New Era

Siis, tällä palstalla selvästi näkyy, miten auktoriteettiuskovaiset uskovat kaikkeen mikä lehdessä lukee.

Eniten minua säälittää auktoriteettiuskovausten naiveus.

He eivät edes yritäkään ottaa selville asioita vaan perustelevat kantaansa että " kaikki tiedemiehet..."

Ottakaa hyvät ihmiset oikeasti asioista selvää.

Al Goren filmi on hänen tapansa yrittää tienata leipänsä. Ei mikään Jumalan totuus.
11437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Miten asiat oikeasti ovat, kun olet niitä miettinyt.

Äänestä
  • Samaan aikaan teollistumisen aikaan loppui ns. pieni jääkausi. Se oli noin viidensadan vuoden ajan kestänyt kylmä jakso joka alkoi keskiajalla.

    Ennen keskiajan kylmää jaksoa esimerkiksi viikingit asuttivat Gröönlantia. Siellä oli jopa piispanistuin.

    Keskiajan ns. pikkujääkausi tuhosi Gröönlannin viikinkiyhteisön.

    Nykyinen lömpötilan nousu on toipumista tästä ns. pikkujääkaudesta.

    Maailman kausien on tapahtunut lämpötilan muutoksia.

    Kenenkä itnressejä palvelee valhe että esimerkiksi suuri valliriutta kuolisi. Miksi se ei kuollut kun 3000 vuitta sitten oli lämpimämpää kuin nyt??
    Siis: kuka valehtelee??

    Äänestä

  • jaksat kuunnella kirjoitti:

    Samaan aikaan teollistumisen aikaan loppui ns. pieni jääkausi. Se oli noin viidensadan vuoden ajan kestänyt kylmä jakso joka alkoi keskiajalla.

    Ennen keskiajan kylmää jaksoa esimerkiksi viikingit asuttivat Gröönlantia. Siellä oli jopa piispanistuin.

    Keskiajan ns. pikkujääkausi tuhosi Gröönlannin viikinkiyhteisön.

    Nykyinen lömpötilan nousu on toipumista tästä ns. pikkujääkaudesta.

    Maailman kausien on tapahtunut lämpötilan muutoksia.

    Kenenkä itnressejä palvelee valhe että esimerkiksi suuri valliriutta kuolisi. Miksi se ei kuollut kun 3000 vuitta sitten oli lämpimämpää kuin nyt??
    Siis: kuka valehtelee??

    Liioittelet tuota pikkujääkautta ja vähättelet ihmisen osuutta nykyiseen lämpenemiseen typerällä toteamisella "Maailman kausien on tapahtunut lämpötilan muutoksia. " joka ei edes kuulosta suomen kieleltä.

    Voihan sitä tarttua yhteen ideaan, joka vastaa omia ennakkokäsityksiä ja vääntää koko asian sen mukaiseksi, että "nöööin on", mutta ei se kyllä uskottavaa ole.

    Äänestä

  • öö'öö kirjoitti:

    "Liioittelet tuota pikkujääkautta"

    Millä tavalla hän sitä liioitteli? Täällä varsin hyvä artikkeli aiheesta:
    http://www.giss.nasa.gov/research/briefs/shindell_06/

    Ensimmäisessä kappaleessa mainitaan seuraavia seikkoja:
    Hollannissa luisteltiin, jäätä oli niin paljon että eskimoita nähtiin Skotlannissa, Alppien levittäytyvät jäätiköt tuhosivat viljelyksiä, Pohjois-Amerikassa intiaaniheimot yhdistyivät taistellakseen ruoan vähyyttä ja hurjia säitä vastaan.

    Äänestä

Auktoriteettiuskovaiset uskovat että evoluutioteoria on todistettu tosiasia. Siinä asiassa maallikko saa kyytiä: mikä sinä olet väittämään tiedemiehiä vastaan. Nyt samat lusmut ovat hädissään kun kohtaavat yllättäen rehellistäkin tutkimustietoa.

Äänestä
  • "Auktoriteettiuskovaiset uskovat että evoluutioteoria on todistettu tosiasia."

    Evoluutio on todistettu tosiasia, evoluutioTEORIAT kuten luonnonvalintateoria kuvaavat miten evoluutio on edennyt ja niitä täydennetään ja muutetaan kasvavan tiedon myötä. Samaan tapaan ilmastonmuutos on tosiasia, mutta sitä kuvaavia teorioita muutetaan ja täydennetään.

    Evoluution voi todeta esim. geneettisistä tutkimuksista (käytetään ihmistenkin välisessä sukututkimuksessa) ja fossiiliaineistosta. Mikäli sinulla on jotain näyttöä siitä, että elämä oli alussa monimutkaisempaa ja monimuotoisempaa kuin nykyään, niin laitapa viite.

    Äänestä

  • Tuhpultti kirjoitti:

    "Auktoriteettiuskovaiset uskovat että evoluutioteoria on todistettu tosiasia."

    "Samaan tapaan ilmastonmuutos on tosiasia, mutta sitä kuvaavia teorioita muutetaan ja täydennetään."

    Joo näin on. Nyt ilmastonmuutosteoriaa on täydennetty sillain, että muutoksen arvioidaan olevan 90%:in todennäkösyydellä ihmisen aiheuttamaa.

    Siis evokkiteoriaa. Yksi tapa ”todistaa” evoluutioteoria on käyttää hämäriä ja maallikkoja hämääviä ilmaisuja, ”evoluutio on todistettu tosiasia”.
    Toinen paljon käytetty tapa on nimittää evoluutioksi kaikki mahdollinen lajinsisäisestä muuntelusta teollisuustuotteiden kehitykseen.
    Todisteita evoluutioteorian tueksi ei juuri ole, on vain todisteiden tulkintoja ja tulkintojen uskottavuus perustuu tutkijan arvovaltaan.

    Tällaiseen ”tieteeseen” evokit uskovat mutta ei ilmastotutkimukseen, vaikka se tapahtuu tässä ja nyt.
    Nyt kun ”sokea Reettakin” näkee että ilmastonmuutos on tapahtumassa, sitkeästä ilmastonmuutoksen kieltämisestä on siirrytty kakkosvaiheeseen, teollisuuden syyttömyyden todisteluun. Syntipukiksi kelpaa kuka tai mikä tahansa: aurinko kuumenee, maan akseli vipottaa, linnunradalla on kuumia kohtia jne.

    Seuraava vaihe on syyllistää syyttömät: työttömät, eläkeläiset, pakolaiset, vähävaraiset ja yleensä kaikki joiden kimppuun on helppo käydä. Saman aikaisesti syylliset ilmoittautuvat suurimmiksi luonnonystäviksi ja väittävät investoineensa aina ja iankaikkisesti luonnonsuojeluun, mutta kun nuo syylliset köyhät…

    Äänestä

  • huukari kirjoitti:

    Sanotaan että 90% varmuudella ihmisellä on ollut merkittävä vaikutus ilmaston lämpenemiseen.

    Äänestä

  • KARVINISTI kirjoitti:

    "Toinen paljon käytetty tapa on nimittää evoluutioksi kaikki mahdollinen lajinsisäisestä muuntelusta teollisuustuotteiden kehitykseen."

    No kerropa mitä lajinsisäinen muuntelu on, jos ei evoluutiota?

    "Todisteita evoluutioteorian tueksi ei juuri ole, on vain todisteiden tulkintoja ja tulkintojen uskottavuus perustuu tutkijan arvovaltaan."

    On täyttä faktaa, että elämä maapallolla oli ensin yksinkertaista ja se on muuttunut aikojen kuluessa enemmän nykyisenkaltaiseksi. Esimerkkinä mainittakoon, että Australiasta on löydetty 3,5 miljardia vuotta vanhoja bakteerien jäänteitä ja 600 miljoonaa vuotta sitten meidän kehityslinjaa edusti matomainen Pikaia. Siitä ei ole sitten täyttä varmuutta kuinka kehitys on tapahtunut. Evoluution kieltäjät ovat juuri sinunkaltaisia yhden asian kiihkouskovaisia ihmisiä, joita ei voi havainnoin käännyttää.

    "Syntipukiksi kelpaa kuka tai mikä tahansa: aurinko kuumenee, maan akseli vipottaa, linnunradalla on kuumia kohtia jne."

    Kerropa mikä on aiheuttanut ilmaston muutoksen menneinä aikoina? Ai niin, sinähän pidätkin maapalloa 6000 vuotta vanhana plättynä ja tähtiä reikinä taivaankannessa, joten unohda kysymykseni.

    Äänestä

  • Tuhpultti kirjoitti:

    Sanotaan että 90% varmuudella ihmisellä on ollut merkittävä vaikutus ilmaston lämpenemiseen.

    Joo se oli vähän huolimattomasti sanottu.

    Tottakai siinä on luonnollinen komponenttikin, mutta ihminen on kuiteski vastuussa suurimmasta osasta lämpenemistä...

    Most of the observed increase in globally averaged temperatures since the mid-20th century is very
    likely due to the observed increase in anthropogenic greenhouse gas concentrations 12. This is an advance since the TAR's conclusion that "most of the observed warming over the last 50 years is likely to have been due to the increase in greenhouse gas concentrations". Discernible human influences now extend to other aspects of climate, including ocean warming, continental-average temperatures,
    temperature extremes and wind patterns (see Figure SPM-4 and Table SPM-2). {9.4, 9.5}

    http://www.ipcc.ch/SPM2feb07.pdf

    Mut tarkennetaan nyt samalla vielä sitä todennäkösyyttä. Se on > 90 %:ia mutta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

God. kirjoitti:

Siis, tällä palstalla selvästi näkyy, miten auktoriteettiuskovaiset uskovat kaikkeen mikä lehdessä lukee.

Eniten minua säälittää auktoriteettiuskovausten naiveus.

He eivät edes yritäkään ottaa selville asioita vaan perustelevat kantaansa että " kaikki tiedemiehet..."

Ottakaa hyvät ihmiset oikeasti asioista selvää.

Al Goren filmi on hänen tapansa yrittää tienata leipänsä. Ei mikään Jumalan totuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu