Ihmisen kaltaisia olentoja on elänyt noin 5000000 vuotta. Ei töitä oikeasti ole tehty kuin vasta muutama tuhat vuotta korkeintaan. Eli työ on vastoin ihmisen perimää ja turmioksi. Työttömyys sen sijaan on sitä OIKEATA ELÄMÄÄ. Työttömät on terveempiä ja onnellisempia kuin työlliset.
ihmistä ei ole luotu tekemään työtä
viis töistä
221315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kukahan provopetteri siellä tähän aikaan on hereillä?
Muuten, työttömien ennenaikainen kuolleisuus Suomessa (tutkitusti) on noin kolminkertainen verrattuna työllisiin.
Ihminen on luonteeltaan metsästäjä ja keräilijä. Nykyään on mukavaa olla työttömänä. Ei kai kukaan niin hullu ole että töitä tekisi kun sossu maksaa asunnon ja leivän voi hakea leipäjonosta. Tämän lisäksi maksetaan 400 Euroa huvitteluun. Ja jos auto menee rikki niin ainahan voi hakea harkinnanvaraista auton korjaamiseen.
...et sitten malttanut pysyä palstalta poissa. Heti aamusta provoilemaan.
Eikö sinulla raukalla ole muuta tapoja olla ihmisten kanssa kontaktissa?
Mun geeneihini kuuluu ihmissyönti.
maissa työ ei ole samankaltainen käsite kuin kapitalistisissa länsimaissa.ihmiset ovat myös paljon onnellisimpia,tiedän kokemuksesta kahdessa kaukoidän maanseudulla käyneenä.
...siellä on erilainen. Suomessa arvostetaan työtä yli kaiken ja siksi työtön joutuu sosiaalisesti huonoon asemaan joka aiheuttaa jatkuessaan monenlaisia henkisisä ongelmia.
Tämän keskustelun aloittaja milestäni pyrkii vahvistamaan mielikuvaa siitä että tälle palstalle kirjoittajat ovat työtävieroksuiva ihmisiä.
ASia ei ole niin.
Keitä arvostetaan enemmän? Siivoojia, perushoitajia, hitsareita vai kunnon työtöntä jolla mene lujaa viihteellä.
...muitakin palstoja, kuten Henkinen hyvinvointi ja jaksaminen.
ikäisilläni ystävillä on todellisuudentaju ja tietävät ettei duunia ole en'' helppo saada.
päinvastoin kuin ikääntyneet sukulaiset jotka aina tavatessani kyselevät onko mitään tiedossa ja aina"rohkaisevat"kyllä työtä saa.
työ sinällään ei kiinnosta tippaakaan mutta €uroset kyllä joten siksi teen hakemuksia pari kertaa kuukaudessa.
mutta mitään stressiä en ota siitä pääsenkö palkkalistoille koska olen nähnyt parin frendin joutuvan lähes epätoivoon työnhaun vuoksi.
Joo ihan hyvä, saat aivan vapaasti olla työtön, ei haittaa minua yhtään. MUTTA ÄLÄ SAATANA SITTEN TULE MINUN PÖYTÄÄNI JOKA PÄIVÄ SYÖMÄÄN, PUMMI! Näe nälkää, se on sinulle oikein...
Ei tarvitse syödä kenenkään pöydässä. Sossu nimittäin maksaa viulut ja leipäjonosta saa nykyään vaikka mitä. Kahviakin jaetaan mutta kun en ole kahvimiehiä. Antaisivat ilmasta viiniä niin kelpaisi. EU:ssa on viinistä liikatarjontaa. Tänne vaan niin kyllä kelepaa.
Mistähän se sossu mahtaa ne rahansa saada, ei suinkaan verovaroista... sunkin ongelma on se, että olet niin saatanan tyhmä ja tietämätön, ja lisäksi selvästi alkoholisoitunut, että tosiasioiden tajuaminen on mahdotonta. Lisäksi olet patalaiska ja työtävieroksuva pummi, siis tyypillinen hamppari, hyi helvetti.
Kun et provoa tunnista.
Hengissä pysymisen ja suvun jatkumisen välttämättömyys.
Esin mainittuun tarvitaan ravitoa ja suoja ilmaston vaikutuksia vastaan.
Toiseen tarvitaan eri sukupuolta oleva henkilö ja em. hengissä pysymisen edellytykset.
Kaikki muu on luotu keinotekoisesti.
Eniten ihmisiä työn perässä juoksuttaa mielikuva joka halutaan antaa ympäristölle.
Aineellisilla symboleilla halutaan lunastaa hyväksyntää ja osoittaa omaa erinomaisuutta.
Noista jos onnistuu osittainkin vapautumaan niin huomaa nykymerkityksessä työn "turhuuden"!
Piittaamattomuus kuvitelluista ympäristön mielipiteistä antaa mielenrauhan.
Itsekästä?
Kyllä!
Ps. Lopetettuani työn teon on terveyteni ja kaikinpuolinen kuntoni kohentunut ja työaikana hankkimiini vaivoihin ottamani lääkitys ( verenpaine ) jäänyt pois.
Ei luolamiehet tehneet työtä. Ne keräili marjoja, hedelmiä ja kasveja. Jossain vaiheessa keksittiin metsästus. Maanviljelyä on ollut muutama tuhat vuotta. Palkkkatyötä vielä vähemmän aikaa. Tulevaisuudessa työnteosta tullaan luopumaan. Työnteko tulee olemaan vain välivaihe ihmiskunnan elämässä. Työttömät ovat uuden ajan pioneereja.
Tervemenoa vaan sinne luoliin takaisin asumaan sitten. Keräilkää ahkerasti marjoja ja metsästäkää.
Muuten, eikös viis töistä (15) ollut tämän heimovähemmistön onnenluku ;) Taidat ollakin niitä vai?
Kyllä kunnon asunto työttömällä pitää olla. Siitä en luovu. Omavastuutkin on poistettu kerrassaan kokonaan. Ja se oli hyvä päätös. Nyt ei tarvitse enää kursailla tuon asunnon suhteen.
Kivikautisen elämän ja nykyisen, organisoituneen yhteiskunnan toiminnan välillä on ammottava aukko.
Kriittisesti tarkastellen kohtuuttoman suuri osa ajastamme ja energiastamme kuluu tuon aukon, oikeasti turhien tarpeiden täyttämiseen.
Oma mukavuus ei riitä vaan marginaaliponnistelut suunnataan kuviteltujen tarpeiden täyttämiseen.
Tai todisteluun.
Miksi minulla pitäisi olla jotain enemmän tai parempaa kuin kaverilla tai naapurilla?
Mitäpä jos itsekkäästi ajattelisimme vain omaa hyvinvointia välittämättä siitä MITÄ ME KUVITTELEMME JONKUN TOISEN MEISTÄ AJATTELEVAN!
Kyllä helpottaa!
Työlliset käy töissä ja laittaa palkkansa kalliisiin asuntoihin joissa ne ei edes ehdi viettää aikaansa. Työtön saa vastinetta rahoilleen tässäkin asiassa. Työlliset ei ymmärrä mitään raha-asioista. Kalliit kämpät on tyhjillään kun niiden omistajat on töissä jotta saisivat kalliit kämppänsä maksettua.Hei HALOO!
Mee sie manne vermoon raveihin, siel ne muutki tummat aikaa viettää.
Taidat olla kateellinen jollekin asunnosta. No, kateus on Suomessa yleistä, ei siinä mitään.
Mutta työttömille ei kannata olla kateellinen, sillä aina tähän kastiin pääsee, takaisin työelämään pääseminen onkin jo vaikeampaan, varsinkinikääntyneille.
Kiva että olet löytänyt harrastuksen; tämän herjakirjoittelun. Ehkä se auttaa sisäisen raivosi purkamiseen. Ehkä jopa selviät sen avulla pienemmällä lääkityksellä.
Ihan hyviä argumenttejahan noi on joten mitä te tyhmemmät oikein herjaatte ja luulette tietävän muka jotenkin paremmin asian laidan vaikka ette ole oikeasti ehtineet sitä edes miettiä. Sillä kaikki aika joka olisi tarkoitettu ajattelun opetteluun on mennyt teillä töiden tekemiseen. Miten osaisitte ajatella kun ette ole sitä edes vielä ehtineet opetella, sitä kun ei koulussa opiskella koska ajattelevat ihmiset eivät ole yhteiskunnalle eduksi vaan enemmänkin heidät on koettu haitaksi ja niin se varmasti tulee olemaankin vielä pitkään kun tyhmiä massoja on niin helppo manipuloida ja ohjata. Ja koska niin moni haluaa kuulua tähän valtavirtaan, tietenkin useimmiten sitä tietämättään.
Työttömällä on ainakin aikaa ajatella mikä elämässä merkitsee, eli onko se muiden yhteiskunnan oravanpyörässä elävien hyväksyntä ja näennäinen kunnioitus vai onko tajunnut sen totuuden että itseähän varten täällä kuitenkin eletään, enkä tarkoita sitä että täytyisi olla itsekäs vaan että ei kannata tuhlata parhaita elinvuosiaan työntekoon joka ei todellakaan ole oleennaista elämän kannalta, miettien ihan senkin kannalta jo että emme tosiaan ole tehneet työtä kovin montaa tuhatta vuotta ja tietenkin siksi ei varsinkaan kun sossusta saa rahat kaikkeen tarpeelliseen. Siksi Suomi onkin niin loistava maa ja siksi monet maahanmuuttajat tykkäävät tänne niin tulla.
Muutenkin kun sanotaan että vanhuus tuo viisautta niin ajatelkaa että joku 60v ihminen joka on vaan opiskellut ja tehnyt töitä koko ikänsä eikä siten kehittänyt mieltänsä ja ajatuksiaan niin aivan turha jonkun sellaisen on yrittää esittää niin kaikkitietävää ja kokenutta ja odottaa kunnioitusta, minä en ainakaan kunnioita sellaista jonka mieli on 10v tasolla. Kun taas jos sinulla olisi ollut koko elämä aikaa ajatella elämän oleennaisia asioita niin tulisit varmasti olemaan viisaampi ja enemmän elämästä tietävä kuin suurin osa työn orjuuttamista ihmisistä. Nykyään ihmiselle jää aikaa ajatella asioita vasta eläkepäivillä ja siksi viisastuminen onkin huomattavaa usein tänä ajanjaksona, tosin ihmisen fysiikka, uuden oppiminen ja aivojen kehitys ja sellaset asiat on jo tässä vaiheessa aika huonossa jamassa ja muutenkin kuolema saattaa tulla milloin tahansa joten aika harvat vanhemmatkaan ihmiset sitä ehtii viisastua varsinkin kun uudet harrastukset (kuten bingo/rahapelit ja naapureille valittaminen) vievät kaiken ajan. Kyllä sitä pitää ihmisen oppia koko elinikänsä ajan jos meinaa kehittyä ihmisenä.
Ja sitten se miksi joissain tutkimuksissa ilmeisesti sitten on työttömien kuolleisuus laskettu korkeaksi johtuu tietenkin siitä (idiootinkin pitäisi tajuta tämä mutta selvennän vielä heillekin) että kaikki juopot ja mielisairaala"hullut" jne. lasketaan tietenkin kanssa työttömiksi ja koska näitä tutkimuksia ei osata lukea oikein niin ei tajuta että ei kaikki työttömät suinkaan ole näitä itsemurhiin ja alkoholiin kuolevia. Ja myös sellaiset jotka haluavat töihin (yhteiskunnan painostamina) eivät voi olla onnellisia koska he eivät omassa mielessäänkään koe itseänsä onnistuneeksi/tarpeelliseksi ja siten hyväksi ihmiseksi joten heidänkin kuolleisuus on varmasti huipussa. Kuitenkaan ei pitäisi lokeroida ihmisiä näin mutta kun se kerta on teidän tapa ja se on niin helppoa niin sanottakoon sitten että pistetään tällainen lokero kun "tarkoituksella työttöminä olevat ihmiset jotka ovat tajunneet työnteon turhuuden elämän kannalta" niin heistä varmasti suurin osa elää onnellisesti ja kuolleisuus on pienempää kuin työtätekevillä, sellaista ei tarvitse edes tutkia. Ja tiedän tämän koska itse lukeudun siihen ja muutama kaveri kanssa.
P.S. Ja jos joku nyt alkaa valittaa oikeinkirjoituksesta tai muusta turhasta niin hän voisi mennä itseensä ja miettiä että minkä tarpeen hän itsessään näin muille valittamalla tyydyttää ja ehkä siten oppia jotakin itsestään ja maailmasta edes kerrankin lyhyessä elämässään, mutta tuskinpa näin tapahtuu...