miehellä "ongelma" alkoholin kanssa

Nyt ei ole kyse mistään vk-loppu ryyppyreissuista.
Niin mieheni ottaa alkoholia joskus ei kauhean usein, pari olutta, ei välttämättä vedä mitään koomaa ja tämä on ihan hyvä juttu
MUTTA n 1 - 2 kertaa vuodessa katoaa(!) kaverilleen pariksi viikoksi juopottelemaan ja sitten tulee kotiin.
Tämä on todella rasittavaa ja ärsyttävää. Meillä on etäsuhde ja kun joskus tuo muutto yhteen on ajankohtainen haluaisin, että hän muuttaisi tännepäin jotta olisi tuosta kaveristaan mahd. kaukana, koska hän aina onnistuu ylipuhumaan mieheni mukaansa, mutta mieheni taas haluaisi että muuttaisin sinne päin.

Muuten hän aivan täydellinen mies jos tuota ongelmaa ei olisi. Mitä tekisin / tekisitte?
Yritänkö päästää irti vai mitä teen :(
7582
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tuurijuoppokin, vaikka muuta väittäisikin.

Päästä mies menemään, jotta saa ryypätä rauhassa.

Ja vastaaja oli siis asiantuntija tuurijuoppouden alalla sekä pienessä pöhnässä, soppelisti näin keskellä viikkoa.

Äänestä

Kun ja jos Jeppe juo, on se yksin ja ainoastaan Jepen oma vika. Ei kaverin, ei yhteiskunnan, ei vaimon! Jeppe on jo iso poika ja osaa päättää juomisestaan itse. Älä rupea Jepelle vaimoksi, hirvittävä todellisuus paljastuu kun muutatte saman katon alle. Jeppe ei ehkä olekkaan sitä miltä näyttää...

Äänestä
  • arvasin että tässä käy näin että tullaan haukkumaan juopoks ja niin edelleen.
    ja tosiaan hänen kaverinsa on enemmän päissään kun selvänä. ei pidä häneen kauheesti yhteyttä, mutta silloinkuin miehelle tulee semmoinen fiilis että kaikki kaatuu niskaan ja tuo kaveri soittaa ni sieltähän se sitten löytyy.

    Äänestä

  • ääh kirjoitti:

    arvasin että tässä käy näin että tullaan haukkumaan juopoks ja niin edelleen.

    ole alkoholiongelmaa, sillä on ongelma kun kaikki kaatuu päälle, älä etsi seurausta, etsi syytä..=)

    Äänestä

  • ääh kirjoitti:

    arvasin että tässä käy näin että tullaan haukkumaan juopoks ja niin edelleen.
    ja tosiaan hänen kaverinsa on enemmän päissään kun selvänä. ei pidä häneen kauheesti yhteyttä, mutta silloinkuin miehelle tulee semmoinen fiilis että kaikki kaatuu niskaan ja tuo kaveri soittaa ni sieltähän se sitten löytyy.

    mennä mukaan sinne.

    Nyt se on rysyämispaikka, jossa saa haukkua paskaksi sinut, suhteen, työn, elämän jne. ja siellä kun aikansa rypee, huomaa, ettei toivo olevansa alkkis kuten "kaverinsa" vaan tajuaa kristallinkirkkaasti oman elämänsä hyvät puolet ja parisuhteen tärkeyden.

    Kun menet mukaan sinne, taika raukeaa.
    Miehen oma rakas piilopirtti onkin muuttunut hänen silmissään, koska hän automaattisesti ajattelee, mitä sinä siitä ajattelet. Muistat vain tuhahdella halveksivasti ja pistää aina naputus piirun verran pahemmaksi. Kun äijät nalkuttavat mm, että rakkautta ei ole, seksi ei maita jne. niin veisaa samaa virttä ja pahemmin! Kun ne mussuttaa, että viinaa ei saa juoda, niin nyökyttele ja lisää siihen, että mies ei sen vertaa voi, että huolehtisi työsi, kotisi ja lapsesi, että sinä saisit keskittyä kännäämiseen.

    Anna miehen nähdä, että todellisuuden pakeneminen on harvinaisen naurettavaa. Hän varmasti ihmettelee käytöstäsi ja suuttuu, kun naurat, että sinähän vain ja ainoastaan matkit häntä! Mutta muisto jää.
    Ei lähde toista kertaa.
    Pilaat hänen illuusionsa.

    Äänestä

tuo ei tosiaan ole mikään ongelma. mikä muuten sua vaivaa, kun äijä reissut on noin paha paikka?
kuuntele nyt itseäsi.... 1-2 kertaa vuodessa!!

Äänestä
  • ette kyllä varmasti itsekään olisi kauhean hyvillään kun mies katoaa pariksi viikoksi eikä ekan viikon aikana mitään ilmottele itsestään, mutta äh aivan sama.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ääh kirjoitti:

Nyt ei ole kyse mistään vk-loppu ryyppyreissuista.
Niin mieheni ottaa alkoholia joskus ei kauhean usein, pari olutta, ei välttämättä vedä mitään koomaa ja tämä on ihan hyvä juttu
MUTTA n 1 - 2 kertaa vuodessa katoaa(!) kaverilleen pariksi viikoksi juopottelemaan ja sitten tulee kotiin.
Tämä on todella rasittavaa ja ärsyttävää. Meillä on etäsuhde ja kun joskus tuo muutto yhteen on ajankohtainen haluaisin, että hän muuttaisi tännepäin jotta olisi tuosta kaveristaan mahd. kaukana, koska hän aina onnistuu ylipuhumaan mieheni mukaansa, mutta mieheni taas haluaisi että muuttaisin sinne päin.

Muuten hän aivan täydellinen mies jos tuota ongelmaa ei olisi. Mitä tekisin / tekisitte?
Yritänkö päästää irti vai mitä teen :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu