Kiusariteoria

Luokkayhteiskunnassa on perinteisiä epätasa-arvoisia rakenteita, joita ei ole luotu tahallaan vaan jotka ehkä vain edustavat tietynlaista yhtä ikäluokkaa. Perinteet kuljettavat tietyt näkökulmat jälkipolville ja institutionalisoivat ne luokkayhteiskunnan muotoon.

Autoritaarinen persoonallisuus yrittäessään määrätä yksin ja hyökätessään kokemiaan vihollisia ja syntipukkeja vastaan käyttää luokkaeroja ja epätasa-arvoisuutta hyväkseen. Kiusaaminen ei siis ole aikaisemman tekstini mukaisesti sama asia kuin epätasa-arvo, vaan se johtuu kiusaajan omasta persoonallisuudesta ja hyödyntää vallitsevia eriarvoisuuksia siirtäen uhrejaan ja instituutioita uusiin asiayhteyksiin. Kiusaaja muuttaa toisten asemaa olemassaolevassa valta- ja statusrakenteessa täyttääkseen omat tarpeensa suhteessa kiusattuun.

Kiusaamisen merkitys on se, että kiusaaja pyrkii nujertamaan toisen moraalisen arvon viemällä hänen "kasvonsa", sosiaalisen statuksensa. Hän tekee sen fyysisellä väkivallalla, syrjinnällä, marginalisoinnilla, syyttelyllä jne. Ratkaisevaa ei ole mikään näistä keinoista tai niiden tuomittavuudesta, vaan kiusaajan pyrkimys uhrinsa moraaliseen nujertamiseen. Kiusaaja ei pyri tuhoamaan ketään, vaan manipulatiivisesti käyttää voimakkainta tuhovoimaa tai salakavalinta teeskentelyä, jotta hänen uhristaan tulisi mahdollisimman surkea. Kiusaaja pyrkii korostamaan uhrinsa huonoutta manipuloimalla yhteisön uhriaan vastaan ja saattamalla uhrinsa niin huonoon jamaan kuin hän pystyy ja mihin uhri pystyy. Sen ei edes täydy olla täydellistä, kunhan kiusaajan uhri on pysyvästi niin surkea kuin hänelle on mahdollista, vaikka vain osittainkin.

Kiusaaja yrittää huijata kaikkia kiinnittämällä yhteisön ja kohteensa huomion kaikenlaisiin moraalisiin epäkohtiin, ja joutuessaan konfrontoiduksi syytöksen pahantahtoisuudesta, väittää sen olevan viatonta ja spontaania.

Kiusattu saattaa kuluttaa aikaa ja energiaa turhaan syytösten todistamiseen vääräksi, kun samaan aikaan kiusaaja tekee hänen koko olemassaolostaan sietämätöntä. Kiusaaja käyttää yhteisön moraalihakuisuutta hyväkseen valitsemalla kuhunkin tilanteeseen, ja kullekin hännystelijälle sopivan hyökkäystavan, jonka tarkoitus on vain johtaa kiusaajan kohteen heikkenemiseen. Kiusaaja keksii valheita, huijaa kaikki uskomaan kiusaajan tarkoittavan niitä juuri silloin ja samaan aikaan salaa masinoi uhrinsa itseluottamuksen menetyksen.

Yhteisöstä erottaminenkin on vain yksi keino uhrin alennustilan aikaansaamiseksi. Jos uhri lähtee pois lopullisesti, kiusaaja on vain tyytyväinen, että teki parhaansa uhrinsa sortamiseksi, eikä koe saavuttaneensa mitään yksinvaltaa toisen lähdettyä.

Kiusaajan motiivi on puhtaasti psykopaattinen, eli psyyken-patologinen, ja kun hän mielestään näkee uuden omaa traumaansa provosoivan avoimen ja iloisen ihmisen, hän pyrkii taas nujertamaan hänet. Kiusaajan motiivi on oman vääristyneen minäkuvan peilaamista syntipukeilla, jotka ollessaan niin surkeita kuin millaiseksi kiusaaja heidät pystyy tekemään, ovat jonkinlainen ahdistuksen purkukeino tai todellisuuden todennuskeino kiusaajalle, joka on epäsosiaalinen omien sisäisten ristiriitojensa toimimaton uhri.

Kiusattuja ei ole olemassa paitsi vain suhteessa kiusaajan epätodelliseen ja patologiseen ajatusmaailmaan. Kiusattuja on siis olemassa vain kiusaajalle, ei yhteiskunnallisesti. Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ei ole sellaisia rooleja tai tyyppejä kuin kiusattu tai kiusaaja, vaan kiusaaminen ilmiönä on vain yhden oma tulkinta toisen käytöksen kielteisyydestä. Epävakaan henkilön käytöstä ei kannata määritellä sosiaalisia luokkia luovana, jolloin huomio siirtyy hyökkääjästä kohteeseen ja kenties leimaa hänestä jotakin, jolla on ominaisuuksia, ikään kuin kiusatun pitäisi olla itse erilainen.

Sen sijaan meidän täytyy riippumattomina ja itsenäisiä persoonina ymmärtää kiusaajan ongelmat ja pystyä käsittelemään kiusaajan pyrkimystä kohteensa sortamiseen. Yksilöt voivat puolustautua kiusaajaa vastaan vain suojaamalla itsetuntonsa läpäisemättömällä tiedon kilvellä ja tuotava kiusaajan syytökset yhteisön käsiteltäväksi maltillisesti ja rauhallisesti. Muista, että kiusaajan syytökset ovat aina valheita, joiden takana piilee kiusaajan päämäärä sinun leimaamiseksi ihan muilla asioilla kuin millä hän sinua syyttää.

Yhteisön pitää oppia käsittelemään sosiaaliset ristiriidat faktuaalisesti, esitettyjen syytösten käsittelyllä, ilman ennakkoluuloja ja asenteita kumpaankaan osapuoleen. Syytökset eivät saa johtaa mihinkään seuraamuksiin jos ne eivät pidä paikkaansa, vaan niiden ollessa väärin, käsittelyä tulee seurata status quo. Tällöin toimitaan oikeudenmukaisesti kaikkia kohtaan ja vältetään leimaamasta syyttäjää kiusaajaksi tai jättämästä syytettyä kiusaajan armoille. Tämä on yhteisön tie ulos jämähtäneestä ja joustamattomasta luokkarakenteesta, joka toimii kiusaajan ahdistuksen vahvistajana ja toteutuskanavana.

Tällöin kiusaaja saa sellaista kypsää huomiota, vakaata sosiaalista kanssakäymistä, jota hän tarvitsee oman sisäisen problematiikkansa itsehallintaan. Kiusaamisen lyhytaikainen ratkaisu on siis yhteisön maltillinen ja oikeudenmukainen ongelmankäsittely, jonka johtopäätökset sitovat itsestään kummatkin osapuolet sovittuihin normeihin, ja pitkäaikainen ratkaisu on ongelmanratkaisuun kykenevän yhteisön huomio kiusaajan sisäisiin ongelmiin.