Poromiehiltä korvauksia!

Suoralainaus Inarin palstalta, "Kittilän kultakaivos maksaa poromiehille lehtitiedon mukaan (Kaleva) korvausta menetetyistä laidun maista,1 €/ poro vuosittain, hyvä niin.
Mutta samoilla perusteilla poromiesten tulisi korvata 1 €/ poro yksityisille maan omistajille ne laidunmaat missä he laiduntavat poronsa korvauksetta.
Oikeuden mukaisuus kuuluu kunniaan myöskin näissä asioissa."
Kannatan. Mitä mieltä ollaan?
Poromiehet saavat avustuksina ja peto-ja porokolarikorvauksina 40 % tuloistaan.(MOT)
Kuka työssäkävijä saa 40% tuloistaan tekemättä mitään asian eteen. Päinvastoin veroina menee sama 40%,ja poromiehethän eivät maksa käytännössä ollenkaan veroa.
Koko elinkeino kansantaloudelle tappiollinen.
Onneksi on kuoleva elinkeino,niin eivät ihmiset maksa hamaan tappiin asti poromiesten harrastelua!
8818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pösilö

Äänestä

Tähän pitäs kyllä poromiesten vastata, mutta ei ne tietysti jouda, ovat töissä. Kirjoittaja on tyyppiesimerkki kateellisesta lappilaisesta joka katselee vain omaa napaansa. Poronhoito on ollut Lapissa ja Suomessa paljon ennen muita ammatteja. Muutamat "aktivistit" yrittävät kammeta luontaiselinkeinoa kyseenalaisilla argumenteilla. Porot ovat laiduntaneet siis paljon ennen kuin maanviljelys ym. on vallannut porojen alueita. Kannattamattoman maanviljelyksen vois Lapista(nollarajalta) lopettaa ja antaa perinteisille luontaiselinkeinoille tilaa.
Korvauksista ja ansioista voin rehellisesti yrittäjän kokemuksella sanoa että Suomessa ei ole yhtään täydellisen yksityistä yritystä. Kaikki ovat kytkyessä yhteiskuntaan ja saavat rahallista ja muuta apua valtiolta.

Äänestä
  • Kyllä suomessa yrittäjät pitävät pärjätä omillaan. Lapissa on vain kekkosen ajoista asti ollut ihme tukipolitiikka, keran, eli nykyisin TE-keskuksen herrat ovat maaherraa suurempia herroja, ne jakavat leivät lappilaisille yrittäjille. Käykääs katsomassa vaikka pohjanmaalla maaseudulla olevaa yritysmäärää ja mitä tukia ne saavat. Yrittäjien palavereissa häpeän olla lappilainen kun tulee puhe valtion tuista.

    Äänestä

  • hitto soikhoon kirjoitti:

    Kyllä suomessa yrittäjät pitävät pärjätä omillaan. Lapissa on vain kekkosen ajoista asti ollut ihme tukipolitiikka, keran, eli nykyisin TE-keskuksen herrat ovat maaherraa suurempia herroja, ne jakavat leivät lappilaisille yrittäjille. Käykääs katsomassa vaikka pohjanmaalla maaseudulla olevaa yritysmäärää ja mitä tukia ne saavat. Yrittäjien palavereissa häpeän olla lappilainen kun tulee puhe valtion tuista.

    Yrittäjät saavat ympäri Suomea jossakin vaiheessa tukea. Esimerkkinä yksityinen lääkäriasema on täysin tukien varassa ja hyvä niin. Systeeemi Suomessa toimii. Miksi olet katkera. Ole ylpeä lappilainen ja osta poron lihaa. Se on terveellistä, vähärasvaista. Me täällä etelässä maksamme mielellämme poronlihasta. Onhan siinä hinnassa vähän lapinlisää, mutta niinhän se pitää ollakin. Busines is busines. Porot ovat myös etelän turisteille eksotiikkaa. Puhumattakaan ulkomaan turisteista. Heille se on "afrikkaa".
    Ja jos hävettää mennä yrittäjien kokoukseen, älä mene. Ota vapaailta ja kutsu naapuri syömään vaikka kuivalihakeittoa. Ruokaryypyt jne...

    Äänestä

  • Etelästä_moi kirjoitti:

    haetaan itse metsästä, poromies saa petovahingon ja minä liha :D

    Äänestä

  • lahtari kirjoitti:

    haetaan itse metsästä, poromies saa petovahingon ja minä liha :D

    Osaatko raadella eläimen niin, että siitä jää korvat ehjiksi(muuten ei poromies saa korvauksia) ja niin että se näyttää suden tappamalta?

    Aika outo taito..

    Äänestä

  • neppunen kirjoitti:

    Osaatko raadella eläimen niin, että siitä jää korvat ehjiksi(muuten ei poromies saa korvauksia) ja niin että se näyttää suden tappamalta?

    Aika outo taito..

    Jos kirjoittaja onkin susi. Kyllä pelottaa. Susihan voi tulla savupiipun kautta niin miksei myös bittivirtana laajakaista pitkin muuntuen sitten suureksi pahaksi sudeksi. Hui hui.

    Äänestä

  • Kili_Mantsaro kirjoitti:

    Jos kirjoittaja onkin susi. Kyllä pelottaa. Susihan voi tulla savupiipun kautta niin miksei myös bittivirtana laajakaista pitkin muuntuen sitten suureksi pahaksi sudeksi. Hui hui.

    ei kai!

    *menee heti laittamaan savupiipun päälle hatun"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Porot metsään kirjoitti:

Suoralainaus Inarin palstalta, "Kittilän kultakaivos maksaa poromiehille lehtitiedon mukaan (Kaleva) korvausta menetetyistä laidun maista,1 €/ poro vuosittain, hyvä niin.
Mutta samoilla perusteilla poromiesten tulisi korvata 1 €/ poro yksityisille maan omistajille ne laidunmaat missä he laiduntavat poronsa korvauksetta.
Oikeuden mukaisuus kuuluu kunniaan myöskin näissä asioissa."
Kannatan. Mitä mieltä ollaan?
Poromiehet saavat avustuksina ja peto-ja porokolarikorvauksina 40 % tuloistaan.(MOT)
Kuka työssäkävijä saa 40% tuloistaan tekemättä mitään asian eteen. Päinvastoin veroina menee sama 40%,ja poromiehethän eivät maksa käytännössä ollenkaan veroa.
Koko elinkeino kansantaloudelle tappiollinen.
Onneksi on kuoleva elinkeino,niin eivät ihmiset maksa hamaan tappiin asti poromiesten harrastelua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu