Niin, mistä tämä ilmiö johtuu? Itse olen roikkunut jo muutamia vuosia helsingin ravintoloissa lähes joka viikonloppu ja vain muutaman kerran nainen on tullut juttelemaan minulle oma aloitteisesti. Itse olen lähestynyt naisia huomattavasti useammin, kymmeniä kertoja. Ulkonäössäni ei ole suurempia vikoja,se on ihan ok.
Miksi naiset eivät koskaan tule juttelemaan ravintoloissa?
pertti25
242751
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
ja julmetun laiskoja - ulkomaille muutto auttanee asiaan (ei joka maahan), tuntee olonsa paljon mukavammaksi kun naiset ei halveksu nokkavarttaan pitkin ja ainoastaan tahdo naida sua vaan jutteleekin
..että naisten ei tarvitse vaivautua. Miksi mennä kauppaan ostoksille, kun kauppias tulee luoksesi esittelemään tuotteitaan, pyytämättäkin..
Jotain hyötyä tästä naisena olemisesta sentään on..
Ulkomaille muutto ei auta asiaa. Uusimpien tutkimusten mukaan lesbojen osuus naisista on aika vakio ympäri maailman. Yllättävin havainto on kuitenkin se, että jopa 90% naisista on todellisuudessa fysiologisesti lesboja. Heteroseksuaalisuus on siis naisten kohdalla pääasiassa sosiaalinen konstruktio. Naiset kuitenkin pitävät saamastaan huomiosta ja siksi usein jopa aidosti rakastuvat myös miehiin. Ymmärrettävää kuitenkin on, että he eivtä aktiivisesti hakeudu miesten seuraan, ellei kyseessä ole aivan poikkeuksellisen tasokas yksilö, ja pysyttelevät mieluummin omiensa joukossa. Käyttäytymismalli on siis sama kuin miehilläkin, eli pyritään niiden viehättävien ihmisten joukkoon, oli sitten asiassa jotain seksuaalista tai ei.
Naisten lesbokäyttäytyminen on nykytiedon mukaan kehittynyt evolutiivisesti yhteisörakenteen vahvistuessa. Monilla muilla eläinlajeilla naaraat kilpailevat voimakkaasti jälkeläistensä elinmahdollisuuksista, mikä aiheuttaa usein poikasten menehtymisen. Ihmisnaarailla lesbouteen suuntautuminen tasoittaa näitä ristiriitoja ja mahdollistaa onnistuneemman lisääntymisen. Tutukijoiden mukaan nimenomaan lesbotaipumukset ovat pohjimmiltaan mahdollistaneet ihmiskunnan räjähdysmäisen kasvun.
Siis vain yksi kymmenestä naisesta voi olla sinusta aidosti kiinnostunut -sen kanssa vain pitää oppia elämään.
paikkansa tuo sinun väitteesi. Törkeää! Ei todellakaan olla lesboja! Miksi väität moista?
En minä mitään väitä. Referoin vain tutkimustuloksia, joita olen lukenut. Nuo tulokset ovat sitäpaitsi aivan uskottavia, arkipäivän havainnot ovat linjassa noiden tulosten kanssa. (Esim. Useimmat miehet kammoavat fyysistä läheisyyttä toisten miesten kanssa, naisilla tällaisia estoja ei yleensä ole.) Pitää huomata, että tutkimuksessa puhuttiin vain _fysiologisesta_ lesboudesta, eli sinäkin voit olla lesbo, mutta et edes tiedä sitä, koska sinut on kasvatettu heteroksi. Psykoterapian avulla on kuulemma mahdollista saada heteroksi kasvatettu nainen eheytymään omaksi itsekseen (eli lesboksi), jolloin naisen mielenterveys usein kohenee, esimerkiksi PMS-vaivat vähenevät tutkimusten mukaan 90% ja masennusriski laskee lähes olemattomiin.
Tutkimuksia on yhtä paljon kuin tutkimusten tekijöitäkin. Tutkimukset sotivat siis toisiaan vastaan. Itse olen opiskellut sosiaalista alaa ja väitän, että naisten käyttäytyminen on vain sosiaalisempaa kuin miesten, mikä ei tee kaikista naisista lesboja! joku tutkija vain on halunut nähdä asian näin. Katsopa teinityttöjä, he halailevat ja koskettelevat toisiaan, mutta pojille olisi häpeä koskea kavereihinsa "hellästi". Tytöt kuitenkin osoittavat hellyyttä avoimemmin myös muille, vanhemmilleen, lapsille, lemmikeille, you name it.
Mikä siis tekee naisista "fysiologisesti lesboja"? Jo kivikautisista löydöistä on saatu selville, että naiset olivat keskenään läheisissä tekemisissä, hoitivat toistenkin lapsia ja vanhempia, ihan kuten tänäkin päivänä! Miehiä on hoitoaloilla huomattavasti vähemmän.
Se ei tee miehistä yhtään sen heterompia kun naisistakaan. Se on SOSIAALISTA käyttäytymistä, ei mikään FYSIOLOGINEN eroavaisuus, eikä liity naisten ja miesten väliseen viehättyvyyteen
Köhöm. Tuo naisten sosiaalinen käyttäytyminen toisiaan kohtaan oli minun henkilökohtaista pohdintaani, eikä varsinainen tutkimus käsittääkseni koskettanut tätä asiaa mitenkään. (Kirjoitin siis arkipäivän havainnoista.)
Pääasialliset perusteet havainnolle, että naisista suurin osa on lesboja, ovat lähtöisin monista eri havainnoista. Yksi osa-alue on eristyneistä yhteisöistä tehdyt havainnot. Esimerkiksi Etelä-Amerikan ja Afrikan viimeisissä erämaissa on joissain tapauksissa käynyt niin, että pienen eristyneen yhteisön kaikki pariutumisikäiset miehet ovat kuolleet sisällissodan takia. Jäljelle on jäänyt naiset, vanhukset ja ei-sukukypsät pojat. Kun yhteisöjen rakennetta on päästy vuosien päästä tutkimaan on havaittu, että lähes kaikki tytöy olivat kasvaneet lesboiksi, vaikka heidän ikäluokkansa pojat olisivatkin säästyneet teloituksilta. Havaittiin myös, että poikien seksuaalikäyttäytyminen ei poikennut normaalista mitenkään. (Paitsi että kilpailu harvoista heterotytöistä oli erittäin kova...) Ne naiset, jotka olivat ehtineet tulla sukukypsiksi ennen sotia olivat sen sijaan pysyneet heteroina. Tämä osoittaa, että naiset ovat siis fysiologisesti useimmiten lesboja ja vain ulkopuolelta saatava kulttuurillinen ja sosiaalinen paine saa heidät taivutettua heteroiksi. Jos tätä mallia ei ole, 90% kasvaa lesboiksi luonnollisen taipumuksensa mukaan.
Toinen todiste naisten lesbouden puolesta saatiin, kun huomattiin, että hoidettaessa esimerkiksi naisten masennusta psykoterapialla saatiin hämmästyttävän hyviä tuloksia, kun alettiin systemaattisesti pohtimaan potilaiden suhdetta toisiin naisiin. Sama pätee myös joihinkin muihin mielenterveyshäiriöihin. Onpa jopa esitetty arvioita, että naisten miehiä yleisemmät mielenterveysongelmat selittyisivät nimenomaan tukahdutetulla lesboudella. Terapiaa jatkettaessa monet psykoterapeutit ovat raportoineet, että potilaat ovat kertoneet löytäneensä oman seksuaalisuutensa, usein jättäneet miehensä ja alittaneet parisuhteita naisten kanssa. Samalla terapian tarve on loppunut. (Puhutaan jo kymmenistä tuhansista tapauksista ympäri maailman.)
Aivan vasta luin muistaakseni jostain geenitutkijoiden lehdestä, että tämän naisten käyttäytymisen aiheuttava geeni olisi löydetty, ja sen yleisyydeksi olisi havaittu juuri tuo n. 90% naisista.
Todisteita on vaikka millä mitalla lisää, mutta eiköhän tämä jo riitä. Asia tulee varmasti laajempaan julkisuuteen lähiaikoina.
Huom. Evolutiivinen "lesboutuminen" on tapahtunut paljon ennen kivikautta. Uusimpien arvoiden mukaan suurinpiirtein siinä vaiheessa, kun kädelliset "laskeutuivat puusta". Niihin aikoihin jälkeläisten suojelu on muuttanut luonnettaan oleellisesti (ei voi paeta puuhun), mikä selittää lesbotaipumusten nopean yleistymisen populaatiossa.
Eli nimenomaan heterous on naisilla yleensä sosiaalista käyttäytymistä ja luonnonmukaisesti he ovat lesboja muutamia luonnonoikkuja lukuunottamatta.
Kaikki naiset on lesboja, mitkä ei viitsi alkaa SUN kanssas sängyssä peuhaamaan...? (Haukotus!)
Eikö löydy yhtään JÄRKEVÄÄ miehen kommenttia???
Olen itse Hinttari (?)
Koska olet itse HINTTARI. Onnea A-Etsintään:)
Viime lauantai-illan saldo oli 2 aloitteen tehnyttä naista. Toisen vein kotiin.
... ja viesti jatkuu ... Hintit vs. Lesbot, JEE :)
Sun pitä vaan miettiä, että miten olisit kiinnostava. Joku tilitti ettei kukaan tuu jutteleen, vaikka on ihan uudet bootsit, flanellipaita tungettuna farkkuihin ja uus nahkanen vyölaukku... Siihen ei tietenkään voinu muuta vastata, ku että mene merirosvopubiin Kontulaan, niin ehkä joku 60v mamma antaa säälistä.
Iskän kallis mobiili alla, ja rahaa riittää, eikä se jo riitä. Illan saaliiksi??
Stadissa naisilla on mistä valita, pinnallisessa yöelämässä vaaditaan kundilta aika paljon ulkonäköä et ne tulis juttelee..
Ei se nyt ihan noin suoraviivaisesti mene. Jos stadissa on enemmän varaa valita, on myös enemmän valitsijoita. Varaa ei ole välttämättä nirsoilla liikoja tai jää ilman kuten muuallakin. Aivan samalla tavalla homma pelaa ympäri Suomen.
A) Joko sinusta ei olla kiinnostuneita.
B) Nainen on vanhanaikainen ja odottaa aloitetta mieheltä.
Itse ainakin olen sen verran vanhanaikainen nainen, että en ala itseäni "tyrkyttämään", vaan mielestäni hurmaaminen on miehen tehtävä!
Haukkukaa minut pystyyn jos haluatte, mutta kun minä menen baariin, odotan miesten lähestyvän minua, miksi muuten olisin itseäni tuntitolkulla tällännyt? Nainen on se, joka houkuttelee, mies tulee juttelemaan. Jos menisin itse miehelle juttelemaan, en edes tietäisi mitä pitäisi sanoa!
Noin harmittoman sukupuoliroolituksen voin vielä ymmärtää jonain prinsessajahtina. Mutta mitäs mieltä siitä olet, onko myös miehen tehtävä maksattaa naisen ravintolailta tai tulevat treffit? :)
Mitäs annat maksattaa? Maksa itse omat juomasi, ja jos haluut p-llua, älä tarjoudu siitä drinkkejä maksamaan... kukaan nykyajan Nainen, ei OLE NIIN TYHMÄ, että antaa P:TÄ maksua(*) vastaan
*) =drinksua
Vai ? Mitä mieltä Naiset? Suomalaiset?
Näin Minäkin'!:)
Aloite kuuluu Miehelle :) Sorry, miehet!
Mitäs olet niin tyhmä, että maksat?
kun on niin kovin erilaisia, siitä se vain johtuu. Itse ainakin olen taipuvainen höpisemään niidenkin kanssa, jotka sattuvat kohdalle osumaan esim. baaritiskillä. Mulla ei tosin ole iskemisyritykset takana, vaan puhdas halu jutella erilaisten ihmisten kanssa =) Muistan lukeneeni joskus jonkun tutkimuksen siitä, että yksin baarissa istuvat miehet/naiset eivät houkuttele luokseen. Kai takana on joku "toi ei näytä kelpaavan kellekään"-asenne, mikä on todella harhaanjohtava, vaikka voihan se joillekin sitä viestittää. Ehkä jotkut lisäksi kokevat lähestymisen vaikeammaksi tai ovat siinä pelossa, että henkilöstä ei sitten eroon enää pääsekään. Mitä viestität itsestäsi toisille? Notkutko baaritiskillä murjottaen tai ympärillä olevia silmä kovana tuijottaen? Tälläiset entisestään karkottavat seuranhakuisia luotasi. Ulkonäköasiat ovat makuasioita, joten älä takerru niihin. Avoin ja miellyttävä asenne sekä hymy suupielessä saavat paljon aikaan, usko pois =)