Miten on mahdollista että paino ei tällä laske????

Hei!

BMI on tasan 30, ja tavoitteena olisi nyt laihduttaa 10 raskauksien jälkeen herkuttelulla ja laiskottelulla kertynyttä kiloa.

Puolentoista viikon ajan olen syönyt joka päivä seuraavasti: aamulla mustaa kahvia ja hedelmiä, lounaaksi runsaasti salaattia (kasviksi ja kevytfetaa, katkarapuja tms.), välipalaksi hedelmiä ja illalla kaksi ruisleipää, päällä kevytlevite, leikkeleitä, kevytjuustoa ja vihanneksia. Päivän aikana lisäksi vettä ja rasvatonta maitoa. Joka päivä kävelyä 1h-1½h, kerran vkossa jumppa ja kerran pilates. Puolentoista viikon aikana yksi "lipsuminen" eli söin perjantaina Runebergin tortun.

Ja siis tällä menolla paino on NOUSSUT kilon ja vyötärö KASVANUT sentin. ???MITEN ON MAHDOLLISTA??? Nyt paloi käämit... Tiedän, et puoltoista viikkoa ei ole vielä kauaa, mutta kyllähän nyt jotain tuloksia olisi jo pitänyt näkyä, tai ainakaan painon ei olisi pitänyt nousta.

Apuja, pls!!
101438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

säähän syöt liian vähän. Sun keho on saanut sellaisen shokkiherätyksen että on päättänyt ettei varmana luovu omista rasvavarastoista. Nyt järki käteen sen syömisen suhteen. Lämmin ateria ainakin kerran. Saat sä syödä, kunhan vähän katot mitä syöt. Juuri täysvilja tuotteita, ihan normaalia kotiruokaa. Siis jos sun kotiruoka on käsittänyt kermaperunoita ym niin sitten tietysti kevennetään.. kyllä se siitä. hyvältä vaikuttaa jo nyt. Kun homma alkaa skulaan, ne kilot saattaa karissa yläättävän nopsaa.. Tsemiä!!!

Äänestä
  • Minullekin tuli heti mieleen että alkuperäinen kirjoittaja syö liian niukasti, eikä toisaalta varmaan jaksa samalla lailla syödä pitkään.
    Puolitoista viikkoa on tosi lyhyt aika. Kymmenen kilon pudottamiseen kannattaa ottaa rauhallinen tahti jotta paino pysyy sitten poissa, itsellä on 5-7 kilon pudotustavoite ja lähdin nimenomaan muuttamaan tapojani pysyvästi enkä laihduttamaan niukasti syömällä. Kyllä se painokin lähti tippumaan liikunnan ja elintapamuutoksen myötä:)
    Itselläni auttaa ajatus siitä, että ei ne kilot ole parissa viikossa tulleet vaan vuosien myötä pikkuhiljaa: joten jos pudotan niitä pikkuhiljaa tulos pitää varmemmin. Motivaationsa kullakin, pitää vain löytää omansa. Tsemppiä!

    Äänestä

  • ei se keho kyllä nyt heti ole ole alkanut säästöliekille. en ihmettelisi jos parin viikon päästä stoppaisi painon lasku, mutta ei tässä kyllä nyt VIELÄ ole kyse siitä, että kirjoittaja syö liian vähän (toki syö).

    Äänestä

kahdelle leivälle noin hirveästi lisukkeita???
Kannattaisi varmaan heti alkuun ottaa useampi leipä ja jakaa tuo lisukkeiden määrä niille.

Äänestä
  • kilon,joten en olisi huolissani,mutta söisit jotain kevyitä keittoja lisäksi.Onnea laihduttamiseen

    Äänestä

Nutris.fi ohjelmaa. Siellä voit ilmaiseksi kokeilla kuinka paljon sun PITÄÄ syödä. Syöt nimittäin aivan liian vähän. Itselläni (oli)BMI 29 ja nyt paino pudonnut jo 2 kg (10 pv). Syön päivittäin 1300 kcal. Ja liikun 4 kertaa viikossa.
Tarkoitushan on oppia myös syömään oikein, eikä pelkästään laihduttaa.
Kokemuksesta tiedän, että itseasiassa laihduttaminen on "helppoa", mutta sen painon pitäminen on todella vaikeaa. Meinaavat väkisin tulla takaisin ja korkojen kera.

