prolatiivi?

Miksi jotkut laskevat prolatiivin yhdeksi suomen sijamuodoista? Suomessahan on käsittääkseni yksinkertainen sääntö siihen että mikä on sijamuoto ja mikä ei: adjektiivi taipuu substantiivin mukana jos kyseessä on sijamuoto. Esimerkiksi isoSSA autoSSA. Mutta voiko sanoa syvitse meritse? Minusta se ei ole oikein.
5526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Missä prolatiivi lasketaan sijamuodoksi? Käsittääkseni se on ollut sijamuotona joskus muinoin, mutta nykyiseen järjestelmään se ei kuulu, kuten itsekin mainitsit.

Äänestä
  • Maitse, meritse, kiertoteitse, sähkeitse, kirjeitse, puhelimitse.. Puoli vuosisataa sitten kouluissa opetettiin, että järjestelmän ulkopuolella on harvinaisia ja vanhentuneita sijamuotoja. Kaikkea ei voi eikä kannata ahtaa kaavoihin, ja kieli elää omaa elämäänsä.

    Äänestä

>Mutta voiko sanoa syvitse meritse?

Kyllä. Noin se juuri kuuluukin sanoa; adjektiivi taipuu pääsanansa sijassa ja luvussa. Prolatiivi ei tee tässä suhteessa poikkeusta.

Prolatiivi on nykysuomessa varsin produktiivinen, siitähän kertoo sen runsas käyttö.

Äänestä
  • Minusta adjektiivia ei voi käyttää ollenkaan prolatiivin (adverbin) kanssa.

    Äänestä

Estit sopukanteet nakupostitse!

Eikö olekin hienoa, kun palindromissa on
prolatiivi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku........ kirjoitti:

Miksi jotkut laskevat prolatiivin yhdeksi suomen sijamuodoista? Suomessahan on käsittääkseni yksinkertainen sääntö siihen että mikä on sijamuoto ja mikä ei: adjektiivi taipuu substantiivin mukana jos kyseessä on sijamuoto. Esimerkiksi isoSSA autoSSA. Mutta voiko sanoa syvitse meritse? Minusta se ei ole oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu