Varhaiskristittyjen näkemys

Jumalasta

Varhaiskristityt eivät ajatelleet, että Jumala, Kristus ja pyhä henki muodostaisivat kolminaisuuden.

Tietosanakirjassa (The Encyclopædia Britannica) sanotaan: "Sanaa kolminaisuus sen enempää kuin täsmällisesti esitettyä kolminaisuusoppiakaan ei sinänsä esiinny Uudessa testamentissa, eikä Jeesuksen ja hänen seuraajiensa tarkoitus ollut kieltää Vanhassa testamentissa esitettyä šemaa [heprealaista rukousta]: 'Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi' (5. Moos. 6:4)."

Kristityt eivät palvoneet roomalaista kolminaisuutta eivätkä mitään muita jumalia. He hyväksyivät Jeesuksen sanat, joiden mukaan tulee palvoa ainoastaan Jehovaa (Matteus 4:10). Lisäksi he uskoivat Kristuksen vakuutukseen: "Isä on minua suurempi." (Johannes 14:28.) Jehovan todistajilla on samat näkemykset nykyään.

14

576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eivät.

      myöskään koskaan ajatelleet että olisi kahdenlaista toivoa: taivaallista ja maallista.
      Tälläinen näkemys on täysin tuntematon, ennen kuin rutherford sen keksaisi.

    • >>Varhaiskristityt eivät ajatelleet, että Jumala, Kristus ja pyhä henki muodostaisivat kolminaisuuden.

      Varhaiskristityillä ei ollut myöskään saarnaamisestaan raportointivelvoitetta, jonka laiminlyömisestä huomautettiin. Varhaiskristityt eivät myöskään leimautuneet epäsäännöllisiksi tai toimettomiksi julistajiksi jos saarnaamisensa ei joka kuukausittaista ollut.

    • Markku_Meilo

      >>He hyväksyivät Jeesuksen sanat,...

      Tottahan toki varhaiskristityt hyväksyivät kaikki Jeesuksen sanat. He myös uskoivat Jeesuksen sanat siitä, että hän palaa aikalaistensa elinaikana. Toki samanaikaisesti aikalaisten oli ristiriitaisesti uskottava Jeesuksen palaavan vasta vuonna 1914, kuten vanhimmissa Vt-lehden 1900-luvun jälkipuoliskon jäljennöksistä selviää:

      "This cannot be very far off, for Jesus said that the generation that saw 1914 'will by no means pass away until all these things occur.'-Matt. 24:34, NW." (w56 Oct. 15 p. 616)

      "As Jesus said, the end would occur in the same generation that saw the beginning of the 'last days' in 1914.-Matt. 24:34" (w68 May 1 p. 265)

      >> Jehovan todistajilla on samat näkemykset nykyään.

      Näin todella nykyään on. Ennen kuin nuo 1900-luvun jälkipuoliskon Vt-lehden jäljennökset löytyivät kaivausten yhteydessä, niin kaivauksista oli löydetty ainoastaan Vt-lehden 1800-luvun irtonumeroiden jäljennöksiä, joissa Jehova oli opettanut (silloista) viimeistä suurta Sanansaattajaansa Russelia opettamaan lopun ajan alkaneen vuonna 1799 ja Jeesuksen palanneen 40 vuotta etuajassa vuonna 1874.

      • pek

        Raamattu sanoo, 5 Mooses 18:22. kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä.
        - Jehovan todistajien harhaopin perustaja Russel oli siis väärä profeetta.

        Raamatun todistuksia Jeesuksen Jumaluudesta:
        1 Joh 5:20. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
        21. Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia. (jehovan todistajia, kirj. lisäys)

        Jesaja 9:5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
        - tässä ennustuksessa puhutaan Jesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta.

        Matteus 1:23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
        Kolme todistusta riittänee?
        Ainakin Raamatun mukaan.

      • vielä vähän
        pek kirjoitti:

        Tuo väärä profeetta ennusti maailmanlopun tulevan monta kertaa erinäisinä vuosina,(kolme tiedän,1975, 1925 ja 1914) mutta mitkään hänen ennustuksensa eivät toteutuneet. Yksikin erehdys tulovuodessa olisi riittänyt nimeämään Russelin vääräksi profeetaksi.
        Toivottavasti JT:t tajuaisvat tulleensa petetyksi.
        - Totta on myöskin se, että heidät on niin aivopesty, että jos jt:n johtajat sanoo mustaa valkoiseksi, niin se pitää vain sokeasti vastoin aistien toditusta uskoa, tämä oli vain yksi esimerkki heidän tyylistään.

        >>- Jehovan todistajien harhaopin perustaja Russel oli siis väärä profeetta.

        Tuo ei uskonnon saralla ole kovin vaikea osoittaa, eikä kaikkein oleellisintakaan. Enemmänkin sitä odottaisi vääjäämättömiä todisteita siitä, että olisi joku Oikea Profeetta.

        >>Raamatun todistuksia Jeesuksen Jumaluudesta:

        Ja sitten on nippu jakeita, jotka puhuvat tuota asiaa vastaan, menee arpapeliksi.

        >>- tässä ennustuksessa puhutaan Jesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta.

        Ahaa, joku Jeesus on syntynyt Jesajankin aikaan, tuota minun on hieman vaikea hahmottaa.

        >>Kolme todistusta riittänee?

        Niin, siis miten Immanuel-nimi sitten liittyikään Jeesukseen?

        >>Ainakin Raamatun mukaan.

        Tai siis jonkun Raamatuntulkinnan mukaan, toisen taas ei.

      • Markku_Meilo
        vielä vähän kirjoitti:

        Tuo väärä profeetta ennusti maailmanlopun tulevan monta kertaa erinäisinä vuosina,(kolme tiedän,1975, 1925 ja 1914) mutta mitkään hänen ennustuksensa eivät toteutuneet. Yksikin erehdys tulovuodessa olisi riittänyt nimeämään Russelin vääräksi profeetaksi.
        Toivottavasti JT:t tajuaisvat tulleensa petetyksi.
        - Totta on myöskin se, että heidät on niin aivopesty, että jos jt:n johtajat sanoo mustaa valkoiseksi, niin se pitää vain sokeasti vastoin aistien toditusta uskoa, tämä oli vain yksi esimerkki heidän tyylistään.

        >>Tuo väärä profeetta ennusti maailmanlopun tulevan monta kertaa erinäisinä vuosina,(kolme tiedän,1975, 1925 ja 1914) mutta mitkään hänen ennustuksensa eivät toteutuneet.

        Niin, tuota, siis Russell ennusti ainoastaan vuoden 1914-mallisen maailmanlopun, 1925 oli Rutherfordin käsialaa ja sitten 1975 oli F. Franzin orkestroima vedätys.

        Muistaakseni Martin Luther ajoitti vastaavanmallisen lopun vuoden 1600 nurkalle ja Vt-seuran harmiksi moni muukin on vuosisatojen varrella mennyt ennustelemaan loppua, tuolle ennustelulle Vt-seura haluaisi monopolin:

        “’SOMETIME between April 15 and 23, 1957, Armageddon will sweep the world! Millions of persons will perish in its flames and the land will be scorched.’ So prophesied a certain California pastor, Mihran Ask, in January, 1957. Such false prophets tend to put the subject of Armageddon in disrepute. It would be a serious mistake, however, to dismiss Armageddon lightly on their account.” (w58 Oct 15 p. 613)

        (”Vuonna 1957, jolloinkin huhtikuun 15. ja 23. päivien välisenä aikana Harmamagedon pyyhkii maailman.” Näin ennusti kalifornialainen pastori Mihran Ask tammikuussa 1957. Tuollaiset väärät profeetat pyrkivät luomaan Harmagedonille huonon maineen. Olisi kuitenkin vakava virhe vähätellä Harmagedonia tällaisten takia.)

        Yllä lainattua lukiessa on hyvä pitää mielessä, että Vt-seura oli odottanut maailmanloppua vuosien 1951...1954 huittella, siis juuri ennen monsieur Askia.

        >> Yksikin erehdys tulovuodessa olisi riittänyt nimeämään Russelin vääräksi profeetaksi.

        No, tuota Russelilla oli laskuvirhe ennustuksessaan ja hänen laskelmansa osoitti todellisuudessa vuoteen 1915. Jokainen Vt-seuran julkaisema laskelama, joka ylitti ajanlaskumme alun ylittänyt yhden vuoden pielessä aina vuoteen 1943. Eli vuoden 1925 maailmanlopun laskelma osoitti todellisuudessa vuoteen 1926. Jehova ei ollut kovin tarkka siitä, mitä hän antoi (Vt-seuran mukaan) painettavaksi Vt-seuralle.

        >>Toivottavasti JT:t tajuaisvat tulleensa petetyksi.

        Eikä uskonnolla vedätettyjen joukko rajoitu Vartiotorniseuraan.

        >>- Totta on myöskin se, että heidät on niin aivopesty, että jos jt:n johtajat sanoo mustaa valkoiseksi, niin se pitää vain sokeasti vastoin aistien toditusta uskoa, tämä oli vain yksi esimerkki heidän tyylistään.

        Mustasta ja valkoisesta ei ole yhtä paljon näyttöä kuin mustasta ja vihreästä. Entinen jehovantodistajien hallintoelimen jäsen Raymond Franz kertoo kirjassaan ”Crisis of Conscience” (s. 296 II-painos), kierroskonventin yhteydessä Alabamassa pidetystä vanhimpainkokouksesta ja piirivalvoja Bart Thompsonista. Thompsonin puhuessa hän näytti kädessään olevaa vihreäkantista kirjaa ja sanoi vanhimmille: "Jos seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'"

      • Villihanhi
        pek kirjoitti:

        Raamattu sanoo, 5 Mooses 18:22. kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä.
        - Jehovan todistajien harhaopin perustaja Russel oli siis väärä profeetta.

        Raamatun todistuksia Jeesuksen Jumaluudesta:
        1 Joh 5:20. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
        21. Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia. (jehovan todistajia, kirj. lisäys)

        Jesaja 9:5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
        - tässä ennustuksessa puhutaan Jesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta.

        Matteus 1:23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
        Kolme todistusta riittänee?
        Ainakin Raamatun mukaan.

        Jehovan todistajat siteeraavat vain sellaisia Raamatun kohtia, jotka sopivat heidän oppiinsa. Tästä VT:n kohdasta, jota siteerasit, he aina jättävät pois maininnat Iankaikkinen Isä ja Väkevä Jumala. He toistavat Jeesuksen sanoja "Isä on minua suurempi", mutta eivät koskaan "Isä ja minä olemme yhtä." Tai "joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän." Kun he opettavat, että Jeesus on enkeli Mikael, he eivät lue Heprealaiskirjettä, jonka alkuluvut todistavat, että Jeesus on enkelien yläpuolella.

    • toimien

      Lahkon raamattulaitoksessa on väärennetty Jeesuksen jumaluutta osoittava Joh 1:1

      Väärennyksen tueksi lahko on laatinut väärennettyjä lähdeviitteitä. Niistä on lista nähtävillä aaac:n uutisissa vartiotorniseuran takaa. Tänne on linkki sivun www.jttuki.info yläreunassa.

      • tiedon merkitys

        sanaa "sana," niin se ei ole oikea käännös .siitä on ollut monta viestipuuta aikaisemmin. oikea on "järki", tai "viisaus" , eikä ne viittaa kolminaisuusoppiin. joku on aik. sanonut, että oikein sana olisi "rakennusmestari."

    • tiedon merkitys

      oikein>, mutta alkuseurakunta ei puhunut ,(juutalaisina ,)"jehovasta,)varhaiset engl. ja saksalaiset raamatunkääntäjät sanovat tämän nimen käyttämiseen syynkin; "kansa" ei kerta kaikkiaan halua muuta nimeä,)
      se herättää kysymyksen, miksi. katolinen kirkko kiihotti ihmisiä juutalaisia vastaan; antisemitismi oli päivän sana . risti- ja muut ryöstösotaretket aloitetiin aina sillä, että kokoontuneet joukot ryöstivät juutalaisia omassa maassaan, sitten he olivat "sopivassa " vireessä ryöstämään vieraita maita.
      näin siis "kansa " tunnisti "oman" hirmujumalansa
      nimen, joka viittasi vih
      aan juutalaisia vastaan.

    • jehovalaisille

      Jeesuksen Jumaluudesta:
      1 Joh 5:20. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
      21. Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia. (jehovan todistajia, kirj. lisäys)

      Jesaja 9:5. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
      - tässä ennustuksessa puhutaan Jesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta.

      Matteus 1:23. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme.
      Kolme todistusta riittänee?
      Ainakin Raamatun mukaan.
      pek

      • Lähimmäinen.

        Tämä Jeesuksen Kristuksen tunnistaminen Immanueliksi ei tarkoittanut sitä, että hän olisi ollut Jumalan inkarnaatio, ’lihaksi tullut Jumala’, mihin kolminaisuusopin kannattajat väittävät Immanuelin merkityksen ’Jumala on kanssamme’ viittaavan. Juutalaisten keskuudessa oli yleinen tapa liittää heprealaisiin nimiin sana ”Jumala” tai jopa ”Jehova”. Immanuel on nykyäänkin monien miesten nimi, eikä heistä kukaan ole Jumalan inkarnaatio.

    • Villihanhi

      Jehovan todistjien liike on syntynyt vasta 1900-luvulla Amerikassa Russelin vaikutuksesta. Oliko "totuus" siis pimennossa peräti 1900 vuotta? Siihen asti ei tunnettu sellaista raamatunkäännöstä, joka heillä nyt on käytössä , ei myöskään heidän oppiaan edustavaa ryhmää ollut missään. Entä mistä lähtien alettiin laskea 144 000 joukkoon kuuluvia ihmisiä? Onko heitä löytynyt Suomesta? Ovatko he kaikki naimattomia juutalaisia miehiä, niinkuin Ilmestyskirjan toteaa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      256
      45604
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      44
      11349
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      221
      10961
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      38
      9775
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      90
      8618
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      277
      6654
    7. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      2
      3105
    8. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      13
      2394
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      44
      2350
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      2
      2213
    Aihe