistä lähtien eri lailla rakennettuja kuin suurin osa meistä.
Eli me ajattelemme nyt niin kuin ajattelemme ja määrittelemme maailman sellaisilla käsitteillä kuin määrittelemme näiden poikkeusihmisten elämäntöiden tuloksena. Egon Friedell on kirjoittanut mahtavan Uuden ajan kulttuurihistorian, jossa nämä ajatusvaikuttajat käydään läpi mies mieheltä, eikä joukkoon todellakaan mahdu kuin muutama niin sanotusti "terve" persoonallisuus.
Sattumoisin muuten yksi näistä terveistä on Karl Marx. Hänellä ei ollut yksityisiä paheita eikä persoonallisuuden poikkeavuuksia.
Kirjailijoiden alkoholikäyttöä, sen esiintymistä ja syitä, on tutkittukin, esimerkiksi Kalle Achte on kirjoittanut loistavan kuvauksen Aleksis Kivestä. Yleisenä huomiona on ollut se että kirjailijoilla juominen liittyy kiinteästi työn valmistumisen jälkeiseen piinaavaan ylityöstämiseen, jolloin luovan tyypin on pakko jotenkin katkaista aivojen jatkuva ylikuormitus. Kehotan tutustumaan ko. Achten kirjaan.
puutteita. Sokrateesta on aika mahdotonta tehdä analyysiä henkilönä, koska ei ole edes varmaa, että hän on historiallinen henkilö.
Karl Marxillako ei ollut paheita? Toki sinun standardeista en tiedä, mutta juoppo hän ainakin oli. Hänellä oli myös avioton lapsi oman palvelijansa kanssa, joka asui saman katon alla kuin hänen vaimonsa.
Enkä ole väittänyt, etteikö poikkeuksellisilla ihmisillä olisi erilainen luonne kuin tavallisilla ihmisillä, miten muuten he olisivat poikkeuksellisia, jos luonteessa ei olisi mitään ero tavalliseen luonteeseen?
Eri asia onkin mitä nämä henkilöt tekevät. Ja alkoholin käyttö ei todellakaan ole mikään poikkeuksellisuuden edellytys. Useat viisaat miehet ovat olleet ihan absolutisteja.
Mikä tekee Juicesta poikkeuksellisen henkilön? Mitä hän saavutti? Kopioi jenkkien rock'n'roll-musiikkia ja sävelsi rock-musiikille vasemmistolaisviritteisiä sanoituksia. Ainakin korkeakulttuurin erottaa siitä, että sitä tuotetaan vain eliitille, kun taas kansanmusiikkia tuotetaan kansalle. Filosofinen, tieteellinen jne. kehitys on tapahtunut nimenomaan korkeakulttuurin suojissa. Jos Juiceilu valtaa alaa, niin silloinhan myös yleinen älyllinen taso on taantumassa...
Kyllä se vaan niin on että Karl Marx on ajatushistoriassa pysyviä jälkiä jättäneiden nerojen joukossa jokseenkin nuhteeton tyyppi. Nostin juuri hänet esille siksi että hänellä oli yläluokkainen lapsuudenkoti, ja hänen työnsä tuloksena esim. sinä käsittelet luokkavastakohtaa "vasemmistolaisviritteisyyden" ja "korkeakulttuurisen eliitin" ristiriitana, mikä on selvästi marxilaisuudesta lähtöisin oleva ajatusjäsennys. Marx kirjoitti eläessään kymmeniätuhansia sivuja, ja työmäärä sinänsä kertoo myös jotain hänen henkisestä kunnostaan.
Filosofian ja tieteen historiassa uudet ratkaisevat oivallukset ja kehityssysäykset eivät suinkaan tule mitenkään välttämättä tai edes tyypillisesti eliitin piiristä, vaan nimenomaan vakiintuneen piirin ulkopuolelta. Näin on laita esim viime vuosisadan merkittävimmissä uusia ajatteluparadigmoja luoneissa löydöissä. Einsteinin suhteellisuusteoria, joka paini viralta vakiintuneen newtonilaisen maailmankuva, tuli tiedeyhteisön ulkopuolelta. Samaten Freudin psykoanalyysi, jonka jättämät jäljet näkyvät jo ihan arkielessämmekin niissä termeissä joilla ihmistä ja hänen psyykeään kuvaamme, sai tavattoman ankaraa vastustusta tiedepiirien taholta. Niinikään Wittgenstein filosofiassa tuli akateemiseen maailmaan täydellisenä yksityisajattelijana. Eli siis summaten: viime vuosisadalla eniten vaikuttaneet ja keskustelua herättäneet tieteen ja filosofian löydöt eivät suinkaan tulleet akateemisen eliitin sisältä, vaan nimenomaan eliitin ulkopuolelta.
Kannatan silti ajatusta siitä, että eliitti keskuudessaan kehittäisi sääntöjä ja kriteereitä, jotka jokaisen eliitin tilaisuuksiin pyrkivän pitäisi ensin läpäistä tullakseen joukkoon hyväksytyksi. Esimerkikssi opperan pääsylippuluukulla mielestäni pitäisi ehdottomasti suorittaa musikaalisuustesti ennen kuin ketään päästetään saliin. Jollei erota edes duuria ja mollia toisistaan, ei mitään asiaa oopperaan. Tällaisia testejä erilaisiin elitistisiin tilaisuuksiin pitäisi kehittää, ja kannatan niitä todella lämpimästi kaikesta sydämestäni. Näin todellinen taide, ja tietysti myös todellinen tiede, pidettäisin erossa rahvaan turmelevasta vaikutuksesta.
vaiheessa tietääkseni kuitenkaan sanonut, että suuret hahmot tulisivat eliitin jäsenistä. Korkeakulttuuri tarkoittaa kulttuuria, jossa kansalla ja eliitillä on omat kulttuurinsa, tästä seuraa toki laadullinen eroavaisuus. Eliitti arvostaa korkeampaa kulttuuria kuin työväestö.
Eliitin ja työväestön ristiriita on kyllä jäsennetty ennen Marxiakin. Jo Sokrates näki luokkaeroja. Ehkäpä juuri siksi, että sellaisia oli ja hän halusi säilyttää nämä erot, mutta halusi luokkajaon tapahtuvan järjellä...
En toki usko, että eliitti sinänsä olisi sivistynyttä. Eliitti vain haluaa erottua harmaasta massasta, siksi he ovatkin koulutetumpia kun työväestö. Näinhän se on harvoin ollut. Peritty valta-asema turmelee usein ihmisen, sillä valtaa saava ei välttämättä osaa arvostaa sitä samalla tavalla kuin vanhempansa. Eliitin tehtävä on kuitenkin hallita kansaa, ei niinkään vastata uusista älyllisistä innovaatioista.
Marxin tuotanto on keskeneräistä ja hänen mielipiteensä vaihtuvat ajan myötä. Esimerkiksi Pääoman ensimmäisessä osassa olevia teorioita hän joutuu hieman perumaan kolmannessa osassa...
Totta kai aivan uusia asioita esittelevät joutuvat kohtaamaan vastarintaa, koska sehän on heidän oma tehtävänsä todistaa olevansa oikeassa, eikä kyseessä ole suinkaan jo olemassa olevan puolustajien ennakkoluulot tai suvaitsemattomuus. Kyllä se usein on niin, että hallitseva luokka on aina tyhmempää kuin filosofit ja tiedemiehet, mutta jokaisen täytyykin olla etevä vain omalla alallansa...
Kun olet lokeroinut ihmisiä viittamalla heidän taustaansa, ja kun käyttelet sellaisia jakomääreitä kuin "korkeakulttuurinen eliitti" ja "vasemmistolainen työväestö", sinun tietysti pitäisi pystyä edes jotenkin määrittelemään mikä tämä eliitti on. Määrittely jää kuitenkin tällaisiin:
"Eliitti arvostaa korkeampaa kulttuuria kuin työväestö."
"Eliitin tehtävä on hallita kansaa, ei niinkään vastata uusista älyllisistä innovaatioista."
"... hallitseva luokka on aina tyhmempää kuin filosofit ja tiedemiehet, mutta jokaisen täytyykin olla etevä vain omalla alallansa."
Olen puolestani todennut että "eliitti" ensinnäkään ei ajatushistorian antaman todistuksen mukaan ole luonut korkeakulttuuria, vaan kehityssysäykset niin taiteen kuin tieteen alueilla tulevat eliitin ulkopuolelta, ja että toiseksi korkeakulttuurin arvostaminen ei merkitse sitä että sitä ymmärrettäisiin. Jos vielä osaltasi täsmentäisit miten eliitin arvostamat korkeakulttuuriset sisällöt sinun mielestäsi syntyvät ja kertoisit sen tavan, jolla tämä eliitti uusintaa itseään, voisimme nähdä selvästi missä ajattelemme eri tavoin.
Eliittiä on se väestön osa, joka hallitsee kansaa. Eliitti on eliittiä, koska eliitti on muodostunut ihan omaksi väestön osaksi, jota muu kansa palvelee. Eliitti ei koostu niinkään luovista ihmisistä, vaan pikemminkin ihmisistä, jotka tahtovat hallita muita ihmisiä. Demokratioiden historia alkaa vasta hiukan ennen Jeesus Kristuksen syntymää. Sitä ennen valta on aina ollut despoottista tai aristokraattista. Demokratia ei voi tietenkään syntyä ennen kuin ihmisten kollektiivinen tietoisuus on saavuttanut tietyn tietotason. Demokratia ei kuitenkaan poista eliittiä, vaan eliitti on jokaisessa yhteiskunnassa.
Eliitti ei luo korkeakulttuuria, mutta korkeakulttuurista tulee mahdollista eliitin suojeluksessa. Eliitti luo yksinvallallansa kulttuurin kehitykselle edellytykset.
Korkeakulttuuri, kehityshistoriallisesti myöhäinen kulttuurin muoto, jolla on ainakin seuraavat tyypilliset piirteet: kulttikeskuksena toimiva pol. keskus, tav. kaupunki, yhteiskunnan jakautuminen luokkiin, joilla on erilaiset oikeudet, hallinnon keskittyminen yläluokalle, kaupunkien ammattikunnat ja alkutuotantoa harjoittava maaseutuväestö, kirjoitustaito sekä paikalliset hallintokeskukset.
Korkeakulttuuri tarkoittaa yhteiskunnan järjestäytymistä, joka mahdollistaa sen kasvun suuremmaksi yhteiskunnaksi. Nykyinen populaarikulttuuri on taas kansankulttuuria, joka hajottaa sisältöjä ja tuhoaa jo luotuja rakenteita.
”Jos vielä osaltasi täsmentäisit miten eliitin arvostamat korkeakulttuuriset sisällöt sinun mielestäsi syntyvät ja kertoisit sen tavan, jolla tämä eliitti uusintaa itseään, voisimme nähdä selvästi missä ajattelemme eri tavoin.”
Kummallinen tapa suhtautua näihin asioihin, koska voimme tarkastella tapahtumia vain kahden eri pisteen väliltä, eli alkupisteen ja loppupisteen väliltä, mitään mahdollisuuksia meillä ei ole tietää mitä tämän aikajanan ulkopuolella on. Voimme vain esittää arvioita, itse asiassa jopa tämä abstraktio tästä aikajanasta on täysin riippuvainen käyttämästämme informaatioista. Eliitti uusintaa itsensä, koska on havaittavissa taipumus, joka muodostaa yhteiskunnista aina vain yhä isompia ja isompia kokonaisuuksia. Hierarkia on ainakin minun tietojen mukaan aina läsnä yhteiskunnissa. Mutta miksei kehitys voisi edetä toiseenkin suuntaan? Kansankulttuurihan tarkoittaisi sitä, että eliitin valta-asema heikkenee ja siten yhteiskunnan järjestäytymisen aste heikkenee ja laajemmat kokonaisuudet hajoavat osiinsa…
Et ymmärrä yhtään mitä on olla taiteilija. Vaikka minussa on taiteilijaa vain pikkuvarpaassa ymmärrän mitä on olla taiteilija. Se on äärimmäisen rasittavaa. Taiteilija on herkkä ihminen joka Koko Ajan ottaa vastaan vaikutteita maailmasta.Vaikutteet syöksyvät jatkuvana virtana tajuntaan, tungeksivat siellä ja etsivät ulospääsyä taiteellisessa muodossa. Saadakseen joskus lepoa tästä tilasta taiteilija juo. Ei taiteilija juo saadakseen inspiraatiota vaan päästäkseen siitä eroon edes hetkeksi. Ei taiteilija juo ollakseen taiteilija vaan ollakseen tavallinen ihminen. Humalassa taiteilija laskeutuu tavallisen ihmisen autuaaseen tilaan. Hänestäkin tulee turta, tunteeton, sokea, tyhmä. Taiteilija itse asiassa suojelee itseään välillä kytkiessään itsensä irti inspiraatiosta. Suojeleehan tavallinen ihminenkin itseään pitämällä välillä lomaa työstään. Taiteilijan on pidettävä lomaa Itsestään ja Maailmasta.
Rappiota ylistetään koska viinanhimo ja surkeat elämäntavat aiheuttavat huonoa omaatuntoa. Huonoa omaatuntoa lievittää se, kun joku avoimesti myöntää olevansa rappiolla (ah, en ole yksin, ja tuo uskaltaa vielä sanoa ääneen).
Sitten tyyppiä pidetään rohkeana. Sairasta, olen samaa mieltä :)
Tämä täysin ottamatta kantaa kahteen mainittuun taiteilijaan. En ole koskaan ihannoinut kumpaakaan.
rock,ruoho ja rakkaus.
Juice ja Eput tekivät ja tekevät lauluja sille kansanosalle, joka ei kuulu yleistyksenomaiseen kansan eliittin. Heidän laulunsa kertovat väsymyksestä, turhautumisesta, sisusta ja perinteisistä arvoista, joissa tämä "katajainen kansa" on historiansa verran rypenyt.
Ajattele tavallista duunaria, joka on parikymmppisenä tehnyt lapset,mennyt avioon ja pakertaa matalapalkkaisessa duunissa päivästä toiseen. Hankkimillaan rahoilla hän sitten yrittää elättää perhettään ja koittaa pitää itseään täysjärkisenä kaiken sen järjettömyydestä kertovan tietotulvan keskellä, mitä maailman menosta kerrotaan.
Monet ihmiset alkavat lapsen tavoin kyseenalaistaa asioita, kuten esimerkiksi sitä, miksi tulee tehdä työtä ja miksi pitää maksaa vaikkapa veroja. Miksi pitää käydä töissä sen vuoksi, että hankkii työstä saaduilla rahoilla sellaisia kulutus- tai palveluhyödykkeitä että jaksaa käydä töissä. Turhautuminen, iskee ihmisten elämään.
Juice oli hyvä esimerkki oravanpyörästä irti päässeestä ihmisestä: luova persoona, joka osasi lauluissaan kiteyttää selkeästi ja samalla piiloviestein kaikki ne asiat, jotka tavallisen kansalaisen järjettömyyteen kyllästyttyä mieleen nousivat. Häntä ihannoidaan siksi, että hän uskalsi sanoa ja tehdä asioita, joita muut eivät.
Sinä olet varmaankin uskova ihminen? Osaatko kuvitella, että kaikki ihmiset eivät löydä "pelastusta" uskonnosta, vaan että joutuvat samaistumaan maanläheisempiin arvoihin, kuten musiikkiin? Yrityksistä huolimatta.
Itse olen maanis-depressiivinen ja se on sukuvika. Siihen liittyy melko yleisesti luovuus (ainakin hypomaanisessa vaiheessa erityinen energisyys) ja depressiovaiheessa viinanhimo. Monet taiteilijat kärsivät tästä sairaudesta.
Tästä tullaankin aasinsillan kautta Aspergerin syndroomaan, joka on lievä autismin muoto. Monet tiedemiehet kärsivät tästä oireyhtymästä.
Siis melkein aina nerot ovat hulluja!
juopoista. Toki kauniit laulut ja tunteelliset sanomat ikään kuin oikeuttavat rappion. Juicen musiikki oli työläisten musiikkia, eli toisin sanoen alaluokan ihmisille, jolloin sen sanoma on myöskin alhaisen tason laatua. Kun on myötätuntoa tuntevia ihmisiä, niin silloin itsetunto kohoaa, vaikka olisikin pohjalla ja sama jupporellestys voi jatkua hyvällä omallatunnolla... Se ei toki tarkoita, että sellaista käytöstä tulisi hyväksyä tai suosia.
"Miksemme enemmän sure Kirkaa, joka teki laadullisesti hyvää musiikkia ja eli kuin herrasmies -hänestä ei kirjoitettu ryyppy -eikä salarakas juttuja."
Joo ja kyseisen tyypin musiikki oli kuolettavan tylsää humppaa, jota kuunnellessa yleisö vaipuu koomaan ja musiikin jatkuessa alkaa kuolla tylsyyteen.
Elämä virtaa vahvana siellä missä on rappiota. Vahva elämä saa aikaan rappiota kuten voimakas virta syövyttää maata ja synnyttää joen kauniit mutkat. Seisova vesi muuttuu haisevaksi kuraksi. USA:n ainut oma kulttuuri, blues, syntyi maan köyhälistön keskuudessa, ei eliitin keskuudessa. Sitä eivät synnyttäneet siloposkiset akateemikkotaiteilijat vaan kovaa elämää eläneet mustat orjat. Uusi kulttuuri nousee aina kellariloukoista. Uutta kulttuuria eivät voi luoda kylläiset vatsat. Uusi kulttuuri syntyy pistämällä peliin Kaikki, oma henki, oma terveys, oma asema. Jos elät varovasti, mikä on ihan viisasta, luot varovaista valjua taidetta.