Minkä ikänen

kyseessä tässä tapauksessa?Olimme Ruotsin
puolella metsänistutustöissä ja kartasta
löysimme sopivan kävelymatkan päässä olevan
järven.Niin me sitten lähdimme taivalta
kulkemaan,kunnes tulimme erään kukkulan laelle
jossa huomasimme nämä symmetriset kuviot..
ihan kuin rakennuksien "pohjia" sammaleen peitossa.Parhaiten niitten kuvaaminen onnistuu
kai seuraavasti..halkastaan tukkeja ja asennetaan ne suorakaiteen muotoihin muutamaan
kohtaan ja sen jälkeen vedetään paksu sammalmatto koko komeuden päälle niin että ei
erota kuin pienen kohoaman niiltä kohdin missä
tukin puoliskat kulkee.Ja paikalta löytyi vielä
"onkalo" johon oli tuotu irtokiviä ja rakennettu jonkinlainen "piippu" ,ihan selvästi siellä
tulia oli pidetty.Karttahan oli merkitty aika
paljon muinasmuisto paikkoja,muttei tätä..osalla
tuli käytyäkin,enimmäkseen ne oli kivistä ladottuja hautaröykkiöitä.
151348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

luulisin. Tuon kuvauksen perusteella heittäisin, että 50-500 vuotta vanhoja jäänteitä. Kyseessä ilmeisesti Pohjois-Ruotsi? Kertoisitko vielä lisää tuosta "piipusta"? Entä kasvoiko rakkennelmien päällä puuta vai oliko aukko siinä kohdalla?

Äänestä
  • kyseessä,Sundsvallista vähän reilu 100km
    sisämaahan päin Mellansjön(pieni paikka) lähistöllä.Ainakin rakennelmien luona oli
    aukeeta."Piippu" näytti kuin olisi osaksi
    isompaa lohkaretta käytetty hyväksi sillä lailla
    että takaseinä ja osa sivua oli tuota
    isoa lohkaretta ja loppu olisi pienemmistä
    kivistä koottu..tila/onkalo jossa se sijaitsi
    näytti sortuneelta,mutta tulisijan lähellä
    oli aukko josta hyvin pääsi kurkkimaan sinne.
    Annoimme mielikuvituksen lentää siellä kukkullalla istuessamme..nyt oli vaan suota ja pieniä suolampia kukkulan ympärillä,mutta näki
    selvästi että isompi järvi oli ennen muinoin
    kiertänyt kukkulan kärjen ja varmaankin ollut
    hyvä kalastella ja tämän järven toiselle puolelle olivat käyneet hautaamassa jonkun
    kuolleen..nimittäin siellä oli tämmöinen kivihauta.Näissä metsänhoitohommissa näkee
    paljon kaikkea,pikkuisen jäi kuitenkin harmittamaan kun ei tehty löydöstä ilmoitusta.

    Äänestä

  • Käpymäki kirjoitti:

    kyseessä,Sundsvallista vähän reilu 100km

    Lienee joku vanha torppa. 1800-1900-luvulta. Tuskin liittyy röykkiöhautaan, ellei se kiviröykkiö sitten ole peltoraunio.

    Äänestä

  • luulisin kirjoitti:

    Lienee joku vanha torppa. 1800-1900-luvulta. Tuskin liittyy röykkiöhautaan, ellei se kiviröykkiö sitten ole peltoraunio.

    kun sekin sijaitsi kukkulan laella (eri kukkulan
    kuitenkin).

    Äänestä

  • sen että siinä "piipussa" ei näkynyt mitään
    muurauslaastia.Ja kivijalan puutuminen "rakennuksista" ehkä auttaa hieman määrittämään ikää.Vielä kun ajattelee että ne
    rakennukset sijaitsivat kukkulalla,niin eikös
    niitten pitäisi säilyä pitempään (tuuli pääsee
    kuivattamaan,vesi ei jää makamaan ja aurinkokin
    pääsee paistattelemaan joka suunnasta),nyt
    kuitenkin jo melkein kokonaan hävinneitä.

    Äänestä

  • Käpymäki kirjoitti:

    sen että siinä "piipussa" ei näkynyt mitään
    muurauslaastia.Ja kivijalan puutuminen "rakennuksista" ehkä auttaa hieman määrittämään ikää.Vielä kun ajattelee että ne
    rakennukset sijaitsivat kukkulalla,niin eikös
    niitten pitäisi säilyä pitempään (tuuli pääsee
    kuivattamaan,vesi ei jää makamaan ja aurinkokin
    pääsee paistattelemaan joka suunnasta),nyt
    kuitenkin jo melkein kokonaan hävinneitä.

    1700-lukuakin. Sielläkin päin ensimmäiset savupiiput rakennettiin mökkeihin varmaan 1700-luvulla. Alkuvaiheessa ne olivat pelkistä kivistä tehtyjä.

    Jos kyseessä ei kuitenkaan ollut piippu vaan romahtanut kiuas niin silloin kyseessä voi olla pari sataa vuotta vanhempikin raunio.

    Tuo paikka taitaa sijaita aikalailla saamelaisalueen rajoilla, joten voihan se olla muinainen saamelaisten talvikyläkin. Tarkennatko vielä, että kuinka korkea se kivikasa oli?

    Äänestä

  • no voi se olla kirjoitti:

    jäljellä 130-150cm.Piipun leveni alaspäin
    menessä aika reippaasti.

    Äänestä

  • Käpymäki kirjoitti:

    jäljellä 130-150cm.Piipun leveni alaspäin
    menessä aika reippaasti.

    Oliko siinä yksi vai useampia rakennuksen pohjia? Oliko vain yhdessä tulisija? Minkä kokoisia suurin piirtein?

    Äänestä

  • kysymyksiä kirjoitti:

    Oliko siinä yksi vai useampia rakennuksen pohjia? Oliko vain yhdessä tulisija? Minkä kokoisia suurin piirtein?

    2 mahdollisesti 3 pohjaa,ei isoja 3 X 4metrisiä,
    mutta Tulisija/piippu ei sijainnut niissä vaan
    vähän erillään ja tosiaan siellä piipun tyvessä
    oli vähän isompi aukko jossa näitä tulia oli
    pidetty.Tuo piipun sijainti on vähän vaikea
    kuvailla..vähän niinkuin osaksi kivestä tehty kumpu joka on suuremmaksi osaksi sortunut.

    on ihan eria asia. Minä kun luulin, että tulisija oli raunion sisällä. Voihan sitten olla paljon vanhempaakin tavaraa. En kyllä saa oikein minkäänlaista mielikuvaa tuosta tulisijasta, joten en osaa arvioida sitä enempää. Mutta varmasti kiinnostava kohde ja ehdottomasti muinaisjäännös (vaikken Ruotsin lainsäädäntöä ihan tarkkaan tunnekaan).

    Äänestä

  • sehän kirjoitti:

    vaikea kuvailla.Menisiköhän hirveästi pieleen
    arvio jos sen paikan yhdistää niihin kiviröykkiöhautoihin,nimittäin niitten yhteenkuuluvuus tuli mieleemme siellä paikalla
    ollessamme.Pitääpä seuraavan kerran sielläpäin
    ollessamme käydä kurkkaamassa,että vieläkö on
    saanut olla rauhassa ja jos on pitääkin sitten
    jo ilmoittaa eteenpäin asiasta.

    se piippu mitenkään liittyisi muinaiseen raudanvalmistukseen? Alkeellinen masuuni, jossa veto saatu aikaan sopivansuuntaisesta tuulesta?

    Äänestä

  • sitroen. kirjoitti:

    se piippu mitenkään liittyisi muinaiseen raudanvalmistukseen? Alkeellinen masuuni, jossa veto saatu aikaan sopivansuuntaisesta tuulesta?

    tuohonkin jotain..tämä piippu/tulisija
    sijaitsi sen kukkulan tasanteen korkeimalla kohdalla ja lähellä kukkulan laen reunaa.

    Äänestä

  • Käpymäki kirjoitti:

    tuohonkin jotain..tämä piippu/tulisija
    sijaitsi sen kukkulan tasanteen korkeimalla kohdalla ja lähellä kukkulan laen reunaa.

    nimittäin esimerkiksi viikinkiajalla rautaa valmistettiin kuilu-uuneissa. Niistä juttua esim. täältä:
    http://www.arkeologi.uu.se/ark/education/CD/Cuppsats/Beckholmen.pdf
    Näissä on kai kuitenkin yleensä ollut jonkinlaista savea tiivisteenä. Löytyisikö tuolta linkin takaa jotain mikä voisi muistuttaa kuvailemaasi kivirauniota?

    Äänestä

  • kävi mielessä kirjoitti:

    mutta siellä sivulla 33 olleen suppilomallisen
    uunin ja kummun yhdistelmä voisi jopa osua
    lähelle..olisikohan tämä savi ajan saatossa
    voinut ruveta näyttämään lohkaremaisilta
    isommilta kiviltä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

asutus voi kirjoitti:

kyseessä tässä tapauksessa?Olimme Ruotsin
puolella metsänistutustöissä ja kartasta
löysimme sopivan kävelymatkan päässä olevan
järven.Niin me sitten lähdimme taivalta
kulkemaan,kunnes tulimme erään kukkulan laelle
jossa huomasimme nämä symmetriset kuviot..
ihan kuin rakennuksien "pohjia" sammaleen peitossa.Parhaiten niitten kuvaaminen onnistuu
kai seuraavasti..halkastaan tukkeja ja asennetaan ne suorakaiteen muotoihin muutamaan
kohtaan ja sen jälkeen vedetään paksu sammalmatto koko komeuden päälle niin että ei
erota kuin pienen kohoaman niiltä kohdin missä
tukin puoliskat kulkee.Ja paikalta löytyi vielä
"onkalo" johon oli tuotu irtokiviä ja rakennettu jonkinlainen "piippu" ,ihan selvästi siellä
tulia oli pidetty.Karttahan oli merkitty aika
paljon muinasmuisto paikkoja,muttei tätä..osalla
tuli käytyäkin,enimmäkseen ne oli kivistä ladottuja hautaröykkiöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu