Mitä tämä on?

20v kaverini kertoi eilein minulle, että hänellä on outoja pakkomielteitä, jotka häiritsevät hänen joka päiväistä elämäänsä. En tiedä mistä on kyse, siksi kysynkin täältä.

En ymmärtänyt aivan täysin tätä käyttäytymistä, mutta tässä joitain mitä hän selitti.
Esim:
Hän katsoo kelloa ja jos kellon iso viisari on yli 6, hän vie koiran heti, mutta jos alle 6 niin vasta myöhemmin. Näitä on kuulemma lukuisia ei vaan kelloon liittyviä asioita, joiden perusteella hän päättää ilmeisesti seuraavan tekemisensä.

Välillä hän kävelee ympäri olohuonetta esim. 10 minuuttia ja samalla/välillä tarkistaa onko jokin esine vielä samalla paikalla.

Itsetäni tosi pelottavakin juttu, niin moottoritiellä ajoi jonkun korkeamman kohdan yli, niin hänen oli pakko peruuttaa keskellä moottoritietä tarksitamaan "etten kuhmulle käynyt mitään". Samaa käy kuulemma jatkuvasti esim. kivien kanssa että on pakko pysähtyä/peruuttaa siirtämään tai heittämään tai milloin mitäkin tekemään sille kivelle.

Vessaan on välillä pakko kävellä takaperin.

Tuossa oli vaan pari esimerkkiä, mutta nämä alkoivat hänellä kuulemma jo vuosia sitten, mutta ovat nyt lähiaikoina pahentuneet niin hänen oli pakko kertoa. Kehotin häntä etsimään netistä tietoa, ja yritin itsekin googlettaa mutta ei löytynyt. Eli osaisiko joku sanoa mistä on kysymys? Kaverini sanoi että hänestä todellakin tuntuu että hän on tulossa hulluksi.
172054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Se tarkoittaa että hän tiedostaa poikkeavan käyttäytymisensä. Se on juuri tärkeää. Kuinka autetaan häntä eteenpäin, siihen en osaa sanoa. Kyllähän sinä aktiivisena löydät kaipaamiasi tietoja ja autat häntä. Mutta varoitan silti sinua, älä uhraa hänelle liikaa aikaa ettet ala kärsimään hänen takiaan. Kohtuullisuus hänen auttamisensa ja jaksamisesi kanssa. Tasapuolisesti, ystävänä! Tsemppiä! :)

Äänestä

Tämä kuulostaa aivan vaivalta, jonka englanninkielinen nimi on obsessive-compulsive disorder (OCD). Suomenkielistä nimeä en muista.

Äänestä
  • Tässä olisi Morenon viime vuoden tutkimus aiheesta:
    http://www.maps.org/w3pb/new/2006/2006_Moreno_22868_1.pdf

    Samoilta sivuilta löytyy tutkimusta myös useiden muiden psykedeelien käytöstä mielenterveydellisten sairauksien hoitoon... Todella hyvillä tuloksilla.
    Mainittakoon nyt vielä tuo Ayahuasca. Siitä olisi apua todella monelle täällä meilläkin, kunhan ihmiset vain tajuaisivat avata silmänsä...

    Nämä tajunnan laajentajat ovat täällä huumeita, joten niitä ei kukaan laillisesti täällä saa ja niistä puhuminenkin muina kuin ikuiselle tripille jättävinä aineina on ehdottomasti kielletty... Ikävä kyllä...

    Äänestä

  • psilosybiini... kirjoitti:

    Tässä olisi Morenon viime vuoden tutkimus aiheesta:

    Enpä ole kuullutkaan sen nimisestä lääkkestä kuin psilosybiini.
    Itse kärsin pahoista pakko-oireista.Lääkkeitä olen kokeillut monia. nyt on lääkkeenä Optipar.
    Elämä pakkotoimintoineen tuntuu niin ahdistavalta,että haluaisin kokeilla sitä psilosybiiniäkin.

    Äänestä

  • psilosybiini... kirjoitti:

    Tässä olisi Morenon viime vuoden tutkimus aiheesta:
    http://www.maps.org/w3pb/new/2006/2006_Moreno_22868_1.pdf

    Samoilta sivuilta löytyy tutkimusta myös useiden muiden psykedeelien käytöstä mielenterveydellisten sairauksien hoitoon... Todella hyvillä tuloksilla.
    Mainittakoon nyt vielä tuo Ayahuasca. Siitä olisi apua todella monelle täällä meilläkin, kunhan ihmiset vain tajuaisivat avata silmänsä...

    Nämä tajunnan laajentajat ovat täällä huumeita, joten niitä ei kukaan laillisesti täällä saa ja niistä puhuminenkin muina kuin ikuiselle tripille jättävinä aineina on ehdottomasti kielletty... Ikävä kyllä...

    Komppaan psilosybiinistä ja huascasta kirjoittajaa. Ayahuasca on ihmelääke ;)

    Äänestä

Pakko-oireinen häiriö, siskollani sama. Siihen auttaa lääkitys esim. seroxat ja käyttäytymisterapia.

Äänestä

Hyvä luoja, älä anna sen ajaa autoa. Ihan oikeasti, tai kohta on sen ja ehkä monen muunkin elämä eletty/tuhottu. Olet nyt vastuussa siitä, koska tiedät, ja samoin hän itse. Voin sanoa, että syyllisyys on todella raskas taakka kannettavaksi.

Itsellänikin oli lapsena joitain pakkomielteitä, mutta ei sentään noin pahoja. Lapsilla pakkomelteet ovat kai yleisempiä.

Äänestä

Ystäväsi kannattaisi hakeutua psykoterapiaan. Jos paikkakunnalta on vaikea löytää, voi kysyä ensin vaikka terveyskeskuksesta. Pakko-oireilla on monia syitä, parannusta voi tapahtua nopeastikin.

Äänestä
  • Kiitos paljon eiköhän näillä alkuun päästä kaverin hoidossa! Vielä tuosta autolla ajamis -jutusta, niin iteskin huolestuin, mutta kaverini selitti, että katsoi kyllä tarkasti ettei takaa tullut ketään (tiedän että se on silti hullun hommaa moottoritiellä), mutta tunnen kaverini sen verta hyvin ettei hän itsensä tai muiden hengen uhalla alkaisi moista tekemään.

    Äänestä

Pakko-oireinen häiriö, eli englanniksi Obsessive-compulsive disorder. Itselläni taitaa olla tuo sama, en vain ole uskaltanut mennä lääkärin luokse juttelemaan asiasta. OCD:hen liittyymm. tuo uskomus, että elottomilla asioilla, kuten kivillä, on tunteet. Wikipediassa on aika hyvin tietoa tästä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pakko-oireinen_häiriö

http://en.wikipedia.org/wiki/OCD

Äänestä
  • Ei jumalauta, kyllä sitä sekopäistä porukkaa liikkuu maailmassa. Takaperin vessaan... Kuolen nauruun.

    Äänestä

  • hullua jengiä kirjoitti:

    Ei jumalauta, kyllä sitä sekopäistä porukkaa liikkuu maailmassa. Takaperin vessaan... Kuolen nauruun.

    Se on hauskaa niin kauan ko ei omalle kohdalle tai lähisukuun satu...

    Sulle tarttis kans tehdä joku lobotomia että saatais porukalla nauraa kun sulla kuola valuis.

    Äänestä

  • ns. "puhtaaseen" OCD:hen tuo. Assiin kylläkin, jossa myös usein pakkotoimintoja, mutta on siis eri diagnoosi. Et lukisi muutenkaan niin kauheesti tuota Wikipediaa, se kun ei ole sitten yhtään luotettava.

    Äänestä

  • ei kuulu kirjoitti:

    ns. "puhtaaseen" OCD:hen tuo. Assiin kylläkin, jossa myös usein pakkotoimintoja, mutta on siis eri diagnoosi. Et lukisi muutenkaan niin kauheesti tuota Wikipediaa, se kun ei ole sitten yhtään luotettava.

    Satuin lukemaan tämän. Niin, siis mikä kuuluu assiin, ton, jolle vastasit, vai aloittajan oireet?
    Ainakin itellä lähti teininä pakko-oireet melkein kokonaan pois... Eikä noin merkittäviä oireita ole ollut, mitä tässä keskustelussa on sanottu.

    Äänestä

  • mitään muuta apua,kuin lääkärissä käynti? Jännittää,kun olen menossa sellaiseen työhön,missä pitää tallennella asiakirjoja tietsikalle,ja sitten jää vaivaamaan,että tuliko sitä tallennettua sittenkään... Ja ulko-ovi pitää tarkistaa monta kertaa,samoin,ettei vaan liesi jäänyt päälle, vessassa ei jäänyt vesihana vuotamaan,valot tulee sammutettua lähtiessään jne..en haluaisi tähän mitään pillereitä!

    Äänestä

  • tähän kirjoitti:

    mitään muuta apua,kuin lääkärissä käynti? Jännittää,kun olen menossa sellaiseen työhön,missä pitää tallennella asiakirjoja tietsikalle,ja sitten jää vaivaamaan,että tuliko sitä tallennettua sittenkään... Ja ulko-ovi pitää tarkistaa monta kertaa,samoin,ettei vaan liesi jäänyt päälle, vessassa ei jäänyt vesihana vuotamaan,valot tulee sammutettua lähtiessään jne..en haluaisi tähän mitään pillereitä!

    Hei,
    mene Tukiaseman sivuille, koska siellä on ihan pakko-oireisten oma paikka, siellä vertaistuen puolella.
    Sieltä löydät tietoa.

    Äänestä

henkilökohtaisesti tunnen tällä hetkellä 1 "pakkomielteistä/liikkeistä"kärsivän ihmisen.
mun erittäin raadollinen ajatus on niinkin julma että uskon suurimman osan pakkomielteiden olevan ns.kyseisen henkilön identiteettiä.
uskon kyllä että on olemassa joitain tahdosta riippumattomiakin mielteitä/liikkeitä ja varsinkin liikkeitä,mutta hyvin vähän...
tämä minun tuntema ihminen kertoo ihan julkisesti pakkoliikkeistään,ääntelyistään ja pakkomielteistään ja olen jotakuinkin varma pienen tutkiskelun jälkeen että ainakin kyseinen ihminen saa sillä osakseen erottuvan roolin isossa työyhteisössä.
jostainhan tuon kaltainen käytös saa alkunsa ja niitä syitä voi olla niin monia kuin on asiasta kärsiviä ihmisiä.
uskon myös että "sairaus"ruokkii itse itseään periaatteella,mitä pidemmälle sen päästää sitä hankalempaa siitä on luopua,koska siitä tulee erittäin suuri osa juuri henkilön identiteettiä.
suurin osa meistä kuitenkin haluaa tulla huomatuksi ja sehän on nykypäivänä jopa hieman "cool"jos pidetään hulluna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Scarface_06 kirjoitti:

20v kaverini kertoi eilein minulle, että hänellä on outoja pakkomielteitä, jotka häiritsevät hänen joka päiväistä elämäänsä. En tiedä mistä on kyse, siksi kysynkin täältä.

En ymmärtänyt aivan täysin tätä käyttäytymistä, mutta tässä joitain mitä hän selitti.
Esim:
Hän katsoo kelloa ja jos kellon iso viisari on yli 6, hän vie koiran heti, mutta jos alle 6 niin vasta myöhemmin. Näitä on kuulemma lukuisia ei vaan kelloon liittyviä asioita, joiden perusteella hän päättää ilmeisesti seuraavan tekemisensä.

Välillä hän kävelee ympäri olohuonetta esim. 10 minuuttia ja samalla/välillä tarkistaa onko jokin esine vielä samalla paikalla.

Itsetäni tosi pelottavakin juttu, niin moottoritiellä ajoi jonkun korkeamman kohdan yli, niin hänen oli pakko peruuttaa keskellä moottoritietä tarksitamaan "etten kuhmulle käynyt mitään". Samaa käy kuulemma jatkuvasti esim. kivien kanssa että on pakko pysähtyä/peruuttaa siirtämään tai heittämään tai milloin mitäkin tekemään sille kivelle.

Vessaan on välillä pakko kävellä takaperin.

Tuossa oli vaan pari esimerkkiä, mutta nämä alkoivat hänellä kuulemma jo vuosia sitten, mutta ovat nyt lähiaikoina pahentuneet niin hänen oli pakko kertoa. Kehotin häntä etsimään netistä tietoa, ja yritin itsekin googlettaa mutta ei löytynyt. Eli osaisiko joku sanoa mistä on kysymys? Kaverini sanoi että hänestä todellakin tuntuu että hän on tulossa hulluksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu