Olen viime aikoina miettinyt onko ihmisellä omaa tahtoa. Jos ihmisellä ei ole materiaalisista aivoista rippumatonta sielua ja jos kaikki ajatukset ovat sähkömagneettisia impulsseja ja tunteet kemiaa, niin missä on ihmisen persoonallisuus? Onko ihminen vain tietynlainen robotti, jonka aivot interaktioivat ympäristön kanssa?
Kun ajatus tulee tietoisuuteen sitä edeltää aivoissa synapsien välinen impulssi aivoissa. Ajatuksia ei näin ollen siis voi kontrolloida? Voidaan tietenkin ajatella, että vaikka ajatuksia ei voisi kontrolloida, niin tekoja voisi. Kuitenkaan ei ole yhtään tekoa ilman impulssia.
Nämä ajatukset ovat viime aikoina ahdistaneet minua aika lailla. Jos jollain on nevoja näiden ongelmien ratkaisemiseksi ja todistus ihmisen persoonallisuuden olemassaolosta olisin kovin kiitollinen.
Kun ajatus tulee tietoisuuteen sitä edeltää aivoissa synapsien välinen impulssi aivoissa. Ajatuksia ei näin ollen siis voi kontrolloida? Voidaan tietenkin ajatella, että vaikka ajatuksia ei voisi kontrolloida, niin tekoja voisi. Kuitenkaan ei ole yhtään tekoa ilman impulssia.
Nämä ajatukset ovat viime aikoina ahdistaneet minua aika lailla. Jos jollain on nevoja näiden ongelmien ratkaisemiseksi ja todistus ihmisen persoonallisuuden olemassaolosta olisin kovin kiitollinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
On olemassa sanonta: "Me olemme kokemustemme summa".
Jos poltat kätesi kuuman levyn yllä, yleensä ihminen oppii, että ei kannata pistää kättäänsä kuumalle levylle. Mutta hetkinen, miksi ihminen pisti kätensä kuumalle levylle ylipäänsä? Ja miksi hän ei halua, että hänen kätensä palaa? Tästä huomaamme, että ihmisellä on myös sisäänrakennettuja toimintamalleja, eli vaistoja: uteliaisuus ajoi ihmisen koskettamaan kuumaa levyä, ja itsesuojeluvaisto estää häntä polttamasta kättään uudestaan.
Ihmisellä on siis sisäisiä ja opittuja toimintamalleja. Niiden pohjalta kaikki päätökset syntyvät. Onko ihminen niiden vanki? Tietyssä mielessä voisi ajatella niin.
Miten vapaan tahdon nyt sitten tahtoo määritellä...
Moraali on varmaankin yksi asia, joka puhuu robottikäsitystä vastaan. Toisaalta moraalin kehitys on vahvasti ympäristöön sidottu kuten esimerkiksi susilasten tapaukset osoittavat. Erityisesti näissä tapauksisaa sisäsyntyisen moraalin olemassaolo tulee kiistanalaiseksi.
Terve ihminen pyrkii näkemään ympärillään tietynlaista harmoniaa, kauneutta ja pyrkii siten käyttäytymisellään ohjaamaan itsensä ja ympäristönsä vuorovaikutusta harmoniaa, symmetriaa, tai estetiikka rakentavaksi ja ylläpitäväksi kokonaisuudeksi. Monilla elämän osa-alueilla voi henkilö tulla ottaneeksi harha-askelia, tietämättömyyden tai vaikkapa voimakkaiden tunnereaktioiden seurauksena, jotka ovat kokonaisvaltaisen harmonian kannalta epäedullisia. Korkean moraalinkin omaava ihminen voi käyttäytymisellään osoittaa, että moraali näyttää olevan enemmän opittu, kuin sisäsyntyinen elämää ohjaava arvo.
Ihmisiä on erilaisia, sillä yhden helvetti on toisen taivas. Toiset nauttivat esimerkiksi sellaisesta kivusta, mikä voisi pahimmillaan koitua jopa jonkun toisen kohtaloksi. Kaiken tämän takana on kuitenkin eriasteinen tyydytyksen tarve, joka täyttyessään kuvataan yläkäsitteellisesti nautinnoksi.
Joidenkin ajattelutapojen mukaan ihmisen elämässä sekä kokonaisvaltaisesti, että osiinsa pilkottuna "matka on päämäärää tärkeämpi". Voidaan ajatella, että esimerkiksi työn tekeminen on palkan saamista merkittävämpää, syöminen itsessään on nälän tyydytyttämistä nautinnollisempaa tai vaikkapa mietiskely itseisarvona ajaa sen aikaansaamien vaikutusten ohitse. Sama pätee myö elämiseen ylipäätään: elämä on tärkeää, ei niinkään se millaiseksi kukin sen rakentaa.
Loppujen lopuksi ihminen pyrkii kaikessa tyydytykseen. Aistimellinen signaalinkäsittely ohjaa ihmistä persoonallisten tottumusten mukaisesti kohti nautintoa, syntyipä se sitten filosofiasta, urheilusta tai vaikkapa syvästä uskonnollisesta kokemisesta. Kasvuympäristö ja perimä muokkaavat ihmisen persoonan, joka elämän myötä kehittyy itseohjatusti yhdessä ympäristön kanssa. Olemme siis halujemme orjia, joskin tiedostaminen voi loiventaa reaktioitamme.
Ensinnäkin haluan sanoa kiitokseni kaikille vastaajille
Alkoi tulla tunne, että sekoan näihin kysymyksiin, kun ei ole juuri filosofiasta kiinnostuneita kavereita ja näitä asioita päässä liiaksikin pyörittelee.
Lähtökohtani oli juuri Yusan mainitsema biologis-fysikaalinen tarkastelutaso.
Ajatuksen pohjana toimii oletus, ettei aivoissa ole mitään substanssia tai laitetta, joka tekee oman tahdon alaisen päätöksen. Impulsseilla en siis tarkoittanut vain esimerkiksi yhtä ajatusta tai aggressiota, joka puhkeaa tietoisuuteen, vaan näen myöskin sen niin, että ns. päätökset reagoida impulsiin ovat myös impulsseja. Ehkä suurin kysymys onkin dilemma siitä kumpi on ensin impulssi vai tietoinen päätös.
Kun aivot ovat evoluution myötä tarpeeksi kehittyneet on jostain syystä syntynyt tietoisuus ihmisen mieleen. Nykytiede ei ole vielä selvittänyt syytä miksi, mikä vaikeuttaa luonnollisesti myös oman tahdon problematiikkaa.
Kysymystä voi lähestyä holisistisesti jolloin voidaan ajatella, että vaikkei aivoissa ole mitään substanssia joka kontrolloisi impulsseja tietoisuus itsessään on enemmän kuin synapsien ja impulssien summa ja irtautunut materiaalisista aivoistaan ja pystyy kontrolloimaan niitä.
Toisaalta voidaan ajatella myös että tietoisuus on seurausta synapsien välisistä impulsseista ja jokainen impulssi aiheuttaa heijastuman tietoisuuteen. Näin ollen myös ns. päätökset ovat impullseja, jotka heijastuvat tietoisuuteen päätöksenä. Aivot interaktioivat ympäristön kanssa ja tietoisuuteen muodostuu illuusio, että se itse on tehnyt päätöksen riippumatta materiaalisista aivoista.
Kiitokset myös Xbertin Greyhawkin ja Serurun vaisto - ja moraaliteorioille, jotka laajentavat katsontakantaa käyttäytymis ja moraalifilosofian puolelle. Ehkei tätä asiaa pystykään lähestymään ainoastaan biologis-fysikaalisesta lähtökohdasta. Psykologiallakin olisi varmasti sanansa sanottavana tässä pohdinnassa.
Summa summarum. Päädytään muna vai - kana dilemmaan. Kumpi siis kontrolloi kumpaa? Tietoisuus aivoja vai aivot tietoisuutta? Voiko tällaista erottelua tehdä? Mitä mieltä olette?
Kysymys linkittyy hyvin pitkälle siihen voiko tietoisuus kontrolloida aivoja. En tiedä onko asiasta tehty tieteellisiä tutkimuksia. Onhan aivoja tutkittu aika lailla. Käsittääkseni siinäkin ollaan vielä täysin alkutekijöissään. Asian analysoiminen johtaa kuitenkin vain kehäpäätelmään. Oliko tämä ajatus tietoisuuteni tuote vai impulssi aivoissani, joka siten heijastui tietoisuuteen. Kaikille ihmisille tulee ajatuksia, joita sitten ihmettelee, että miksi niin ajatteli. Myös muutkin ihmiset ahdistuvat ja ahdistuneen mieli luo lisää ahdistavia ajatuksia, jotka sitten taas ahdistavat lisää. Jos tietoisuus kontrolloisi aivoimpulsseja, se ajattelisi positiivisia asioita myös ahdistuksen koittaessa, jolloin ihmiset eivät vajoaisi pitkäaikaiseen masennukseen, sillä ei kai kenenkään mieli halua olla ahdistunut. Tämä tuntuisi viittaavan siihen, että impulssit tapahtuvat aivoissa, jotka sitten heijastuvat tietoisuuteen. Ei ihme, jos olet ahdistunut kun tällaisia mietit. Ihmisen tietoisuudelle on tärkeää, että sillä on jonkinlainen käsitys itsestään. Oli se illuusiota tai ei. Kysymys on liian vaikea tämänhetkisen ihmiskunnan vastaamiseki. Tässäkin debatissa keskustelu siirtyi moraalifilosofiaan, vaikkei sillä ole mitään tekemistä alkuperäisen kysymyksesi kanssa. Yritä olla miettimättä asiaa, niin pääset helpommalla. Tai vaihtoehtoisesti toivo, että aivosi alkavat tuottaa sellaisia impulsseja, jotka tekisivät sinut onnelliseksi eikä ahdistuneeksi.
Sitä mitä kutsutaan innoituksen silmänräpäykseksi tai pyhityksen tuokioksi ja hengen heräämimiseksi ei ole mitään muuta kuin älyn vapautumista tahdon palveluksesta, niin kauan kuin tämä tahdosta vapautuneena ei nuku laiskana vaan on toimiva lyhyen tuokon oma ehtoisesti ja yksin, silloin älystä tuilee maailman kirkas kuvastin ja sen puhtaus on mitä suurin. sitä vastoin missään tarkoituksellisessa ajattelussa älyn ei ole vapaa kun tahto ohjaa sitä ja sanelee sen teeman. tahto on vapaa ja perusteeton, olio sinänsä, absoluuttisesti selittämätön, taipumus, halu, persoona, ja joka vaikuttaa kaikissa luoonvoimissakin, kovuutena, kimmoisuutena läpäisemättömyytenä, putoamistahtona, kasvissa ärsykkeen muodossa, eläimillä havainnollisena motiivina ja ihmisellä ajateltuna motiivina, jonka ei tarvitse olla mitään nykyistä ja todellista, kuten ei jumalakaan, sisältyen yksin toimivan henkilön aivoihin käsitteenä, ajatusyten kamppaillessa keskenään voimakkaamman ajatuksen viedessä voiton. Tahto ei ole tiedoitsemisen ja elämän pintailmiö vaan elämä itse on tahdon ilmiö, Ei ole mayteriaa ilman tahdon ilmausta. Tahtoa on olioissa kaikki se mikä tiedoitaan empiirisesti, mikäli ne ovat a priori märiteltävissä ne jäävät mielteena alueelle joissa ei ole empiiristä sisällystä.
Näin on varmasti tähtien sodassa, muttei todellisessa maailmassa. Tarinasi on ihan hieno, mutta se sopii paremmin runokirjaan. Ehkä sitä voi filosofiaksikin kutsua, mutta alkuperäisen kysymyksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Nope!
Kuinka kysymys vapaan tahdon olemassaolosta voidaan muodostaa, jos sellaista ei ole?
Mitä tahansa voi tapahtua ilman 'vapaata tahtoa'.
Maailmassa jossa ei ole vapautta ei suinkaan tapahdu mitä tahansa vaan ainoastaan se minkä on pakko tapahtua.
Jos kysymys vapaasta tahdosta ei ole maailmaan vaan tietoisuuteen sijoittuva ongelma, silloin ongelma on itse tietoisuus, jossa kysymysta ja vastausta ei voida erottaa toisistaan.
Kysymys ja vastaus ovat tietoisuuden kategorioita. Ne elävät toistensa ehdoilla.
"Maailmassa jossa ei ole vapautta ei suinkaan tapahdu mitä tahansa vaan ainoastaan se minkä on pakko tapahtua."
Aivan, tämän kaiken, kysymyksineen ja vastauksineen, on pakko tapahtua.
Kysymys ja vastaus ovat olemassa vain tietoisuuden kategorioina. Jos voit todentaa mittalaittein niiden olemassaolon ilmiöinä maailmassa, teet ennennäkemättömän löydön.
"Maailmassa jossa ei ole vapautta ei suinkaan tapahdu mitä tahansa vaan ainoastaan se minkä on pakko tapahtua. "
Mitä ovat tässä "vapaus" ja "pakko". Missä on tässä dikotomiassa "satunnaisuus"?
Siis onko pakosta riippumaton satunnaisuus vapautta?
Minä ainakin oletan, että ihmisen "vapaat" päätökset ovat kvanttikohinan tuotetta, eli puhdasta satunnaisuutta.
"Minä ainakin oletan, että ihmisen "vapaat" päätökset ovat kvanttikohinan tuotetta, eli puhdasta satunnaisuutta. "
Juuri näin. Kohina tosin näyttäytyy meille toistaiseksi satunnaisena puuttellisen havainto- ja päättelykapasiteettimme vuoksi.
"Kysymys ja vastaus ovat olemassa vain tietoisuuden kategorioina"
Kuten myös käsite "vapaa tahto".
"Kohina tosin näyttäytyy meille toistaiseksi satunnaisena puuttellisen havainto- ja päättelykapasiteettimme vuoksi."
Havainto- ja päättelykapasiteettimme ei voi olla puutteellinen.
Paremminkin voidaan sanoa, että se, mitä ei voida ajatella, ei pidäkkään voida ajatella, sillä se olisi ruumiin ulkopuolinen tapahtuma.
Käsite "vapaa tahto" on olemassa vain tietoisuudessa. Entä mistä muodostuu käsitesisältö "pakolle" eli determinismille? Muodostuuko se maailmassa, jota kuvataan tiedollisilla käsitteillä, kuten syillä ja seurauksilla? Maailmassa, missä subjektiivinen tekijä eliminoidaan suorittamalla mittauksia, jne.
Kerro mitä "pakko" pitää sinun mielestäsi sisällään. Voitko tehdä sen niin ettet käytä määritellessäsi mitään maailmaa kuvaavia käsitteitä, tai mitään mikä ei jää pelkästään tietoisuuden piiriin.
>> Kohina tosin näyttäytyy meille toistaiseksi satunnaisena puuttellisen havainto- ja päättelykapasiteettimme vuoksi.
Kas vain. Miksi kehittäisimme "havainto- ja päättelykapasiteettia", jos tiedämme jo mitä kehitys tuo tullessaan?
Oliko käsitettä satunnaisuus nykyisessä merkityksessään olemassa ennen kuin hiukkasfysiikan mittauslaitteistot kehittyivät? Mistä tiedät mitä käsitteitä tarvitsemme ja syntyy, kun "havaintokapasiteetti" kehittyy?
"Miksi kehittäisimme "havainto- ja päättelykapasiteettia", jos tiedämme jo mitä kehitys tuo tullessaan?"
Emmehän me tietenkään tiedä, voimme vain arvailla.
"Oliko käsitettä satunnaisuus nykyisessä merkityksessään olemassa ennen kuin hiukkasfysiikan mittauslaitteistot kehittyivät?"
Se riippuu satunnaisuuden eri määritelmistä.
"Mistä tiedät mitä käsitteitä tarvitsemme ja syntyy, kun "havaintokapasiteetti" kehittyy?
"
En mistään.
"Havainto- ja päättelykapasiteettimme ei voi olla puutteellinen."
Jos sitä voi kehittää, se voi myös olla puuttellinen.
"Paremminkin voidaan sanoa, että se, mitä ei voida ajatella, ei pidäkkään voida ajatella, sillä se olisi ruumiin ulkopuolinen tapahtuma."
Kuten historia osoittaa, se mitä ei voida ajatella nyt, voidaan ajatella tulevaisuudessa.
Tässä yhteydessä sana "pakko" on kieltämättä harhaanjohtava. Se ei ole pakkoa sanan varsinaisessa merkityksessä koska mitään vaihtoehtoja ei ole. Kyseessä on vain tapahtumien vääjäämätön, joskin näennäinen järjestys ja kulku.
Esim. Block time-käsitteessä asia tulee ymmärrettävästi esiin:
http://en.wikipedia.org/wiki/Block_time
Eli olemme oppineet ajattelemaan asioita, joita ei ole mahdollista ajatella?
Tarkoitat varmaan sitä, että olemme oppineet ajattelemaan sellaisia asioita, joita on mahdollista ajatella, mutta emme ole kuitenkaan niitä ajatelleet.
Sellaisia asioita, joita ei ole mahdollista ajatella, ei tietenkään tulla koskaan ajattelemaankaan.
Kaiken tapahtuman edellytys on tapahtuman mahdollisuus.
Itseasiassa kuitenkin maailmankaikkeuden lakien mukaan kaikki tapahtumat ovat ennalta määrätyt, sillä tapahtuma on sidoksissa maailmankaikkeuden koon kohtaan.
Ihmisellä on valinnanvapaus, mutta tietyillä valinnan mahdollisuuksilla on erilaisia todennäköisyyksien arvoja. Apriorisesti ei mitään arvoja tarvita, sillä on vain kaksi vaihtoehtoa; kyllä ja ei.
Tietyt tapahtumat vain tapahtuvat, toiset taas eivät.
Näin voimme todeta, että ne tapahtumat, jotka tapahtuvat, ovat olleet mahdollisia, tapahtumattomat taasen eivät.
>> Kyseessä on vain tapahtumien vääjäämätön, joskin näennäinen järjestys ja kulku.
Eiköhän ole sama millä nimellä pakkoa nimitetään, samoin on sama minkä teoriarakennelman tai empirian pohjalta se määritellään. Eikö olennaista ole vain että tietoisuuden kategoriat pidetään tietoisuuden kategorioina ja rajataan se maailma mistä subjektiivisuus voidaan empirialla eliminoida. Kun esimerkiksi puhut "tapahtumien vääjäämättömästä järjestyksestä", tietysti "tapahtuma" on tietoisuuden kategoria, eikä todellisuudessa ole mitään alkuja ja loppuja. Mutta kuinka kysymys vapaasta tahdosta ratkaistaan näistä kantimissa?
Palataanko alkuun?
Jos kysymys vapaasta tahdosta ei ole maailmaan vaan tietoisuuteen sijoittuva ongelma, silloin ongelma on itse tietoisuus, jossa kysymysta ja vastausta ei voida erottaa toisistaan.
