Mitä rehuista ?

Perheessämme syödään todella vähän vihanneksia. Syynä on mielikuvitukseni puute; en yksinkertaisesti keksi mitään kasvisruokia, jotka maistuisivat lapsille. Kaaliruokia ei syö mieheni eivätkä lapseni. Salaattiainekset ovat tähän aikaan vuodesta todella kalliita, joten niihin ei ole varaa. Porkkana- ja kaaliraasteeseen lapset ovat kyllästyneet koulussa ja minä töissä. Yritän toki parhaani panemalla esim. nakkikeittoon runsaasti keittojuureksia, mutta muita keinoja minulla ei sitten olekaan. Mitä ihmeen pöperöitä te kasvissyöjälapsiperheet syötte päivästä toiseen ?
1283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Salaattia voi tehdä halvallakin. Meillä lasten ja aikuisten suosikkisalaatti on tälläinen: minkä tahansa salaatin lehtiä, puolitettuja retiisejä, paloiteltuja suolakurkkuja (tai kurkkusalaattia), pavunituja (joko itse idätettyjä tai purkista) ja pieneksi pilkottua sipulia (sekä papuja, kurkkua ja tomaattia jos haluaa), kastikkeeksi vähän kylmäpuristettua rypsiöljyä. Salaatin hinnaksi tulee n. euro, aineksista saa tehtyä useamman kerran. Monipuolinen kasvisruoka on oikeasti halpaa (esim meillä 4 henk/120e kk), kun karkkirahat ym käyttää kasviksiin. ;)

Kasvissosekeitto on hyvää ja sen joukkoon voi sekoittaa melkeinpä mitä tahansa kasviksia. Samoin hernekeitto tai ihan tavallinen liemisoppa.

Kokeile täytettyjä uunikasviksia: munakoisoa, tomaatteja, paprikaa, perunaa, bataattia jne. Koverra sisus pois, sekoita se haluamasi täytteen kanssa ja paista uunissa.

Kokeile porkkana- punajuuri- tai puolukka sämpylöitä. Leipätaikinaan voi piilottaa mitä tahansa soseutettuja kasviksia, raasteita, puuron loppuja, kasvisten keitinlientä jne. Myös pizzaan, piirakkaan tai pasteijoihin on helppo laittaa kasviksia. Hedelmäsalaattikin on herkkua (purkista halvempaa?) vaniljakastikkeen tai jätskin kanssa.

Meillä yksi lempparilisäke on siirapilla maustetut juurestikut. Eli porkkana, lanttu tai palsternakka paloitellaan tikuiksi, paistetaan hetki öljyssä, että pehmenevät ja lopuksi lorautetaan vähän (vaahtera)siirappia päälle. Mausteeksi ripotellaan kuivattua rosmariinia, rakuunaa tai persiljaa.

Yksi hyvä keino saada lapset syömään kasviksia, on tehdä syömisestä jännää. Laita muutamalla lautaselle paloiteltuja kasviksia (esim porkkana, retiisi, kurkku, herne, paistettu kesäkurpitsa/munakoiso, tomaatti, oliivi, paistettu sipuli..), hedelmiä ja marjoja (omena, päärynä, banaani, kiivi, mango, ananas..), kuivahedelmiä ja -marjoja (puolukka, mustikka, karpalo, rusina, aprikoosi, banaani, omenarengas, taateli, viikuna..), pähkinöitä (maapähkinä, parapähkinä cashew, kuorimaton manteli..), siemeniä (paahdettu, kurpitsansiemen, auringonkukansiemen, hampunsiemen, pinajnasiemen..) jne. Ei siis tietenkään kaikkia mutta ainakin enemmän kuin viittä lajia joitakin mitä lapset eivät ole koskaan maistaneet. ;) Pyydä lapsia maistamaan ainakin kerran kaikkea ja valitsemaan suosikkinsa, useammankin, jota sitten saa toistekin. Toimii yleensä hyvin. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heinäpupu kirjoitti:

Perheessämme syödään todella vähän vihanneksia. Syynä on mielikuvitukseni puute; en yksinkertaisesti keksi mitään kasvisruokia, jotka maistuisivat lapsille. Kaaliruokia ei syö mieheni eivätkä lapseni. Salaattiainekset ovat tähän aikaan vuodesta todella kalliita, joten niihin ei ole varaa. Porkkana- ja kaaliraasteeseen lapset ovat kyllästyneet koulussa ja minä töissä. Yritän toki parhaani panemalla esim. nakkikeittoon runsaasti keittojuureksia, mutta muita keinoja minulla ei sitten olekaan. Mitä ihmeen pöperöitä te kasvissyöjälapsiperheet syötte päivästä toiseen ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu