Huomasinpa

Olen käyttänyt 15-17 prossasia juustoja. Sattuipa silmään kaupassa vertailla niitä "rasvajuustoihin". Rasvaprosentti-ero on kyllä jonkunmoinen mutta TYYDYTTYNEIDEN rasvojen ero onkin jo huomattavasti pienempi! Vertailkaas kaupassa.

Sen jälkeen en kyllä enää kevytjuustoja osta. Ruonlaitossakin ne käyttäytyvät vähän oudosti, esim. makaroonilaatikon päällä siitä tulee sellainen kumimainen matto, ei hyvä.

Ei ne ihmiset ennenkään lihoneeet noista hyvistä juustoista.Nykyajan ihmiset lihoaa kyllä jostain ihan muusta. Ei sitä juustoa kukaan syö kilokaupalla.
5909
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei kevytjuustoja syömällä mitään laihdutusta saada aikaan. Kyllä ihmiset lihovat edelleenkin hiilihydraateista koska kaikki hiilihydraatit pilkkoutuvat elimistössä sokeriksi, lähinnä glukoosiksi. Tärkkelys on myös hiilihydraatti ja sitä on runsaasti viljoissa sekä perunassa. Tärkkelys hajoaa nopeasti elimistössä sokeriksi.

Hyvät perinteiset juustot vaan kunniaan. Oma suosikkini on emmental ja varsionkin musta leima. Hiilihydraatteja 0.

Äänestä
  • ihmiset lihovat, jos saavat enemmän energiaa kuin kuluttavat. Laihtuminen tapahtuu siten, että kulutetaan enemmän kuin syödään.

    Se, miten kukin himojaan kontrolloi, onkin sitten eri asia. Myös juustojen maku tai koostumus on asia erikseen, mutta energia se on, mikä lihottaa.

    Perusasiat kuntoon, hei!

    Äänestä

saman raejuustoissa. Ennen olen ostanut rasvatonta, mutta nyt maistoin pitkästä aikaa sitä 2% rasvaa sisältävää raejuustoa. Todella hyvänmakuista, pehmeää eikä se edes kitise hampaissa kuten kumimainen rasvaton.

Äänestä
  • rasvattomia raejuustoja ei syö sikakaan vinkumatta.... ne on sanalla sanoen kumimaisia suolalta maistuvia ym.

    Ja on mielestäni hiusten halontaa se, että onko tuotteessa 2 vai joku 0 prossaa rasvaa! Mitä ihmeen merkitystä sillä on mihinkään, varsinkin kun harva meistä vetää kilokaupalla sitä raejuustoa päivittäin.

    Äänestä

  • niitä kirjoitti:

    rasvattomia raejuustoja ei syö sikakaan vinkumatta.... ne on sanalla sanoen kumimaisia suolalta maistuvia ym.

    Ja on mielestäni hiusten halontaa se, että onko tuotteessa 2 vai joku 0 prossaa rasvaa! Mitä ihmeen merkitystä sillä on mihinkään, varsinkin kun harva meistä vetää kilokaupalla sitä raejuustoa päivittäin.

    Minä en niin välitä siitä onko kaksi vai 0,3 prosenttia rasvaa, mutta en vain kertakaikkiaan pidä siitä rasvaisemmasta raejuustosta. Se maistuu ikään kuin pilaantuneelle tai jotain...

    No, tottumiskysymyksiähän nämä ovat.
    Asuin jonkun aikaa alueella, jonka lähikaupassa ei ollut hylana kuin sitä 2-prosenttista. Kuukaudessa siihen totuin, mutta kun pääsin rasvattomien vaikutuspiiriin, niin siihen se taas palasi.

    Se on kyllä totta, että rasvaton maistuu jotenkin suolaisemmalta. Esim. puuron tai jogurtin sekaan sopii paljon paremmin 2-prosenttinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kevytjuustoista kirjoitti:

Olen käyttänyt 15-17 prossasia juustoja. Sattuipa silmään kaupassa vertailla niitä "rasvajuustoihin". Rasvaprosentti-ero on kyllä jonkunmoinen mutta TYYDYTTYNEIDEN rasvojen ero onkin jo huomattavasti pienempi! Vertailkaas kaupassa.

Sen jälkeen en kyllä enää kevytjuustoja osta. Ruonlaitossakin ne käyttäytyvät vähän oudosti, esim. makaroonilaatikon päällä siitä tulee sellainen kumimainen matto, ei hyvä.

Ei ne ihmiset ennenkään lihoneeet noista hyvistä juustoista.Nykyajan ihmiset lihoaa kyllä jostain ihan muusta. Ei sitä juustoa kukaan syö kilokaupalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu