Joku ehdotti banneja skeptikoille. Vastasin siihen omalta osaltani yöllä. Nyt koko ketju on poistettu, mistähän syystä?
Ei kai tämä minun vastaukseni ollut poiston syy? Tämähän on täyttä asiaa.
Ei mitään banneja
Skeptikkojen typeryys on niin riemastuttavaa etten mitenkään haluaisi luopua siitä lystistä. Yksinkertaisuudessaan ne luulevat että ilmastonmuutoksesta puhuminen on voivottelua, mutta ainakaan minun tarkoitukseni ei ole voivotella vaan herättää asiallista keskustelua toimenpiteistä joita pitäisi tehdä.
Joku voisi väittää ettei tällaisilla yleisönosasto-tyyppisillä jutuilla ole mitään merkitystä, mutta minä väitän että asia on tasan päinvastoin. Suurpääoma, markkinaherrasväki, poliitikot ja media ovat sitoutuneet talouskasvuun, eikä siitä rivistä lipsuta. Jos haluaa pysyä option syrjässä kiinni, on ulvottava sutena susien joukossa lisää talouskasvua, tai perässä tuleva susi purasee perseeseen ja lipsuja putoaa kuormaston suureen harmaaseen massaan.
Näihin saakka ilmaston tutkijoiden suut on tukittu ja pahaa pelkään että tukitaan pian taas uudelleen.
Jos muutospaine ei tule alhaalta päin, se ei tule mistään. Ilmastoskeptikot ovat pelosta järjiltään jo nyt vaikka juuri mitään ei ole vielä tapahtunut. Niistä ei ole mitään hyötyä nyt eikä varsinkaan sitten kun on tosipaikka. Totuus on edessä ennemmin tai myöhemmin, sopii vain toivoa että katastrofit tulevat vähin erin niin, että niihin ehditään vielä jotenkin reagoimaan ennen kuin mitään peruuttamatonta tapahtuu.
Ensimmäinen vaihe on tunnustaa tosiasiat, ikuinen talouskasvu on mahdottomuus ja johtaa katastrofiin, sen sijaan on kehitettävä jotakin muuta. Kun tämä kynnys on ylitetty, on vuorossa kysymys: mitä se muu olisi?
Minä olen ehdottanut että yhdistetään kehittynyt teknologia ja omavaraisviljely; rakennetaan puutarhakyliä vähän siirtolapuutarhan tapaan ja viereen teollisuushalli. Yksi tämän ajatuksen etuja on se, ettei sitä tarvitse toteuttaa yhdellä rysäyksellä vaan vähitellen vuosien mittaan, kehitellen sitä kokemusten ja tarpeiden mukaan.
Työttömyys, energiankäyttö ja talouskasvun pakko vähenee sitä mukaa kuin rakentaminen etenee.
Niin kuin olen ennenkin sanonut, maailmasta pitäisi löytyä 6 miljardia muutakin ideaa. Nyt niiden aika alkaa olla käsillä.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Ikuinen talouskasvu on mahdotonta, sillä eihän aurinkokuntammekaan ei ole ikuinen. Taloustiede ei tunne termiä ''ikuinen talouskasvu'', joten en oikein ymmärrä kampanjointiasi tätä ikuisuutta vastaan.
Ymmärtäisitkö tuhatvuotisen talouskasvun?
Pitkänajan keskimääräinen kasvu on ollut neljän prosentin luokkaa. Tuhannessa vuodessa talous kasvaa 4 prosentin vauhdilla 100 000 000 000 000 000 kertaiseksi. Ymmärsitkö?
Jo nyt ympäristö tuhoutuu vauhdilla ja vajaassa 19 vuodessa tuotanto kaksinkertaistuu, kun sen pitäisi kaiken järjen mukaan vähetä tasolle jonka ympäristö kestää.
Lisäsikö nämä luvut ymmärrystäsi?
Talous kasvaa sen verran, mitä käytettävissä olevat luonnonvarat antavat myöten. Tyhjästä on paha nyhjäistä eli talouskasvu hiipuu samaa tahtia vähenevien luonnonvarojen kanssa.
Kun tuotanto jatkuvasti tehostuu automaation seurauksena, merkitsee se työllisyyden vähentymistä talouskasvusta huolimatta, mikä puolestaan hyydyttää talouskasvua, koska ihmisillä ei ole varaa törsätä entiseen malliin. Lisäksi rahan arvo heikkenee raaka-aineiden hintojen kallistumisen seurauksena, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, että ihmiskunnan elintaso keskimääräisesti laskee.
Jo nyt osa taloudellisesta toiminnasta käyttää hyvin vähän tai ei ollenkaan luonnonvaroja. Tämä osa taloudesta on kasvussa.
Unohtakaa marxilainen talous"tiede"!
Maailmantaloutta muutetaan yhä enemmän jatkuvasta kasvusta riippuvaiseksi. Suurin osa maailman ihmisistä asuu jo kaupungeissa ja maaseutua tyhjennetään edelleen. Kaupunkioloissa ihmiset ovat joko palkkatyön tai jonkin sortin sosiaaliavun varassa. Samalla kun palkkatyö vähenee, sen tarve kasvaa. Tämä on tietoisesti harjoitettua politiikkaa. Tyhmempikin tajuaa että se on nurinkurista ja johtaa pahoihin vaikeuksiin vaikka ympäristö sen kestäisikin, eikä se kestä. Muuttoliike pitää kääntää päinvastaiseksi, kaupungeista maalle. Mutta käännetäänkö se? Ei.
Niin kuin sanoit, talouskasvu tulee hiipumaan. Monestakin syystä. Miksi, oi miksi ihmiset siis saatetaan riippuvaisiksi hiipuvasta talouskasvusta, täysin tietäen että ne jäävät lopulta heitteille?
Talous on rosvoilua.
Virtuaalitalous on ihan hieno homma, mutta siinä on vaan se vika, ettei sen ihmiskunnalle tuottama elintaso ole todellista vaan virtuaalista.
Esim. USA voi painaa dollareita kuinka paljon tahansa, mutta ei se auta USA:ta vaurastumaan, sillä raaka-aineiden inflaatio laukkaa samaa tahtia ''leikkidollareita'' sylkevien painokoneiden kanssa.
Tässä ollaan nyt perimmäisten kysymysten äärellä. Miksi ihminen käyttäytyy kuten käyttäytyy?
Kehittyneissä maissa kasvu kohdistuu pääasiassa palvelusektoriin. Palveluiden kasvaessa ei luonnonvarojen kulutus myöskään kasva yhtä nopeasti. Toisin oli, kun talouden kasvun painopiste ole tavaratuotannossa.
kassojakin ollaan poistamassa marketeista, kohta toimii juoppoputkatkin itsepalveluperiaatteella...
Ja minullakin on muuten siivousrobotti kotona!
sekin vähän ihmetyttää että virtuaalitalous ja palvelut vaatii aina vain enemmän ydinvoimaloita.
Ydinvoimalauskovaisten ilmastoskeptikkojen varalle: ydinvoimaloita ei tarvita torjumaan ilmastonmuutosta jota teidän mukaanne ei edes ole olemassa ja jos onkin niin se ei -edelleen oman todistuksenne mukaan- johdu ainakaan hiilidioksidista.
Palvelusektori toimii toki tärkeänä työllistäjänä ja varallisuuden jakajana, mutta ei palvelusektori pysty kasvattamaan ihmiskunnan keskimääräistä elintasoa. Kaikki riippuu kuitenkin aina maapallon käytettävissä olevista luonnonvaroista per henkilö. Raha on lopultakin vain pelkkää paperia, jonka arvoa luonnonvarojen hupenemisen aiheuttama inflaatio nakertaa.
Ydinvoimaloita ei tarvita torjumaan ilmastonmuutosta asiasta hihhuloivien vihreiden mukaan. Ahneet poliitikot kuten Vanhanen suhtautuvat puolestaan CO2-leikkauksiin skeptisesti, koska eivät tahdo että kymmenet tuhannet työpaikat häviävät taivaan tuuliin.
Pitäisiköhän Karvinistin perustaa oma puolue, kun kerran herran mielipiteet menevät ristiin jokaisen päättäjän kanssa? Ihmiset maalle vetämään hevosten kanssa kyntöauraa niin maailma pelastuu! Pienet sivuseuraukset kuten kehityksen taantuminen keskiaikaiselle tasolle eivät haittaa yhtään!
Skeptisismi ja skeptikot ovat ainoa asia joka vie tiedettä ja tietoa eteenpäin. Siis oikeaa tietoa. Ei mitään etukäteen päätettyä luuloa.
Mutta toisaalta, jos oikeakätisellä tyypillä on kaksi vasenta kättä ja jalkaa, kättä kohti viisi peukaloa keskellä kämmentä ja on tyhmä kuin vasemman jalan saapas, niin ainoa mahdollisuus päästä älykön kirjoihin on julistautua skeptikoksi ja väittää vastaan kaikessa mahdollisessa. Pitää vain olla tarkkana että on aina tyhmempien puolella, sillä niitä on aina enemmistö.
Talouskasvu on samanlainen ilmiö kuin metsän kasvu, vaikka yksittäiset puut kuolevat niin uusia tulee tilalle. Näin kasvu voi olla "ikuista" !
Esimerkki talouselämästä: Lennätin bisnes kasvoi ja kukoisti niin kauan kuin keksittiin lankapuhelin. Se menestyi siihen asti kun kännykät valtasivat markinat. Tämän takia niin talouselämä kuin metsätkin voivat kasvaa RAJALLISESSA ympäristössä !
Kuvailit juuri ikuisen talouskasvamattomuuden.
Ikuisen talouskasvun arvoitus jäi silti vielä ratkaisematta.
Uusi yritys, paremmalla onnella.
Väitätkö ettei talous ole kasvanut sillä välillä kun siirryttiin lennättimestä kännykkä aikaan ?
”Väitätkö ettei talous ole kasvanut sillä välillä kun siirryttiin lennättimestä kännykkä aikaan ? ”
En väitä mutta huomaatko sinä että tuhosit oman teoriasi?
Minä kyllä näin ettei sinun yrityksesi mennyt ihan putkeen, mutta annoin tasoitusta, koska aihe on niin vaikea. Arvelisin että jotain ikiliikkujan luokkaa.