Poromiehiltä korvauksia

Suoralainaus Inarin palstalta, "Kittilän kultakaivos maksaa poromiehille lehtitiedon mukaan (Kaleva) korvausta menetetyistä laidun maista,1 €/ poro vuosittain, hyvä niin.
Mutta samoilla perusteilla poromiesten tulisi korvata 1 €/ poro yksityisille maan omistajille ne laidunmaat missä he laiduntavat poronsa korvauksetta.
Oikeuden mukaisuus kuuluu kunniaan myöskin näissä asioissa."
Kannatan. Mitä mieltä ollaan?
Poromiehet saavat avustuksina ja peto-ja porokolarikorvauksina 40 % tuloistaan.(MOT)
Kuka työssäkävijä saa 40% tuloistaan tekemättä mitään asian eteen. Päinvastoin veroina menee sama 40%,ja poromiehethän eivät maksa ollenkaan veroa.
Koko elinkeino kansantaloudelle tappiollinen.
Onneksi on kuoleva elinkeino,niin eivät ihmiset maksa hamaan tappiin asti poromiesten harrastelua!
425935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Sitä täällä mainostaa.

Äänestä

Kannatan.

Äänestä

tämän mukaan myös hirvistä on maksettava korvausta. Jokainen hirvi joka maillani ruokailee tuhoaa metsääni.

Petoja vähemmän=korvauksia poromiehille vähemmän.

Kateelisia saa olla.. Mutta kannattaako sitä vielä mainostaakin??

Poromiehetkin maksavat veroa. Tiedoksi.

Äänestä
  • ja sitä paitsi miksi pitäisi saada korvausta, jos poro ei pääse valtion maille ja menee sit yksityisen maille ja tämä maanomistaja ei saa mitään??? Vastatkaa poromiehet onko tämä teistä oikein ja tasa-arvoa... Hirvistä saa nimellistä korvausta seuroilta maan käytöstä hirven pyynnissä et silleen.... Poroista ei saa mitään. Uusi laki auttais ja se olis se et maanomistaja sais ampua yhden poron vuodes ruokaporoksi..... Tasa-arvoa ja oikeutettua...

    Äänestä

  • muttei niin paljoa kirjoitti:

    ja sitä paitsi miksi pitäisi saada korvausta, jos poro ei pääse valtion maille ja menee sit yksityisen maille ja tämä maanomistaja ei saa mitään??? Vastatkaa poromiehet onko tämä teistä oikein ja tasa-arvoa... Hirvistä saa nimellistä korvausta seuroilta maan käytöstä hirven pyynnissä et silleen.... Poroista ei saa mitään. Uusi laki auttais ja se olis se et maanomistaja sais ampua yhden poron vuodes ruokaporoksi..... Tasa-arvoa ja oikeutettua...

    syntiä.

    on aina ottaneet poronlihaa lupia kyselemättä,ja ne vahingot taimikoille olivat tuntemattomia ennen moottori kelkkojen aikaa,porot lisäävät turismituloja,porokolarit ovat varomattomuutta liikenteessä koska autoilijat tietävät ajavansa poronhoitoalueella heidän on sovitettava nopeutensa olosuhteisiin sopivaksi.

    Äänestä

  • nämä maanomistajat kirjoitti:

    on aina vieneet poronsa muiden maille kysymättä lupaa, vai kuinka moni voi rehellisesti sanoa kysyneensä luvan????

    Äänestä

  • ns. poromiehet kirjoitti:

    on aina vieneet poronsa muiden maille kysymättä lupaa, vai kuinka moni voi rehellisesti sanoa kysyneensä luvan????

    koska ei tarvitse. Poroilla on vapaa laidunnusoikeus.
    Poroja ei viedä kenenkään maille, poro menee itse minne tahtoo.
    Poroja on usein teiden varsilla, sillä poromiehet eivät pysty ajelemaan ja vahtimaan kokoajan porojaan. Poromiesten täytyy tehdä lisäksi paljon muutakin!

    Hankkikaan ihmiskullat tietoutta ja yrittäkää ajatella asioita aivoillanne!

    Äänestä

  • neppunen kirjoitti:

    Taijat olla ittekki oikee "luonnon lapsi" Porotaloudesta vaan kaikki tuet pois ja kisurat aitoihin.Poro juoksee muute tosi lujaa auton eessä jos on tarvis :D

    Äänestä

  • autoilia lapista kirjoitti:

    Taijat olla ittekki oikee "luonnon lapsi" Porotaloudesta vaan kaikki tuet pois ja kisurat aitoihin.Poro juoksee muute tosi lujaa auton eessä jos on tarvis :D

    Olin luonnonlapsi tahi en.. Sinä olet vaarallinen liikenteessä. Vasitenko niitä poroja autosi edessä laukotat?
    Tajuatko, että samalla kertaa aiheutat vahinkoa muille liikenteessä kulkijoille ja myös poroille. Kantava vaami tekee helposti enen aikojaan vasan tuollaisessa tilanteessa. Pakkasella poro voi myös kauhuissaan juosta "keuhkonsa pihalle".
    Voit lapsellisuuksissasi aiheuttaa kolarin tuolla laukotuksellasi.
    Sinulta työpaikka sitten myös alta!

    Onkohan sinulla vielä edes tarpeeksi ikää ajokortin omistamiseen..

    paha sanoo mut vitun kiva provosoida tyhmiä poromiehiä :D ja ei lapissa kortila ajeta tiedoksi vaan pittääki soitella taas vihreille et alkaa puuttuu poromieste kelkkailuu ja ase hommiin..... vaik on kai teijä nimismies myötämielinen teille

    Äänestä

  • nämä maanomistajat kirjoitti:

    on aina ottaneet poronlihaa lupia kyselemättä,ja ne vahingot taimikoille olivat tuntemattomia ennen moottori kelkkojen aikaa,porot lisäävät turismituloja,porokolarit ovat varomattomuutta liikenteessä koska autoilijat tietävät ajavansa poronhoitoalueella heidän on sovitettava nopeutensa olosuhteisiin sopivaksi.

    olen ajanut pohjoisessa kymmenien vuosien aikaan, joulu alla ajoin eka kolarin poron kanssa, nopeu oli alta 60 ja kyttäsin koko aika tien penkkoja kun tiesin alueella porojen liikkuvan. Ei auttanut niin vain poro yhtä äkkiä juoksi ravia suoraan nokkaan.
    Se että nopeus pitää sovitaa jne..... on kyllä vanha kantaista pöpö puhetta. Olen vuosikymmenten aikaan ajanut niin rekoilla kuin linja-autoilla myös niitä pohjoisten teitä, kuvittele jos ajat poronhoito alueella niin varmasti, nopeuden puolesta että et varmaan aja kolaria... et toista kertaa sitä reissua saa. Siis 60 kympin nopeus jo oli liikaa... kuinka hiljaa pitää ajaa 20 kymppiä 1000 km että ei onnistu.

    Äänestä

  • neppunen kirjoitti:

    koska ei tarvitse. Poroilla on vapaa laidunnusoikeus.
    Poroja ei viedä kenenkään maille, poro menee itse minne tahtoo.
    Poroja on usein teiden varsilla, sillä poromiehet eivät pysty ajelemaan ja vahtimaan kokoajan porojaan. Poromiesten täytyy tehdä lisäksi paljon muutakin!

    Hankkikaan ihmiskullat tietoutta ja yrittäkää ajatella asioita aivoillanne!

    Poromiehes omistaa maata, se laitetaan sileäksi ja rahat juodaan kaveri porukas. Valtio (metsähallitus ym.) pistää metsää sileäksi, poromiehet on inisemäs et meidän laidunmaat hakataan, tämä on aina ollut se akilleen kantapää mitä en ole ymmärtänyt....

    Ja kyllähän se on niin et poromies vie ne porot siihen tien laitaan koska ovat niin laiskoja nykyään etteivät jaksa paljoa tien penkkaa kauemmas kulkea ilman moottoriajoneuvoa....

    Ja ovatpa muuten taineet joskus tahallaankin ajaa porot autojen alle et silleen ne poromiehet toimii.

    Vaikka metsässä olisikin eri säännöt poromiehille niin ne ei ole tajunneet ettei sama päde esim. yöelämässä, kuvittelevat raukat voivansa tehdä mitä sattuu missä sattuu.....

    Äänestä

  • tietoutta kirjoitti:

    Äkkiäkös sinne yöelämään saadaan ne oikeat säänöt myös.

    Poromiehet eivät ole laiskoja.

    Sinä taas olet joku surkea penska jolle isi on sanonut, että poromies on paha.
    Mene kasvamaan ja hanki ammatti.
    Tule sitten uudestaan tänne juttelemaan.. Niin ja kannattaisi kokeilla sitä poromiehen ammattia, niin tiedät kuinka "laiska" poromies on.

    Tais kolahtaa nyt omaa nilkkaa ku nui suivaannuit onneto luonnonlapsi keväällä taas ku ajan saariselälle öky autolla nii juoksutan poroja ja mietin sinua.....

    Äänestä

  • väliäkö sillä kirjoitti:

    Tais kolahtaa nyt omaa nilkkaa ku nui suivaannuit onneto luonnonlapsi keväällä taas ku ajan saariselälle öky autolla nii juoksutan poroja ja mietin sinua.....

    pysy ees porojen mukana,jos sulla on edes ajokorttia, olet kai samanlain häirikkö näiden sivujen ulkopuolella tai et edes uskalla avata suutasi todellisessa elämässä.

    Äänestä

  • neppunen kirjoitti:

    Äkkiäkös sinne yöelämään saadaan ne oikeat säänöt myös.

    Poromiehet eivät ole laiskoja.

    Sinä taas olet joku surkea penska jolle isi on sanonut, että poromies on paha.
    Mene kasvamaan ja hanki ammatti.
    Tule sitten uudestaan tänne juttelemaan.. Niin ja kannattaisi kokeilla sitä poromiehen ammattia, niin tiedät kuinka "laiska" poromies on.

    keränny. Ja en ole penska vaan pohjoisessa kasvanut ja varttunut... Kyllä se minusta on laiskuutta ku hiacella heinät tien viereen pudotetaan. Ja tätä metsäpolitiikkaa olen saanut seurata hyvinkin läheltä et äläppä ala isotteleen...

    Äänestä

  • Ladalla kirjoitti:

    pysy ees porojen mukana,jos sulla on edes ajokorttia, olet kai samanlain häirikkö näiden sivujen ulkopuolella tai et edes uskalla avata suutasi todellisessa elämässä.

    mulla on kuules hummer merkkinen maastoauto http://h2tuonti.fi/?Ajoneuvot/HUMMER_H2_UUSI kopioi linkki ja kato jos osaat lappalainen

    Äänestä

  • neppunen kirjoitti:

    koska ei tarvitse. Poroilla on vapaa laidunnusoikeus.
    Poroja ei viedä kenenkään maille, poro menee itse minne tahtoo.
    Poroja on usein teiden varsilla, sillä poromiehet eivät pysty ajelemaan ja vahtimaan kokoajan porojaan. Poromiesten täytyy tehdä lisäksi paljon muutakin!

    Hankkikaan ihmiskullat tietoutta ja yrittäkää ajatella asioita aivoillanne!

    viedäänkin! Sulan maan aikana käydään tarkastamassa, missä saattaisi olla vähänkin jäkälää, sitten talvella viedään porot sinne. Ei sitä jäkälää kyllä enää juurikaan ole, eli sen takia saisi porot laittaa aitaan, ja ruokkia sinne. Eihän kukaan muukaan saa nälyttää omistamaansa elukkaa! Poroja vaan on liikaa....

    Äänestä

  • poromerkkiä kohden veroa maksetaan 230Euroa

    Äänestä

  • neppunen kirjoitti:

    koska ei tarvitse. Poroilla on vapaa laidunnusoikeus.
    Poroja ei viedä kenenkään maille, poro menee itse minne tahtoo.
    Poroja on usein teiden varsilla, sillä poromiehet eivät pysty ajelemaan ja vahtimaan kokoajan porojaan. Poromiesten täytyy tehdä lisäksi paljon muutakin!

    Hankkikaan ihmiskullat tietoutta ja yrittäkää ajatella asioita aivoillanne!

    tiellä oleskelevat.siinäkö nykyinen kesälaitun.on.

    Äänestä

  • taasen kirjoitti:

    tiellä oleskelevat.siinäkö nykyinen kesälaitun.on.

    ne porot laiduntaa, teiden varsilla. Ei voi kuin ihmetellä tätä elämän menoa... Porot tuhoavat metsiä ja autoja. Eipä ole kovin kaunista katottavhaa kun resuturkit toljottaa tiellä että joku auto ajais päältä, sitte vielä ne juopot ropomiehet, voi JEESUS että ilettää..

    POROT AITOJEN SISSÄÄN TAI RIISTA JA KALATALOUSLAITOKSEN LUVALLA METSÄSTYSRIISTAKSI!!! JOS NIITÄ POROJA EI OSATA HOITAA, NIIN VALTION ON PUUTUTTAVA ASIAAN JA OTETTAVA HALTUUN NÄMÄ KÄRSIVÄT ELIKOT.

    Äänestä

"Kuka työssäkävijä saa 40% tuloistaan tekemättä mitään asian eteen."

Muutama poliisi samassa kylässä; ja ylikin!

Äänestä
  • No kuinka moni etelän ihminen saa tulonsa istumalla, aika moni. Varmaan moni etelän ihminen ajattelee lapin pitkiä kesäpäiviä ja käyntejä turisti keskuksissa, kyllä sieltä ollaan kaukana poromiesten todellisesta työstä, paukkuvien pakkasten ja pimeiden päivien kovasta arjesta.
    En tunne kuin muutaman poromiehen, mutta ei voi kuin ihailla heidän sitkeyttään työnsä ääressä. Niin ja poro ruokana, juuri pe iltana rämmin täällä keski-Suomessa sauna mökille pienen järven äärelle, pimeys oli jo saavuttanut tiennoot, sytyttelin kaminaan valkeaa ja aloin veistelemään jäisestä poron lihasta käristys aineita.
    Ei siitä liha paree, ei tarvii pippureita ja cilejä makua antamaan, kyllä ne maut tulee lapin metsistä ja aavoilta.

    Kyllä poro on parasta

    Jos saisin valita niin muutto kuorma lappin ja heti ja poromiesten pariin.

    Äänestä

  • etelän jeppe kirjoitti:

    No kuinka moni etelän ihminen saa tulonsa istumalla, aika moni. Varmaan moni etelän ihminen ajattelee lapin pitkiä kesäpäiviä ja käyntejä turisti keskuksissa, kyllä sieltä ollaan kaukana poromiesten todellisesta työstä, paukkuvien pakkasten ja pimeiden päivien kovasta arjesta.
    En tunne kuin muutaman poromiehen, mutta ei voi kuin ihailla heidän sitkeyttään työnsä ääressä. Niin ja poro ruokana, juuri pe iltana rämmin täällä keski-Suomessa sauna mökille pienen järven äärelle, pimeys oli jo saavuttanut tiennoot, sytyttelin kaminaan valkeaa ja aloin veistelemään jäisestä poron lihasta käristys aineita.
    Ei siitä liha paree, ei tarvii pippureita ja cilejä makua antamaan, kyllä ne maut tulee lapin metsistä ja aavoilta.

    Kyllä poro on parasta

    Jos saisin valita niin muutto kuorma lappin ja heti ja poromiesten pariin.

    Joo lyijyheinää syövä luomuporo ei tartte mausteita onkoha koskaa tutkittu mitä se heinä mitä porot syö tienposkilta aiheuttaa lihalle onkoha ees terveellistä

    Äänestä

  • etelän kokki kirjoitti:

    Joo lyijyheinää syövä luomuporo ei tartte mausteita onkoha koskaa tutkittu mitä se heinä mitä porot syö tienposkilta aiheuttaa lihalle onkoha ees terveellistä

    no ei siinä mitään, näin kaikissa eläimissä on jäämiä niin ympäristöstä, kuin lääkkeistä, puhumattakaan teollisten rehujen mukana tulleista. Minulla ei ole harhaluuloja siitä mitä mausteita myös poroissa saattaa olla, jos olette lukeneet lähihistoriaa ja Neuvostoliiton ydinkokeista tuola novaja puolella, niin ei voi kuin olla iloinen jos ilmakehässä suoritetut vielä tähänkin asti ennätys kokeiden ydinlaskeumat olisivat leijuneet muualle kuin Suomen lappiin, saati Nikkelin alueen tai Kuolan päästön. Mutta nyt varmaan tietämättömät luulevat että vain teollisesti tuotettu on puhdasta.

    Se ei pidä paikkaansa, olen itsekin työni puolesta saamilla laitteilla mitannut näitä radioaktiivisia aineita ja niiden annosmääriä ja kertymiä, niin olen vain onnelinen siitä että kaikkea todellista tietoa ei suurelle yleisölle kerrota, kun on olemassa asioita joille ei voi näin jälkikäteen yhtään mitään, on vain elettävä niiden kanssa.

    Siitä huolimatta poroa, marjoja, sieniä becerelleistä huolimatta, nautitaan kun pystyy vielä itse pistämään omaan suuhunsa.

    Äänestä

tuo katheuven piru, se niin somasti lämmittää ko oikein sielunsa pohajasta kjehtii jotaki, vaikkapa nyt nuita poromiehiä, tai hätätilassa maanviljelijöitä tai vaikkapa naapuriaan jos meinaavat kajehittavat ihan loppumhan päässä. Tai saattashan sitä kajehtia vaikka työttömiä ko neki niin helopolla pääsee tai ......

Äänestä

niin lihoiksi pistän, kukaan turhaan kasvata viljaa nuille rosvoille.

Äänestä

auton alle? Viimesyksynä minulla oli auto pysäköitynä kuusi viikkoa yhtäsoittoa poroaiden vierellä. Satoja poroja kulki ympärillä, kävin joka aamu autoni alustan tarkistamassa, ei yhtään poroa auton alla. Kyllä se niin on, että auto menee poron päälle eikä poro auton alle.

Äänestä
  • oho luonnon lapsiha on oikee vitsiniekka. kuset housus saa nauraa heheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheheh......................................................................................................................................................................... :D

    Äänestä

poro on ollu täällä kauemmin kuin ihmisten kasvimaat,paljon kauemmin. kultakaivos sentään ymmärtää vievänsä eläinten elintilaa ja ravintoa ja maksaa korvausta sen vuoksi,hyvä vähäkin. porokolarit EIVÄT ole mitään rahastusta,päinvastoin. Esimerkiksi kolarissa menetetyn vaatimen korvaussummaa pitää käsitellä monelta kantilta. Menee monta vuotta ennen kuin tilalle on saatu kasvatettua uusi tuottava vaadin. Siihen kuluu aikaa ja rahaa. Ja veroa kyllä maksetaan. Elätyksestä sen verran, että poro on tärkeä myös lapin matkailulle! Ei ulkomaalaisille tule ensimmäisenä husky mieleen lapista kysyttäessä.

Äänestä
  • tehtävä metsästettävä riistaeläin, tuollaisen eläimen kasvatus on harrastuksenomaista, josta on tehty veronmaksajille vain yksi ylimääräinen rasite.
    mitä järkeä on paimentaa poroja ja ruokkia niitä ympäri vuoden, myös metsiin?
    tuotto ilman tukia -0

    Äänestä

  • Metsästysajat ? kirjoitti:

    tehtävä metsästettävä riistaeläin, tuollaisen eläimen kasvatus on harrastuksenomaista, josta on tehty veronmaksajille vain yksi ylimääräinen rasite.
    mitä järkeä on paimentaa poroja ja ruokkia niitä ympäri vuoden, myös metsiin?
    tuotto ilman tukia -0

    tarvitaan, porot ei ole mikään peruste petoeläinten tappamiseen, Suomi tarvitsee enemmän petoja kuin poroja. porot ovat petojen ja ihmisten ruokaa, ei mikään elintasoharrastus.

    Äänestä

  • Ahmoja tuhansia kirjoitti:

    tarvitaan, porot ei ole mikään peruste petoeläinten tappamiseen, Suomi tarvitsee enemmän petoja kuin poroja. porot ovat petojen ja ihmisten ruokaa, ei mikään elintasoharrastus.

    jos petoja vielä lisätään niin EI IHMISELLE JÄÄ enää poronlihaa. Ruotsissa porot ovat jo sukupuuton partaalla. PEDOT SYÖVÄT KAIKKI POROT. SUOMESSAKIN PEDOT TAPPAVAT n.35-40000 poroa. Vain n.4000 porosta poromies saa korvauksen. KUMPI TÄRKEÄMPI IHMINEN vai peto????????????????????????????????????????????????????????????????????

    Äänestä

  • killeri 14 kirjoitti:

    Petoja on todella paljon, jollei petokantaa pienennetä metsästämällä porotaloudelle käy kehnosti.
    Kävelen Sodankylän kairoja kamera ainoana aseenani...
    Petoja näen lähes jokaisella retkelläni, pääasiassa karhuja...
    No, ilves on vielä näkemättä.
    Sanokoon eläinten suojelijat mitä tahansa suurpedot ovat vaarallisia ihmiselle.

    Äänestä

  • Ukkojäärä kirjoitti:

    No totta helevetissä net suurpevot on vaarallisia! Net syövät kaikki porot niin lappalaiset kualee näläkhän.

    Äänestä

  • luonnonlapsi? kirjoitti:

    No totta helevetissä net suurpevot on vaarallisia! Net syövät kaikki porot niin lappalaiset kualee näläkhän.

    Sen mitä minä olen noita poromiehiä katsellut niin useimmilla on useita autoja, moottorikelkkoja, veneitä ja mönkijöitä pihoillaan.
    Liekö tavallisella kansalaisella...

    Äänestä

nyt ovat saaneet kuulemma kaivosyhtiöltä 200 000 euroo, kyllä ne on sitten taitavia, syöttävät kisuransa muitten mailla ja pihoilla ja sitten nostavat tuommoiset rahat "haittakorvauksena". Saussa meinaavat estää koko kaivoksen tulon. Niillä on varmaan ollu liito-oravan pesä takataskussa neuvotteluun mennessä.

Äänestä

Jos porojenlaitumet on järsitty noin tarkkaan että pitää korvauksia toisten mailta maksella ja yhtä kaivosta ei voi avata ilman korvauksia niin saa lopettaa porohommat lapista. Taitavat poromiehet ennemmin pelätä sitä että heidän halpatyövoimansa pakenee kaivoksille töihin! Sitäpaitsi, jos poroja olis se määrä minkä poromiehet ilmoittavat niitä olevan taitaisivat laitumet riittää vähän paremmin!

Äänestä
  • haluaisin myös korvauksia siitä, että minun tulevat kisurat jäävät ilman laitumia. Oon ajatellu, että ensivuonna oisin laittanut muutaman sata kisuraa, mutta nyt en voi kun laitumilla aletaan louhia

    Äänestä

  • -+-+0 kirjoitti:

    haluaisin myös korvauksia siitä, että minun tulevat kisurat jäävät ilman laitumia. Oon ajatellu, että ensivuonna oisin laittanut muutaman sata kisuraa, mutta nyt en voi kun laitumilla aletaan louhia

    Suomessa elää abaut 200 sutta ja poromiehetmeinaa peto vahingoiksi 40 000 poroa = 200 poroa per susi vuodessa kuka tuoki ny sitten uskoo

    Äänestä

  • ojalan laskuoppi kun kirjoitti:

    Suomessa elää abaut 200 sutta ja poromiehetmeinaa peto vahingoiksi 40 000 poroa = 200 poroa per susi vuodessa kuka tuoki ny sitten uskoo

    on myös karhut, ahmat.ilvekset ja kotkat. että laskeppa uudestaan .kettuki syöpi vasoja

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Porot metsään kirjoitti:

Suoralainaus Inarin palstalta, "Kittilän kultakaivos maksaa poromiehille lehtitiedon mukaan (Kaleva) korvausta menetetyistä laidun maista,1 €/ poro vuosittain, hyvä niin.
Mutta samoilla perusteilla poromiesten tulisi korvata 1 €/ poro yksityisille maan omistajille ne laidunmaat missä he laiduntavat poronsa korvauksetta.
Oikeuden mukaisuus kuuluu kunniaan myöskin näissä asioissa."
Kannatan. Mitä mieltä ollaan?
Poromiehet saavat avustuksina ja peto-ja porokolarikorvauksina 40 % tuloistaan.(MOT)
Kuka työssäkävijä saa 40% tuloistaan tekemättä mitään asian eteen. Päinvastoin veroina menee sama 40%,ja poromiehethän eivät maksa ollenkaan veroa.
Koko elinkeino kansantaloudelle tappiollinen.
Onneksi on kuoleva elinkeino,niin eivät ihmiset maksa hamaan tappiin asti poromiesten harrastelua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu