No niin, nyt saimme erehtymättömän IPCC:n raportin tiedot, poliitikkojen ja median suodattamansa. Kuulemma lämpötila nousee 1,6-6,4 astetta vuoteen 2100 mennessä, ja tuo nousu on täysin kasvihuonekaasupäästöistä riippuvainen.
En kuitenkaan ymmärrä paria asiaa. Ensinnäkin, ilmasto on lämmennyt IPCC:n mukaan sadassa vuodessa 0,74 astetta, ja osa tuosta lämpenemisestä johtuu jopa IPCC:n mukaan luonnollisista tekijöistä. Millä perusteella voidaan väittää, että hiipuvat fossiiliset polttoainevarannot riittäisivät yhdeksänkertaistamaan päästöt viime vuosituhannen keskiarvosta? (6,4 asteen nousu 93 vuodessa vertaaminen 0,74 asteeseen nousuun 100 vuodessa)
Toiseksi, EU:n ympäristökomissio ehdottaa ratkaisuksi päästöjen leikkaamista kolmanneksella. Tuolla ei mitenkään voida päästä 6 asteen lämpövaikutuksesta yleisesti siedettävään 2 asteen lämpövaikutukseen, mikäli mallit pitävät paikkansa.
Kolmanneksi, suotuisista muutoksista raportissa ei mainita mitään. Esim. Etelänapamanner ei näillä näkymin sula, ja Grönlantikin sulaa vain jos lämpötila pysyy 1000 vuotta 3 astetta nykyistä korkeampana. Suomen kerrotaan saavan "pahimmillaan" Etelä-Ranskan ilmaston, koska pohjoinen seutu lämpenee keskiarvoa enemmän. Tämä tarkoittaa, että jo lämpimät seudut lämpenevät keskiarvoa vähemmän. Hesarissa mainittiin että 2,9 asteen lämpeneminen maailmassa tietäisi suomessa 4,35 asteen nousua. Paljon se tietäisi päiväntasaajalla? Asteen, pari nousua?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Grönlanti sulaa koko ajan ja lujaa, jopa talvipakkasilla. Valtavia lohkareita irtoilee jatkuvasti. Antarktis sulaa.....
Näkymät ovat tosi surkeat, mutta eipä tässä itse ehdi nähdä pahimpia painajaisia.
"Grönlanti sulaa koko ajan ja lujaa, jopa talvipakkasilla. Valtavia lohkareita irtoilee jatkuvasti. Antarktis sulaa....."
Grönlanti sulaa ilmeisesti hyvin hitaasti, mutta Etelänapamanner kerää massaa. Siis keskellä mannerta sataa enemmän kuin mitä lohkareiden irtoaminen vähentää massaa.
Vuodatuksesi paljastaa, ettet ole ymmärtänyt, mutta haluat kuitenkin jotain asiaan sanoa.
Neuvoasin lakkamasta epäilä asiantuntijoiden perusteltut lausunnot sinun pienestä perspektiivistä käsin. Sen sijaan voit hankkia pienempiruokaista autoa, myydää 300 km päässä olevan kesämökiä ja sammuta ulkovalot kymmenneltä.
Siitä vain aloittamaan.
Jos et ymmärrä tekstini pointtia, niin suosittelisin jättämään kommentit vähemmälle. Siis ilmeisesti luulet päästöjen leikkaamisen kolmanneksella johtavan minimaaliseen lämpenemiseen. Vielä vähän aikaa sitten toitotettiin, että ilmasto lämpenee väistämättä. Sitten kun muutaman vuoden päästä ilmasto alkaa viilenemään ja EU:n komission leikkaus on astunut voimaan, niin kaikki ihmiset hurraavat kun luulevat vaikuttaneensa jotenkin asiaan. Kukaan ei välitä tuolloin sellaisesta epämiellyttävästä faktasta että CO2-tasot ovat vain nousseet lämpimämmistä päivistä.
Minä en aja autoa, en omista kesämökkiä, enkä pidä valoja turhaan päällä.
Minua tympii sinun kaikentietävä ilmaisu, vaikka et tiedä sen enempi kuin monet muukaan. Sinulla on pääasia epäilä tiedemiesten lausunnot, millä tarkoituksella? Siinä olet vissin samalla linjalla mr. Bushin kanssa.
"Minua tympii sinun kaikentietävä ilmaisu, vaikka et tiedä sen enempi kuin monet muukaan."
Tuo todistaa ettet ymmärtänyt tekstistäni hölkäsen pöläystä. Tiedätkö edes mitä kysymysmerkki lauseen lopussa tarkoittaa? Minäpä kerron: Suomessa se tarkoittaa sitä, ettei tiedetä jotain asiaa, minkä vuoksi sitä kysytään joltakin muulta. Kaipaisin siis vastauksia aloituksessa esittämiini kysymyksiin.
EU:n ympäristökomission ehdotuksen pienen vaikutuksen ymmärtää jokainen.
Yhdessä lauseessa meni vuosituhannet ja -sadat sekaisin, piti mennä näin:
"Millä perusteella voidaan väittää, että hiipuvat fossiiliset polttoainevarannot riittäisivät yhdeksänkertaistamaan päästöt viime vuosisadan keskiarvosta?"