Meidän perheessä vaikeaa, kun mieheni ei voi syödä sipulilla maustettua ruokaa, ei valkosipulia, ei tavall.sipulia, ei ruohosipulia, ei niin mitään. Löytyykö muita sipulittomia? Kursuilla ja ravintoloissa on vaikeaa, joka paikassa on vaikeaa. Minä vaimona en enää kestä tätä tilannetta. Yksi terrorisoi koko perheen ruuat, jo monta vuotta.
Miten olette selvinneet, samassa tilanteessa olevat?
Miten olette selvinneet, samassa tilanteessa olevat?
Vastaukset 10
Vanhimmat
minun vaimoni veli on myös tyyppiä "en polta suutani sipulilla". Kerran tein lihapullia,joiden joukkoon pistin lihamyllyssä hienonnettua sipulia. Kommentti oli: "näin herkullisia lihapullia en ole koskaan syönyt" ja otti kahdesta santsiannoksen. Tänä päivänäkään ei tiedä, että herkullisuuden takasi juuri hänen inhoamansa sipuli, joka sillä kertaa ei polttanutkaan hänen suutaan.
Meillä ei onnistu tuo, on yritetty. Hän heti aistii ja maistaa sipulijauheet ym. Huijaus ei onnistu millään.
...yksinkertaisesti kokkaisit esim. kerran kuussa teille muille sipuliruokaa ja sanoisit miehelle, että on hyvä ja painuu Mäkkäriin. ;) Ei aikuisen miehen kiukuttelua noin typerästä aiheesta tarvitse sietää!
....syönyt mitään sipulia lapsena.
Sen jälkeen aikuistuin ja opin sipulin lisäksi syömään monia muitakin ruokalajeja ja -aineksia.
Kysy mieheltäsi, koska hän aikoo aikuistua. Jos ei aio, etsi itsellesi aikuinen mies.
En tiennytkään, että aikuistuminen mitataan sipulin syönnillä. Minusta nyt kuitenkin tuntuu, että kyse on enemmänkin asemaansa lunastavien perheenäitien egosta.
Maku on aisti siinä kuin näkö tai haju. Merkkiparfyymistä on lupa olla pitämättä. Taiteesta, ja väreistä on lupa olla eri näkemyksiä. Kun tullaan kaikkitietävien täti-ihmisten reviirille, niin toisinajattelu onkin jo varsin paheksuttua.
Itse en sipulia nyt suorastaan kammoksu, mutta en ole sitä itse ikinä ruokaan laittanut. Pelkään, että kultti vie mennessään ja muutun musta-valkoiseksi täti-ihmiseksi; olenhan jo 50 vuotta. Ruokaani on sipulittomuudesta huolimatta kehuttu erittäin maukkaaksi, ja mieheni syö erittäin paljon kasviksia yms. terveellistä ihan ilman pakkokeinoja tai juonitteluja.
Hei, sipuli ei ole terveydelle tai elossa pysymiselle välttämätön elintarvike!!
kyllä tuossa tilanteessa on paikallaan vaihtaa miestä. Jos etsit uutta siippaa ravintolassa, niin katselepa, mitä hänellä on lautasellaan, mikäli kyseessä on ruokaravitsemusliike.
Sipulin voi tarjoilla ruokaan erillisenäkin. Itse teen niin valkosipulin kanssa, koska käytän sitä paljon. Lisään sen raakana, ettei mene hyvät terveysaineet pilalle. Itse en käytä sipulia, koska kypsennettynä se haisee ja maistuu 70-luvun huoltoasemaruualle. Pienet määrät tietyissä ruuissa siedän, en kuitenkaan koskaan itse laita sitä ruokiin. Perinteisissä suomalaisissa ruuissa se on minun mielestäni silkkaa tunkkaisuutta. Raakana pelkkä sipulin mehu esim tomaatin pinnalla on ihan OK. Ei se sipuli niin välttämätön ole, koska laajasta maustetarjonnasta löytyy tilalle paljon vaihtoehtoja. Mielikuvitusta. Itse kasvissyöjänä olen sitä mieltä, että terveellisissä raffinoimattomissa elintarvikkeissa on vitamiinien ja kivennäisten ansiosta niin paljon makua, etteivät mausteet ole edes tarpeen, kunhan oppii maistamaan niitä. Vaikka suurin osa ihmisistä jostain pitääkin, niin toisinajatteluunkin on oikeus.
Voisitte sopia, että mies laittaa ruoat, niin tulee ainakin juuri sellaista kuin hän haluaa.
On se sitten kumma asia, että sipulinsukuisista maku/raaka-aineista ei saisi valittaa.
Itse kasvuikäisenä lisäsin moneenkin ateriaani (kun se sattui olemaan mahdollista) tavallisia ja varsinkin valkosipulilisäkkeitä.
Useimmiten makunautinnot olivat varsin mahtavia. Joskus kuitenkin ihmettelin pahoinvointia, siis lähinnä yököttävää olotilaa.
Monen vuoden kuluttua sitten vihdoin havaitsin pahoinvoinnin syyn.
Nykyään en syö enää rapeaksi pannulla ruskistettua sipulia, (joka oli/on todella maukasta) saati sitten valkosipulia sisältäviä elintarvikkeita.
Ihmettelen tätä nykyistä valmisruokatarjontaa: Jopa hillomunkin tai hedelmäjugurtin tuoteselosteesta pitää suurennuslasilla tutkailla mahdollista sipulisisältöä.
Nykyiset valmisruokapakkaukset saavat puolestani jäädä kaupassa hyllyyn - lähes kaikki pilattu!
sipuli muka on? Kuka muka tekee ruokaa perustuen sipuliin? Sehän nyt on aivan yksinkertaista jättää sipuli pois, kaikesta sinäkin itsellesi vatsahaavaa vedät!