Ihmisellä on n. 30000 geeniä. Nykytieteen mukaan geenit ovat joko aktiivisia tai vähemmän aktiivisia. Elämämme aikana voimme tietyissä elämän vaiheissa saada tietyt geenimme muuttumaan aktiiviseksi, eli voimme aktivoida geenimme. Näin tapahtuu esimerkiksi, jos mies kärsii murrosiän alku vaiheessa nälästä. Naisella sama vaikutus tapahtuu kuitenkin sikiö vaiheen alussa. Siis jos nainen kärsii sikiövaiheen alussa nälästä, hän aktivoi sikiölle tietyt geenit. Näin se näkyy ihmisessä. Nälkägeenien aktivointi puolestaan on voitu todeta suoraan vaikuttavan elinajan odotusarvioon.
Asian tekee erikoiseksi se, että kun nämä geenit ovat kerran aktivoituneet, niin ne siirtyvät seuraavalle sukupolvelle, vaikka nälänhätää ei enää esiintyisikään.
Nälänhätägeenien aktivoitumista on tutkittu eniten. Esim pienipäinen sikiö on todettu johtuneen nälänhätää kärsineen pienilantioisesta naisesta, vaikka odottava äidin lantio olisikin suuri. Näin perimämme dna periytyy, mutta lisäksi periytyy se, ovatko geenit aktiivisia vai ei.
Asian tekee erikoiseksi se, että kun nämä geenit ovat kerran aktivoituneet, niin ne siirtyvät seuraavalle sukupolvelle, vaikka nälänhätää ei enää esiintyisikään.
Nälänhätägeenien aktivoitumista on tutkittu eniten. Esim pienipäinen sikiö on todettu johtuneen nälänhätää kärsineen pienilantioisesta naisesta, vaikka odottava äidin lantio olisikin suuri. Näin perimämme dna periytyy, mutta lisäksi periytyy se, ovatko geenit aktiivisia vai ei.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mikäli ihminen on rikkaasta suvusta, näkyy se perimässä. Tämän ihmisen esi-isät eivät ole kärsineet mm. nälänhädästä, tai rasittavan työn aiheuttamasta stressistä. Näon ollen hänen näitä ominaisuuksia aktivoivat geenit eivät ole aktivoituneet. Vastustuskykyä on jäänyt näin enemmän hormonivaikutuksille, kuten miehellä testosteronihormonien ja naisilla feminiinisten sukupuolighormonien kasvulle. Näillä sukupuolihormonien määrillä on todettu olevan suoranainen vaikutus mm. symmetrisyyteen ja näin kokonaisuutena ulkonäköön. On siis peruteltua väittää, että aatelissukujen vesat ovat keskimäärin ulkonäöltään paremman näköisiä.
Rodut näkyvät selvimmin koirilla, joilla on suuria periytyviä ominaisuuksia, jotka ovat lähteneet alunperin tiettyjen geenien aktiivisoitumisesta. Pahalta kuulostaa, mutta samat lainalaisuudet pätevät myös meissä ihmisissä. Tämä tarkoittaa yleensä keskimäärin, että olemme yleensä päteviä jatkamaan vanhempiemme tyitä, osittain riippumatta kotona saadusta kasvatuksesta. Tässä meille on valtavasti lukuisia esimerkkejä niin julkisuudesta kuin varmasti omasta elämästämme.
Allekirjoittaneen esi-isä 1800 alussa eli kiertokoulun opettajana. Hänen tyttönsä opiskeli opettajaksi. Myös hänen poikansa eli isoisäni oli kansakoulun kiitetty ja arvostettu opettaja. Isäni on ammattikoulunopettaja ja hänen oppilaansa ovat saaneet taitajakisoissa fiinaalipaikan ja useita voittoja. Eli isäni on menestynyt ammatissaan. Myös itse olen opettaja, ja olen saanut oppilailta palautetta mm. että olen kiinnostava luennoitsija jota on kiinnostavaa kuunnella. Olen siis mielestäni aivanoikealla alalla. No opettajista sanotaan että jos osaa mitään tehdä niin ala opettajaksi. Siinäkin saattaa olla perää.
Serlachiuksen mahtisuvun perijapoika vaelluksellaan Muotkalla sattui eksymaan, olisiko ollut 1933 syksylla, ruskanaikaan. Siella karsi nalkaa pari viikkoa, oikein kunnolla. Ei hillasato riittanyt vatsaa kurnivaa tyydyttamaan. No, nalkageenihan siita aktivoitui, ja tasta syysta pienella osalla Serlachiuksen jalkipolvista on nalkageeni. S**tanan isomahaista ja rumaa sakkia muuten, varsinaisesti suvun mustia lampaita. Varovaisesti siella jotoksella pyydan!
Ei se mitään kunhan joskus irtoo
No, Muotkalla irtosi pari hammasta, geenihässäkän yhteydessä. Muuten sen koommin ei ole irronnut, kuulemma. Öljyläskien kupeissa harvemmin irtoo, ellei ole valaanlihaa syövästä populaatiosta kyse. Muotka kuitenkin lienee turhan etelässä tuohon; eihän siellä tunturissa edes valaita liiku. Merieläimiä, jumatsuikka! Naaleja ehkä, mutta ei kuitenkaan valaita.
Taas on katsottu tv:tä ja vedetään hatusta äärimmäisiä johtopäätöksiä. Raha periytyy helpommin kuin geenit tai epigeenit, tietäkää tämä hyvät ihmiset. Aatelissukujen älykkyys voi olla tämän päivän tyhmyyttä, ja päinvastoin.
Mielestä. Hirveetä paskaa tuollainen minulle on periytyny ominaisuus ajattelu... Jokainen on hyvä jossain, mutta lirauta enimmät paineet päästä ope välillä...
Roatuoppia Saksasta tollainen geenien mrräämä tulevaisuus meissä.
Höpönlöpön.
Ihmisiä tulee kaikenlaisista taustoista ja voi nousta vaikka minne tai pudota vaikka minne.
Geenejä on kuule joka paikassa, erilaisia geenejä syömme erimuodoissa jakopäivä.
Geenit meissä mutantoituvat miten tahtovat johtuen ilmasyosta ruuasta ja ties mistä.
Geenien kaikkivaltiudesta kyllä on taas puhuttu liikaa ja joku ei kriittisesti ole nähnyt toista puolta asiasta.
No kaikesta huolimatta, jos sinulla on hyvät perimät ja uskot niihin, niin toivottavasti sinulle käy kuin uskot.