En voi ymmärtää millä perusteilla Halme saa ja edes kehtaa ottaa valtion maksamaa eläkettä. Mielestäni siihen pitäisi olla edes pienetkin perusteet, ei luulisi että sairasloma eduskunnasta olisi peruste eläkkeelle. Muutahan se ei siellä ole tehnyt.
Tony Halme
epäuskoinen
242141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ja heti pääsee eläkkeelle, kun itse ekan kerran yrittää!
Sitten on niitä, jotka on oikeasti tosi sairaita, eikä pääse millään sairaseläkkeellekään, vaikka ois pää kainalossa suurinpiirtein!
Älä tuomitse, asioista joista et tiedä itse mitään. Mies joi sellaisen satsin huumeita ja viinaa. Että tuli neurologisesti sairaaksi. Tuskinpa on työkykyinen, kun eläkkeellekin pääsi. Ja varmasti olisi mieluummin terve mies, ja jataisi nyrkkeilyään
Halme tuskin olisi itsekään myöntänyt itselleen eläkettä jos häneltä olisi asiaa kysytty hänen edsustajanuransa alussa.
Halme ei armahda ketään, mutta Halme kyllä armahdetaan.
Ei Halme ole tyhmä. Ne ovat tosi tyhmiä, jotka tarjosivat Halmeelle hyvää palkkaa ja nyt hyvän eläkkeen. Siis Halmetta äänestäneet luuserit.
Ei Halme mikään erikoistapaus ole. Kansanedustajat kun saavat itse päättää eduistaan, ja niin he ovat todellakin tehneet vuosien varrella. Kansan "edustajat"...
tuntea tuo kaveri sen verran, että ei jäänyt normaalina ihmisenä muistoihin. tai sen takia jäikin muistoihin, kun oli mikä oli. ja tästä on jo pitkä,pitkä aika.
sitten vielä huumeet päälle, soossi tuli niillä valmiiks. yäk.
Maallikon on varmaan vaikea ymmärtää asoita mistä ei ole perillä.
Ihan vaan tiedoksi että vakuutusyhtiö myöntää työkyvyttömyys eläkkeen jos on myöntääkseen.Siihen ei vaikuta oletko ollut eduskunnassa tai missä muussa työpaikassa.Sama ruljanssi on edessä kaikilla jotka eläkettä hakevat ja eläkkeelle pääsy vaatii useita B-todistuksia ja mahdollisesti myös E-todistuksen jotka on halmeen tapauksessa todennäköisesti neurologian erikoislääkäri jota puoltaa useita muita neurologisesti tehtyjä tutkimuksia sekä neuropsykologi.Kehtaamisella tässä tapuksessa ei ole mitään tekemistä.Eli ilman perusteita ei kukaan suomessa saa työkyvyttömyys eläkettä.
tiedän ja siksi ihmettelen mihin unohtui nämä:
1.Työkykykartoitus.
2.Kuntoutus.
3.Uudelleen koulutus.
Noista suurimman osan joutuu nämä "maallikot" käymään läpi ja vielä sen jälkeenkin tappelemaan etuuksistaan.
Lisää "maallikoiden" ongelmista voi lukea täältä:
http://www.blogilista.fi/info.php?id=8541
(klikkaa Oikeusturvan ajankuvaa -valkoinen teksti sinisellä pohjalla).
Otetaan esimerkki:
jäät auton alle ja saat vakavan aivovamman.
Nuo kaikki alla mainitut asiat käydään läpi mutta jos vamma on riittävän vakava ja ei ole mahdollisuuksia kuntouttaa tai uudelleen kouluttaa on kaikilla mahdollisuus päästä työkyvyttömyys eläkkeelle.Aivovamma ei usein näy päällepäin.
käy tuolta lukemassa jos selkiäis mistä voi olla kysymys -jo lyhyt tajuttomuus merkitsee aivovammaa
www.aivovammaliitto.fi
http://www.aivovammaliitto.fi/aivovammat/
VAIKEASSA AIVOVAMMASSA potilas on puolen tunnin kuluttua vammasta edelleen tajuton, tai hänen muistiaukkonsa kestää yli viikon. Samoin vammaa pidetään vaikeana, jos se on edellyttänyt neurokirurgista leikkausta. Vaikeasta vammasta jää lähes aina pysyviä oireita, mutta oireettomaksi toipuminenkin on joskus mahdollista. Jos potilas on yli viikon tajuttomana tai hänen muistiaukkonsa kestää yli kuukauden, vammaa pidetään erittäin vaikeana. Tämän asteisesta vammasta oireettomaksi ei käytännössä toivu kukaan, ja pieni osa saattaa jäädä pysyvästi tajuttomaksi.
(Lähde: Avainasiaa aivovammasta, neurologi Olli Tenovuo)
moraalista. Sitä paitsi tuskin on niin aivokuollut ettei johonkin työhön pysty kun pystyy etujaankin ajamaan.Toisekseen pitää ottaa huomioon ,että se on itse aiheuttanut sairautensa viinalla ja hormooneilla ja ties millä mömmöillä. Siinäkin olet väärässä ettei suomessa kukaan pääse eläkkeelle ilman perusteita. Minä tunnen muutamia tapauksia jossa terveet miehet saivat eläkkeen tutun lääkärin ansiosta. Ainakin 30v. jo eläkkeellä ja reippaana raitilla trampataan. Että silleen.
En nyt ryhdy nimeltä mainitsemaan kansanryhmää joka melkein on pääsääntöisesti eläkeellä.
Mikäli itse aiheuttaa itselleen aivovamman vaikka olisi humalassa kaatumalla polkupyörällä on jokaisella suomen kansalaisella samat oikeudet työkyvyttömyys eläkkeeseen.
Paikkakunta vaikuttaa varmaan myös asiaan jonkin verran koska päävammoihin perehtyneet neurologit jotka tekevät lausuntoja vakuutusyhtiöille ovat isoissa kaupungeissa.Vakuutusyhtiön tai kelan lääkäri päättää työkyvyttömyys eläkkeestä olet sitten siivooja ,putkimies tai kansanedustaja.Se oletko humalassa tai jonkun muun aineen vaikutuksen alainen loukkaantuessasi ei vaikuta millään tavoin päätökseen.Tämä on hyvä muistaa jos ajattelee että voi myös itsekin joskus kaatua ja lyödä päänsä.Työkyvyttömyys eläkkeellä saa tehdä töitä jonkin verran mutta jos tulot ylittävät määrätyn rajan eläke loppuu automaattisesti.Eli älä turhaan kadehdi ihmisiä jotka ovat joutuneet jäämään pois työelämästä vastoin tahtoaan.
veruke sille ettei halua, tajua tämän yhteiskunnan mädännäisyyttä? ja edes keskustelua herättämällä saada pohtimaan asioita. koska siihen se menee ,että köyhiä ja muuten huono-osaisia kyykytetään tulevaisuudessa vielä enempi. esim. hoitoja priorisoimalla.muuten kuinka hyvin tunnet halmeen , että tiedät hänen työhalunsa? ja jotka ovat eläkkeensä ansainneet siinä ei ole mitään kadehtimista.
"Se oletko humalassa tai jonkun muun aineen vaikutuksen alainen loukkaantuessasi ei vaikuta millään tavoin päätökseen".
Ihan varmasti vaikuttaa vak.yhtiön päätökseen, jos ole humalassa tai muitten aineiden alaisena törttöillyt.
Vai olisiko sinulla antaa kenties linkkiä johonkin oikeuden päätökseen, jossa vak.yhtiö on hävinnyt ko. syiden takia????
ps. onko valtionkonttori sama asia kuin vak.yhtiö???????????`????
kysymys.
Itsekin olisin mielummin työelämässä antsaitsemassa oman elantoni, kuin kotona sairaana kipuja kärsimässä ja vak.yhtiön maksamalla eläkkeellä.
Kotona alkaa seinät kaatumaan päälle ja mitään ei oikeastaan kykene tekemään - eli mielummin työelämässä vaikka vittumaisen pomon alaisena.
mutta uskoisin minulla olevan enemmän tietoa noista aivavammoista kuin sinulla.
Koska olen epileptikko, niin olen suhteellisen hyvin perillä aivojen toiminnasta ja koska kohtaukseni ovat 99%:n varmuudella GM-kohtauksia, niin tiedän millaista haittaa tekevät sekä aivoille että sydämelle.
Eläkepäätökseen (josta kai oli puhe) ei vaikuta se, millä mekanismilla ja missä olosuhteissa eläköitymisen aiheuttava tauti/vamma on tullut. Valtiokonttori hoitaa valtion palveluksessa olevien henkilöiden sairaus- ja eläketurvaa vakuutusyhtiöiden tapaan. Tekee paljon muutakin.
Viime viikolla juttelin erään neuropsykologin kanssa jonka asiakkaina on pääasiassa aivovamman saaneita .
Liikenne onnettomuuksissa on kuulemma vakuutusyhtiö antanut kielteisiä päätöksiä eli henkilö ei ole saanut korvausta mikäli on esim.ollut humalassa-rattijuoppo.
Sama neuropsykologi ei pitänyt halmeen tapausta mitenkään ihmeellisenä - viittaan jo mainittuun aivovamma teoriaan.
Mitään linkkiä ei ole laittaa mutta hyvä ystäväni kaatui pyörällä vahvassa humalassa ja sai aivovamman .Päällepäin ihan normaalin näköinen mutta kuten jo mainitsin aivivamma ei näy välttämättä päällepäin.Hän sai täyden työkyvyttömyys eläkkeen vakuutusyhtiöltä.Siksi tämä asia minua kiinnostaa lähinnä.Omalta osaltani lopetan tämän kirjoittelun tähän.Uskon tosiaan että on raskasta olla pois työelämästä mikäli olisi haluja mutta ei pysty.Asioista tässä vaan annetaan erilaisia näkemyksiä -ei sen kummempaa .Koita jaksaa
TH oli pitkään syvästi tajuton ja teho-osastokunnossa. Ihme, että kuntoutui noinkin hyvin. Kyllä seuraamuksien täytyy olla aika vakavia, kun ei kelpaa enää edes kansanedustajaksi, ministeristä puhumattakaan... Ja kansanedustajilla on jostakin syystä tavanomaisesta poikkeavat edut myös eläkkeen suhteen.
joka oli otettu Asikaisen ottelun aikaan, niin ei kovin sairaan näköinen ollut.
Sairaampiakin kuntoutetaan ja uudelleen koulutetaan -tosin heistä suurin osa joutuu valmistuttuaan kortistoon.
suoraan. olet toisen vakuutusyhtiön eläkelääkäri !
mitäpä niitä papereita turhaan täyttelemään silmänlummeeksi, valokuva riittää.
ja pahasti.
Itse olen tuon kaiken läpi käynyt ja taistelen edelleen vak.yhtiötä vastaan.
Kuntoutuksessa/kartoituksessa/opiskelussa ollessani näin useita henkilöitä joiden ei olisi edes pitänyt olla siellä, mutta vak.yhtiön/kelan mielestä olivat liian terveitä eläkkeelle.
Vai mitä sanot 56-vuotiaasta mieshenkilöstä, jolla molemmista polvista puuttui kierukat ja selässä kolme nikamaa hankasi toisiaan.
Säryt mahtavat, mutta kelan mielestä vielä uudelleen koulutettavissa.
Miehen työkuntoa tutkittu kolmessa eri paikassa ja suositus eläkkeelle, mutta sehän ei kelalle kelvannut ja lähettivät vielä neljänteen paikkaan.
Tuskinpa niitä eläkepäätöksiä valokuvan perusteella tehdään. Esim. neurologiset sairaudet eivät näy kovin helposti valokuvissa, ei aina edes röntgenkuvissa. Mistä sinä tiedät TH:n sairauden asteen?
KATEUDELLA ON MONET KASVOT.
Halme arvosteli julkisesti silmäätekeviä, johan sitä joutuu eläkkeelle vähemmästäkin.