Katselin tässä 1960-luvun keittokirjaa.Mielenkiintoisia kuvia!Maksalaatikko tarjoiltiin VOISULAN kanssa.Kananmunien paistukuvissa voita oli pannulla niin,että voi kiehui runsaana vaahtona.Eksootista sävyä toi paistettu porsaankyljys jonka päälle laitettiin ananas rengas.
Kyllä on
ajat muuttuneet!
9538
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oliko porsaanleikkeen nimi Hawaijin leike.
Siihen aikaan ruoka oli hyvää ja luonnonmukaista,tosin rasvaista useinkin, mitä ei voi aina sanoa nykyajan sapuskoista. Henkilökohtaisesti olen ihmetellyt nykyihmisten mieltymystä Italialaisiin ruokiin. Olisiko syynä kotona opittu kiintymys makaronilaatikkoon. Italialaisethan tekevät pastasta kaiketi satoja muunnelmia, mutta silti ne ovat makaronia. Kreikkalaiset ja Turkkilaiset ruoat ja miksei Espanjalaisetkin ovat täysin verrattavissa Italian keittiöön. Pizza on eräänlainen pyttipannu, tarjottuna epäterveellisen vehnäleivän päällä. Silti ruokatietoiset ihmiset syövät näitä vehnään perustuvia ruokia hyvällä omallatunnolla, hämmästelen kovasti.
Jos vehnäleipä on epäterveellistä, niin miksi esim. välimeren maissa ihmiset eivät kuole kuin kärpäset. Vehnäleipä kun on ruoan perusta eli ns. staplefood. Aivan kuten peruna on suomalaisille tai riisi eteläaasialaisille (pohjoisessa Aasiassa taas käytetään vehnää kun riisi ei siellä kasva).
Mitä tulee italialaisiin ruokiin, niin eihän suomessa tunneta laisinkaan italialaista keittiötä. Pitsan tai spagetin syöminen on lähinnä yleismaailmallista eikä mitenkään italialaista enää.
Niin ja se sitaatti kuuluu: Niin muuttuu mailma, Eskoni
Esko hyvä. Niin se menee!
Saamaan Italia faneilta kommentteja, ajattelin jo epäonnistuneeni. Nimenomaa vaalea leipä ja pastaan käytetty vehnä muodostavat perusraaka-aineet välimeren ja monien muidenkin kansojen ruokavaliossa. Provosoin tahallani saadakseni eriäviä mielipiteitä, sillä meidän suomalaiset ravintoexperttimmehän kieltävät nimenomaa kyseiset elintarvikkeet lihottavina ja epäterveellisinä vähäisten ravintoarvojensa vuoksi, monien muiden kelpo raaka-aineiden myötä. Voimme todellakin aiheellisesti kysyä, mihin perustuu kyseinen väite. Toki Italiassa muutakin syödään, mutta eikös sitä niin väitetä, että pizza ja pasta ovat tunnusomaista juuri Italian keittiölle?
vieläpä isolla voisilmällä.Niin ,että vedetään sitä rasvaa muuallakin.
Voin kulutus on rasvahysterian seurauksena romahtanut ja tilalle ovat tulleet margariinit ja muut keinorasvat. Kyllä minunkin isoäidin keittokirjassa vuodelta 1943 voi on voita, laardi laardia ja porsaassa on silavakerros eikä kevytkeijuista ole mitään tietoa. Meidän pitäisi nyt olla terveempiä kun voita ei kohta syö enää kukaan ja siat on jalostettu rasvattomiksi ja kuiviksi, mutta eipä tuo eläinrasvojen kulutuksen romahtaminen näy missään sairaustilastoissa.
Ja kas, Kiril copy-paste poistanut viestinsä ja laittanut uudestaan.
Koita ajatella, jos pystyt, eli et. Jos rasvaa syötäisiin samaan malliin kuin 60-luvulla, kansa olisi vieläkin sairaampaa kuin nyt. Olisi niin sairasta kuin vhh-lihottajat 5 vuoden päästä.
kun mielestäsi on puhunut kolmekymmentä vuotta samaa. Sinä kuvittelet olevasi oikeassa sota-ajan keittokirjojen tiedoilla.
Niin - muistanpa ajan, jolloin vaadit diabetestakin hoidettavan 50-luvun lääkärikirjojen ohjeilla.
Sokeritautia pitäisi hoitaa sokeritaudin ehdoilla sillä sokeritauti on hiilihydraattiaineenvaihdunnan sairaus. Nythän sokeritauti kaksinkertaistuu aina kymmenessä vuodessa kun sitä hoidetaan väärin ohjein, mutta siitähän lääketeollisuus on mielissään, ei lopu potilaat. Lääketehtaat mielellään sponsoroivat Diabetesliittoa.