Kysymys on minulle siinä mielessä vastenmielinen, että sielun olemassaolo sopii minulle mainiosti. Yritin nyt keksiä jonkinlaisen rationaalisen sieluttoman vaihtoehdon, vaikka oikeassa oleminen ei tälläkertaa tärkeältä tunnukaan. Yksi selitys vapaantahdon illuusiolle voisi löytyä kaksinkertaisesta minuudesta. Mikäli oletamme, että kaikki ”vapaastatahdostamme” tekemämme päätökset ovat perusteltavissa, voisimme löytää selityksen. Tällöin kaikki valintamme ovat perustelujensa pakottamia eivätkä suinkaan vapaita. Todellista vapaatatahtoa edustaisi vain valinta, jolle ei ole olemassa perusteluja. Tällaisia valintoja ei kuitenkaan olisi olemassa.(Perustelemattomat teot ovat vahinkoja, mutta tietoinen valinta on ilmeisesti aina sidottu perusteluun.) Perustelut taas syntyisivät satunnaisesti riippuen älystä/tiedosta ja egosta/tunteista, mutta jokaisella valinnalla olisi silti pakottava perustelu. Älyn ja egon ristiriita synnyttäisi illuusion vapaastahdosta. Jos henkilö jättää valitsematta ja väittää sitä vapaaksi tahdoksi, sekin on perustelun pakottama päätös. Vaikkapa henkilön ego esti toimimasta, vaikka järki olisi tähän kehoittanutkin. Henkilön persoona olisi niissä älyn ja egon ominaisuuksissa, joiden synnyttämät perustelut ohjaavat käytöstä.
Esimerkiksi: Henkilön on tehtävä päätös kahden asian välillä. Asia A on rationaalisesti perusteltavissa ja B on selkeästi perusteeton. Jos henkilö on älykäs ja oivaltaa A:n olevan totta, hän todennäköisesti valitsee A:n. Tieto ja ymmärrys vähentää siis satunnaisuutta, vaikkei valintaperuste tapahdukaan yksin tiedon perusteella. Tällöinhän valinta olisi sidottu aina tietoon ja silloin vapaatatahtoa tai edes illuusiota siitä ei olisi. Henkilö voi valita myös B:n, vaikka tietää sen vääräksi. B:n tietoiselle valitsemiselle olisi tällöin myös perusteet, vaikkapa jonkinlainen oma etu. Ihmisiä saattoi liityä pelosta natsipuolueeseen, vaikka pitivät sitä vääränä. B:nkään tietoinen valinta ei siis ole sattumaa, vaan perusteltu.
Mutta ihminen voi myös kapinoida ja hyvistä perusteluista huolimatta, valita uhallaankin sen huonoimman vaihtoehdon. Nyt mukaan astuu ihmisen ego. Egon itsetuhoisuus eli ns.pahuus näyttäytyy tällaisena kapinana. Se että lapsellisen impulssin vallassa teemme jotain mielestämme perustelematonta ja vääräksi tietämäämme, ei suinkaan ole osoitus vapaasta tahdosta. Se on todistus vain lapsellisen voimakkaasta uhmaikäisestä egosta. Voimme siis vaikkapa lyödä vastaantulijaa kadulla ja sanoa teon perusteluksi:”Uhallanikin!”. Kyseessä ei ole osoitus vapaasta tahdosta, joka rikkoo järkiperustelut, vaan lapsellisen voimakkaasta uhmaikäisestä egosta. Teko ei ollut puhtaan vapaantahdon osoitus, vaan seuraus egon impulsseista, joita teon tekijä ei tyhmyydessään itsekkään ymmärtänyt. Vapaatatahtoa tai sen illuusiota olisi siis etsittävä tekojemme motiiveista ja perusteluista.
Älyssämme vaikuttaa kieltämättä tietty satunnaisuus. Monesti älykäs kyllä eräänlaisena pakkona havaitsee asioita, joita tyhmä ei koskaan kykene havaitsemaan, mutta älykäskään ei aina havaitse kaikkia asioita. Älyn määrä ei myöskään ole yksilön tahdon alainen asia. Älyn toiminta siis on satunnaista riippuen sen määrästä. Rationaalisiin perusteluihin vaikuttavien havaintojen todennnäköisyys kasvaa älynkasvaessa.
Tiedon ja rationaalisuuden lisäksi tunteet ja ego liittyvät keskeisesti valintojemme perusteisiin. Valintamme lopputulokseen vaikuttaa kykenemmekö me älyllämme käsittelemään egoamme ja tunteitamme, vai annammeko niiden hallita itseämme. Egosta ja tunteista ei näin ollen ole antamaan vapaatatahtoa. Ego reagoi älynhavaintoihin luomalla älylle sisäisiä ärsykkeitä, tunteita, joilla se pyrkii reagoimaan tapahtumiin älyn ohi ja vaientamaan rationaalisen älyn. Äly taas pyrkii tarkkailijana rationaaliseen lopputulokseen, mutta joutuu luovuttamaan kaikki havaintonsa myös egolle, joka luo näistä havainnoista sisäisiä tunteita, jotka taas pyrkivät syrjäyttämään älyn.
Käsitys vapaastatahdosta voisi liittyä rationaalisen älymme ja egomme sisäiseen taisteluun. Ihmisinä koemme, että vapaallatahdolla voimme valita näiden kahden väliltä. Voimme valita sen mikä on rationaalisesti oikein, tai voimme seurata egomme uhmaa, tekopyhyyttä tai tunteilua. Mikä on sitten se sielu tai illuusio vapaastatahdosta, joka tekee valinnan? Ilmeisesti äly ja ego tekevät valinnan puolestamme. Toinen voittaa aina ja me olemme aina voittajan puolella. Älyllämme on kiistassa ilmeisesti kaksoisrooli. Se on itse kiistakumppani egon kanssa, mutta se on myös eräänlainen kaiken tarkkailija, joka voi oppia ymmärtämään egon primitiivisiä motiiveja. Äly ohjaa rationaalista käytöstä keräämällään tai luomallaan tiedolla. Se kerää tietoa myös itsetarkkailulla egosta ja älystä itsestään. Ego on taas kykenemätön käsittelemään ja keräämään tietoa, sillä se syntyi aikana, jolloin tieto ei ohjannut ihmisen käytöstä vaan omaetu ja tunteet. Ego ei jää kuitenkaan täysin alakynteen, koska se luo sisäisiä tunne ärsykkeitä, jotka älyn on pakko ottaa huomioon siinä missä ulkoinen ympäristö. Mikäli ego onnistuu voimakkaalla tunteella lamauttamaan älyn, ihminen toimii egonsa pakottamana. Mikäli älyn tiedollinen kapasiteetti riittää suitsimaan egoa ja käsittelemään egon luomat tunteet, se voisi ratkaista päätökset rationaalisestí omien kykyjensä mukaan. Äly on kuitenkin toiminnaltaan kovin satunnainen ja vajaa. Se ei ole mikään kaikki tietävä absoluutti, joka havaitsee aina kaiken oleellisen. Näin kokemus vapaastatahdosta olisi sisäinen kokemus rationaalisen älymme ja primitiivisen egomme valtataistelusta. Voittipa kumpitahansa päätöksen, koemme tehneemme päätöksen täysin itse ja käsitys vapaastatahdostamme vahvistuu, sillä skitsofreenisesti olemme itse nuo molemmat kiistelijät. Samoin päätöksemme voi olla täysin väärä, riippumatta siitä kumpi teki päätöksen.
Satunnaisuuden synnyttämä kokemus vapaastatahdosta johtuisi näin ollen eräänlaisesta kaksin kertaisesta minuudesta. Jos meillä olisi vain yksi minä, joka tekisi satunnaisia päätöksiä, emme todennäköisesti kokisi vapaatatahtoa. Pelkällä älyllä tekisimme päätöksiä vain älymme pakottamina ja pelkällä egolla vain egomme pakottamina. Näin emme kokisi päätöksiämme koskaan vapaiksi. Kun ego ja äly molemmat ovat osa minuutta syntyy ristiriitainen satunnaisuus. Molemmat pyrkivät lamauttamaan toisen ja luovat illuusion valinnasta.
Se, että toimimme egon tai älyn pakottamina, ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kyse olisi satunnaisuudesta. Älymme tekee havaintoja satunnaisesti. Se ei siis läheskään aina kykene tai edes osaa toimia. Sitä varten on olemassa ego, joka satunnaisesti tai ehkä jopa aina pyrkii vaikuttamaan tekemisiimme. Ego ei kuitenkaan aina kykene voittamaan älyä, joten sekin on kovin satunnainen käskyttäjä. Tällätavoin, ellemme täysin lamaannu, päätös syntyy aina pakon sanelemana, joko egon tai älyn ohjaamana. Jos ego tai järki eivät perustele oikeaa päätöstä meille lamaannumme. Saatamme tällöin päättää valinnan arvalla, mikä on kovin surkea osoitus vapaasta tahdosta, koska korvaamme todellisen päätöksen egon ja älyn yhteisellä kompromissilla. Päätöksen perustelija ja siten myös tekijä on satunnaisesti ego tai järki luoden käsityksen vapaasta tahdosta, mutta henkilön persoonasta riippuen toinen päättävistä tekijöistä on yleensä todennäköisempi.
Toisaalta herää kysymys, mitä ihmettä oikea vapaatahto sitten olisi? Sillä jos päätöksemme ovat perustelujensa pakottamia riippuen älystä ja egosta, mitä olisi vapaus. Tällöin ainoa vapaastatahdosta syntynyt valinta olisi päätös, jolla ei ole rationaalista tai egoistista perustelua. Muutoin voimme aina väittää teon tapahtuneen satunnaisesti omien sen hetkisten perustelujensa pakottamana. Vapaatahto olisi tällöin tyhjyyden metafora. Tahtomme on vapaata, vain kun olemme vapaita tahdosta. Jos kykenisimme vapauden saavuttamiseksi valitsemaan sen, että emme tahdo yhtään mitään, voitaisiin toki väittää, että tuollakin valinnalla on omat vapaudenvastaiset perustelunsa. Mutta kun tyhjyys saavutetaan, silloin nuo väärät perustelut katoavat. Tyhjyyteen katoavilla väärillä perusteluilla ei siis olisi mitään väliä, mutta toisaalta onko tyhjyydessä ironisesti mitään muutakaan.
Tuli mieleen, että onko meissä sisäänrakennettu tyhjyyden kaipuu? Ikäänkuin sisäisesti ymmärtäisimme kaiken olevan tyhjyyttä ja kaipaamme sitä. Jos vapaantahdon periaate onkin tyhjyyden metafora, onko kaikki abstraktit periaatteemme lopulta vain tyhjyyden metaforia? Eli kaikki tiet vievät Roomaan, kuten sanonta menee. Jokainen rationaalinen abstrakti periaatteemme olisi uusi tie tyhjyyteen. Jälleen toinen vanha sanonta väittää, ettei päämäärä ole tärkeä vaan tie. Jos kaikki abstraktit periaatteet ovat eri teitä tyhjyteen, näin todellakin olisi. Keskusteluun on liittynyt myös se, että olisi olemassa jotain sellaista objektiivista, jota ei voi ajatella(kokea?). Kuullostaa kovasti tyhjyydeltä. Jälleen kerran ainoa mitä voimme tehdä, on koetella rationaalisesti palvelemamme periaatteet, saadaksemme selville, mitkä tiet johtavat perille ja ovat aidosti abstrakteja(tyhjyyden metaforia?) ja silti rationaalisia. Sillä onko meillä vapaatahto ei tällöin olisi merkitystä, jos periaatteemme ovat aitoja ja kestäviä. Vaikka perustelut puhtaan abstraktin periaatteen seuraamiseen eivät koskaan voisi olla vapaantahdon luomia, perillä tyhjyydessä nuo väärät motiivit olisivat merkityksettömiä. Tyhjyys pyyhkii ne pois. Jos vapaatahto ja kysymys ihmisen persoonasta tuottaa ahdistusta, korkeamman puhtaan periaatteen seuraaminen tienä tyhjyyteen saattaisi toimia vaihtoehtona. Älyn materialistinen tietoisuus ja sen luomat materialistiset periaatteet (kapitalismi, kommunismi jne.) näyttävät johtavan vain ihmisten sisäiseen vääränlaiseen tyhjyyteen, joka tuhoaa niin ihmisen kuin planeetan. Sen sijaan älyn abstraktit periaatteet tienä puhtaaseen tyhjyyteen voisivat hyvinkin tuoda ihmisille kaivattua sisäistä eheyttä.