Äänestä
  • Käsittääkseni syöt aivan liian vähän. Tutki jossakin kalorilaskurisivulla mikä on päivittäinen kaloritarpeesi ja vähennä siitä oikeassa suhteessa. Siis 500-700 kcal vaje per päivä, niin kilot tippuu ja varmasti.
    Itsellä alkoi painonpudotus hienosti, sellanen 4 kiloa lähti helposti, sitten tuli totaalinen pysähdys! 3 viikkoa paino pysyi täysin samassa, vaikka söin samalla lailla ja liikuin mitä pystyin.
    Nyt paino on taas laskusuunnassa ja olen siitä iloinen.
    Tsemppaa nyt täysillä, paino laskee varmasti, kun syöt enemmän, siis lämmin ruoka, kuten joku jo ehdotti ja muuten kevyttä ja paljon! Ja mulla on paljon enemmän pudotettavaa, kuin sinulla:)

    Äänestä

Moi,

kiitoksia vastauksista! Olette varmaan oikeassa, että olen syönyt liian vähän... Mulla on edellisistä laihdutusyrityksistä vaan sellainen kokemus, että itselleni sopii vain tosi tiukka dieetti, muuten tulee lipsuttua koko ajan. Mutta, eipä siis toimi näinkään, joten keitin nyt tosiaan keittoa, kuten vinkkasitte ja aamullakin söin puuroa.

Ja kiitoksia tsempityksistä! Sain motivaation laihdutukseen, kun kävin jumpassa salilla, jossa oli peilit joka seinällä. Aivan järkyttävä näky!! Toivottavasti paino nyt laskee. Hiukan motivaatiota tää painonnousu kyllä laski, mutta jatketaan...

Äänestä
  • Hei, mitäpä luulet, osaisitko laittaa vaikka kuukudeksi puntarin kaappiin ? Jos tuntuu siltä että jotenkin olisi mukava itseä seurata, ota vahat kireät vaatteet käyttöön tai sitten mittanauha.. Kilot kun on tollasia että heittelehtivät, varsinkin naisilla, kiitos hormoonien. Varsinkin jos olet nelikymppinen, niitä häiriöitä ja painonheittelehtimistä on. Mutta tsemppiätsemppiä, älä luvouta En minäkään !!! Tänään en jaksa lähteä pakkaseen ja jumppaan, mutta huomenna on uusi päivä.

    Äänestä

1) Vähennä tota hedelmien syöntiä, sisältää kuitenkin aikamoisen määrän sokeria...

2) Ei levitettä ja leikkeleitä tms. "päällyksiä" yhtä aikaa! Joko leivän päälle pelkkää kevytlevitettä tai sit ei levitettä mutta esim. leikkelettä.

Ite en noita kevytlevitteitä käytä ollenkaan, vaan syön ihan "leivän leipänä" tai sit joskus jos oikein haluaa herkutella, jotain proteiinipitosta leikkelettä, kurkkua , tomaattia yms. leivän päälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PinnaPaloi kirjoitti:

Hei!

BMI on tasan 30, ja tavoitteena olisi nyt laihduttaa 10 raskauksien jälkeen herkuttelulla ja laiskottelulla kertynyttä kiloa.

Puolentoista viikon ajan olen syönyt joka päivä seuraavasti: aamulla mustaa kahvia ja hedelmiä, lounaaksi runsaasti salaattia (kasviksi ja kevytfetaa, katkarapuja tms.), välipalaksi hedelmiä ja illalla kaksi ruisleipää, päällä kevytlevite, leikkeleitä, kevytjuustoa ja vihanneksia. Päivän aikana lisäksi vettä ja rasvatonta maitoa. Joka päivä kävelyä 1h-1½h, kerran vkossa jumppa ja kerran pilates. Puolentoista viikon aikana yksi "lipsuminen" eli söin perjantaina Runebergin tortun.

Ja siis tällä menolla paino on NOUSSUT kilon ja vyötärö KASVANUT sentin. ???MITEN ON MAHDOLLISTA??? Nyt paloi käämit... Tiedän, et puoltoista viikkoa ei ole vielä kauaa, mutta kyllähän nyt jotain tuloksia olisi jo pitänyt näkyä, tai ainakaan painon ei olisi pitänyt nousta.

Apuja, pls!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu