Mikä on mielestäsi paras puuroruoka? Voi olla kokonaan ns. kotimaisista viljoista tai sitten ei, eli raaka-aineet vapaasti valittavissa.
Entä tarjoiluehdotus? Mikä on parasta kyytipoikaa (-tai tyttöä) puurolle.
Entä tarjoiluehdotus? Mikä on parasta kyytipoikaa (-tai tyttöä) puurolle.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Tavallinen hyvin muhinut reilusti suolattu kaurapuuro isolla voisilmällä, ei muuta päälle (kylmä maito juodaan lasista), ja lisukkeeksi kylmää lenkkimakkaraa, nakkia, lauantaimakkaraa tai palvikinkkua, jota siis järsitään siinä sivussa kun on ensin ottanut puuroa voisulineen suuhunsa, ja sitten maitoa perään...
siihen vielä muutama juustonsiivu;-).Hyvää on myös tuikitavallinen mannapuuro samoilla lisukkeilla.
Myös kunnolla haudutettu ruispuuro, voisilmällä, puolukkapuuro, mieluimmin mannaryyneihin, eli pohjois-suomessa sanotaan lappapuuro, koska se vatkataan kuohkeaksi, pinnalle sokeria ja lasiin kylmää maitoa. Kaikki pikahiutale puurot voi unohtaa, kun haluaa nauttia kunnon puuroista. Pikapuurot ovat toki vaivattomia, mutta oikean puuron rinnalla armottoman mauttomia. Oikeaakaurapuuroa, kuten edellä on mainittu, on vaikea ohittaa maukkaudessaan.
Voin yhtyä edellisiin täysin rinnoin. Jostainsyystä juuri kaura on viljoista se joka taipuu nimenomaan puuroksi parhaiten.
Peruspuuron lisäksi olen kyllä, niin kerettiläistä kuin se onkin, harrastannut paljon ns. sekapuuroja. Esimerkiksi kaurahiutale-riisijauho-pellavarouhe puuro joka jäähdytetään ja vatkataan kuten vispipuuro ja maustetaan vanilijalla on todella kielen vievää. Erityisesti se sopii mukuloille joilla saattaa olla makutottumukset hyvinkin vääristyneet erilaisten, keinotekoisten makuaineiden käytöstä johtuen.
Onko lappapuuro vispipuuroa? En ole koskaan kuullutkaan mistään lappapuurosta. Vispipuuro on hyvää ja ihan liian harvoin tehtyä herkkua. Ohraryynipuuro on myös hyvää, melkeinpä parempaa kuin riisipuuro. Kaurapuuro voisilmällä on kuitenkin lempparini, johon ei ikinä kyllästy. Keitän sen maitoon, mutta veteen keitettynäkin on hyvää.
murresana, joka tunnetaan pohjois-suomessa, virallisemmin vispipuurona. Pohjoisen asukkaaat ymmärtävät, ainakin vanhemmat, jos kehoitan heitä panemhan lappapuuron mukhan henttarista, taikka päälarista maitua.
Ohrasta tehty uunipuuro (tehdään maitoon joten ei sovi kaikille). Muhii muutamia tunteja uunissa (tai yli yön hyvin matalassa lämmössä). Hyvää joko sokerin,kanelin (ja maidon) kera tai sitten mehukeitolla. Kannattaa käyttää kokonaisia ohraryynejä, ei niitä rikottuja.
Näin talvisin nautimme usein lauantaisin lounaaksi, jos on tarkoitus tehdä iltapäivällä pitempi ja rankempi hiihtolenkki. Liha- tai kalaruoka vain "painaisi" turhaan lenkillä ja hiilarit saa lenkillä hyvin kulutettua.
Paras puuro on ehdottomasti kattilassa veteen keitetty tavallinen kaurapuuro, jossa _ei_ ole suolaa. Lisänä pakastemustikoita, nam! :P
Ruispuuro on muuten ikävää syötävää, mutta voisilmän avulla (ei maitoa yäk tai mitään juotavaa) siitä tulee aika herkullista. Voisilmä nostaa ruispuuron todella aivan eri luokkaan.
Kaurapuuro on yrjötys, samoin ohra. Tosin mikään ei ole niin kamalaa kuin hirssipuuro. Maistuu puolittain pilaantuneille kananmunille.
puolittain pilaantuneille kananmunille, en tosin ole koskaan maistanut....
Ihania nämä erilaiset mieltymykset. Ruispuuro on mielestäni ihan syötävää, mutta en kovin paljon siitä pidä. Kaurasta ja ohrasta tykkään. Puuroraaka-aineissakin pitää muistaa tuoreus. Hyvää puuroa ei saa aikaiseksi vanhentuneista ja eltaantuneista ryyneistä. Ettei vaan olisi hirssit olleet vanhoja? En hirssistä tiedä paljon mitään, mutta jos rasvainen vilja on niin eltaantuu aika äkkiä. Sama homma kaurassa ja ohrassa.
Monen puurokammo on alkanut juuri tuosta eltaantumisesta. Esimerkiksi kun kauraryynejä pidetään sielä kaapinperällä ikäänkuin 'hätävarana' pahanpäivän varalle ja kun se pahapäivä sattuu tulemaan keitetään noista vanhentuneista ryyneistä puuro joka on oikeesti hirveetä!
Pahnpäivän vararuoksi kannttaa varata sellaisia tuotteita jotka kestävät paremmin säilytystä ja keitellä sitä kaurapuuroa useammin vaikkei oliskaan vielä aika viimeiselle hätävaralle.
herkuin on voissa paistettu kaurapuuro kera mehukeiton (rakastan juoda mustikkakeittoa) tai tuoremehun
Eli pastanttipuuro, on liki unohtunut, mutta maukas ja erilainen. Kannattaa kokeilla, annan ohjeen: Keitä litrassa vettä 6-7 kuorittua perunaa lohkottuina. Lisää keitinveteen 1 tl suolaa. Peunoiden kypsyttyä, kaada vesi toiseen astiaan ja muusaa perunat huolellisesti. Lisää keitinvesi takaisin perunoihin, sekoita joukkoon 2 dl ohrajauhoja ja keitä hiljaa hauduttaen tunnin verran. Tarjoa voisilmän ja maidonkera. Uusimaalainen erikoisuus ja myöskin Suomalainen perinneruoka.
tehä tässä joku päivä...muistan muuten tämän lapsuudestani ja olen hämäläinen?!
Onnea matkaan, pikku vinkki, ellet satu tietämään, hauduta puurokattilaa vesihauteessa, se ei pala silloin pohjaan, koska tiima, eli tunti on pitkä aika sekoitella alinomaa. Valmis puuro on herkullista ja kiiltävää.
Pastanttipuuro, mielenkiintoinen murreilmaus. Olisiko väännös jostakin ruotsinkielen ilmauksesta?
Oikein arvelet, pastantti ei voine olla muuta kuin väännös ruotsin sanasta "bastant" (paino viimeisellä tavulla), joka tarkoittaa "tukevaa".
Ja onhan tuo mainittu puuro kieltämättä aika tuhti.
1. vispipuuro
2. uuniohrapuuro
3. riisipuuro
4. kaurapuuro
Harvemmin tulee tosin puuroja syötyä, mutta nuo ovat sellaisia, joista eniten tykkään. Ripaus sokeria päälle, se on siinä! Ei maitoa, hyi, mutta marjakiisseliä saatan joskus laittaa kyytipojaksi.
Minusta pitkään hautunut helmiryyneistä tehty puuro on parasta. Kaikki jotka sitä on maistaneet, ovat tykänneet. Ei vaan monikaan ole aikaisemmin kyseiseen tuotteeseen törmännyt..Ja ikää alle 30v..
Ja puurovinkkinä semmonen, että kaurapuuroonkiin saa erilaista makua, kun sen keittää esim. sekamehussa. Kannattaa kokeilla! Puurostahan tulee tuolloin makeaa.
Mitä ovat helmiryynit?
Ja miksi pitäisi kaurapuurosta saada makeaa? Sehän on parasta nimenomaan suolaisena.
Ovat perunasta valmistettuja, olet siis syönyt perunapuuroa, vieläpä hyvänä pitämääsi. Eikö ole vekkulia, että se vanha kunnon peruna eli potaatti venyy noin moneksi.
Heli-perunasuurimot on valmistettu erikoismenetelmin ensiluokkaisesta kotimaisesta perunatärkkelyksestä ja perunatärkkelyssiirapista. Keittoaika on n. 8 min. Lukee paketin kyljessä!.
Valmistaja/Tillverkare
Finnamyl Oy.
32800 Kokemäki
Kuluttajapalvelu (02) 5504 414
www.periva.fi
http://www.periva.fi/fi/
Meni kyllä ny mainostamisen puolelle, mutta se annettakoon anteeksi tässä tapauksessa, koska kyse on harvinaisesta artikkelista jota ei nuorempipolvi tunne. Helmisuurimot ovat kuitenkin moneksi taipuva tuote, kuten Vanha Kokki sanoi joten kannattaa tutustua.
Ps. Tuosta keittoajasta vielä. Ite teen peruspuuron niin, että keitän helmet kypsiksi ensin vedessä ja kun puuro on kypsää, lisään siihen maidon, kerman ja käy muuten soijakermakin, vasta kun se ei enään kiehu ja otan kattilan pois levyltä. Silloin ei pala maito kattilaan jos sattuu oleen sellainen vähän herkempi maidonpolttajakattila kuten mulla.
Kokeilin tuota kaurapuuron tekoa mehusta ja lapsille näytti hyvin maistuvan. Helmipuurosta en ole koskaan kuullutkaan. Onko kallista? Ja minkä kanssa se maistuu parhaimmalle?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000005&conference=616&posting=22000000023997876
ihan perus perunapuuro - ohrajauhoon -hellii lounasvatsaa
https://www.myllynparas.fi/reseptit/perunapuuro
http://www.ruokatieto.fi/keittokirja/ruokaohjeet/inkoopuuro-eli-pastanttipuuro
lempilapsella monta nimeä
Tervetuloa aamupuuroisille heittämään huttua huutoaukkoon.
Puurot syödään sellaisenaan kuin ne on vaikka lusikallinen housuun hujahtaisi.
Pienin kuuppa on puurokauha aina nousten löylykauhan kautta vesikauhaan.
Alkupuuro kuparipannun nokan kautta imien.
Käteissyönti ilman ruokaliinaa.
meillä;aamupala, päiväpuuro, päivällinen ja iltatee
eli http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/608224/EKSOOTTINEN TUOREPUURO/
http://ruoka.fi/ruokajutut/terveellinen-ja-helppo-tuorepuuro-poimi-parhaat-reseptit
http://ruoka.fi/reseptit/chiapuuro
http://www.iltasanomat.fi/ruokala/resepti/art-2000001003847.html
Oikeastaan kaikki puurot ovat hyviä, kunhan ne muistaa suolata hyvin. Suola tuo maun esiin. Suolaton puuro on pahaa. Ainoastaan makea vispipuuro menee makeana puurona. Peruna- tai mitään helmipuuroja en ole maistanut. Puuron voi kyllä syödä makean kanssa (mannapuuro vaikka mehukeiton kera), kunhan itse se puuro on suolainen. Ja toisiin puuroihin sopii voisilmä ja maito, toisiin sokeri-kaneli...
Aika kivasti kiteytetty - varsinkin suolapuoli.
Puuroista pidän yli kaiken puuromaisen paksuksi keitetystä makaronivellistä voisulan kanssa. Mannapuuro vadelmahillolla hyvänä kakkosena. Satunnaisessa järjestyksessä tulevat sitten muut tekeleet.
Ohrajauhoon keitetty lanttu/naurispuuro on kokeilemisen arvoinen juttu, samoin uutispuuro riihikuivatuista rukiista tehdystä jauhoista.
Kauraleseistä tehty puuro, ilman lisättyä suolaa. Mausteeksi ainoastaan vähäsuolaista voita.
vaihteeks kvinoaa, ei kaipaa kanelia tai kokkoshiutaleita.Syön puolukkasurvoksella.
http://www.iltasanomat.fi/ruokala/resepti/art-2000001003847.html